Josko se arki tästä lähtisikin rullailemaan. Nämä viimeiset viikot ennen lasten kesälomien alkamista ovat aina omalla tavallaan erikoisia. Tuntuu, että tavallisten harrastusten lisäksi illat täyttyvät myös kaikesta siitä kesälaitumille siirtymiseen valmistautumisesta. Silti niissä kiireisissäkin illoissa on oma ihanuutensa. Ja ainakin itselleni tulee nyt helposti omien lasten kautta se nostalginen fiilis lapsuuden kesälomien lähestymisestä. Tiedättehän ne koulun liikuntapäivät, kerhoretket ja luokkaretket. Sitten on kevätjuhlia ja päätöskonsertteja kuten eilen. Opettaja alkaa olla jo melko pihi läksyjen suhteen ja mahdollinen ylimääräinen aika harjoitellaan kevätjuhlan lauluesitystä.

Oma kotiinpaluuni reissulta ajoittui sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön, ja olo oli hyvinkin reissussa rähjääntynyt. Mutta kuten aina, tälläkin kertaa kotiin oli äärimmäisen ihana tulla. Toki olikin jo kova ikävä perhettä ja omaa sänkyä, mutta äitiä oli tällä kertaa myös muistettu siistillä kodilla, mikä tuntui vaihteeksi älyttömän ylelliseltä. Pihassa odotti myös kesäkukat, ja muutama kasvimaalle pääsyään odottava taimi. Lapset olivat perjantaina hakeneet ne vanhempieni kanssa perjantaina tuosta ihan meidän naapurista. Saipa oma pihakin silmät kirkastumaan, sillä kolmessa päivässä kaikki oli suoraan sanottuna räjähtänyt kasvuun! Marjaomenapensas, syreenit ja purppuraomenapuu ovat täydessä loistossaan ja vielä torstaina kovin tyhjiltä näyttäneet perennapenkit rehottavat täysinäisinä vähintään vihreästä. Olipa uudet arovuokkonikin innostuneet kukkimaan matkani aikana. Eli ei ehkä tarvitse sen enempää selittää, miten innoissani olen! 🙂

Koska kaiken muun lisäksi myös raparperi ja ruohosipuli ovat kokeneet viikonlopun aikana jonkinlaisen kasvuräjähdyksen, keräsin tänään joitakin ruohosipulin kukkavarsia maljakkoon samalla kun nypin kukkanuppuja pois. Leikkasinpa muutaman raparperin oksankin, koska mies toivoi jo eilen kaurapaistosta.

Nyt siis raparperiherkkuja taikomaan. Mitään kovin järkevää en tässä nyt osaakaan tehdä, sillä kävin aamulla Kyllin kanssa eläinlääkärillä, ja nyt valvontani alla on pieni leikkauspotilas. Kovin normaali toimenpide tuollainen tyttökissan sterilointi, mutta kyllä siinä kaikki äidinvaistot itselläkin lehahtaa pinnalle, kun parikiloinen pikkureppana makaa vallan tiedottomana. Mutta ehkä sitten saadaan juoda illalla raparperikahvit pienen toipilaan kunniaksi. 🙂

Lämmintä ja kesäistä tiistaita. Nautitaan niin paljon kuin vain mahdollista!

Ihana kamala aurinko! Kevät ja kesä ovat mielestäni vuoden parasta aikaa. Syksyn ja talven yli jaksan aina sillä ajatuksella, että kohta valo lisääntyy ja auringonpaiste nostattaa mielialaa. Mutta niin ihana kuin aurinko onkin, ei sovi unohtaa, että siinä piilee myös vakavat vaaransa. Käsi pystyyn, kuinka moni teistä ottaa kesällä aurinkoa joko itseään grillaten, tai ulkona liikkuen ja puuhaillen? Auringolle on nimittäin aivan sama, poljetteko polkupyörää, vai grillaatteko itseänne tasaisesti baden badenissa loikoillen. Olen mukana Indiedaysin ja La Roche-Posayn kampanjassa ja tarkoitukseni on herätellä ajatuksianne auringon haitoista ja ihosyövän riskistä. Sillä, niin ihana kuin lämmin auringonpaiste iholla onkin, meillä on vain yksi ainokainen iho, ja sen terveyttä kannattaa vaalia myös kesäauringon hurmoksessa.

Ihosyöpä on syöpä siinä missä mikä tahansa muukin syöpä. Kuitenkin 90 prosenttia ihosyövistä voidaan hoitaa, mikäli ne havaitaan ajoissa. Havaitsemisiin ei kuitenkaan ole minkäänlaisia kansallisia vuosiseulontoja, vaan jokaisen tulisi aktivoitua asiassa ihan itse. Samoin kuin meidän naisten tulisi itse seurata ja tutkia rintojamme, luomien tarkkailua ja seuraamista pitäisi tehdä ihan jokaisen! Kotioloissa luomien mahdollista muuttumista voi seurata useamman kerran vuodessa, ja ihotautilääkärille luomiaan kannattaa vilauttaa vuosittain.

Rehellisesti, kuinka usein ajattelette luomianne, saati seuraatte niiden mahdollista muuttumista? Niinpä! Koska luomet harvemmin asettuvat kehossamme vain paikkoihin, jotka pystymme itse näkemään, tarvitaan tähän seulontaan usein kaveri. Puoliso, hyvä ystävä, äiti…

Entä miten luomia tarkkaillaan?
Tähän löydät avuksi helpon ABCDE -ihontarkastusmetodin La Roche-Posayn sivuilta, ja sen toivon nyt teistä jokaisen vievän läpi. Kehon luomien tutkiminen ei vie päivästäsi kuin hetken, vaikka luomia olisi runsaastikin. Silti tällä pienellä toimenpiteellä voi olla suuri merkitys loppuelämäsi kannalta.

Ei unohdeta lapsia!
Tiesitkö, että 50–80 % UV-säteiden aiheuttamista vaurioista tapahtuu lapsuuden ja nuoruuden aikana. Tästä syystä on erittäin tärkeää opettaa lapsille jo pienestä pitäen kuinka suojautua tehokkaasti auringon haitoilta. Myös lapset kannattaa ottaa mukaan luomien seurantaan esimerkiksi leikin avulla. Lasketaan pieniä pisteitä kunkin perheenjäsenen iholta ja otetaan aikaa yhdessäolemiseen.

Luomien tarkkailu on vain yksi tapa seurata ihon muutoksia, mutta kaikki lähtee toki liikkeelle siitä, että suojaudumme auringolta. Alla olevasta listasta löydät tärkeimmät vinkit auringolta suojautumiseen. Näitä noudattamalla varmistat, että ihosi säästyy mahdollisimman hyvin vaarallisilta UV-säteiltä.

Neljä kultaista sääntöä aurinkoon:

-Pysyttele poissa auringosta keskipäivän ja kello 16 välillä

-Pidä pienet lapset ja vauvat pois suorasta auringonpaisteesta

-Suojaudu vaatteilla. Läpinäkymättömiä vaatteita tulee käyttää aina kun mahdollista yhdessä leveälieristen hattujen ja suodattimilla varustettujen aurinkolasien kanssa.

-Lisää aurinkovoidetta joka toinen tunti, vaikka se olisi vedenkestävää. Muista lisätä riittävästi aurinkovoidetta niskaan, korviin ja jalkateriin.

Kuten keväällä kirjoittelin, olen vuosien saatossa aina enenevissä määrin alkanut suosimaan varjossa ja puolivarjossa istuskelua. Hihallinen väljä mekko suojaa kovassakin paahteessa selkää ja olkapäitä, mutta ei tunnu liian kuumalta, kun materiaali on vilpoisa. Lisäsuojaa saa helposti hatuilla ja huiveilla. Meillä myös hiekkalaatikon sijoittaminen suojaisammalle alapihalle oli tietoinen valinta. Näin lasten leikit keskittyvät enemmän puiden varjoon, jossa on helppo myös itse istuskella korituolissa kesästä nauttien. Myös erilaisilla aurinkovarjoilla ja katoksilla voi luoda omaan pihaan tai uimarannalle varjoisan lepopaikan.

Entä se rusketus?
Itse olen aika tyytyväinen, että trendi menee siihen purkkirusketuksen suosimiseen, ja varsinainen bikinigrillaus alkaa olla vähän vähemmän trendikästä. Mutta usein törmää myös siihen harhaluuloon, että aurinkovoidetta käyttämällä jotenkin estäisi ihon ruskettumisen, ja tämähän on ihan väärää tietoa. Nimittäin iho kyllä ruskettuu, vaikka siihen suojavoidetta laittaisikin. Olettaisinkin, että jokainen kesän sävyjä iholleen haluava ottaisi mielellään sellaisen kauniin päivettyneen sävyn, eikä punottavia olkapäitä tai niskaa.

Niinpä mulla olisi ehdotus!
Nyt jokainen teistä ottaa viikon sisällä itselleen kaverin luomien tarkasteluun ja seuraatte yksinkertaista ABCDE -ihontarkastusmetodia. Lisäksi tänä kesänä mennään iho edellä ja muistetaan, että kuten muistakin “nautintoaineista”, myös auringosta kannattaa nauttia vastuullisesti. Eli muistetaan suojata ihoamme vaatteilla, varjoisilla paikoilla ja aurinkovoiteella, jossa on vähintään se suojakerroin 30, mutta mielellään 50+, joka on lapsille ihan ehdoton! Taistellaan siis yhdessä ihosyöpää vastaan!
Miten on, lähdettekö mukaan? 🙂

Apteekkimerkki La Roche Posayn ANTHELIOS -tuotesarjasta löytyy tehokkaita ja herkällekin iholle sopivia aurinkovoiteita koko perheelle.

Blogi palaa normaalille uomalleen, kunhan tästä nyt kunnolla pääsen kotioloihin mukaan. Tartun myös kommentteihin niin pian kuin vain mahdollista! Kaikkea kivaa kerrottavaa on toki myös reissulta tulossa! 🙂

Nautitaan kesästä ja terveestä elämästä!

Täällä enteilee selvästi sadetta. Lämpimän päivän jälkeen tuuli puhaltaa kylmästi ja taivas on pilvessä. Eikä ihme, vanha totuushan on, että pionit puhkeavat kukkimaan jotta sade saisi hakata ne maahan.

Jalopioneita saadaan vielä odotella, mutta nämä maatiaislajikkeet ilahduttavat ihanan aikaisin, ja kuten alkukuussa arvelin, kukinta ajoittui tänäkin vuonna toukokuun puolelle. Tämä Kuolanpioni on itselleni ehdottomasti merkki kesän alkamisesta. Voi onnea ja autuutta!

Tämän illan ohjelmassa olisi vaatehuoneen raivaus. Hohhoh, sanonpa vain. Voi olla, että joudun ottamaan siitä avatusta valkkaripullosta itselleni hiukan seuraa. 😉

Ihanaa iltaa!

Aurinko paistaa ja ulkona tuoksuu kesä: Ei yhtään hullumpi päivä ollakseen ihan tavallinen tiistai!

Täällä on toivuttu hyvinkin vaiherikkaasta viikonlopusta, johon mahtui paljon hyvin suunniteltua ja aikataulutettua menoa, mutta (kuten elämään kuuluukin) myös niitä vähemmän kivoja yllätyksiä.

Perjantai oli jo yhtä juoksemista. Esikoinen piti kuljettaa musiikkileirilleen, ja olin haalinut itselleni illaksi vaikka mitä rästitöitä, joista ei sitten tietenkään kaksin kolmevuotiaan kanssa tullut yhtään mitään. Lauantain humputin naisporukalla Tampereella aamuvarhaisesta iltamyöhään – tai ainakin siihen viimeiseen junaan saakka. Sunnuntaiaamulle vekkarit viritettiin taas kukonlaulun aikaan, koska tarkoitus oli ehtiä käymään pääkaupunkiseudulla hoitamassa pari sovittua asiaa ja iltapäiväksi kiireesti takaisin pojan konserttia kuuntelemaan.
Ja puh ja pah! Vähän yli puolen välin pääsimme matkallamme, kunnes auton vaihteisto päätti lakata toimimasta. Siinä väsyneenä ja nälkäisenä ei kauheasti naurattanut, ja lopulta hinauspalvelu vei auton lähimpään merkkihuoltoon, ja me palasimme takaisin kotiin häntä koipien välissä. Lopputulos oli siis se, että auto pääsi lähemmäksi päämäärää, kuin me matkustajat.

Jos nämä takaiskut voisi jotenkin ennustaa, olisin kyllä varsin lyhyeksi jääneen yön jälkeen voinut nukkua pari tuntia pidempään ja jättää tuon viiden tunnin hukkareissun ihan vallan tekemättä. Lopulta tosin lohduttauduin sillä, että automatka olisi voinut tyssätä paljon pahemminkin, ja pääasia on, että me ihmiset olemme kunnossa. Mutta harmittaahan se silti. Vaikka käynti olisi ollut hyvinkin pikainen, tarkoitus oli kuitenkin moikata myös siskoni perhettä ja vierailua oli tietenkin kovasti odotettu.

No, iltapäivällä konsertin jälkeen isompi ketutus vaihtui harmitukseen, ja siihen samaan harmituksen harmaaseen massaan upposi myös MM-hopea. Eilinen menikin sitten asioiden uudelleenjärjestelyssä siinä määrin, että unohdin tyystin jopa koulun vanhempainillan, mutta onneksi Niilon luokkakaverin äiti kysäisi, josko poika menisi heille vanhempainillan ajaksi, ja kovalla kirityksellä sain kuin sainkin miehen ajoissa kotiin, ja pääsimme pojan kanssa lopulta niinkin hyvissä ajoin liikkeelle, että valitsimme kulkupeliksi fillarin. Ihan sattumuksetta ei tosin sekään reissu loppuun asti mennyt, mutta valitsin tilanteen lähestymistavaksi sunnuntaina toimineen ajatusmallin: Kun apuun ei tarvita ambulanssia, kaikki on lopulta ihan hyvin! 🙂

Toukokuu antaa parastaan ja ulkona on täysi kesä. Pienen flunssapotilaan kanssa yritänkin nyt nauttia niistä kaikista mahdollisista positiivisista jutuista, sillä uskon vakaasti että tästäkin saadaan vielä oikein hyvä viikko aikaiseksi!

Luumupuut kukkivat nyt parhaimmillaan ja ulkona odottaa muutama istutustyö. Taidan vetää kesämekon ylleni ja nauttia hiukan puutarhaterapiaa!

Kevät ja pihajutut nimittäin!

Täällä on tänään kevät ottanut oikein kunnon harppauksen eteenpäin, ja elohopea on noussut mukavasti jopa varjoisimmissa nurkissa. Harmi, etten ole pystynyt ottamaan päivästä ihan sitä kaikkea iloa irti, minkä olisin halunnut, mutta hei; koko kevät on vielä edessä!

Jos millään muotoa jaat intohimoni puutarhajuttuihin (tai innostut muuten vain pihan tai mökkipihan laitosta, parvekkeen kevätasuun pukemisesta tai muista kevään jutuista), kipaise äkkiä ja heti Instagramiin, sillä mulla on siellä nyt jaossa 5 x 2kpl lippuja Kevätmessuille, jotka ovat jo ensi viikonloppuna!

Olen itsekin lähdössä messuilemaan lauantaina, joten moikkailkaa ihmeessä jos törmätään!

Mutta nyt mä vetäisen lantsarit jalkaan ja lähden vähän parturoimaan korallikanukoita. Oliskohan se oikein ensimmäinen virallinen puutarhatyö tälle vuodelle!?

Tallenna

Aina vähän väliä blogeissa kiertää erilaisia haasteita, eikä ihan jokaiseen millään aina tule tartuttua. Nyt viime aikoina minulle on kolahtanut kaksikin mielenkiintoista haastetta, joihin ajattelin tässä kevään aikana tarrata. Aloitetaan blogitarina -haasteesta, jonka sain ihanalta Inspirations -blogilta. Kiitos siis siitä!
Viisi kysymystä, joiden avulla avaan vähän omaa suhdettani bloggailuun ja tietysti siihen blogikirjoittamisen aloittamiseen.

Miksi perustin blogin?

No tätähän on aika ajoin tullut täällä pohdittuakin. Blogini pohja sai alkunsa jo vuonna 2007, kun olin reilu vuosi sitten löytänyt blogimaailman ihmeellisyyden. Tässä kohtaa pitää muistuttaa, että blogit (siis nämä nykyaikaiset visuaaliset blogit (bloggit olivat tosiaan ennen enemmän verkkopäiväkirjatyyliin toteutettuja mielipidekirjoituksia)) olivat varsin uusi juttu Suomessa, eikä niiden määrä tainnut olla kuin promillen luokkaa nykyisestä.
Anyway, ihastuin, rakastuin inspiroiduin – ja lopulta halusin tehdä jotain vastaavaa itsekin. Kyllä, kuvata kivoja juttuja lähinnä omaksi iloksi, sillä eihän pieneen mieleenikään tullut, että blogit olisivat oikeasti joku kasvava juttu.

Vaan oma bloggaamiseni ei sitten lähtenytkään käyntiin niin nousukkaasti kuin olin ajatellut. Esteeksi muodostui se, etten osannut käyttää bloggeria, enkä siirtää kuvia kamerasta koneelle. Sitten tuli aika kun aloimme odottaa esikoistamme, ja niin kaunis ja hieno asia kuin tuo olikin, se myllersi elämäämme todella paljon. Ensin tuli raskausmasennus, lopulta synnytyksen jälkeinen masennus, ja siihen vielä muutto pois kotikaupungista (ja omien vanhempieni läheisyydestä) puolivuotiaan vauvan kanssa.

Viimeinen niitti oli kuitenkin varmasti se blogin kannalta merkittävin, sillä ymmärsin, että suosta oli noustava, ja halusin keksiä itselleni jotakin mielekästä puuhaa kaiken muun vastapainoksi. Opettelin kaiken lähinnä itsekseni ja salaa, enkä oikein kehdannut kertoa edes miehelleni puuhistani. Kuvailin kukkia, ja niitä näitä, purin ajatuksiani  ja lopulta tuntui, että tekninen puoli oli välttävästi hallussani.
Olin edelleen ahkera blogien lukija, ja kommenttien jättäminen lopulta toi jotakin liikennettä myös omaan blogiini. Muistan yhä, kuinka hassua oli lukea ensimmäinen, tuiki tuntemattoman ihmisen, jättämä teksti kommenttiboksista.

Mikä on blogini aihepiiri?

Blogillani ei taida olla niin ihmeellistä aihepiiriä. Aiheet valikoituvat lähinnä oman elämäni ympäriltä, ja niitä on laidasta laitaan. Jossain kohtaa törmäsin blogeihin, joissa pääpaino oli lastenvaatteissa, ja muistan kokeneeni pienen huonoäiti -fiiliksen. Lopulta tajusin, että on ihan ok, jos ei halua turista kurahousuista, vaan kaipaa siihen omaan juttuunsa jotakin muuta. Meillä kullakin on omat intohimomme, ja blogeissa ihanaa on juuri se, että sen kun toteutat ja kirjoitat siitä mikä tuntuu kivalta. Toiset kuvaavat koristetyynyjä, toiset lasten välikausivaatteita, ja molemmille on tilaa ihan yhtäläisesti.

Blogini aihepiiri on kietoutunut vahvasti myös minuun itseeni. Tällä tarkoitan sitä, etten juuri halua blogissani nostaa esiin muiden asioita. En silloinkaan, kun niillä on suuri vaikutus omaan elämääni. Läheisteni sairaudet tai kriisit eivät ole asioita, joita haluan riepotella julkisesti. Perheeni on blogini taustalla, mutta en koe asiakseni kirjoittaa heistä sen enempää. Lasteni kasvu, terveydentila ja kehitys eivät ole asioita, joista koen olevani edes oikeutettu kirjoittamaan. Minua ei kuitenkaan millään muotoa haittaa, jos joku määrittelee bloginsa sisällön rajat täysin toisin. Tiedän, että osalle tämä linjani merkitsee itsekkyyttä, ja osa näkee elämäni täydellisen huolettomana. Koen silti, että valtaosa lukijoistani osaa lukea blogeja ymmärtäen, että sisältö ei tosiaankaan paljasta ihmisen elämästä kuin pintaraapaisun.

Miten läheiseni suhtautuvat blogiini? 

Kysymys, joka pitäisi ehkä esittää ennemmin heille! 🙂
Joitakin johtopäätöksiä voisin kuitenkin vetää siitä, että saan heiltä tukea. Mieheni on kannustava, ja vanhemmiltani saamme usein lastenhoitoapua, kun minulla on ns. etäpäivä. Luulen, että mieheni on tyytyväinen siihen, että saan tehdä juttua, josta nautin, ja veikkaan, että jokainen vanhempi tahtoo sitä omalle lapselleen. Välillä vastaillessani kommentteihin, hymyilen itsekseni tai naurahdan kivalle kommentille. Tällöin saan usein “mä rakastan sua” -fraasin mieheltäni, joka kuulemma pitää siitä, että hymyilen ja teen asiaa, joka saa minut hymyilemään.
Kenties se, että läheiseni eivät ole blogini pääasiallista sisältöä merkitsee tässä kohtaa paljon. Tuskin ystävämme tulisivat kovin pitkään meille istumaan iltaa, jos seurauksena olisi aina oman pärstän pyöriminen sosiaalisessa mediassa.

Tästä aiheesta tulee kuitenkin mieleeni yksi hassu tapaus, joka sattui kun odotimme Klaara. Raskauteni oikeasti todettiin vasta ensimmäisen kolmanneksen lopussa, ja kerroin syyn pyöristyneeseen vatsanseutuuni vasta reilun viikon päästä siitä, kun syy oli selvinnyt itselleni. Toki läheisille ilmoitettiin vähän aikaisemmin, mutta uudella iPhonella kun lähetin siskolleni masukuvaa, viesti ei mennytkään perille, enkä tajunnut sitä. Pahoitin toki kauheasti mieleni, kun iloista uutista ei noteerattu, ja vastaavasti siskoni taisi tuohtua hetkeksi, kun sai lukea kyseisen uutisen blogistani. No, asia selvisi, eikä siitä jäänyt kuin hauska muisto. Tosin myöhemmin siskoni törmäsi jossain Facebookin kirppisryhmässä myynti-ilmoitukseen jossa myytiin takkia, ja kuvana oli blogistani otettu kuvani, jossa takin alta pilkotti pyöristynyt vatsani. Ensimmäinen ajatus oli kuulemma ollut, että “ai se on taas raskaana, eikä ole kertonut mitään”. 🙂

Mitä blogille kuuluu juuri nyt?

Kiitos, blogille kuuluu nyt hyvää. Kevät tekee aina kuvaamisesta mielekkäämpää, ja energiaa blogille riittää enemmän. Kevään aikana on ollut myös muutamia tosi erilaisia yhteistyöjuttuja, joiden seurauksena olen päässyt kokemaan asioita, joita tuskin ilman blogia koskaan kokisin. Bloggaaminen tuntuu kivalta, ja juuri nyt en osaisi kuvitella elämääni ilman sitä.

Toki aika ajoin myös omaa blogiaan tulee kyseenalaistettua, mutta katson senkin positiiviseksi asiaksi. Taisi olla ystäväni Hercule Poirot, joka totesi, että lääkäriä, joka ei kyseenalaista koskaan diagnoosiaan, kutsutaan murhaajaksi. Oli asia mikä hyvänsä, omaa tekemistään on välillä syytä pohtia. Tätä samaahan minulle on esimerkiksi äitiys. Välillä on hyvä kyseenalaistaa myös omaa käytöstään äitinä ja pohtia, olisiko siinäkin parantamisen varaa. Samaa yritän kovasti harjoittaa myös puolison roolissa, mutta en sitten tiedä, että minkälaisin tuloksin. 😉

Mitkä ovat lempipostaukseni?

Lempipostauksiani ovat edelleen pienten yksityiskohtien kuvat ja positiivisten ajatusten luominen. Toki tätä en itsekään ihan tauotta jaksaisi. Kosmetiikasta on välillä kova palo kirjoittaa, mutta arastelen aihetta, kun en ole mikään kosmetiikkaguru. Ja sama pätee varmasti moneen muuhunkin aiheeseen. Sekoitus vähän kaikkea sopii siis oikeastaan itsellenikin parhaiten.
Mikäli taas katselen teidän mieltymyksiänne, luetuimmat postaukset ovat juurikin niitä omaan elämääni (ja napaani) liittyviä. Kauneudenhoito, hiustenhoito, liikunta, terveys, pukeutuminen ja yleinen onnellisuuden pohtiminen ovat tilastollisesti luetuimpia juttujani.
Minusta tärkeintä bloggaamisessa on juuri se, että tehdään juttuja, jotka itsestä tuntuvat kivoilta niin kirjoittaa, kuin kuvata. Toki niiden läheisten asioiden riepottelemisella saisi jokainen blogiinsa hurjat kävijämäärät, mutta se on totaalisen toisarvoista. Kuten kesällä 2009, tavoittelen edelleen bloggaamisella hyvää mieltä. Ainoanan erona se, että toivon tuottavani sitä nykyään myös edes osalle teistä.

Tällä kertaa kuvituksesta vastaa viimekesäiset muistot. Tänään aamulla paistoi nimittäin niin ihanasti, että ulkona tuoksuikin ihan kevät. Aika siis aloittaa puutarhahaaveilut oikein urakalla!

Kivaa tiistaita!

Tästä päivästä eteenpäin lupaillaan jo vettä. Täällä ainakin sataa, ja sisällä on pimeää. Eilinen oli ehkä viimeinen kunnon kesäpäivä tälle vuodelle. Ehkä! Me kuitenkin yritettiin ottaa siitä kaikki irti. Koko päivä ulkona, auringossa nautiskellen. Jalkapallotreenien jälkeen hyppy järveen. Vesikin oli vielä lämmintä.

Jestas, miten ihanaa järviveteen pulahtaminen on puolentoista tunnin auringossa seisoskelun jälkeen. Täydellistä! Tätä on suomalainen kesä parhaimmillaan. 

Pari puhelimella räpsäistyä kuvaa muistoksi. Ihan vain eilisestä päivästä ja illasta. Muistoksi kesästä, ja yhteisestä ajasta. Tällä muistolla kahlataan taas läpi vuoden pimeämpi ja kylmempi puolisko. Uutta kesää odotellessa! 

Ei ihmisiä tällä kertaa, oltiin nimittäin ihan nakkena koko porukka. Pyyhkeetkään ei tullut mukaan, mutta onneksi kesä kuivasi! 🙂

Kesäsunnuntait on meidän perheessä pyhitetty jalkapallolle, eikä tänään poikettu vielä linjasta. Upea pilvetön kesätaivas, ja hellelukemat, tekivät tästäkin päivästä toki hurjasti erilaisen, kuin niistä alkukesän kylmistä ja sateisista sunnuntaista, jolloin viikko toisensa jälkeen pohti väkisinkin pilkkihaalarin hankkimista.

Näillä keleillä on todellakin ilo viettää aikaa ulkona, ja siitä pitää nyt nauttia. Ensi sunnuntaille lupaillaan jo vesisadetta ja viileämpiä kelejä.

Jalkapalloturnaukset ovat kiva sosiaalinen tapa viettää päivää, ja pelailun loman mahtuu niin muiden kannustamista, kuin ihan vain kentän laidalla hengailua. Klaaralle nämä ovat ennen kaikkea pitkiä eväsretkiä, joista hän osaa kyllä ottaa ilon irti. 😉

Vaikka omat urheilut eivät näihin päiviin mahdukaan, niin olo on jälleen ihan vetämätön. Pieni pulahdus uimaan, ja suihkun kautta hyppy pyjamaan. Sunnuntai-ilta ollaan hyvinkin rennosti ja voimia keräillen. Lapset menevät mielellään aikaisin nukkumaan, ja me aikuiset seuraamme todennäköisesti nopeasti perässä.

Leppoisaa viikonlopun lopetusta!

Auringonkukkia ja omena kaurapaistosta. Niissä on selvästi jo elokuinen fiilis.

Me odotellaan täällä kivoja vieraita ja nautitaan kesäpäivästä.

 

Ihanaa viikonloppua!

Voi näitä iltoja! Kun tekisi mieli vain olla ulkona, eikä sisälle käpertyminen houkuta ollenkaan.

Rikkaruohoja, jalkapalloa, sulkapalloa, lisää kitkemistä, vähän kastelemista, saunan lämmittämistä, niin ja marjojen poimimista! Voi hyvät hyssykät, mutta nyt on superfoodeja tarjolla!

Jostain syystä en lapsena tykännyt yhtään karviaisista. Söin punaherukat ja karviaisen raakileetkin, mutta kypsät oli ehdoton nounou. Jossain kohtaa onneksi havahduin huomaamaan, että nehän on kuin karkkia vetelisi. Tosin olo on näiden jäljiltä mukavampi kuin karkkikuninkaan jälkeen.

Mutta älkää ymmärtäkö väärin. Koulultakin polkaistiin tänään suoraa jätskille, ja hetki sitten grillattiin makkaraa. Superia sekin – omalla tavallaan! 🙂

Nautitaan nyt kesäisistä jutuista, se syksy kyllä puskee armotta päälle.

Ihanaa viikonloppua! Levätkää ja nauttikaa!

(Oho, kylläpäs hapsottaa! :))