En ole mikään aamu-uninen persoona, mutta jos olisin, tämänaamuinen kissaralli olisi voinut jopa ärsyttää. Mutta onhan se aika luksusta nukkua posottaa maanantaiaamuna kahdeksaan asti.

Viikonlopun jäljiltä olo on edelleen ihan hirmuisen onnellinen ja jollakin tapaa voimaantunut (vaikka tuota kyseistä sanaa en juuri kauheasti rakastakaan). Ai että, miten tärkeitä ystävät ovatkaan. Se että on ympärillä ihmisiä, joiden kanssa nauraa ja tanssia. Aina puhutaan, että ystävyys on olkapäätä, tukea ja lohduttamista. Tottakai sitäkin, mutta vähintään yhtä tärkeää on se, että voi joskus heittää korkkarit kattoon, nauraa itsensä puhki ja unohtaa kaikki tylsät ja arkiset velvoitteet. Vaikka toki oma perhe on se kaikkein tärkein ja rakkain, niin kyllä ystävät ovat suola tässäkin sopassa!

Maanantaina lautaselta löytyy pinaattikeittoa. Meillä aikuisilla ei ole mitään varsinaista lomaa, mutta saadaan onneksi joku päivä viettää kaikki yhdessäkin. Ja ehditään myös hoitamaan sellaisia juttuja, joille tavallisessa arjessa ei tunnu jäävän aikaa. Eilen haettiin lapset mummulasta, mutta vain toinen halusi lähteä kotiin. Tänään paremmalla onnella, jospa se toinenkin jo kotiutuisi. Huomiseksi on tiedossa tyttöjen juttuja, kun mennään Klaaran kanssa kampaajalle. Lupasin jo kesällä että mennään ennen koulujen alkamista, mutta sopivaa aikaa luottokampaajalle ei irronnut. Huomenna viimein ehditään. Yleensä lyhennän Klaaran hiuksia vain saksimalla märät latvat roskikseen. Ehkä ihan ymmärrettävää, että hänkin haluaa jotakin astetta fiinimpää palvelua.

Koti on varsin kukitettu, tästä jopa puuttuu yksi maljakollinen jonka sain lauantaina. Uusin Lantliv on selattu jo miltei puhki. Tuo Klaaran mekko on se Pompin henkselihame. Keltainen oli jo loppu ja itse yritin tyrkyttää viininpunaista. Tämän sinisen hän kuitenkin halusi ja onneksi annoin periksi. Taisi tulla kertaheitolla lempivaate, mikä tarkoittaa sitä, ettei hankittu turhaa kaapintäytettä.

Kukkasipulit on edelleen laittamatta maahan. Miten voikin nyt tökkiä tuo kolea sää niin pahasti.

Ai että, miten rentouttava viikonloppu tästä tulikaan. Oikein sellainen totaalilungi, mikä tietenkin oli myös tarkoituksena. Vaikka tykkäsinkin siitä, että Klaaran tanssitunnit olivat ennen lauantaiaamuna, ja se oli samalla se viikoittainen kaupunkipäivä, on toisaalta aika ihanaa, kun lauantaiaamuisin ei ole kiire minnekään. Vaikka en vapaapäivänäkään nuku kahdeksaa pidempään, on silti kiva, että saa vain olla katsomatta kelloa tai miettimättä aikatauluja.

Tähän viikonloppuun on mahtunut kotitöitä rentoon tahtiin, sohva-aikaa koko perheen kesken, yksi hyvä kirja, lautapelejä iltamyöhään ja pitkiä yöunia. Ravinnon suhteen on ollut myös melkoisen viikonloppurentoa, kuten noutopitsa lauantain iltapalaksi ja kahtena päivänä popparia, sipisä ja karkkia. Toisaalta viikonloppuna on onneksi aikaa myös panostaa ruokaan ihan eri tavalla kuin arkena. Nyt syksyn tullen kun saadaan aina välillä näitä koko perheen yhteisiä viikonloppuja, se ruokailu ja ihan vain kokkailukin on oma nautintonsa.

Tänään laitettiin heti aamulla naanleipätaikina kohoamaan. Ruuaksi hauduteltiin butter chicken, sellainen just oikeanlainen lämpimän tulinen syysruoka. Täydelliset leivät, täydellinen kastike ja ihanan raikas raita. Mikä parasta, kastiketta on niin paljon, että alkuviikon ruokaongelmat on selätetty jo valmiiksi.

Sunnuntain päätteeksi kävin vielä kynttiläkutsuilla. Aika ihanaa, että se oli oikeasti ainoa aikataulu kahden päivän sisällä. Ja nyt kun tämä lungi, täydellinen ja ihan tavallinen viikonloppu alkaa olla takana päin, ja viimeisen parin tunnin ajan olen miettinyt lähinnä kynttilöitä, mulla on sellainen olo että ehkä tästä syksystä vain sittenkin mennään läpi. Rennosti, asenteella ja kenties jopa nauttien.

Ihanaa sunnuntai-iltaa sullekin! ♡

 

 

Niin siinä sitten kävi, että mun upea ja ihana daaliapenkki on ihan totaalisen surkea näky. Pakkanen ryyditti viimeyönä oikein kunnolla ja kukat saivat pahasti selkäänsä. Tuohon suureen lasimaljakkoon napsin oksat upeasta vaaleanpunaisesta daaliasta, joka ei sitten ehtinyt avata ensimmäistäkään kukkaansa (tätä en esikasvattanut). Pieni toive, ettei kukkavarret nuupahtaisi ihan hetkessä, mutta taitavat olla biojätettä jo huomenna. Nyyh, miten surettaa. Mutta ei auta itku markkinoilla, se on kesä loppu nyt ja siihen pitää vain sopeutua.

Mutta hei, ruutupääntsit! Näiden näkemiseltä ei voi välttyä nyt oikein missään. Semisti mummot ja leventävä efekti, mutta tykkään silti. Nämä mun on tällaiset lämpimän ruskeansävyiset (Saint Tropez) ja kun ne yhdistää tähän lyhythihaiseen kashmirneuleeseen, tulee jopa vähän sellainen brittiläinen golffarifiilis. Edelliset ruutuhousut mulla taisi olla joskus ala-asteella. Vähän samaa kiertokulkua, kuin niiden leveiden lahkeidenkin kanssa.

Tänään on Fort Boyard -ilta. Lasten suosikki. Sauna lämpenee, ja koti lämpenee kynttilöiden voimin. Vähän sipsiä ja popparia tiedossa ja sitten piiiitkät yöunet ja ihan vapaa viikonloppu. Koko perhe kasassa. Että on tässä syksyn tulossa jotain hyvääkin. ♡

Almushka (a.k.a. Alma) on ihan surkeana, kun joutui ensin 12 tunnin paastolle ja sitten vielä otettiin verikoekin. Onneksi hän ei tiedä, että maanantaina on tiedossa isompi operaatio ja alkaa taas se kamala kauluriaikakausi.

Ihanaa perjantai-iltaa ja viikonlopun aloitusta! ♡

Hepskukkuu!

Tuo eilinen postaukseni nostatti mukavasti omaa taistelutahtoani, ja päätin jo tänään aloittaa uhkauksieni toteuttamisen. Maljakkoon syksyn sävyjä ja kaikki mahdolliset kynttilät palamaan. Joskus alkuvuodesta ostin Lidlistä sellaisen ison tuoksukynttilän lasissa. Se oli joku omenantuoksuinen ja kaiken lisäksi punainenkin vielä, mutta niin halpa, että tarttui mukaan. Ajattelin kai, että sitten joskus ensi syksynä tuo voisi olla ihan kiva. Ja se syksy tuntui silloin ihan hirveän kaukaiselta asialta, vaan tässä sitä taas ollaan. Kaivoin kynttilän esiin ja olen tämän päivän nauttinut omenan ja kanelin vienosta tuoksusta. Ei nyt ehkä vastaa oikean omenapiirakan tuomaa tunnelmaa, mutta hei, sodassa, rakkaudessa ja syksyssä kaikki keinot on sallittuja.

Oikaisin syyshyggeilyn kanssa tänään sen verran, että siivosin vain keittiön ja isomman eteisen. Se siivouspäivä saa siis edelleen pysyä perjantaissa. Mutta kyllä sillä oikeasti on aika iso merkitys, miten viihtyisäksi pesänsä tässä kohtaa vuotta rakentaa ja aion panostaa tähän kohtaan. Kunpa vain saisi kanssa-asujille iskostettua, miten kiva olisi, jos kaikki osallistuisivat talkoisiin – tai ainakin yrittäisivät ylläpitää sellaista viihtyisän kodin illuusiota.

Ystävän kanssa heilutetut kahvakuulat, lämmin suihku, puhdas pyjama ja villasukat. Voisi torstai-iltansa huonomminkin viettää. Tästä on hyvä siirtyä pahnoille ja herätä virkeänä uuteen päivään. Ja hei, se on jo perjantai huomenna!!!

Moikkelis ihan keskeltä viikkoa! Viimeinen viikko on mennyt vähän muiden töiden parissa ja blogi on jäänyt enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan. Mutta toivottavasti taas ehtisin olla aktiivisempi bloginkin kanssa. Syksy lyö kovasti päälle, ja kun päivät pitkät istuu tietokoneen edessä tässä talon kylmimmässä huoneessa, eli työhuoneessani, päivien viilenemistä on vaikea olla huomaamatta. Syksyn hankintalistalla on sähkölämmitin ja matto työpöydän alle. Muuten onneksi aurinko vielä aika ihanasti lämmittää sisällekin asti ja jos ei tarvitse ihan paikallaan istua, villasukatkin saavat vielä ainakin osan päivää levätä. Mutta kyllä tässä jo on tullut kirottua ja manattua koleat ja sateiset päivät. Niin kovasti kuin yritänkin asennoitua oikein, tämä syksyn tulo ei vaan ole mun juttu. Piste.

Yritän imeä itseeni virtaa jokaisesta liikenevästä auringonsäteestä, ja tietty edellen daalioista. Hahaa, vieläkin mä pommitan teitä niillä. Mutta kun ei voi muutakaan, ne vaan on nyt se juttu. Toinen iloa tuova asia on täyspitkät farkut. Mulla on todella vähän farkkuja, joiden lahkeet on “talvipituisia”, eli sellaisia, jotka peittää sukanvarren. Yksi syy, miksi inhoan kylmeneviä kelejä onkin se, että se rajoittaa aina pukeutumista niin kauheasti. Mutta näissä riittää lahjetta sukkaa peittämään ja nautin kun saan vähän jopa kääräistä puntteja paljaiden nilkkojen kanssa.

Keskiviikko on Klaaran tanssipäivä, joten tämä ilta meni sen harrastuksen parissa. Loppuviikolle olen suunnitellut vähän vähemmän koneella istumista ja enemmän jotain mukavaa. Perjantaina ajattelin jopa pitää oikein perinteisen siivouspäivän, kun koti on joutunut kokemaan vähän saman kohtalon kuin blogikin. Tänään kuitenkin jo heräsin mustiin kissankarvoihin, joiden peitossa meidän sohvat oli. Vinkkivitosena Sinituotteen mattoteippiharja! Pieni sipaisu ja kissankarvat ja irtohiukset on poissa, eikä tarvitse kaivaa imuria joka kerta esiin. Mulla on kuitenkin sellainen visio, että kunhan saan oiottua kodin kuntoon ja nurkat siisteiksi, mä aloitan sellaisen syyshyggeilyn ja kaivan kaikki mahdolliset kynttilät ja lyhdyt esiin ja virittelen tunnelmavalot sun muut systeemit. Leivon jotain hyvää omenasta tai puolukoista tai mistä tahansa, ja saatan jopa viikonloppuna avata punaviinipullon. Pitää ehkä alkaa ampumaan kovilla toiseenkin suuntaan.

Mutta nyt yöpuulle! Kivaa iltaa ja kauniita unia!

Huomenta liikkuvasta toimistosta. Kello soitti jo 4.30, mutta pienten tehotirsojen jälkeen tuntuu, että kyllä se ehkä tästä. Suuntana Helsinki, mutta koska pelastin eilen niin suuren daaliapuskan vesisateen riepotukselta (ja tietty myös kuvasin sen), ajattelin pommittaa teitä hiukan flower powerilla harmaan torstain piristykseksi.

Meillä mitattiin tiistaina ihan viralliset hellelukemat, ja mun daalioiden nuput avautuivat kovalla vauhdilla. Olenkin ehtinyt olla huolissani, että ehtiikö ne lainkaan kukkia edes puoliksi ennen syksyn ja pakkasten tuloa. Koska eilen sää muuttuikin sitten ihan totaalisesti ja sade piiskasi välillä kuin olisi palokunnan letkuista päästetty, kannoin taas kodin täyteen kukkia. Ei välttämättä mikään kaunis kimppu, mutta runsas ainakin. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. 😀

Kukkakimppua lukuunottamatta koti onkin sitten vähän niin ja näin. Aamulla oikein hirvitti jättää koko sotku taakseen, koska jotakuinkin tietää, että ei se ainakaan vähenny päivän aikana. Mutta hei, viikonloppu häämöttää jo aika lähellä ja jos huomenna vaikka ehtisi vähän siivota, niin perjantai-iltana vois olla aika hygge, zen ja namaste. Polttaa kynttilöitä ja nautiskella.

Tuo keittiön pöytäasia on muuten vähän jäänyt, ja ennen pakkasia pitäis nyt varmaan hioa se vanhan pöydän kansi ulkorakennuksessa ja tehdä jonkinlainen pöytien vaihto. Sekin on vaan jotenkin jäänyt. Mä taidan olla niitä ihmisiä, joilla on kauheasti suunnitelmia ja projekteja pahan päivän varalle.

Mutta siis sateesta huolimatta energisen ihanaa torstaita! Tässä vielä viimeistelen vähän liikunta- ja treeniaiheista postausta teille, joten pysykäähän kuulolla!

Kesällä tuli aika laiskasti pedattua sänkyä, tuntui jotenkin kivalta, että hikisten öiden välillä ilmavirta pääsi vällyjen väliin. Ilmojen viiletessä ja arjen alkaessa siisti makuuhuone on mulle jotenkin tosi tärkeä juttu, ja mikäs sen nopeampi keino pikafreesaukseen kuin vuoteen sijaaminen. Onhan se sänky huomattavasti kutsuvampi pedattuna, ja muutenkin siisti fiilis kutsuu paremmin höyhensaarille. En tosin edelleenkään sijaa vuodetta heti herättyäni, vaan ensin avaan ikkunan ja anna makkarin tuulettua. Saatan toimia näin jopa talvella, rakastan sitä raikasta ilmaa, joka pakkasella tunkee ikkunasta sisään. Meillä kun ei ole kierto aina päällä talvellakaan, joten siinä mielessä lämpöä ei kauheasti karkaa harakoille.

Siinä, että makuuhuoneet sijaitsevat yläkerrassa on hyvät ja huonot puolensa. Aikoinaan ajattelin, että näin sen pitää olla, jotta sijaamaton vuode ei ainakaan heti iske vieraiden silmille. Nykyisin olen huomannut, että asialla on kaksi puolta. Nimittäin makuuhuone muuttuu helposti varastoksi, jossa lojuu vähän kaikkea, mille ei juuri nyt ole käyttöä tai paikkaa. Tai sitten se vuode jää vain tekemättä ja illalla harmittaa kömpiä epäsiistiin vuoteeseen. Toki meillä aika paljon vaikuttaa myös se, että käytetään tuon vieruskaverin kanssa sänkyä vähän vuorotellen ja minun heräämiseni voi ajoittua siihen toisen kotiinpaluuseen. Silloin koen, että sänky saa kyllä olla sijaamatta kunnes taas kohta kömmin sinne itse. Mutta kyllä minä nautin siististä makuuhuoneesta, ja aina kun mahdollista haluan saada iltaani sen sijattuun vuoteeseen pujahtamisen.

Eikä makuuhuoneen sisustus nyt juuri vuodenaikojenkaan mukaan vaihdu. Melko samanlaista on kesät talvet. En ole sellainen sisustaja, joka kaipaisi aina uutta. Yksi uusi juttu kesän aikana tosin tuli, ja se on tuo naulakko. Vannoin keväällä, että alan hoitamaan ja rasvaamaan jalkojani ahkerammin ja kun sain paikan sekä jalkavoiteelle, että muutamalle puhtaalle sukkaparille ihan sänkyni viereen, on lupausta ollut helpompi lunastaa.

Oli kesä tai talvi, tykkään joka tapauksessa, että makkarin fiilis on kevyt ja rauhallinen. Iltaani kuuluu aina se hetki lukulampun valossa, ja silloin en haluaisi sivusilmälläkään nähdä mitään stressaava tai liian päälle hyökyvää. Vaikka maailma on täynnä kauniita tapetteja ja aina välillä tekee montaakin mieli, en ehkä ihan ekana menisi makuuhuonetta tapiseeraamaan.

Tummempi päiväpeitto saa vielä hetken odotella korissa vuoroaan. Sen aika on vasta kun pääsen ihan kunnolla syysmoodiin. 🙂

 

Kivaa maanantai-iltaa ja ihanaa uutta viikkoa! ♡

Tykkään ihan hirmuisesti sanonnasta “kevät keikkuen tulevi”. Se kuvaa mun mielestä hyvin sitä kevään hidasta etenemistä. Luonto herää ja välillä edetään vauhdilla, välillä vähän hitaammin. Mutta hitsi vie, miksi syksyn tarvitsee useimmiten tulla kertarysäyksellä. Vai onko se vain kiinni minusta itsestäni. Kevättä odottaa, syksyä ei niinkään.

No, jos nyt ei ihan vielä hyvästellä kesää, niin ainakin terveiset syksy jo ehti lähettää. Pari sateista päivää ja johan tuli syksyinen olo. Pitänee ehkä kohta hyvästellä hameet ja mekot kaapin perille ja kaivaa syksyisempää vaatetta esiin. Eli farkkuja. Miten tylsää! Mä niin halusin kulkea paljain säärin vielä pitkään. Ja aionkin jatkaa yhä edelleen, jos suinkin säiden herrat ovat puolellani.

Huomaan sadepäivien harmauden vaikuttavan aika nopeasti mielialaani. Olen aina ollut jotenkin herkkä valon puutteelle, ja vaikka nyt ei vielä varsinaisesti puhuta pimeästä, niin tokihan tuo hämäräkin vaikuttaa. Ja ihan vaikka jo sekin, ettei aamulla olekaan valoisaa. On niin paljon helpompi nousta ylös, kun aurinko paistaa, toisaalta illalla on myös helpompi rauhoittua kun on hämärää. Tietoinen kesään ripustautuminen on auttanut tähän asti, mutta nyt tajusin, että se syysasenne pitää taas kaivaa naftaliinista ja opetella löytämään ne hyvät ja kauniit puolet syksystä. Sillä kyllähän niitä on. Vaikka kuinka paljon. Eikä syksykään ole aina sadetta ja harmautta, vaan mukaan mahtuu myös niitä kirkkaita ja kuulaita päiviä. Ja silloin valosta pitää nauttia. Oikein imeä itseensä virtaa ja energiaa.

Se, että pysähtyy nauttimaan kynttilänvalosta ja harmaistakin päivistä on yksi ihan perusedellytys sykystä selviämiseen. Ja tietenkin riittävä lepo. Mä liputan pitkille yöunille ympäri vuoden, mutta syksyllä niiden tärkeys korostuu entisestään. Mun syksyn survival kit pitää sisällään myös sosiaalisen elämän. Ja tämä on muuten aika vaikea, koska toisin kuin kesällä, ihmisillä on aika lailla kaikkea kiirettä ja menoa arjen alkamisen myötä. Mutta onneksi kalenterissa on jo nyt muutama erityisempi treffitärppi ja sitten pienempiä juttuja syntyy viikkojen edetessä.
Myös liikunnalla on iso osansa. Paitsi että se tekee hyvää ihan fyysisesti, on oma aika ja liikkuminen myös sitä parasta henkistä sparrausta. Ja kun siihen yhdistää ystävät, teho on vähintäänkin kaksinkertainen.
Ja hei, sitten on ravinto! Viimeisenä, mutta ei varmastikaan vähäisimpänä. Kesällä nimittäin ainakin mun ruokavalio oli vähän mitä sattuu. Tai no, ruoka on pääosin kevyttä ja terveellistä, mutta sitten on se kaikki muu. Jätskiä päivittäin ja kaikkea muutakin herkkua, koska onhan kesä. Ja niin kiva kuin olisikin syksyn tullen vaan syödä suklaata ja maata sohvalla, niin ei se kyllä kovin pitkälle kanna. Mun on ainakin ihan pakko ottaa syksyisin itseäni niskasta kiinni ja kiinnittää huomiota siihen, että ruokavalio tukee omaa jaksamista. Toki niitä suklaahetkiäkin kuuluu olla, mutta noin ylipäätään säännöllinen ateriarytmi ja terveellinen ravinto auttavat pitkälle. Kroppa ei kestä sokeripiikkejä arjessa samaan tapaan kuin kesällä.

Tästä saattoi nyt saada sellaisen käsityksen, että syksyt olis jotenkin mun inhokkeja tai vihaisin koko vuodenaikaa. No ei se suosikkikaan ole, mutta en mä syksyä vihaa. Se vaan on ollut mulle aina jotenkin kaikkein vaikein, ja jossain kohtaa elämää erityisen vaikea. Ehkäpä varaudun enemmänkin siihen, että mitään vastaava ei enää tulisi. Että syksystä paitsi selviäisi, elämästä myös nauttisi. Ja viime vuodet onkin ollut parempia. Koska olen oikeasti tehnyt töitä sen syyssynkkyyden estämiseksi. Ja vaikka kaikki keinot kirkasvalolampusta asti onkin ollut apuna, uskon silti, että paras kaikista on oikea asenne. Se että opettelee nauttimaan sateeesta ja pimeydestä. Kaivaa kylmästä ja koleasta ne parhaat puolet esiin ja keskittyy tietoisesti etsimään hyvää. Ihan tavallisesta päivästä. Niin keväisin kuin syksyisinkin.

Mutta hei, nyt paistaa taas aurinko! ♡

Mitäs sitten tehdään, kun aika ajaa tämän daaliakauden yli?  En rehellisesti sanottuna osannut edes haaveilla näin suuresta kukkasadosta, kun keväällä esikasvatin daalioitani. Toki muutama taimi kaatui tuulessa ja varret lähtivät kasvamaan kippuraan, mutta jopa nuo vähemmän täydelliset yksilöt tuottavat kukkia ihan mielettömästi. Vaatimaton tiistaipuska on taas tänään värikäs ja varsin yltäkylläinen. Voi kun syyskuu nyt pysyisi leutona ja kauniina. En halua edes miettiä sitä aikaa, kun kukat pitää taas metsästää kaupasta. Te tosin varmaan huokaisette helpotuksesta, kun tämä daaliahöpinä vihdoin joskus päättyy. 😀

Varsin pieniä on nämä ihmisen ilot, sillä kukkien lisäksi riemua on eilen ja tänään tuottanut uusi pesutorni. Nauroinkin eilen miehelleni, että yhtä puhdasta riemua olen tuntenut viimeksi vuosi sitten kun sain elämäni imurin. Vaimo on siis varsin helppo pitää tyytyväisenä. Toki ihan vain jo pyykkikoneettoman viikon päättyminen on lapsiperheessä riemun paikka, mutta onhan uusi kone aina uusi. Ja kun koko kesä meni myös ilman kuivausrumpua, niin johan se on luksusta pyörittää kahta uutta konetta. Istuin eilen kellarissa säilytyslaatikon reunalla ja nautin tasaisesta hurinasta. Sanoin jopa, että voisin viedä pyykkitupaani jonkin mukavan korituolin ja hautautua kirjoineni sinne todellisuutta pakoon. Onhan miehilläkin man cave , miksei äidillä voisi olla mom cave. Sellainen paikka, johon vaatimukset ja kitinät eivät kantautuisi. Ei lainkaan paha idea. Ehkä jopa pienen jalostamisen arvoinen.

Koska viime viikko oli kaikin puolin jotenkin tosi rankka, yritän parhaani mukaan nauttia siitä, ettei tälle viikolle ole tiedossa mitään erityistä ekstraa. Itse asiassa ehkä tärkeintä on se, että tähän viikkoon mahtuu myös sitä mun omaa aikaa. Siis jotain muutakin kuin sitä pyykkikoneen tuijottamista, vaikka hippasen taidankin olla kallellaan siivoamiseen ja pyykkäämiseen. Ja nyt pitää nauttia arjesta ja auringosta, kun tämä yhdistelmä on vielä mahdollinen. Niin ne vain alkavat päivät lyhenemään noista aamunkin tunneista, ja vaikka vielä jokseenkin kesäisissä keleissä kuljetaankin, niin syyskuu tuo aina tullessaan syksyn. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kukkia ja oksia maljakkoon ja kynttilöitä polttamaan. Syyskuu on mitä parhainta aikaa aloittaa kotiin käpertyminen.

Sitä saa mitä tilaa. Ja minähän tilasin arkea. Sitä ihan tavallista ja tasaista, jossa kumpikaan lapsista (tai minä itse) ei sairastaisi, ja koko harrastusten täysi kirjo pääsisi todelliseen komeuteensa. Ja sitä arkea minä todellakin sain. Ihan kokonaisen viikon verran. Perjantai on siis enemmän kuin tervetullut – jälleen kerran.

Täällä on ollut ihan kunnon hellepäiviä ja olenkin elänyt yhä ihan täysin kesäfiiliksellä. Kukkamekoja, helletoppeja ja sandaaleja. Kaikkea sellaista, mikä tekee arjesta paljon mukavampaa. Saapuvasta syksystä sain kuitenkin esimakua kadonneen ääneni myötä. Heinäkuun helteillä makuuhuoneen ikkuna on ihan ok pitää öisin auki, mutta elokuun tehdessä loppuaan se ei vissiin olisi ollut kovinkaan fiksua.

 Olen tässä yrittänyt vähän raivata kotia viikonloppukuntoon. Jotenkin se, että tavarat on omilla paikoillaan ja villakoirat hätistelty pois, on mun rentoutumisen kannalta olennaista. Henki kulkee vapaammin, kun ympärillä ei ole kaaosta. Harmi, että kolme neljästä tässä taloudessa ei tunnu ajattelevan samoin. Mutta vaikka se joskus tuntuukin vähän turhalta, niin ainakin yritän taikoa aina viimeistään viikonlopuksi sellaista harmoniaa ympärilleni, jotta voisin rentoutua ihan kaikilla aisteilla. Toki pika-apuna toimii perjantaipuska omasta pihasta. Jalat kohti kattoa ja ajatukset kirjan kera jonnekin ihan muualle.

Perjantaisauna ja aikaiset unet. Lauantaiaamu ilman kellonsoittoa ja kiirettä. Viikonloppu täyttä kultaa.