romuja ja vanhoja aarteita

16.1.2019

Ihanaa keskiviikkoa!

Sunnuntain kirppiskierrokselta ei jäänyt käteen kuin puolentoista euron kynttilänjalka. Siitä huolimatta, että se oli mitoitettu erikoisen ohuelle kynttilälle, löytö oli kuitenkin varsin ilahduttava. Ja vaikka ihan pienen hetken olin pettynyt, ettei sopuhintaisia löytöjä tullut tehtyä sen enempää, muistuttelin itseäni, että pikkuhiljaa hankittu tavara on kuitenkin aina parempaa ja rakkaampaa kuin kertarykäisyllä ostettu.

Ja sitten jäin pohtimaan muutenkin tuota kirpputorilta ostamista, tai ylipäätään käytettynä hankittuja esineitä ja tavaroita. Kun niitähän meillä riittää. Itse asiassa vahvasti yli puolet kotimme huonekaluista on hankittu käytettynä. Osa toki ostettu antiikkina, mutta suuri osa myös peritty. Olin jo hyvin nuorena kallellaan vanhoihin tavaroihin, ja vaikka vanhemmillani ei kovin suuria säilytystiloja olekaan, jemmaan piti laittaa niin vanha kansakoulun pulpetti kuin minun ja siskoni käyttämä kerrossänkykin. Sitten löytyy paljon sitä uudempaa huonekalua, joka sekin on päätynyt meille käytettynä. Kierrätettyä, kuten nykyään on tapana sanoa. Niistä enemmän täällä.

En ole missään nimessä sitä mieltä, että kenenkään kuuluisi asua museossa, mutta itse arvostan valtavasti vanhaa. Sitä, että remontoidaan vanhaa kunnioittaen ja kunnostetaan mieluummin, kuin hankitaan uutta. Meillä on jemmassa valtava määrä huonekaluja aina parista ruokapöydästä lähtien Olen ehkä vähän hamstraaja sorttia, mutta kun vastaan tulee vanha huonekalu, jonka kohtalo on kyseenalainen, pelastan sen mieluummin meille. Olkkariin tuli vitriinikaapin sijaan kassakaappi ja keittiössä ikkunan alle tasoksi päätyi vanha höyläpenkki. Eivät kumpikaan olleet ehkä ykkösenä suunnitelmissa, mutta lopulta niistä tuli rakkaita ja persoonallisia lisiä kotiimme.
Vintiltä löytyy myös melkoinen arsenaali vanhoja astioita. On vanhaa arabiaa, vanhoja emalikulhoja ja pienen ravintolan verran laseja. Jemmassa on myös lasten vanhat dublot, brion junarata ja Klaaralle ostettu vanha päästä vedettävä pinnasänky. Enkä oleta, että omat lapseni aikanaan välttämättä haluaisivat kotiinsa lapsuudenkotinsa rääppeitä kuten äitinsä, mutta pidän ajatuksesta, että minusta saattaisi vielä joskus tulla isoäiti. Ja jos omat vanhempani säästivät huonekaluja minulle, en haluaisi itse olla se, joka laittaa vanhan pulpetin kiertoon. Niin kauan kuin on mahdollisuus säilyttää, minä kyllä säilytän. Sillä ne on mulle rakkaita tavaroita.

Vaikka osa astioista onkin vintillä odottamassa suurempia juhlia, en pidä ajatuksesta, että kaapeissani olisi turhia tavaroita. Meillä vanhat astiat ovat käytössä uusien rinnalla ja pidän siitä, että ne sulautuvat yhteen. Vanhat pöytähopeat ja alpakat saavat tummua ja patinoitua käytössä, sillä käyttöesineitähän ne on siinä missä astiatkin. Eikä minua toisaalta haittaa, jos vanhassa lautasessa on kolhu. Jos se on nätti, ei pieni lohkeama lasitteessa tee siitä vähemmän kaunista. Tai ei se tee siitä ainakaan roskaa. En ole turhan tarkka, joskin oliivit tai vahvasti värjäävä joulurosolli ei välttämättä sovi vanhaan kulhoon, jonka lasite on jo huokoinen. Ja viime kesänä takavarikoin lapsilta vanhan Arabian kannun, joka oli ulkona vesipyssyjen täyttöä varten. Mehu- ja vesikannuna ihan arjessakin kyllä, mutta ei lasten leikeissä vanhalla betonisella lastauslaiturilla. :D

En silti tarkoita, että kirpparilta pitäis väkipakolla kahmia mukaansa astioita ja tavaraa vain silkasta ostamisen ja omistamisen ilosta.  Itse en esimerkiksi osta ikinä mitään kallista. Vanha arabian kulho silloin tällöin on löytynyt parilla eurolla vuosien varrella, ja lopulta meillä on kasassa salaatti- ja taikinakulhoja sen verran, ettei niitä olekaan tarvinnut ostaa uutena. Varmaankin arvokkain kirpparihankintani on ollut pari vuotta sitten ostamani Iittalan tsaikka-lasit vanhalla messinkiselleä pidikkeellä. Silti en halunnut luopua niistä teräksen värisistäkään, jotka joskus aikoinaan opiskelijabudjetista nipistettiin mieheni kanssa. Nyt on glögilasit isommallekin porukalle, ja mitä sitten vaikka olisi vähän eriparia. Olen sellainen Eripari-Emilia, että oikeastaan vaan tykkään kun kaikki ei ole ihan kliinisesti samassa linjassa.

Mun mielestä sellainen persoonallinen koti syntyykin enemmän pikkuhiljaa ja vuosien varrella, kuin kertaheitolla sisustaen. Joskus sanotaan, että ihmisen ei pitäisi kiintyä esineisiin, vaan ihmisiin, mutta itse väitän, että pienoinen kiintyminen myös niihin tavaroihin voisi jarruttaa kertakäyttökulttuuriamme. Toisen romu voi olla toisen aarre, mutta parhaassa tapauksessa käsitellään omaisuuttamme jokainen aarteena, vaikka ei kruununjalokiviä kaapeissa olisikaan. Kun esineitä kunnoittaa ja vaalii, ne kestävät aikaa ja käyttöä. Kun niihin kiintyy, ei tarvitse hankkia uutta saadakseen iloa.

Sitä, mitä ei ihan oikeasti itse tarvitse on järkevääkin laittaa kiertoon. Vaatteet, lehdet, kirjat ja monet muut asiat kiertävät meillä tehokkaasti ihan perhepiirissä. Jopa huonekalutkin. Ja astioitakin voidaan lainailla, jos joku vaikka pitää isommat kemut. Eilen juuri hain Klaaralle postista siskoni lähettämät luistimet. Säästyi aikaa, vaivaa ja ennen kaikkea rahaa.

Leppoisaa iltaa. ♡


11 Responses to “romuja ja vanhoja aarteita”

  1. Avatar Laura sanoo:

    Tämä oli ihana postaus. Lempeä ja hyväntuulinen ♡

  2. Avatar Ella sanoo:

    Kiva kirjoitus minustakin. Erityisesti ajatus siitä, että kun hankkii ajatuksella vain sellaista mistä todella pitää, ne kestävät aikaa ja ei ole tarvis hankkia koko ajan uutta.

  3. Avatar Hurmioitunut sanoo:

    Olipa ihana ja omaan elämääni erittäin ajankohtainen postaus. Pienestä kodista isompaan muuttaessa tilat kumisevat osittain tyhjyyttään, mutta en haluaisi ostaa väliaikaistavaroita. Olen tehnyt kirppareilta superlöytöjä, mutta usein sen oikean etsiminen vie aikaa. Ja toisaalta jotain löytyy usein odottamattakin. Pitää tässä talon alkuhuumassa yrittää malttaa mieli eikä ostaa jotain vain siksi että tila tuntuu tyhjältä. Sillä hei, eiköhän ne tilat täyty ajan kanssa. Kenties liikaakin. ;P

    • Ei väliaikaistavaroita. Joskus joku nurkka kaipaa jopa huonekalua, mutta olen huomannut, että odottaminen useimmiten kannattaa. Kuin itsestääns itten törmääkin sellaiseen, joka kanssa haluaa viettää lopun elämäänsä. Ja usein näiden löytyöjen taakse kätkeytyy sitten myös tarinat ja muistot, jotka tuovat iloa ihan yhtä paljon kuin se itse tavara.

      Kyllä ne nurkat täytyy. Aivan varmasti! :D

      Ja hei, onnea vielä tätäkin kautta uuteen kotiin! ♡

      • Avatar Hurmioitunut sanoo:

        Kiitos. :) Pitää malttaa keskeneräisyyttä. Ja onpahan sitten aikaa miettiä pala palalta millaisen kodin haluaa. Huone ja tila kerrallaan. Sitä odotellessa on kiva katsella vaikka tätä teidän kotia. ^^

  4. Avatar Miia sanoo:

    Jännä miten voi joku ihminen ajatella asioista samalla tavalla kuin itse. Taas kirjoitit ihan kuin minun kynästä 😊

  5. Avatar Leena_L sanoo:

    Tosi kivoja kaikki nämä alkuvuoden postaukset! Kuvia, mietteitä ja tunnelmia tavallisesta arjesta; tällaiset postaukset on ehdottomasti suosikkejani. Täällä valmistellaan 6-vuotissynttäreitä meidän prinsessalle. Teillä varmaan sama edessä pian, kun muistaakseni meidän tytöillä on 3 päivää ikäeroa :) Pitkään aikaan en ole kommentoinut, mutta kaikki postaukset on luettu. Lumiset terkut täältä etelä-Satakunnasta!

  6. Avatar Jarna sanoo:

    Tulin vain huikkaamaan, että munkin mielestä jotenkin aivan ihana postaus! Sama kuin yllä, en ole kommentoinut, mutta täällä ollaan. :)