Johan sitä syksyä tulikin hehkutettua. Nyt se pukkasi ongelman, nimittäin takkiongelman. Nykyinen ruumiinrakenteeni kun ei oikein sovi yhteen omistamieni takkien kanssa. Toki trenssit ja muut takit on kauniita auki, tai vyö solmittuna somasti vatsan päälle, mutta kun syyssade vihmoo vaakaan (eilisaamuinen sää kaikessa julmuudessaan), ei paljon naurata kulkea maha märkänä – edes pientä matkaa autosta sisälle ja toiseen suuntaan.
Varteenotettava takkivaihtoehto löytyi. Hauska malli toimisi varmasti kivana pihatakkina vaikka haravoiden ilman mahaakin. Sopivasti parkaa, sopivasti jotain muuta.
Löysinpä pari suloista asustettakin mammatyyliä täydentämään. Hauska lintuhuivi ja suloinen hoitolaukku näyttävät nekin aika vetäviltä. Kelpuuttaisin koko setin, mutta nyt tosin on tarvetta lähinnä sille takille.

Beck Söndergaardin suloinen villa-silkkinen lintuhuivi, Fab:n nahkainen hoitolaukku, Mom2moM:n metsänvihreä äitiystakki. Lantsarit jalkaan, ja rento syksyinen mammatyyli on siinä! Jos ei sitten luulla lintubongariksi. Sekin vaara on olemassa, jos erottaa harakan ja variksen….
Tsirp tsirp, onneksi tänään paistaa!

Kuvat lainattu (linkit).

Hyvä perjantai. Ei ollenkaan hassumpi päivä. Elokuun viimeinen, ja sitten alkaakin syyskuu. Tuokoon se mukanaan uusia tuulia ja onnellisia päiviä. Kesä on nyt ohi.
Syyskuulle on tiedossa paljon ja kaikkea. Monta askelta eteenpäin, monta uutta juttua. Uuden kynnyksellä haluaisin tännekin jotain uutta. Kenties piristän blogia tai keksin muuta hauskaa syksyksi. Mene ja tiedä, saakoon syyskuu näyttää.

neuletakki ja sukat ⎮ Odd Molly
paita ja housut ⎮ H&M mama
saappaat ⎮ Hunter
koru ⎮ siskon tekemä
lyhty ⎮ Nordal

Rentouttavaa viikonloppua ja tunnelmallista perjantai iltaa – elokuun viimeistä!

Nimittäin loma! Eikös ne niin siinä mainoksessakin sanoneet?
Lomakuume iski jo keväällä, samaan aikaan kuin takaraivossa leijui tieto siitä, että tänä kesänä meillä ei olisi yhteistä kesälomaa ollenkaan. Itselleni pako Suomen ilmastosta sopii parhaiten silloin, kun päivä on lyhimmillään ja maisema musta kuin kyntöpelto; Eli marraskuussa. Niinpä loma varattiin, ensimmäinen etelänmatka lapsen kanssa. En jännitä lentoja, enkä pärjäämistä muutenkaan, mutta toki lapsen kanssa matkustaminen on erilaista kuin rantalomat aikuisten kesken.
Kevät sitten treenattiin, tarkoitus kun oli lähteä reissuun timmimmässä kunnossa kuin koskaan. No, iloinen yllätys saikin vatsanseudun litistymisen sijaan pömpöttämään oikein kunnolla, ja pikkuhiljaa karu totuus bikinien sopivuudesta valkeni. Kroppa muuttui, ja samalla muuttui lomasuunnitelmatkin. Erääänä yönä heräsin nimittäin kamalaan painajaiseen: Synnytin lentokoneessa! Vaikkei skenaario nyt mikään kovin todennäköinen ollutkaan, aloin pohtia lentokoneen ahdasta istumatilaa, ja yli 180 senttisen ihmisen istumamukavuutta rantapallo sylissään lähes seitsemän tunnin ajan. Ehkä vielä menomatkalla, mutta entä kahden viikon kuluttua kotiin palatessa!? Niinpä ei auttanut muu kuin siirtää lomaa, ja päättää lähteä matkaan jo syyskuussa.
Ja kylläpä kannatti siirtää matkaa, sillä nyt on pelko ja murhe poissa, ja tilallla innokas matkakuume. Odotan yhteistä aikaa, iloa ja naurua, ikimuistoisia hetkiä perheen kesken – niistä kai loman kuuluukin koostua. Ja oikeastaan, mitä pikemmin sitä lomaa saadaan, sen parempi! Ensi kuussa kuulostaa oikeastaan aika ihanalle!
Biksut, shortsit, hameet ym. pakkasin ensi kesää odottamaan. Siellähän ne säilyvät. Olen päivittänyt lomavaatteita suuremmilla bikinin yläosilla, mukavilla mekoilla ja yhdellä kokouikkarilla. Laukku- ja kenkärintamalla pysytään alkuperäisessä suunnitelmassa.

Alla muutamia juttuja, joita aion vielä syys-lokakuun vaihteessa käyttää. Kuvat lainattu, ja linkit vievät ostopaikkoihin.

1. Nome sandaalit, nämä yksilöt myytiin loppuun kirjoittaessani tätä postausta, mutta linkistä pääsee muihin sandaaleihin. 2. Vertbaudet äitiysuikkari 3. Tine K korikassi 4. Tommy Hilfiger maximekko

Hassua, miten jo pelkkä loman suunnittelu ja odottaminenkin saa ihmisen rentoutumaan!
Aurinkoista elokuuta kaikille!

 

Tiedättekö ne pienet salaisuudet, joita ei tohdi kertoa oikein kenellekään. Niitä pitää sisällään, ja jokainen päiva salaisuus ikään kuin kasvaa. Lopulta salaisuudet paisuvat, ja tuntuu kuin räjähtäisit, mikäli et kerro tietojasi eteenpäin.
No, minullakin on ollut sisälläni pieni salaisuus, joka on tässä vaiheessa paisunut jo sellaisiin mittoihin, että sen salaaminen on lähestulkoon mahdotonta.

Maailman luonnollisin selitys loputtomaan väsymykseen ja mielialojen heittelyihin. Luonnollinen selitys niin moneen viimeaikoina elämää värittäneeseen asiaan. Tosin, nyt toisella kolmanneksella huomaan voimien palautuvan ja väsymyksen väistyvän. Mielialojen heittely ja hormonien hyrinä on kuulemma yhä pelottavalla tasolla, mutta josko sekin tästä rauhoittuisi.

Niin pitkään ja hartaasti toivottu asia. Ja, kuten viime kerrallakin, rukouksiin vastataan juuri silloin, kun vähiten sitä odotat, ja toivo makaa jo romukopassa. Vieläkin on ollut vaikeuksia antaa iteselleen lupa iloita. Tänään, nähdessäni toistamiseen pienet sisälläni sätkivät kädet ja potkivat jalat, päätin antaa itselleni luvan onneen. Muistan edellisen raskauden aikana lukeneeni jostakin viisauden “tämän päivän ilo ei ole huomisen onnesta pois“. Loppujen lopuksi elämässä ei voi murehtia asioita ennakkoon, ihmisen on elettävä hetkessä.

Olen etääntynyt koko blogimaailmasta, sillä olen yksinkertaisesti ollut liian väsynyt tuijottamaan tietokonetta. Sen sijaan, että olisin osannut rentoutua blogien ääressä, olen tarvinnut rehellistä unta. Ja paljon.
Kenties tämä bloggailukin helpottuu, kun ei tarvitse salailla mitään. Väistyvä väsymyskin antaa uutta intoa. Tosin blogin sisältöön tämä nyt vaikuttaa, siitä olen varma. Eli tästä eteenpäin ja näillä eväillä.

Aurinkoista keskiviikkoa!