Kevään ensimmäisistä leskenlehdistä asti olen lähes päivittäin saanut pienen kukkakimpun ilokseni. Suloiset sekakimput luonnonkukista, raikas nippu voikukkia tai “ihan vain vahingossa” taittunut oksa jostakin pensaasta.

Aina ei voi väittää, että maljakossa on tuoreita kukkia, mutta rakkaudella poimittuja kuitenkin. Näitä tulee syksyn tullen ikävä. Kunnes taas ensimmäiset leskenlehdet nostavat päätään.

Sellainen puolipilvinen ja tuulinen sää, että ihan uimaan ei uskaltauduttu, muttu muuten keksittiin rannalla kyllä tekemistä. Leivottiin hiekkakaukkuja ja katseltiin taivaalla leijailevia hurjapäitä. Hiekkaa taidettiin kuljettaa kotiin sen verran, että imuriinkin on vielä tartuttava.
Otettu lungisti muutenkin; Sunnuntai päivällinen nautittiin pitseriassa, ja pedit on yhä tekemättä. Skarpataan taas huomenna!

Leppoisaa iltaa!

Säätiedotus lupaili heinäpoutaa ja mahdollisia helteitä. Jee, ehkä se kesä vihdoin alkaa!
Kesä tarkoitaa tietysti kesäkenkien käyttöä, ja sainkin Niilon kanssa kivan tilaisuuden tutustua Crocsin mallistoon. Aika monelle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen ne perus Crocsit, joiden kopioita myydään lähes jokaisessa marketissa. Itse yllätyin aika lailla siitä, miten Crocsit ovat muuntuneet, ja merkin valikoimista löytyy kivoja vaihtoehtoja sekä miehille ja naisille, että lapsille.
Toisaalta, ne perus Crocsit kuuluvat meillä Niilon joka kesäisiin kenkiin ihan vain helppoutensa ja käytännöllisyytensä vuoksi. Kun jatkuvasti ravataan ulos ja sisään, on kengän oltava helppo ja nopea riisuttavaksi ja uudelleen jalkaan laitettavaksi. No, tietäähän jokainen, että aika usein kesällä tulee vain nopeasti käväistyä sisällä riisumatta kenkiä 🙂
Niin, ja onpa itsellänikin ollut jokuset perusmalliset krokotiilit, mutta työkenkinä lähinnä.

Mulla on nyt mahdollisuus tarjota myös teille alekoodi Crocs -nettikauppaan.
Koodilla uusikuu10 saatte 10% alennusta tilauksestanne. Sikäli kiva, että Crocsilla on nyt ale käynnissä, ja saatte lisätä tämän edun myös jo alennettuihin tuotteisiin! Koodi on voimassa koko heinäkuun ajan.

Niilolle valitsin, uusien ja hiukan pirteämpien perus Crocsien lisäksi, hauskat kangastossut, joiden pohja on niin unelmakevyt, että kenkät eivät paina oikeastaan juuri mitään. Itse valitsin mallistosta mukavat varvassandaalit, joiden materiaali näyttää jalassa nahalta, mutta keveytensä ansiosta ovat huomattavasti mukavammat, kuin nykyaikaiset muotisandaalit. Eipä hierrä enää varpaiden välejä 🙂 Niin, ja tuo keveyshän on pelkkää plussaa, kun syksyllä pakataan matkalaukkuja aurinkolomalle. Mutta huomenna lähdetään pienelle kesälomaretkelle, ja kengät pääsevät  kunnolla tositoimiin. Siitä lisää myöhemmin….

Aurinkoa teille!

Mahtava postipäivä! Ylipäätään on kivaa kun postimme löytää joinakin päivinä perille asti (kaksi muuttoilmoitusta kuukauden sisällä ja kaikki meni sekaisin), mutta vielä iloisemmaksi tekee se, että postilaatikosta löytyi maailman suloisin pehmeä paketti. Otsikosta huolimatta kyseessä  on nimittäin kuitenkin vaate, eikä rakas puolisoni. 😉

Kuten joku kai jo tietääkin olen aika kronkeli lastenvaatteiden suhteen, ja harvoin löydän massamarkkinoilta mitään kaunista leikki-ikäisen koossa. Syksyisessä käsityölehdessä iskin kuitenkin silmäni heti kauniiseen kirjoneuletakkiin. Koska omat taidot ovat olemattomat, ja kyseessä on lähinnä pahimman luokan taidottomuus, eikä äitini osoittanut yhteistyöhalua, käännyin taitavan ystävän puoleen. Muistatte varmasti ystäväni, joka on pelastanut minut jo aikaisemminkin vastaavista tilanteista; Sukkasillaan -blogin Saila otti tilauksen vastaan, ja suurensi nopeasti pikkumiehen villatakin ohjetta vastaamaan oman jälkikasvuni mittoja. Langat valitsin Novitan Nalleista, joissa oli mielestäni mahtavat lämpimät ja luonnonläheiset sävyt, jotka sointuivat ihanasti yhteen.

Nyt meillä on suloinen neuletakki viileisiin kesäpäiviin ja iltoihin, kuten tänään. Ja sopivalla kasvuvaralla neuleessa lämmitellään vielä ensi talvikin. Äiti tykkää, poika tykkää; Win-win-tilanne!
Sailan käsityöblogiin pääsette tästä. Voinen vain suositella Sailan apua niille, joilla puikot ei omissa käsissä pysy, tai aika on muuten kortilla 🙂

Kiitos Saila! Tämä on ihana!!!!

Voi että kuinka kaipaankaan omaa pihaa. Siis en tarkoita sitä edellisen kodin pihaa, vaan ylipäätään sitä, että ulko-ovesta astuessa on edessä oma tila. Oma rauha ja oma vapaus. Keväällä uskottelin itselleni, että kesä kerrostalossa parvekeviljelyä harrastaen olisi seikkailu ja uusi kokemus. Ei huolta voikukista, rikkaruohojen kitkemisestä tai ruohon leikkaamisesta. Vaan myönnettävä on; Olen omakotiasuja, tarvitsen oman pihan ja oman tilan.

Olen lapsesta asti kasvanut siihen, että kesällä ollaan ulkona. Omassa pihassa leikitään leikkimökissä, hiekkalaatikolla tai keinutaan. Oman pihan jatkeena on puistot ja niityt. En tarkoita, että kerrostalossa asuvat lapset olisivat jotenkin onnettomampia, mutta omalle lapselleni haluaisin tarjota tuon saman. En tiedä, ehkä se on joku kaipuu omaan lapsuuten, tarve elää tuo aika lapsen kanssa uudestaan.

En missään vaiheessa uskonut, että omakotitaloasuminen oli juurtunut meihin niin syvästi. Siinä, missä poika itkee hiekkalaatikkonsa perään, me aikuiset turhaudumme ja tylsistymme. Onneksi lapsi on siunattu mielikuvituksella; Puistoista ja metsiköistä löytyy vaikka mitä. Ihanaa, että on olemmassa näitä yhteisiäkin vihreitä paikkoja. Itse luulin kaipaavani jokavuotista sotaa voikukkia vastaan, mutta olenkin huomannut pitäväni noista keltaisista maanvalloittajista. Jos ei siis muuta, niin olenpahan ainakin oppinut arvostamaan luontoa!

Apinan metsästystä ja voikukan poimintaa. Ensimmäisen kanssa hiukan huonompi saalis….

Mulle tämä oli nyt virallisesti kesän ensimäinen päivä. Kerhot ja muut on tauolla, lämpöasteita mukavasti ja aurinko paistaa. Koska kesällä pitää itse keksiä aktiviteettinsa lähes viikon jokaiselle pävälle, aloitimme tänään, ja pakkasimme aamulla reippaana eväät reppuun ja läksimme leikkipuistoon. Itselleni otin varmuuden vuoksi sanomalehdenkin mukaan ihan vain siltä varalta, että vauhdin antajaa ei tarvita. Puistoretkestä kehkeytyi kuitenkin melko mielenkiintoinen elämys.

Kotikaupunkiimme on rakennettu ihan mukava leikkipuisto keinuineen ja liukumäkineen, ja puiston yhteyteen on tehty myös sellainen “leikkiurheilukenttä”, jossa voi juosta, työntää kuulaa, hypätä pituutta, tai pelata melkein mitä vain aidatulla pikkukentällä. Ideana tosi kiva, ja koska paikka on suojaisa ja turvassa liikenteeltä, kuvittelin että tämä olisi meille kiva ajanviettopaikka, kun omaa pihaa ja hiekkalaatikkoa ei tänä kesänä ole.

Saapuessamme paikalla siinä yhdeksän jälkeen huomasimme, että samaa tilaa käyttää myös yläasteikäiset pojat liikuntatunnillaan. Siinä mitään, he palloilivat kentällä, ja me käytimme enemmän leikkipuistopuolta. Hiukan korvaan särähti poikien kiroilu ja alapääjutut, mutta ajattelin, että tilane rauhoittuu, kun opettaja saa homman käsiinsä.

Jatkoimme keinumista, ja huomasimme iloksemme, että leikipuistoa lähestyi pieni tyttö vanhemman miehen seurassa. Se ilo meni kuitenkin ohi aika nopeasti kun tyttö alkoi esitellä leikkikissansa kuvitteellisia sukupuolielimiä (naaras), ja rallatteli keinussa kaikki tietämänsä ruumiineriteet. Siis nekin, joita mielestäni noin nelivuotiaan ei tarvitsisi edes tietää. Pappa (kuulemma äidin isä) istui penkillä ja tuijotteli tyhjällä katsellaan kaukaisuuteen. Yritin harhauttaa omaa lastani jos jonkinlaisin keinoin, ja sorruin jo tarjoamaan jätskit, jos lähdetään heti. Mutta kun puistoon on tultu, puistossa ollaan, ja olihan meillä myös eväät mukana. Siinä vettä hörppiessämme, olisi tämä rallattaja-tyttö myös halunnut maistella eväitämme. Valitettavasti rasiat olivat jo tyhjiä, ja vaikka tyttö kuinka intti janoaan, vesi ei kelvannut, hän olisi halunnut mehua. No mehuksi ei muututtu, pappa sai savukkeensa poltettua, puhelunsa puhuttua ja lähti. Hiukan viiveellä tyttö lähti perään.

Kohta tämän jälkeen parkkipaikalle ajoi auto, ja ulos astui iäkkäämpi herrasmies. Kenties maisemia katselemaan, ajattelin, kunnes sepaluksen aukeamisesta ymmärsin kutsun tulleen enemmän luonnolta, kuin maisemilta. Ihan oikeasti, voiko edes olla mahdollista!? Olkoonkin sitten eturauhasvaivoja, tai miten kova hätä tahansa, älkää hyvät aikuiset pissikö lasten hiekkakentälle!

Mitä tulee yläasteen liikuntatuntiin, jäi tuokin asia hiukan mietityttämään; Pojat kiipeilivät ketterästi koripalloverkkijen päälle, ja opettaja luonnollisesti käski pojat alas. Sen sijaan, että nuoret miehet olisivat totelleet, he kysyivät syytä. Kun opettaja kertoi syyksi sen, että hän käski, tokaisivat nuoret, että, Ei se mikään syy ole, ja jäivät korien päälle kieppumaan. Okei, siitä on aikaa kun olen itse ollut koulussa, enkä todellakaan (onneksi) ole kasvatusalan ihmisiä, mutta minne on kadonnut se opettajan auktoriteetti?! Ja mitä syihin tulee, olisi voinut maikka edes mainita pojille esimerkin näyttöä, kun selvästi urheilivat lapsille suunnatulla alueella.
Voin olla ahdasmielinen, vanhanaikainen ja vaikka mitä, mutta ei se puistoreissu nyt mielestäni ihan putkeenkaan mennyt. En ole itse mikään täydellinen äiti, ja lapseni on ihan tavallinen lapsi – kuten lapset yleensä ovat. Se, mikä tässä pisti miettimään, oli valaiseva poikileikkaus ihmisen käyttäytymisestä aika laajassa ikäryhmässä. Jos ei ole kuria ja auktoriteettia nykyajan kouluissakaan, niin mitä hyötyä oli 1940-luvun karttakeppikurituksella, jos lopputulos on leikkipuistoon kuseskeleva aikuinen?

Loppuun vielä puolustuksekseni, että me todellakin asutaan alle 8 tuhannen asukkaan kaupungissa, jossa käytännössä on vain tämä yksi ja ainoa leikkipuisto. Kaupungin ylpeys. Turha siis viisastella, että menkää seuraavalla kerralla jonnekin muualle. Niin, ja onhan julkisilla paikoilla virtsaaminen ihan jo rikkesakkorangaistuskin.

Terveisin kukkahattutäti lintukodosta…

Kuvat on viime kesältä. Ei varmaan tarvitse kertoa, että me haaveillaan omasta pihasta 🙂

Kaikki kohisee COSsista, eikä siinä mitään; Ihania vaatteita, yksinkertaisia ja “puhtaita”. Itse olen enemmän kuin innoissani Cos -lastenmallistosta. Harvoin on pojille tarjolla noin selkeitä ja tyylikkäitä vaatteita perusväreissä ja edulliseen hintaan. Tykkään oikein kovasti!
Vaikkei tämä edelleenkään ole mikään lastenvaateblogi, ajattelin kuitenkin vinkata muillekin poikalasten äideille. Itselleni ainakin tulee turhan usein se tunne, että poikien vaatteita, kivoja sellaisia, on aivan liian vähän markkinoilla. Ja varsinkin edulliseen hintaan!

Kuvat: COS

Facen puolella saittekin jo eilen hiukan maistiaisia Mekkotehdas-kirjan julkkareista. Juhlia vietettiin eilen, ja minulla oli suuri kunnia olla mukana. Mekkotehdas -blogin Sunna ja Kirsikka toteuttivat haaveensa ompelukirjasta, ja nyt kansien välissä on yksinkertaiset ja selkeät ohjeet sekä mekkoihin, asusteisiin ja pehmeisiin leikittäviin.
Julkistamistilaisuus oli kirjan, ja Mekkotehtaan, henkeen täynnä väriä, iloa ja naurua.

Eilinen ilta vierähti rattoisasti kirjan parissa. Päässä muhii aika monta mekkoprojektia ja pehmeää kakkua. Onneksi lähipiirissä on myös tyttölapsia! Kirjan kaikki mekko-ohjeet ovat kekseliäästi muokattavia ja malliltaan pitkäikäisiä. Kirjan valokuvat ovat Kristan ottamia, ja niiden avulla sukeltaakin aika ihanasti hulmuavien helmojen maailmaan.
Pieni herkistyminenkin tuli kirjaa lukiessa. Silmäkulmat kosteina kurkistin kirjan avulla myös tyttömäisyyteen ja tyttöjen elämään. Olen tässä poikien keskellä eläessä melkein unohtanut, mitä oli olla tyttö! Mieleeni tulvi lapsuuden kesät siskon ja naapurintytön kanssa melkeinpä tuoksuineen ja makuineen. Kirjaan on mielestäni ohjeiden lisäksi vangittu myös kaikki se, joka liittyy hulmuaviin helmoihin ja hiuspinneihin. Voi, miten kaipaankaan kesiä äidin ompelemissa mekoissa, paljain varpain kulkemista ja nukkeleikkejä syreenin varjossa!

Mekkotehdas; Kirsi Etula, Sunna Valkeapää-Ikola
Kuvat: Krista keltanen
Kaava-arkit: Paula Pärnänen
Graafinen suunnittelu ja kuvitukset Emmi Jormalainen
WSOY