Olen kirjoittanut blogia kohta 12 vuotta. Kaikki nuo vuodet olen yrittänyt pitää blogin uskonnollisesti ja poliittisesti täysin värittömänä. Olla hajuton ja mauton, helposti lähestyttävä ja vältää kumartamista tai pyllistämistä suuntaan tai toiseen. Aina en ole onnistunut, mutta mielestäni melko hyvin siihen nähden, että in real life olen aika vahvasti kantaaottava ja mulla on asioista vahva näkemys.

Nyt kuitenkin tiedän jo valmiiksi loukkaavani jotakuta, mutta en enää edes yritä olla pyllistämättä. Olkoonkin, että kaikki eivät tästä pidä ja tämä kirjoitus ei kuulu blogini henkeen. Mutta suoraan sanottuna ja selvällä suomella: Mikä helvetti ihmisiä vaivaa!?!

Koko maailmantalous on ajautunut kriisiin. Meidän hieno maa, se kuuluisalla suomalaisella sisulla ja sillä talvisodan hengellä rakennettu hyvinvointiyhteiskunta, on ajautumassa taloudelliseen epätoivoon. Kilpailu- ja vientikyky taantuu, puhumattakaan niinkin yksinkertaisista asioista kuin ihmisten työpaikat, yrittäjien elinkeino tai ihan silkka taloudellinen toimeentulo. Meidän hienossa Suomessa on jo valmiiksi ihmisiä, joilla on pulaa ruoasta. Helpotusta ei ole tiedossa, vaan yhä useampi ihan tavallinen perhe joutuu ahdinkoon. Vuosien työ ja sinnikäs yrittäminen itsensä työllistämiseksi valuu monella sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon. Ne turvallisessa työsuhteessa olevat, joita välillä minäkin kadehdin, jäävät ilman työtä. Useimmat vähintään ilman palkkaa. Seuraukset ovat valtavat. Kun talous romahtaa, tippuu pelistä taas lisää yrityksiä ja lisää työpaikkoja, kun kansalla ei ole varaa kuluttaa.

Talouden pyörät eivät pyöri. Ollaan kuin niissä kuuluisissa Asikkalan puisissa rattaissa. Meidän työikäiset jäävät kotiin lastensa kanssa. Osa on saanut käteensä lomautuslapun, moni viimeisen puristuksen. Moni yrittää selvitä pienten lasten hoidosta, kotikoulusta ja omista töistään. Kaikki eivät millään pysty. Uusi linjaus on, että lapsen voi viedä kouluun, mikäli hoitoa ei pystytä muuten järjestämään. Silti suuri osa lapsiperheistä tulee kuuliaisesti noudattamaan  valtioneuvoston ohjetta: Pidä lapsesi kotona, jos se suinkin on mahdollista. Perheet joustavat, työnantajat joustavat. Mutta mikä tärkeintä, meidän lapset joustavat.

Koulutuksesta ei saa leikata, kuului liki yhteen ääneen kansan suusta vielä hetki sitten. Niin minunkin. Nyt siitä koulutuksesta leikataan. Oikeudesta käydä koulua leikataan. Oikeudesta ilmaiseen kouluateriaan leikataan. Oikeudesta saada riittävää opetusta leikataan. Oikeudesta sosiaalisten taitojen oppimiseen yhdessä ystävien kanssa leikataan. Meillä on ihan valtava määrä perheitä, joissa painitaan päivät sen kanssa, miten tehdään työt, tuetaan lasta koulutöissä kotona, opetetaan sellaista, mitä ei itsekään osata ja ruokitaan nälkäiset suut. Tämä tilanne tulee jättämään jälkensä perheisiin. Se tulee jättämään jälkensä lapsiin. Se tulee aivan varmasti näkymään joillakin vaikeutena oppia uutta, kun tiedon kivijalassa onkin yksi puutteellinen kerros. Se tulee näkymään perheiden hyvinvoinnissa ja yksilön pahoinvoinnissa. Lieveilmiöt ovat niin suuria, että niitä on turha kenenkään edes yrittää tässä vaiheessa listata. Ei meillä ole tämän kriisin jälkeen yhtään sen enempää kouluterveydenhuoltoa. Ei yhtään sen enempää resursseja varhaiseen puuttumiseen tai lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ja syrjäytymisen hoitamiseen. Eli mitä järkeä tässä kaikessa on, jos osa ei välitä tehdä omaa osuuttaan?

Tällä hetkellä moni lapsiperhe uhraa tilanteelle ihan mielettömän paljon. Osa pakon edessä, osa velvollisuuden tunnosta. Ja siksi mun on ihan äärimmäisen vaikeaa tajuta, että ikäpolvi, joka on ehkä joutunut kokemaan ne 90-luvun lamavuodet, työttömyyden ja pahoinvoinnin juurikin samanlaisessa elämäntilanteessa, ei välitä! Ja se jos mikä suututtaa. Satuttaa. Tekee niin vihaiseksi, että pää meinaa haljeta! Miten voi olla niin, että osa kansasta tekee ihan valtavia uhrauksia ja osa ei viitsi edes letkauttaa korvaansa? Aikuiset ihmiset, ne jotka pitävät normaalioloissa itseään malliesimerkkinä nuoremmille! Nyt ei ole se aika, kun vedotaan siihen, että en minäkään, jos ei tuokaan. Nyt on aika toimia kuin vastuuntuntoinen aikuinen!

Jokainen on joskus nähnyt sellaisen törmäysvideon, jossa autoon on sijoitettu nukke. Hidastetun pätkän kolarista. Me ollaan nyt vähän samanlaisessa tilanteessa. Suomen terveydenhuolto tulee joutumaan isoon rysäykseen, mutta juuri kuten noissa videoissa, nyt on tarkoitus hidastaa tapahtumaa. Me ei voida olla niin naiiveja, että ajatellaan Suomen jotenkin säästyvän koronalta. Kyllä se tulee ja on jo täällä. Nyt eletään kuitenkin vielä suhteellisen tyyntä myrskyn edellä. Mutta jotta me ei mentäisi kahtasataa päin betoniseinää, eikä jouduttaisi myrskyn silmään, meidän pitää hidastaa tapahtumia. Ja siihen tarvitaan ihan jokaisen panos. Se on meidän K A I K K I E N  V E L V O L L I S U U S! Meidän ihan jokaisen velvollisuus on huolehtia, että sairaaloihin ei päädy kertarysäyksellä tuhansia ihmisiä ja hoitajat eivät muutu hoidettaviksi.

Kyse ei nyt ole siitä, kuinka nuorekkaana kukakin itseään iästään huolimatta pitää. Kyse ei ole siitä, että joku ei välitä vaikka sairastuisi tai jopa kuolisi. Kyse ei ole siitä, etteikö 70-vuotiaan kroppa kestäisi tautia ihan yhtä hyvin kuin jonkun 30-vuotiaan. Kyse on nyt siitä, että raja on vedettävä. Ihan yhtälailla se vedettiin lasten opetuksen suhteen. Ihan samalla tavalla se voidaan vetää iän mukaan. Kyse ei ole ikärasismista, eikä syrjinnästä. Kyse on nyt siitä, että niiden sairaaloiden toiminta pitää pystyä varmistamaan. Pitää pystyä pitämään tilanne siinä, että kun joku esimerkiksi siellä lapsiperheessä tarvitseekin apua, sitä on myös saatavilla. Meidän pitää varmistaa yhdessä, ettei yksikään lapsi jää vaille hoitoa jos sattuukin jotakin ihan muuta. Ettei yksikään lapsi jää vaille äitiä tai isää, kun terveydenhuolto ei pystykään hoitamaan “tavallisia” onnettomuuden uhreja ja allergia- tai sairaskohtauksen saaneita. Nyt on hitto soikoon aika luopua itsekyydestä ja mukavuudenhalusta ja pysyä kotona. Se ei voi olla niin hemmetin vaikeaa! Ihan vain
P Y S Y Ä   K O T O N A !

Kaupat ovat auki. Ruokaa saa ostaa, ja apteekista saa lääkkeitä. Apua on tarjolla ja kunnat pyrkivät helpottamaan avunsaantia kotiovelle. Apua saa ja kuuluukin pyytää. Siitä huolimatta, että lapsiperheet ovat kovilla, monet ovat valmiita auttamaan ja antamaan aikaansa myös muille, jotta kaikki tarvittava saadaan jatkossakin hoidettua. Jotta apua on tarjolla kun sitä itse tarvitsee. Yhteisten talkoiden tarkoitus on pitää asiat tällä tavalla. Pitää välttämättömät rattaat pyörimässä  ja avunsaanti varmistettuna. Nyt ei ole oikea aika matkustaa sukuloimaan, eikä oikea aika jonottaa kauppakeskuksissa. Ei uusissa tai vanhoissa. Nyt ei ole oikea aika hengata ja kokoontua. Sitävastoin just nyt on oikea aika kantaa se oma korsi kekoon, jotta toisten tekemä työ ei valu hukkaan. Nyt on oikea aika mennä metsään, siivota komero, neuloa, leipoa, lukea, levätä tai tehdä ylipäätään ihan niitä tavallisia juttuja. Me aikuiset ei voida olla niin vieraantuneita noista asioita, jos lapsetkin tähän pystyvät.

Tehdään jokainen parhaamme, kannetaan kortemme siihen yhteiseen kekoon, josta meidän lasten ja tulevienkin polvien on vielä ammennettava. Yhdessä rintamassa, yhteisellä päämäärällä. Ja jos ei itselle, niin ajatellen hyvää ainakin jollekulle toiselle! ♡

Meillä syödään tänään pullaa. Rakastan leipomista ja se onkin mitä parhain tapa viettää aikaa ihan vain kotona.