Mahtava postipäivä! Ylipäätään on kivaa kun postimme löytää joinakin päivinä perille asti (kaksi muuttoilmoitusta kuukauden sisällä ja kaikki meni sekaisin), mutta vielä iloisemmaksi tekee se, että postilaatikosta löytyi maailman suloisin pehmeä paketti. Otsikosta huolimatta kyseessä  on nimittäin kuitenkin vaate, eikä rakas puolisoni. 😉

Kuten joku kai jo tietääkin olen aika kronkeli lastenvaatteiden suhteen, ja harvoin löydän massamarkkinoilta mitään kaunista leikki-ikäisen koossa. Syksyisessä käsityölehdessä iskin kuitenkin silmäni heti kauniiseen kirjoneuletakkiin. Koska omat taidot ovat olemattomat, ja kyseessä on lähinnä pahimman luokan taidottomuus, eikä äitini osoittanut yhteistyöhalua, käännyin taitavan ystävän puoleen. Muistatte varmasti ystäväni, joka on pelastanut minut jo aikaisemminkin vastaavista tilanteista; Sukkasillaan -blogin Saila otti tilauksen vastaan, ja suurensi nopeasti pikkumiehen villatakin ohjetta vastaamaan oman jälkikasvuni mittoja. Langat valitsin Novitan Nalleista, joissa oli mielestäni mahtavat lämpimät ja luonnonläheiset sävyt, jotka sointuivat ihanasti yhteen.

Nyt meillä on suloinen neuletakki viileisiin kesäpäiviin ja iltoihin, kuten tänään. Ja sopivalla kasvuvaralla neuleessa lämmitellään vielä ensi talvikin. Äiti tykkää, poika tykkää; Win-win-tilanne!
Sailan käsityöblogiin pääsette tästä. Voinen vain suositella Sailan apua niille, joilla puikot ei omissa käsissä pysy, tai aika on muuten kortilla 🙂

Kiitos Saila! Tämä on ihana!!!!

Hiukan kuvia vanhasta kodistamme. Lisää kuvia ja tekstiä uudessa Toivekoti&Puutarha -lehdessä.
Ihanat Jonna ja Krista kävivät viime syksynä tekemässä juttua kodistamme. Nyt tuo koti on meille jo entinen, mutta näiden kuvien myötä on sinne on kuitenkin ihan kiva palata.
Hauskasti jäänyt tuo kuvauspäivä mieleen. Jopa Niilo muisti, melkein vuoden jälkeenpäin, Kristan ja Jonnan.

Kuvat: Krista Keltanen
Kuvat lainattu Jonnan blogista Siellä enemmän materiaalia!

Kärsin muuten ihan hirveästä allergiasta. Eilinen päivä vietettiin ulkona, ja illan kärvistelin sisällä, kun joka paikka syhysi ja kutisi, nenä vuosi ja silmät kirvelivät. Toivottavasti tänään menee jo paremmin…

Aurinkoa!

>

>

>

***

>Mitään ei tapahdu. Mutta eihän aina tarvitsekaan tapahtua. Olla möllötän jo ties monettako viikkoa, ja pureskelen kynsiäni. Miljoona projektia lojuu keskeneräisenä pitkin taloa. On Dylonin värijauhetta ja uudistusta kaipaava peitto. Miten voikin olla niin työlästä mitata vain se puoli kiloa suolaa, ja heittää kamppeet pesukoneeseen. Mutta näköjään voi. Nostin tapsanpäivänä liitutaulumaalipurkin keittiön pöydälle. Arvaatkaapas vain missä se purkki nyt on. Just siinä samassa paikassa – tietysti.
Blogin suhteen olen ollut ihan täysin yhtä saamaton. Oma kannettavani kulki tiensä päähän, ja pöytäkoneen vieressä tapittaminen (puhumattakaan keskittymisestä) on aika lailla hankalaa. Tosin, kun oikein mietin, niin konetta kai käytinkinn vain lähinnä bloggailuun. Ja sitten on kirjat! Pitkästä aikaa olen tarttunut kirjoihin ja lukenut päikkäriajat ja pikkutunneille aamuun. Kostautuuhan tuo tietysti suraavana päivänä. Kotityöt tekemättä ja silmien ympärillä mustat rinkulat.
Puolentoista vuoden jahkailuni tapettejen kanssa on vienyt uskon päätöksentekotaidoista. Olen viimein ymmärtänyt, että vika ei ole yksin minussa; Olen naimisissa samanlaisen jahkailijan kanssa! Miten voikin mieli muuttua aina parin viikon välein, ennen kuin yhtään tapettikerrosta on edes seinässä?! Pääasiahan on, että syntipukki on löytynyt ja sormi ei osoita vain ja ainoastaan minua.
Haettiin tänään Gammalsvenska kirja rautakaupasta. Sieltä viimeinen “päätös”, ja yksi kiva apilatapetti jäi mieleeni “harkintalistalle”. Noi Durot on vissiin jotenkin esiliisteröityjä. Mitenkähän on, millaisia ovat laittaa? Onko kokemusta?
Pikkumies painui juuri pahnoille, ja isompi on matkoillaan, joten miesseuraksi taitaa jäädä lauantai illalle Sean Connery. From Russia with Love, you know? 🙂 En valita. En sitten yhtään! Hitsinpimpulat vain, kun ne joulusuklaat meni ja loppui!


Kunhan räpsin -kuvia päivältä, kun aurinko tunki kuurankukkien läpi sisään. 


Kauheen kivaa viikonlopun jatkoa kaikille!
Niitä uusia kujeita sitten joskus toisella kertaa 🙂

>Tänään ei yksinkertaisesti irtoa mitään. Kuvat on vanhoja, Niilon huoneesta.
Flunssa on nyt ottanut yliotteen. T takoo töitä öisin, joten kahden zombien voimin yritetään selvitä päivän pakollisista jutuista. Tuo yksi pieni kun ei millään ymmärrä, jos sanoo, että äiti on vähän pipi, ja isi on vähän väsy. Ei mitään vaikutusta…

Jouluostoksiin, paketointiin ja hulmuaviin helmoihin palataan, kunhan olo hiukan parantuu. Mukavaa lauantai päivää! Pysykää terveinä!

Joku voi muistaa kuinka viime joulun alla herättelin uinuvaa virkkaustaitoani ja näpersin pieniä kärpässieniä. No se innostus laantui aika nopeasti – heti kun sieniä oli mukava määrä valmiina. Nyt innostuin tarttumaan koukkuun uudestaan. Koska en osaa kutoa (tai neuloa), ajattelin josko tämä virkkaus olisi se “mun juttu”. Vähän kuin uusi harrastus syksyksi. Olen myös todella huono vain istumaan aloillani, joten tässä voin harjoittaa hiukan sitä pitkäjänteisyyttä, jota tarvitaan tällä hetkellä aika monessakin jutussa.
Rehellisesti en ihan oikesti tiedä mikä on tavallinen pylväs, mikä pitkä tai puolipylväs. Tai mitä sitten ovatkin. Mutta onko sillä loppujen lopuksi kauheasti väliä!? En kuitenkaan osaa lukea niitä ohjeita, sovellan omasta päästäni.

Sieni projektista jäi yllin kyllin punaista ja valkoista lankaa, joten ajattelin aloittaa lämmittelyn niillä. Nahkea alku; Jännittyneet hartiat, kireä käsiala, naksuva olkapää. Lopulta olen jo oppinut rentoutumaan.
Lopputuloksena iso kärpässieni! Eipä sillä sen suurempaa funktiota ole, kuin roikkua Niilon huoneessa, mutta tulipahan tehtyä. Ja mulla on kuulkaas jo uusi projekti menossa. Siitä lisää ensi kerralla. Silloin laitan jakoon myös tunnustuksen, jonka Cosy Cottagelta sain.
Joku Freudilainen teoria selittäisi muuten varmaan senkin, miksi heilun kamerani kanssa vain tuolla peräkamarissa. Yritän heilua muuallakin! Promise!