Voihan kikkuratytöt ja curly girlit sentään, miten kuivaksi voi ihmisen hiukset mennä! Frisyyri muistuttaa enemmänkin jouhta, sellaista paksua kuivaa ja karheaa. Ja takkuista. Pesun (tai ruhtinaallisen hoidon) jälkeen hiukset asettuvat luonnollisille laineilleen ja ovat päivän verran jopa pehmeät. Sitten vuorossa onkin tällainen hamppupallo. Ei kiva. Joskaan nyt ei maailmanloppu, sillä noin niin kuin päälle päin katsottuna mun hiukset eivät juurikaan taida tämän ihmeellisemmälle kampaukselle taipua. Enkä mä nyt viikossa odottanutkaan ihmeellistä tulosta, mutta tämä kuivuminen tuli jonkinlaisena yllärinä. Mutta no, voiko vuosia raidoilla vaalennetun hiuksen nyt olettaakaan olevan ihan priimaa. Eipä kai. Tänään vuorossa avokadohoitoa, ainakin kuulostaa paremmalta kuin tavanomainen hiustenpesu. 🙂

Mä tosiaankin kävin sunnuntaina kirppiksellä ja laitoinkin instaan mun löytöjä. Se on hassu juttu, mutta olen jo aikoja sitten jotenkin luopunut toivosta hyvien astialöytöjen ja varsinkin aterinlöytöjen osalta. Tuntuu, että kaikessa on niin suolaiset hinnat, ettei tällaisen pienen budjetin kirppistelijän kannatta vaivautua. (Siitä mun kirppisfilosofiasta ja pienestä budjetista kirjoitin ennemmän Romuja ja vanhoja aarteita -postaukseen.) Koska astialöydöt ovat olleet viime aikoina kovin köykäisiä, ajattelin sunnuntaina käydä varmistamassa, ettei vaan kukaan olisi myymässä taas kivoja tuoleja, tai miksei muitakin huonekaluja, pilkkahintaan, kuten maaliskuussa. Jos tuolloinen kirppiskierros oli hyvä, niin täytynee sanoa, ettei sunnuntain saalis jäänyt huonommaksi. Tällä kertaa mukaan tarttui kasa Arabian fasaani-lautasia, yksi maisemalautanen ja yksi vati, jonka kuviointi viittaa vahvasti Royal Copenhageniin, mutta lienee silti olevan jonkinlainen kopio. Vaikkakin hieno just sellaisenaan – oli mitä oli. Lisäksi kasa alpakkaisia aterimia, puristekristallimaljakko ja keittiötarvikkeita lähinnä kuvausrekvisiitaksi.

Sunnuntain leftoversit oli siis melko juhlallista nauttia maanantain lounaaksi uudelta lautaselta ja uusilla ruokailuvälineillä. Lautasella mieheni spesiaali, eli kasviksia uunissa. Tuossa on kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja, valkosipulia, paprikaa, munakoisoa ja kesältä jääkaappin jäänyttä, suojakaasuun pakattua maissia. Niin ja oliiviöljyä, yrttejä ja suolaa. 🙂

Leikkasin tänään ulkoa myös tuollaisen vaatimattoman tiistaipuskan. Voi olispa aina daalioita!!! Mä rakastan noita kukkia ja voisin täyttää koko kodin daaliamaljakoilla. Pienillä ja suurilla – ympäri vuoden. Tai jos edes pari oksaa joka tiistai. Silläkin pärjäisi.

Vastaleikattu nurtsi toi muuten tänään sellaisen kesäntuoksun taas takaisin. Puutarhahaahuilusta on tullut pidettyä sateiden saavuttua vähän taukoa, mutta tänään aion taas nauttia siitäkin. Toki väistämättä katse jo seuraavassa kesässä.

 

Kivaa iltaa! ♡

Moikka, ja ihanaa sunnuntaita!
Niinhän se on, että kun arki alkaa, myös viikonloppujen merkitys korostuu. Mulla itse asiassa oli perjantai-iltapäivänä sellainen Thank God it’s friday -olo. Esikoinen oli miltei koko viikon sairaana, ja eskarilainen oli viimeistään perjantaihin mennessä jo aivan rättiväsynyt viikosta ja kaikesta muustakin uudesta, mitä arjen aloitus kuvioon toi. Kuin tuli persuksen alla matkattiin lasten kanssa perjantai-iltapäivänä pojan soittotunnille. Kun suuniteltu 45 minuutin ajomatka muuttui liki tunniksi (unohdin, että on puintiaika), omakin pinna alkoi kiristyä. Väsynyt ja kiukutteleva kuusivuotias, erittäin epäkäytännöllinen instrumentti ja pakkorako hoitaa samalla pari kaupunkiasiaa. Lisäksi takaraivossa kummitteli, että kun vielä päästään kotiinkin, niin pitäähän sitä heti alkaa laittamaan ruokaa.

Rehellisesti sanottuna sen perjantain päivällisen jälkeen teki mieli hautautua vain sohvalle ja laittaa Hercule Poirot pyörimään. Mutta, olimme sopineet ystävän kanssa yhteisestä illanvietosta, sillä hänkin aloitti viikonloppua yksin lasten kanssa. Niinpä tehtiin treffit kaupan parkkikselle ja kasattiin ostoskorit täyteen kaikkea kukkakaalista minipitsoihin ja tultiin meille laittamaan iltapalapöytä koreaksi. Kun lapset viihtyivät keskenään ja meillä oli aikaa kuroa kiinni kaikki (tai liki kaikki) parin viime viikon päivittämättä jääneet asiat, verenpaine laski kuin itsestään. Miten tärkeää se onkaan, että arjen ja rutiinien keskelle kuitenkin syntyy niitä pieniä hetkiä, jolloin ollaan ikään kuin lomalla! Tuli sellainen olo, että ensimmäisestä arkiviikosta voi oikeasti palautua.

Tuo lepo ja palautuminen vaan on niin viheliäisen monimutkainen asia. Nimittäin ainahan siinä vaakakupissa painaa sekä mielekäs tekeminen, että ihan fyysinen lepo ja nukkuminen. Niin kivaa kuin onkin viettää aikaa hyvässä seurassa ja jakaa ajatuksia ystävän kanssa, myös ihan oikea lepo ja nukkuminen olisi tärkeitä. Kun kello lauantaiaamuna soi 5.30 tuntui, että sitä ihan oikeaa unta oli tullut nautittua aivan liian vähän. Silti tiedossa oli kiva päivä ja matka siskoni luokse. Niin, että vaikka väsyttikin, ei silti tehnyt mieli jäädä kotiin. Ja kiva päivä meillä olikin. Tuli juhlittua siskon kaksosten syntymäpäivät ja saatiinpa samaan päivään mahdutettua myös paljon muutakin mukavaa.

Eilen tultiin vasta myöhään kotiin ja vaikka päivä oli raskas ja pimeäkin tuli jo kotimatkan aikana, unta piti houkutella kirjan avulla, ja silmät painuivat kiinni aivan liian myöhään. Tai ainakin niin myöhään, että aamu kahdeksalta väsytti yhä. Niinpä ajatukset ovat tänään olleet visusti levossa ja omassa jaksamisessa. Kuinka himputissa sitä osaisi luovia kultaisella keskitiellä. Ottaa tarpeeksi aikaa nukkumiselle, mutta myös hoivata mieltään sosiaalisella elämällä ja mielekkäällä tekemisellä. Kinkkinen juttu!

Nykyisin puhutaan tosi paljon levosta ja palautumisesta. Siitä, että keho vaati unen lisäksi myös palauttavaa tekemistä ja nukkuakin pitäisi silti se kahdeksan tuntia yössä. Sen sijaan, että miettisin arkiviikkoa kiireisenä, yritän pitää mantranani “eiköhän tämä tästä”. Nimittäin sanotaan myös, että kiireestä puhuminen lisää stressiä ja niinhän se vain on. Jos jatkuvasti miettii, että kuinka kiire on, niin johan sitä alkaa ohimoissa tykyttämään. Silti en varmastikaan ole ainoa tässä elämänvaiheessa elävä ja riittävän levon ja nukkumisen kanssa tasapainotteleva ihminen. Niin ihanaa kuin arki onkin, onhan se samalla juurikin sitä tasapainottelua. Pitäisi osata haalia oikeassa suhteessa sekä kivaa tekemistä, että lepoa. Niinpä meillä on tänään lepopäivä. Olla möllötetään kotona ja nautitaan siitä, että ei ole kiire minnekään. Ollaan ladattu akkuja ja nukuttu päikkäreitä. Luettu kirjoja ja tehty hyvää ruokaa, josta riittää vielä alkuviikoksikin. Ilman arjen aikatauluja kokkaaminenkin on huomattavasti antoisampaa. Olen käynyt kirppiksellä ja miettinyt sekä muistellut kaikkea sitä kivaa, mitä viikonloppuun on mahtunut. Aikaa hyvässä seurassa, tärkeiden ihmisten lähellä oloa ja yhdessä vietettyjä hetkiä.

Jotta uusi viikko olisi sitä parasta mahdollista arkea, rentoutin kroppani kunnon löylyissä jo iltapäivällä ja illan aikana lihasjumit saa venyteltyä lempeästi veks. Mun laatuaikaan kuului myös tuhti annos korppuihon kosteutusta. Tänään kutsuu aikainen ilta, muutama aukeama kirjasta ja sitten pitkät yöunet. Mä uskon, että tällä reseptillä maanantaiaamu on ihan varmasti taas uusi kiva alku, eikä mikään masentava viikonlopun päätös.

Niin että kaipa sitä oppii aina vain paremmin kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Oppii huomaamaan milloin kyseessä on unen ja lepäämisen tarve, milloin mieli kaipaa arjen oheen muutakin ajateltavaa, ystäviä ja sosiaalista tekemistä.

Mä olen ajatellut, että tulevan syksyn ehdottomasti tärkein missio on juurikin levätä riittävästi. Ei liikkua tai suorittaa tarpeeksi, vaan ennen kaikkea levätä, nukkua ja palautua. Niin kivaa kuin onkin tuntea itsensä supertehokkaaksi arjen suorittajaksi, jouluun mennessä tehokkuus joka tapauksessa kärsii mikäli se palautuminen tökkii.

Sellaista. Ja levollista sunnuntaita! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

No joo, karsimisen ja ruokapöytähaaveilun on tässä toki muutenkin tullut mietittyä sisustusjuttuja. Onhan tämä nyt vaan se vuodenaika, kun nämä jutut tulee väkisinkin mieleen. Kotiin käpertymisen aika alkaa koittaa, ja kukapa ei siinä kohtaa katselisi nurkkiaan vähän sillä silmällä. Mä tykkään edelleen luonnonsävyistä ja niitä on meillä paljon. Tosi paljon totta puhuen. Tykkään juuttimatoista, korituoleista, koreista ja lampaantaljoista. Tykkään saviruukuista ja pehmeistä tekstiileistä. Ja viime talvena tykästyin roosan sävyihin, eikä kyllästymisestä ole tosiaankaan merkkejä. Jotenkin musta tuntuu, että tuollainen rauhallinen värimaailma on se, missä viihdyn parhaiten. Ja siihen ei kauhean helposti kyllästy. Toimii vuoden ympäri ja helppo pienin muutoksin päivittää vuodenajan mukaan. Roosan myötä olen alkanut myös enemmän tykkäämään punaisen muistakin sävyistä. Ruosteenpunaisesta ja oranssiin vivahtavastä. Ne on jotenkin tosi lämpimiä ja varsinkin syksyä ajatellen aika ajankohtaisia myös. Ja vaikka noin pääsääntöisesti tykkäänkin kodistani just tällaisena, niin jotain pientä freesausta tekee aina mieli syksyisin.

Samaan aikaan kun tykkään meidän kodin värimaailmasta ja paikat pysyvät suht saman näköisinä vuoden ympäri ja vuodesta toiseen, koen että se on myös ekologisempaa kuin jatkuva sisustuksen muuttaminen. Mulla on toki paljon sisustustekstiilejä, mutta toisaalta ne on miltei kaikki aika vanhoja ja kiertävät välillä kaapin kautta, kunnes pääsevät taas käyttöön. Pyyheliinoja ja vuodevaatteita meillä on myös tosi vähän. Hamppulakanat vain paranevat pesun myötä ja niiden lisäksi meillä on vain yhdet vaihtolakanat. Lapsille toki myös parit ja sitten vieraslakanat, eli ne vanhemmat pellavat ja joku pariton lakanasetti vuosituhannen vaihteesta. Kylpypyyhekitä meillä kaksi settiä, jotka vaihtuvat aina pesun myötä. Sitten on parittomia vanhoja pyyhkeitä tai lahjaksi saatuja muumipyyhkeitä, joita käytetään rannalla ja uimahallissa. Käsi ja kasvopyyheitä on kolme sarjaa (neljä kussakin) ja yläkerran veskiin sitten jokunen muu. Meidän liinavaatteet ja koristetyynynpääliset, kylppärin matot ym, mahtuvat kaikki oikein hyvin vanhan rouvan uumeniin. Siellä on myös suvussa kulkevat vauvatekstiilit, jotka äiti on uskonut huomaani.
Ennen kaikkea olen sitä mieltä, että hankitaan juttuja, jotka kestävät aikaa, ja käytetään mahdollisimman hyvin loppuun asti ennen kuin hankitaan uutta.

Toki mullakin joskus on niitä aikoja, kun tekis mieli vaihtaa kaikki uuteen ja erilaiseen. Mutta ne fiilikset menee tosi nopeasti ohi, ja ovat ehkä enemmänkin jonkinlaisen turhautumisen tulosta. Tykkään asioista näin, enkä ole muutenkaan mikään muutosten ystävä, mitä tulee ihan mihinkään. “Tutun ja turvallisen ystävä” voisi kai lukea mun hautakivessä kun aika koittaa. Jonkun mielestä tylsää, mutta hei, kukin tyylillään!

Siispä sen sijaan, että sisustaisin kovasti hankkimalla uutta, mun syksyn sisustuspuuska on enemmänkin sellaista paikkojen oikomista. Vanhan parantamista ja pieniä muutoksia. Toki silti minäkin aina jotakin uutta hankin silloin tällöin, enkä koe siitä syyllisyyttä. Koti on mulle se the paikka, johon haluan panostaa ja missä oikeasti viihdyn ja haluan viihtyä.

Tuossa eilen nappasin keittiön seinästä pois vanhan Hagedornhagenin perhostaulun, joka on ollut niillä sijoillaan jo kuusi vuotta. Olen itse asiassa ollut kyllästynyt siihen jo pari vuotta, mutta nyt aika oli vihdoin kypsä. Mutta valkoinen (silloin kuusi vuotta sitten maalattu) seinä ei ei ollut kanssani samaa mieltä. Ihan hirveä länttihän siitä taulusta jäi seinään. Niinpä ei auttanut muu kuin tarttua maalipurkkiin ja teloihin ja pensseleihin. Ja ah, miten keittiön ilme raikastui, kun vanha nuhruisen valkoinen muuttui puhtaaksi! Paras sisustuspanostus pitkiin aikoihin. 🙂

Kasasin Ellokselta (jossa mielestäni huippu hyvä valikoima) muutaman kuvan ja linkin vähän kuin inspikseksi siitä, millaisesta tyylistä tykkään, ja mihin suuntaan haluisin enemmän meidän kodin sisustusta viedä. Kaikki aika “tuttuja ja turvallisia” kuten arvata saattaa. Korituoleja jo löytyykin ja nuo molemmat tyynynpäälliset myös. Itse asiassa nuo Elloksen pellavatyynynpäälliset on ihan mielettömän ihania ja ostin ensimmäiset jo monta vuotta sitten. Ne vain pehmenee käytössä ja pesussa ja kestävät pitkään. Jos nyt jotain uutta näissä kuvissa olisi, mitä himoitsen, on nuo matot ja tuolit. Mä niin tykkäisin vaihtaa meidän keittiöön lämpimämmät tuolit. Vaikka joo, en ehkä sitten kuitenkaan tule sitä tekemään. Tai katsotaan! Jonkinlaisesta taulu-/ valokuvaseinästä haaveilen myös, se voisi luoda kivan lämmintä tunnelmaa esimerkiksi kamiinan vieressä. Mutta koska en ole mikään kovin nopea toteuttaja mitä tulee uuden laittamiseen tai vanhan taulun seinältä pois ottamiseen, radikaaleja muutoksia ei tule tehtyä hätäisesti.

Lyckesö nojatuoli, Candice -tyynynpäällinen, Anangur -matto ja Today -tuolit.

Bali -puuvillamatto, Matissen Visage Esquisse -julistetaulu, Daisy Smock -tyynynpäällinen ja Bell -tuolit

Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että ihan vain keittiön tavaroiden raivaaminen takaisin paikoilleen on melkoinen sisustusteko. Mutta hei, tuli se keittiön toinenkin ikkuna pestyä, kun sain apua höyläpenkin siirtämiseen. Nyt pitäisi vaan saada se vielä takaisin paikoilleen.

 

Astetta parempi perjantaisiivous siis huomenna edessä!

Ihanaa iltaa! ♡

Noin ylipäätään mä en ole koskaan pitänyt nimppareita suuressa arvossa, ja koska esikoisella synttärit ja nimpparit osuu peräkkäisille päiville, niitä on tullut myös harvemmin juhlittua. Mutta koska molemmat lapset on syntyneet talvella, mulla on jonkinlainen tarve aina jollakin tavalla juhlia Klaaran nimipäivää. Tuntuu ihanalle, että kesäänkin mahtuu ainakin yksi pieni juhlan aihe lasten myötä. Niinpä me juhlistettiin eilen illalla tosi pienellä porukalla Klaaraa ja leivottiin mustikkapiirakka ja päivänsankarin toiveesta tiikerikakku. Raidat väärinpäin – kuinkas muutenkaan. Jotenkin tuollainen arki päivän päälle kahvittelu on ihanaa kun illat on vielä valoisia ja omalla tavallaan pitkiä.

Ai niin. Pesin sunnuntaina ennen saunaa hiukseni, lampsin lauteille hoitava naamio, sekä pyyhe hiuksillani. Kieltäydyin myös kiusauksesta harjata ja föönata kuontaloni saunan jälkeen. Katsotaan kuinka käy. Nyt olo on melkolailla ysärimoppi, mutta se kai kuuluu asiaan. Jossain määrin kai näyttää hyvältäkin, kun äiti luuli eilen, että olen käynyt kampaajalla ja ottanut uusia raitoja. Se reissu on toki ollut tarkoitus tehdä, mutta nytpä pääsin tosi halvalla. Ei sillä, olen oikeasti superlaiska hiustenlaittaja, jopa vähän huithapeli. En oikeastaan käytä lainkaan muotoilutuotteita (lähinnä joskus ja joulua), ja fööni on ollut ystäväni lähinnä mukavuussyistä, koska pesen hiukseni iltaisin. Ikuisen ponnarin vaihdoin hainhampaaseen tai krotiiliklipsuun tai millä nimellä häntä nyt sitten kutsutaankin.

Voi olla, että musta ei tule koskaan kiharapäätä, mutta elokuun faniksi huomaan tulevani vuosi vuodelta vain enemmän. Hitsin pimpulat, mutta kunpa vaan voisi ajan pysäyttää just tähän. Kullankeltaisiin iltoihin ja kypsän viljan sävyihin. Oikeastaan vaikka nyt just tähän päivään. Tai no, mennään vielä viikko eteenpäin, niin ehtii daalioiden nuput aueta.

Ja hei, välihuomautuksena, että se kerran syöty pastakastike on poissa vaaleasta karvalankamatosta! Vanish, hävinnyt kadonnut häipynyt – you name it! Että ei tarvitse sitten ostaa uutta mattoakaan. 😀

Eilisen fiiliksistä huolimatta, kivaa tätä päivää! Mä taidan suunnata taas illalla lauteille hoitoaineet päässä.

Moikka!

Kyselin perjantaina instan stooreissa, että vieläkö lastenhuonepostaukset kiinnostaa. Siitä huolimatta, että niitä ei -ääniäkin tuli, kyllä -vastausten osuus oli 93%. Eli aika selkeästi myös lastenhuoneet kiinnostaa. Siispä niitä tänään. Ajattelin, että laitan samaan postaukseen vähän kuvia sekä esiteinin, että pikku prinsessan huoneesta, niin saadaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja ne jotka eivat aiheesta välitä, voivat skipata tämän päivityksen ohi.

Muistaakseni kerroin jo aikaisemmin kesällä, että tehtiin pojan huoneeseen vaaterekki. No ideahan on kopioitu suoraan Ikean myymälästä ja tarpeet löytyivät Motonetistä. Harjanvarsi ja ohutta köyttä veneilyosastolta. Koukut kattoon ja voilà, paras ratkaisu ikinä! Nimittäin lattiatilaa saatiin säästettyä, mikä helpottaa esimerkiksi siivousta. Muuten tuo huone on pysynyt entisellään, vaikkakin sänky- ja pöytäasioihin on kaavailtu muutosta.

Klaarankaan huoneessa ei ole tapahtunut mitään muutoksia, paitsi vaaterekki täälläkin. Lattiamalli tosin, mutta se istuu tänne paremmin ja siihen ylettyy helpommin. Tuollaista kattomalliahan on helppo nostaa tai laskea narujen avulla, ja koska esikoisen huone on ihan älyttömän korkea, tilaa roikkuvalle vaatepuulle on paljon. Klaaralla taasen on laskeva katto, ja täyttä huonekorkeutta on vähän, joten lattiamalli on siitäkin syystä parempi vaihtoehto.

Meidän lapsilla ei ole koskaan ollut kauheasti leluja. Oikeastaan tosi vähän, ja niitäkin on sitten vähän vuoroteltu. Toinenhan nyt ei enää leikikään, mutta Klaaralla on yhä puputalonsa, joka taitaa tällä hetkellä olla ponitalo. Ja leikkiruokaa ja vähän kaikenlaista nallea ja pehmoa. Mutta koska näitä on määrällisesti tosi vähän, lelut ei nappaa mitään suurta tilaa. Kirjat ja pelit on kiinteissä komeroissa, mikä helpottaa sekin siivousta. Yläkerran imurointi on esikoisen hommaa, joskin itse sitten välillä teen sellaisen perusteellisemman siivouksen, pesen lattiat jne.

Mun loppukesän pesänrakennusvietti on ehkä nyt voimakkaimmillaan. Tekee mieli oikoa paikkoja ja karsia tavaraa. Mutta se on sellaista vähän kerrallaan juttua, en mä mistään kovin isosta jaksa innostua. Ei jotenkin vaan jaksa. Ja sitäpaitsi, parin viimepäivän suurin sisustukseen vaikuttava juttu on ollut kerran syödyn pastakastikkeen poistaminen olohuoneen matosta. Jep, ei mitään fengshuita. 😀

Käytiin muuten eilen katsomassa sitä pienempää ruokapöytää. Sen kansi on maalattu valkoiseksi, mutta ajattelin hioa siitä maalin pois. Eli vielä ei kanneta sisään, vaan hoidellaan maalaukset ja hiomisen ensin varaston puolella. Kunhan ehditään. Mutta se taitaa ollakin sitten se syksyn suurin sisustusjuttu. Ja karsiminen. Eli ei mitään suuria muutoksia. Tai no, ehkä mattoasioita pitää myös miettiä, jos se pastakastike ei lähde pois. Se on vaan niin viheliäinen juttu, kun olkkarissa ja pianohuoneessa on samikset matot, enkä oikein osaa nähdä, että niissä olis eripariset. Vai onko se vaan mun ahdas mieli?

 

Mahtista maanantain jatkoa! ♡

Tänään on ollut aivan taivaallisen upea kesäpäivä. Niin lämmin, että pyykkikin kuivuu taas hetkessä. Kunnon kesämekkokeli. Ensimmäinen arkiviikonloppu ja aikaa ihan vain olla. Pötköttelin jopa keskellä päivää kirjani kanssa ja nautin, kun kukaan ei vaatinut mitään tai odottanut mitään. Voi kunpa viikonloput voisivat aina olla tällaisia. Vapaita menoista ja aikatauluista.

Daalioita, daalioita, daalioita… Eipä noita oikein voi olla rakastamatta. Mulla on jotenkin sellainen fiilis, että tänään oli ehkä viimeinen kunnon kesäilta puutarhassa. Siis tällainen kesäisen päivän jälkeinen ilta, kun maa ei ole märkä eikä ulkona ole kylmä. Huomisesta lähtien se lupaakin vain vettä.

Vaikka yleisesti olenkin iltauninen, eilen ja tänään on ollut selainen hassu fiilis, että ei tahtoisi mennä lainkaan nukkumaan. Olisi kiva vain nauttia ja fiilistellä hämärtyvästä illasta. Eilen tulikin valvottua ja kirjan kanssa taisi mennä tämän päivän puolelle. Mutta tänään on kyllä pakko nukkua vähän aikaisemmin, muuten maanantaiaamu voi olla ikävän ärhäkkä.

Niin kauniita kuin nämä hämärtyvät illat ovatkin, on samalla vähän haikea olo. Sellaista luopumisen tuskaa. Kesästä ehkä, mutta myös kesäminästä. Pelkään ehkä jotenkin että päivien lyhetessä se jokin mielen keveys katoaa. Vaikka eihän se niin ole, sitä voi olla vaikka kuinka (no ei ehkä kevytmielinen), rento jos vaan päättää niin. Se kai se arjen kompastuskivi onkin. Että unohdetaan ottaa rennosti ja nauttia.

Hetken nautiskelen vielä kynttilöiden tuikkeesta. Sitten kunnon unet ja rento sunnuntai. Kotikin on kivasti taas kukitettu, siltä varalta, että huomenna kukkaloistoa pitää ihailla sisältä käsin.

Suloista lauantai-iltaa ja rentoa sunnuntaita ♡

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

No niinhän siinä kävi, että tuli taas aamulla tirautettua parkkipaikkakyyneleet. Ai että, mutta ottikin koville. Toisaalta oli myös aika ihana päästä taas näkemään se ensimmäisen kouluaamun tunnelma koulun pihalla. Vähään aikaan, kun minua ei ole siellä kaivattu. Mutta niin vain selvittiin siitäkin päivästä. Toinen oli innoissaan kirjoistaan ja värikynistään. Toinen ei niinkään, mutta oli kivaa, kun ei tullut läksyjä.

Niin koville kuin koulujen alkaminen ottikin näin ensimmäisenä aamuna, tuntuu arki silti tervetulleelta. Elokuukin kun on vielä kuitenkin kesäkuukausi, arkea pehmittää mukavasti pitkät sekä lämpimät päivät.

Mietin kesällä aika paljon arjen mielekkyyttä. Mietin, mikä tekee arjesta hyvää ja arvokasta ja päädyin siihen, että saman listan voi yleistää elämään ylipäätään. Turvallisuudentunne, läheisten ihmisten läsnäolo, jaetut ilot ja surut… Arki on oikeasti elämää ja elämä on oikeasti arkea. Huolimatta satunnaisesta juhlasta ja kimalluksesta, suurin osa elämästä on kuitenkin ihan tavallista arkea, ja juuri siitä syystä arkea pitää osata rakastaa. Ja jos rakkaus ei roihua, silloin elämässä pitää tehdä muutoksia. Pitää uskaltaa pysähtyä miettimään, että mikä mättää ja ennen kaikkea pitää uskaltaa tarttua niihin epäkohtiin. Aina elämää ei voi uudistaa ja muuttaa kokonaan, mutta siihen on mahdollista löytää sisältöä joka tekee elämisestä mielekkäämpää. Eikä tarkoitus olekaan, että arki on yhtä juhlaa ja aina on kivaa ja ihanaa. Ei suinkaan. Se mitä me ihmiset olemme, on kasa tunteita, ja jokaisella oma tapansa kohdata ja käsitellä niitä. Sehän meistä tekee ihmisiä. Kyky iloita, surra ja tuntea empatiaa. Elämään kuuluu koko tunteiden kirjo, ja silloin sen pitää kuulua myös arkeen.

Se mitä itse haluaisin omassa arjessa elämässä juuri nyt työstää on pysähtymisen taito. Enkä tarkoita kynttilänvalossa ja suitsukkeen katkussa hyminää, vaan sitä, että osaisi enemmän pysähtyä ja miettiä, että onko oma toiminta sellaista mikä edesauttaa omaa hyvinvointia. Että jos tekee mieli maata ja lukea kirjaa, niin sille uskaltaisi raivata aikaa. Ja jos tekee mieli siivota ja järjestää, niin senkin osaisi mahduttaa kaiken muun keskelle. Että osaisi nauttia niistä pienistä hetkistä, kun on mahdollisuus vaikka ulkoilla. Että osaisi sanoa ei, kun tuntuu siltä, että ei oikeasti jaksa tai pysty, tai ihan vain koe, että myöntyminen olisi siinä kohtaa järkevää.

Villasukat, kynttilät, leipominen, kirjat, kotona hääräily… Kaikki nuo on ihan yhtä tärkeitä kuin jumppatunnit ystävän kanssa. Kaikkea ei kuitenkaan pysty mahduttamaan yhteen arkipäivään, mutta paljon kuitenkin. Mä uskon, että arki on tahdonasia ja asennekysymys. Ja tässä kohtaa vuotta omaa asennettaan kannattaa miettiä. Jos mahdollista, vähän myös hioa. Pyykkiä pitää pestä ja ruokaa laittaa. Mutta jos vaikka niistäkin asioista oppii nauttimaan, niin johan se on paljon mukavampaa pyörittää arkea.

Mutta hei, kontaktimuovia! Sitä seuraavaksi. Omalla tavallaan kirjojen päällystäminenkin on aika ihanaa. ♡

Antaa tulla kaurapuuron makuinen arki, minä olen valmis! Tosin helppoa se ei ole ollut, viimeiset viisi päivää pikemminkin armotonta valmistautumista, mutta eikös se kuuluu elokuun alkuun kuin manteli joulupuuroon!

Valmistelin viikonlopun ja maanantain aikana pari isompaa työjuttua ja kun sain ne taakat harteiltani päätin, että kesän asumaan taloon on vihdoin aika saada kuri ja järjestys. Kaikki alkoi ikkunoiden pesusta (kolme huonetta selvitetty) ja homma laajeni laajenemistaan. Samaan aikaan meillä on tehty puutöitä, ja kun siihenkin ryhdyttiin, niin johan tuli hyvä sauma tyhjentää koko hiivatin kellari. Lasten vaatekaapit ja lelut kokivat karsinnan ja päivien viimeiset mehut on nitistetty paitsi saunan lauteilla, myös puita pinoten. Välihuomiona, että olen viimeiset kolme yötä pinonnut puita myös unissani! Keittiön ruokakomerokaan ei saanut olla rauhassa, mikä ehkä oli ihan hyväkin asia, sillä jos kaapissa on vuonna 2017 vanhaksi mennyttä säilyketonnikalaa, asiaan olisi kohta puutunut ehkä joku terveysviranomainen. Olen pessyt ikkunoiden lisäksi lattioita, lakanoita, pyyhkeitä, seinä, ovenpieliä ja kaikkea piipunhatun ja kivijalan välistä. Tänään ajattelin puhaltaa vähän hitaammalla temmolla, mutta kun ystävä soitti aamulla työmatkaltaan olin jo vessan pesussa ja ennen yhdeksää olin kummonnut jo koko siivouskomeron sisällön eteisen lattialle. Hemmetti kun sekin tökki! Koska sade (ihana ihana sade, jota on totisesti odotettu) tauotti puuhommia, lyöttäytyi puolisoni liittolaisekseni ja teki mopinvarsilleni telineet ja lupasi siivouskomeroon hyllyt. “Ihan miten haluat kulta, sinähän sitä käytät!”
Puusepältä tilattujen hyllyjen toimitus viivästyi työtapaturman vuoksi (kyllä, täällä maalla asioita voi yleensä tilata ihan samalle päivälle) tyhjä siivouskomero alkoi ärsyttämään siinä määrin, että kunnon pesun lisäksi se sai myös maalia pintaansa. Ja huolimatta työtapaturmasta, hyllylevyt tulivat ja vielä kotiin toimitettuna! Valmista ei ole vieläkään, ei siivouskomerossa, eikä koko talossa. Ja toisesta päästä saa melkein aloittaa, kun valmista alkaa tulemaan. Mutta olo on helpottunut ja kesän hiekat ja tomut on pyyhitty pois niin henkisesti kuin ihan oikeasti sohvatyynyjenkin välistä.

Kun iltapäivällä alkoi satamaan ihan kunnolla ja ukkonenkin paukkui ja jytisi, päätin sytyttää kynttilät ja ihan vain nauttia.

Iltapalaksi itse tehtyä pitsaa ja ehdittiinpä käydä nopeasti kuulemassa myös tuttua trubaduuria. Nyt hyllyt siivouskomeroon ja komero kuntoon. Huomenna sitten kouluun. Viides luokka ja eskari, eiköhän me niistäkin selvitä!

Ja hei, kun arki alkaa minustakin ehkä kuoriutuu ahkerampi bloggari. Ja sitä kaurapuuron makuista arkea on tarjolla, mutta senhän te jo tiesittekin! ♡

 

Ounou, elokuu tuli ja nyt iski myöskin jokin sisustuskärpänen. Tekisi mieli laittaa kotia ja fiksailla vähän kaikkea. Ihan ekana se keittiön pöydän sovittaminen. Ja itse asiassa pöydän kannen hiominen kuuluisi myös siihen projektiin. Ja sitten pengoin piharakennuksesta rottinkisen riippukeinun, jonka ajattelin ripustaa sisälle. Se vain on niin kamalassa kunnossa, että vaatisi kunnon hionnan ja uuden lakan pintaansa. Eli tungin keinun takaisin sijoilleen odottamaan kunnollista inspiraatiota. Mutta ei se huono olisi. Tuossa pianon edessä tai vaikka keittiössä. Pohdin myös, että kaapissa olisi jokunen keltasävyinen tyynynpäälinen, joilla voisi kenties lisätä vähän elokuista fiilistä. Hassu juttu, kun viikko sitten tähän aikaan ei erityisesti tuo sisustaminen innostanut.

Jos täydellinen perjantai-ilta on sitä, että voi viettää aikaa Hercule Poirotin seurassa ja nauttia ikkunasta virtaavasta kesäillan tuulahduksesta, niin ei täydellinen lauantaikaan mitään rakettitiedettä osakseen vaadi.

Ihan ykkösenä tietenkin kimppu kukkia, eikä mitä tahansa kukkia, vaan ihania oman pihan daalioita kaikissa sateenkaaren väreissä. Tai ainakin melkein kaikissa. Lauantai on myös herkkupäivä ja vaikka herkkuja on toki terveellisiäkin, niin lauantain kruunaa tänäänkin kulhollinen karkkia. Telkkaria on tullut tosiaan kesällä katsottua vain Poirotin verran viikossa, mutta kirjoja on kulunut sitten sitäkin enemmän. Joten mikäpä se sellainen lauantai-ilta olisi, johon ei kuuluisi myös kirjat. Jos hyvin käy, illalla lisätään vielä vähän kynttilänvaloa tunnelmaa lujittamaan, mutta toisaalta täydellistä on sekin, että voi kääriytyä ajoissa nukkumaan ja jättää kynttilät polttamatta.

Tuntuu pitkästä aikaa ihanalta hipsutella sisällä ja katsoa ja nähdä myös ympärilleen. Niin kivaa kuin ulkonakin on yhä olla ja nauttia vihreydestä, mulla on ehkä kuitenkin ollut sellainen pieni koti-ikävä. Tai kotiin käpertymisen ikävä. Ja lauantai-ilta jos mikä on aika täydellinen tuon ikävän hoivaamiseen.

Yksi kotihomma on kuitenkin huomenna hoidettava, nimittäin viherkasveille pitää lisätä multaa. Muuten tulee ankeat ajat!

Levollista viikonloppua! ♡

Niin se taitaa olla, että ainakin toistaiseksi helteet on takana päin. Kenties ne tämän kesän viimeiset. En tiedä, nousiko mittari meillä hellelukemiin, mutta niitä tälle päivälle kuitenkin vielä luvattiin. Mutta tuntuuhan tuo 7-8 asteen lämpötilanlasku iholla. Tämäkin päivä meni hellemekossa, joskin jo pikkuisen pidemmässä mallissa. Ja hei, kesää on yhä jäljellä, vaikka kuumuus vähän hellittääkin.

Pääsin tänään pitkästä aikaa kunnon työmielentilaan ja istuinkin valtaosan päivästä sisällä koneen vieressä. Kun koko viikonloppu on oltu kuin Ellun kanat ja nautittu kesästä, jonkinlainen ryhtiliike tuntui oikeastaan ihan kivalta. Aamulla ihan jopa meikkasin ja peitin punaisen nenänvarteni ja tasoitin aurinkolasien jättämää rajaa poskipäiltä. Viimepäivien paahtava aurinko on tehnyt tepposensa vaikka kasvoilla onkin ollut viidenkympin suojakertoimet.

Sain jo eilen illalla makuuhuoneen viileäksi kun tuulenvire pääsi vihdoin ikkunasta sisään. Puhtaissa lakanoissa raikas ilmavirta tuntui jumalaiselta, sillä yläkerrassa oli jo aika lämmin. Tänään sää on ollut jo selvästi rakkaampi ja talokin on taas jäähtynyt. Jos helteet ja kuumat yöt olikin siinä, niin ensimmäisen daaliakimpun aika on nyt. Kokosin makuuhuoneen piristykseksi iloisen värikkään kimpun. Tämä juhla on onneksi vasta alkamassa!

Koti ei ole viime päivinä ollut kovinkaan sisustuksellinen, mutta josko pakeneva kuumuus innostaisi taas katselemaan sisätilojakin. Toisaalta olen rehellisestis istä mieltä, että sisätiloja ehtii kyllä katsella monta kuukautta, joten jos nyt ei nappaa, niin mikäs siinä. Sensijaan ulkona ei ole koko vuotta tarjolla yhtä hyvää silmänruokaa.

Ilta venähti tänään pitkäksi, sillä erilaiset seura- ja yhdistysjutut alkavat taas kesän lopulla tulla mukaan arkeen. Eli nyt pitäisi kipaista nopeasti nukkumaan. Huomenna kello kilkattaa kukonlaulun aikaan, ja tietokoneella istumisen lisäksi aion nauttia siitä, että puutarhassa tapahtuu taas. Jos ei muuta, niin kai minusta jonkinlaiseksi työnjohtajaksi on. 😀 Mutta siitä lisää huomenna!

Nyt kauniita unia! ♡