Aurinkoista perjantaita! Suupielet nykien vilkuilen täällä lämpömittaria ja odotan sitä Pekka Poudan lupaamaa jopa kymmentä astetta. Samaan aikaan seuraan ikkunasta toukotöiden aiheuttamaa liikennettä, enkä malta olla miettimättä, että vuosi sitten tähän aikaan kuolanpioni aloitteli kukintaansa ja maiseman vallitseva väri oli vihreä. No, tänä vuonna ei ainakaan ole vaaraa ylikukkineista valkovuokoista äitienpäivänä. 🙂

Täällä mennään äitienpäiväviikonloppua kohti aika leppoisissa tunnelmissa. Koti on kuin räjähdyksen jäljiltä, sillä edellisen viikon puutarhaintoilu ja nämä viime päivien sairastelut näkyvät kyllä siisteyden tasossa. Jopa mieheni totesi eilen, että kotimme on ihan hirveässä kunnossa, ja sanonpa vain, että siihen tilanteeseen ei kovin usein päästä! Toivoinkin äitienpäivän kunniaksi pikkuisen apua tässä siisteystason palauttamisessa. Olisi nimittäin aika ihana herätä sunnuntaina kotiin, jossa tavarat olisivat omilla paikoillaan, ikkunasta voisi kuonon ja tassun jälkien sijaan ihailla maisemaa, eikä nurkissakaan räksyttäisi villakoirat. Valkoisena hohtava lattia, ja pienten sormenjälkien puuttuminen vaaleilta pinnoilta viimeistelisivät äitienpäivätunnelman täydellisesti! 😉

Muutama kuva keittiöstä, jonka ikkunoista tulvii valoa ja lämpöä.  Ei niin kovin keväistä tämä meidän sisustus, mutta  höyläpenkin päällä kuitenkin vihertää, eikä taimien määrä lupaa kuin kukista kesää. Vielä kun pääsisi istuttamaan ne taimet maahan, niin kesän kukkasato olisi olisi taattu! 🙂

Mukavaa viikonlopun aloitusta ja aurinkoa perjantaihinne!

Tallenna

Rakeita, räntää ja aurinkoa. Siinäpä päivän kevätsää. Sisko juuri muistutteli, että vuosi sitten oli liki helteiset oltavat, ja kesä puski niskaan. Kuumuudesta ei ole nyt vaaraa, jouduinpa taas lämmityspuuhiinkin. Eilinen tuuli kylmensi koko talon, ja lisäksi meillä on taas pieni flunssapotilas. Miten voikin olla niin, että aina serkkujen käytyä, meillä sairastetaan! No, sukulaisallergian sijaan vastaus taitaa olla niinkin arkisessa asiassa, kuin pöpökannan erossa. Tylsää, mutta minkäs teet.

Mutta hei, ei vaivuta negatiivisiksi pöpöjen, tai edes taivaalta satavien säkkituolin sisälmysten edessä. On asioita, joihin ei voi aina vaikuttaa, ja juuri siitä syystä niihin ei myöskään kannata uhrata liiemmin energiaansa. Viisaus jota olen kovasti viime vuosien aikana harjoitellut hyödyntämään, ja taito, jonka oppiminen vaati myös harjoittelua.

Sanotaan, että yksi negatiivinen asia vaatii vastapainokseen kolme positiivista ajatusta tai tunnetta, ja pystyn kai itsekin allekirjoittamaan väittämän. Tammikuussa aloittamani Unelma Itsestä -valmennus lähenee loppuaan, ja olen viimeisen viikon kunniaksi yrittänyt tehdä jonkinlaista lopputilinpäätöstä itseni kanssa, siitä, mihin viimeiset neljä kuukautta ovat minua vieneet. Kiitollisuus ja positiivisuus nousevat listani kärkeen, eikä vähiten siitä syystä, että olen tietoisesti harjoitellut noiden jalojen asenteiden omaksumista. Päivittäinen kiitollisuuksien listaaminen on opettanut näkemään vihreää myös aidan tällä puolen, ja mikä parasta, kiitollisuuspäiväkirjan ohella huomaan luonnollisesti etsiväni tilanteesta kuin tilanteesta sen positiivisen puolen. Asia ja ajattelumalli, johon minun piti ennen käskeä ja patistaa itseäni, on muuttunut luonnolliseksi tavaksi suhtautua asioihin.

Neljän kuukauden otanta elämästä osoittautui muutenkin pikaisia elämäntaparemontteja hedelmällisemmäksi. Kyseinen aikajakso kun sisältää varmasti ihan jokaisen elämässä niitä hyviä ja huonoja kausia, ilon hetkiä, sekä kriisin paikkoja. Motivoituneena ja iloisena on helppo opetella positiivisuutta, mutta sanonpa vain, että se todellinen intensiivikurssi tulee silloin, kun korttitalo romahtaa tai vähintään huojuu. Tuollaisina hetkinä kiitollisuuden taito ohjaa ajatuksia takaisin positiiviseksi.

Neljässä kuukaudessa vettä on virrannut niin joessa kuin ränneissäkin. Huomaan kuitenkin muuttuneeni jämäkämmäksi ja määrätietoisemmaksi. Jollakin tapaa myös itsekkäämmäksi, vaikkakin toivon, että jälkimmäisen osalta pysytään siinä terveen itsekkyyden puolella. Pienillä asioilla on kuitenkin suuri merkitys. Yksikertainen “mitä minä haluaisin syödä tänään” tuntuu nyt melko normaalilta ajatukselta, vaikka olinkin totuttanut itseni kokkaamaan lähinnä kysynnän ja tarjonnan kaavaa hyödyntäen.

Vaikka koen, että neljässä kuukaudessa edistymiseni juuri positiivisuuden ja kiitollisuuden saralla onkin ollut merkittävintä, en malta olla taputtamatta itseäni päähän myöskin siitä, millaisilla ajatuksilla itse projektiin jo lähdin. Olen nimittäin älyttömän kiitollinen itselleni siitä, että tein projektilleni jo heti alkuun realistiset tavoitteet. Vedin yli laihtumisen ja kehonmuokkauksen tavoitteet, ja päätin panostaa elämänlaatuun, parempiin valintoihin ja liikunnan tuomaan mielihyvään. Näistä paremmista valinnoista ja ehdottomuuden välttämisestä olettekin saaneet lukea pitkin kevättä, ja veikkaan, että aiheisiin palataan jatkossakin.

Lempeä suhtautuminen omaan kehoon ja mieleen on ollut kevään aikana varsin hedelmällistä. Positiivisuuden lisäksi reppuun on tarttunut myös rohkeutta kyseenalaistaa vanhaa ja tavoitella uutta. Tuo kyseenalaistaminen, sekä oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen, eivät toki aina ensimmäiseksi tunnu pelkästään hyvältä (välillä se ei ole mukavaa ollenkaan), mutta elämässä harvoin saavuttaa uusia asioita pelkällä mukavalla olotilalla. 🙂

Tämän päivän kolme positiivisuutta, ja kiitollisuuden aihetta, voisivat vaikkapa olla nämä:

Aurinko, joka piristää, lämmittää ja pitää maiseman keväisenä.
Päiväkahvit kuunnellen nukkuvan lapsen tuhinaa.
Ystävät, jotka jaksavat piristää ja saavat nauramaan.

Ihanaa tiistain jatkoa! ♡

Tallenna

Perjantaita!

Keittiö kylpi tänään ihanasti valossa, enkä malttanut olla kuvaamatta hieman paikkoja. Vaikka mitään ihmeellisiä muutoksia sisustuksessa ei olekaan tapahtunut, vuodenajat ja valo kuitenkin muuttavat aina fiilistä. Tänään tuli jopa sellainen olo, että noita taljoja voisi heitellä jo kesäteloille. Ne ei kai ole mitenkään kauhean kesäisiä tai keväisiäkään. Mutta just nyt nämä sisustusjutut ei oikein tahdo kiinnostaa kuten yleensä, koska luonnollisesti mieli vaeltaa jo ulkona ja puutarhajutuissa. Niin, ja kesähuoneessa, jonka parissa on tarkoitus aloittaa ihan pian!

Täällä aloitellaan vappuviikonloppua. Kaikenlaista kivaa on ohjelmassa ja aurinkokin jaksaa edelleen paistella. Monta syytä iloita ja olla onnellinen. Kesähuoneesta ja puutarhajutuista sitten toisella kertaa, sillä nyt pitää alkaa valmistautua illan discoon! 😉

Ihanaa alkavaa viikonloppua! ♡

Save

Hepskukkuu ja tiistaita! Tuntuu nämä kevään viikot olevan täynnä jos jonkinlaista ohjelmaa, viikonlopuista nyt puhumattakaan. Kaikkia kivoja juttuja koko kevät täynnä, tuntuu vain, että päiviä saisi viikoissa olla enemmän. Sanotaanko vaikka tuplasti! Eikä tietenkään ne lisätunnit vuorokauteenkaan pahitteeksi olisi. Tänään on vuorossa karkkipussitalkoot naapurinrouvan kanssa. Eilen jo liki valutin kuolaa karkkilaatikoille, kun hoidimme tuota logistista puolta, joten tänään täytyy varmaan laittaa teippi suun eteen. 🙂

 Mitään sinistä tai värikästä en nyt vielä ole ehtinyt kaivamaan liinavaatekaapin uumenista, joten mennään yhä harmaan sävyillä. Mutta joutomaan kukkaketooni ostin jo 30 pussia kukkien siemeniä. Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty! Vaikka eipä noilla nyt vielä kiire ole, kuvista saattaa huomata tämänkin päivän lumi… vaaleuden.

Tuossa viime viikolla tulin taas miettineeksi kaikenlaista, laidasta laitaan, ja yhtenä suurena ajatuksena mieleeni kumpusi sekin, että elämä ei ole ikuista. Jäin miettimään ja pohtimaan omia elämänarvojani ja sitä, mikä on itselleni tärkeintä. Samalla tein jonkinlaisen päätöksen siitä, että elämästä on alettava entistä enemmän nauttimaan juuri nyt ja tässä. Minulle henkilökohtaisesti on paljon tärkeämpää olla esimerkiksi läsnä lapsilleni, kuin valloittaa vuori tai pyrkiä kuukävelylle. Vähemmän kiirettä, enemmän nauttimista. Onneksi kevään buukatut viikonloput, ja täyteen ahdetut illat, ovat kuitenkin pääasiassa niitä lapsiin ja perheeseen liittyviä juttuja. Ja onneksi mukaan mahtuu kuitenkin myös niitä omia menojani. Tulin nimittäin miettineeksi sitäkin, että tahdon olla jatkossa sosiaalisempi ja järjestää enemmän aikaa myös ystävyyssuhteille. Oikeastaan moni asia loksahti paikalleen, kun mietin, mitä tällä hetkellä kadun. Kadun nimittäin ehkä eniten kaikkia niitä päiviä, jotka olen haaskannut negatiivisiin juttuihin ja tekemisiin, sen sijaan, että olisin keskittynyt asioihin, jotka tuovat hymyn huulilleni.

Loppujen lopuksi on myös aika lohduttavaa, kun huomaa, että eniten elämässä haluaa lopulta vain nauraa,tanssia, halata ja pussata. Olla onnellinen, rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Tässä kodissa on nyt asuttu likipitäen neljä ja puoli vuotta, ja edelleenkään meillä ei ole valmista. Siinäkin on taas yksi asia, jolle olen uhrannut aivan liikaa ajatuksiani ja aikaani. Sen sijaan nimittäin, että miettisin jokaista repsottavaa kulmaa tai listatonta seinänpätkää, voisin hyppiä riemusta ja iloita kaikista niistä asioista jotka on jo saatu tehtyä. Ja niinhän minä pääasiassa teenkin, mutta myönnän, että välillä vaivun sinne epätoivonkin puolelle. Esimerkiksi vieraiden kutsuminen on ollut pitkään vaikeaa, ja kun vieraita on lopulta tullut, aikani on mennyt siihen, että olen listannut heille asioita, jotka kyllä on tarkoitus hoitaa ja laittaa kunttoon. Ikään kuin sitä nyt tarvitsisi kotinsa tilaa kenellekään selitellä. Totuus kun kuitenkin on, että valmista täällä ei tule koskaan. 🙂

Ja nyt kun oikein positiivareiksi ryhdyttiin, niin olipas kiva tuo aamupäivän pyry. Tuli kukkasipulitkin kasteltua ihan ikkunasta katsellen.

Ihanaa tiistain jatkoa!

Save

Sataa, paistaa, sataa, paistaa… “Kevät keikkuen tulevi” pitää kutinsa tänäkin vuonna. Nimittäin juuri kun tulee keväinen olo, ja aurinko lämmittää mukavasti poskipäitä, pilvet valtaavatkin taivaan ja alas sataa räntää tai rakeita. Säästä huolimatta viikonloppuun mahtui keväistä tunnelmaa. Oli jumpan kevätnäytöstä, puutarhatöitä ja joitakin muita kevätvalmisteluja. Vappuviikonlopulle onkin sitten luvattu jo lämpimämpää säätä, joten elättelen toiveita oikein kunnon puutarhapäivästä. Kaipaan jo sitä ihanaa fiilistä, kun haravoidessa tulee niin lämmin, että pitää riisua teepaidalle. 🙂

Eilen lykittiin maahan vielä syksyltä jääneitä kukkasipuleita. Maasta kuitenkin puskee kovalla voimalla myös viime keväänä istutettuja sipulikasveja, joten eiköhän nuokin tuosta unohduksesta tokene. Miten se syksy onkin jotenkin niin vaikea! Joka vuosi jää jokunen sipuli jota ei vain tahdo saada maahan. Joko sataa, tai on liian kylmä. Niin, tai pimeä! Veikkaan kuitenkin, että se suurin syy on vain se syksyinen saamattomuus. Tekisi mieli olla sisällä lämpimässä ja rakentaa itselleen pesää. Kevät tuntuu siinä kohtaa niin kovin kaukaiselta.

Kevään tullen kellossa on eri ääni. Ulkona viihtyisi iltamyöhään, ja tekemistä keksii kyllä jatkuvasti. Lisäksi on ne suuret suunnitelmat, joita ei kuitenkaan ehdi yhden kevään aikana toteuttaa. Tänä keväänä aion kuitenkin toteuttaa sen yhden, joka on aina kevätkiireissä jäänyt tekemättä. Nimittäin piharakennuksen taakse joutomaalle tulee tänä vuonna pieni kukkapelto. Auringonkukkaa nyt ainakin, mutta voihan sekaan heittää myös vaikka kehäkukan siemeniä. Sieltä on sitten hyvä napsia maljakkoonkin vähän väriä.

Samalla kun ajatukset ovat kesässä ja kukissa, kääntyy katse väkisinkin myös omaan kotiin. Tuntuu jotenkin niin kovin värittömältä. Ehkä olisi aika kaivaa kaikki siniset tyynynpäälliset kaapista ja ottaa askel kesää kohti myös sisällä. En tahdo kuulostaa pessimistiltä, mutta aika kuluu kuitenkin niin nopeaan, että syksy kolkuttelee ovelle pikemmin, kuin ehkä haluaisinkaan. Tämä osa vuodesta on kuitenkin niin lyhyt, että siitä kannattaa ottaa ilo irti ihan koko rahalla! 🙂

Tänään on luvattu aurinkoista aina puolille päivin asti. Kenties päiväkahvinsa voisi jo nauttia lastauslaiturilla istuskellen!

Aurinkoa (ja aurinkoista mieltä) uuteen viikkoon!

Heissan ja aurinkoista lankalauantaita! Ihan koko päivää ei tosin olla auringossa paistateltu, vaan välillä on ajeltu myös sakeassa lumisateessa. Mutta sitten kun paistaa, paistaa kyllä ihanasti. Ja keväisesti – jopa lumisateen läpi!

Olin ennakkoon ajatellut, että pääsiäisenä nukun kuin ruhtinas, posotan vaikka puoleen päivään, jos siltä tuntuu. Torstai-iltana kun painuin untenmaille jo iltakymmeneltä lasten kanssa, luulin nukkuvani vähintäänkin kellon ympäri. Mutta eihän se ihan niin mennyt, sillä perjantaiaamuna olin ylhäällä jo ennen kuutta, ja tänään silmät rävähtivät auki ennen seitsemää. Olo on silti levännyt, joten mikäs siinä, jos arkirytmi jaksaa pysyä matkassa pyhienkin ajan. Parempi kai näin! Ja luonnollinen herääminen voittaa aina vekkarin pirinän! 🙂

Nappasin joitakin kuvia yläkerrasta lähinnä tuon auringon inspiroimana. Valoisat päivät ja mukavan leppoisa yhdessä oleminen ovat ehdottomasti tämän pääsiäisen kultaa.

Meillä lauantaita on vietetty pojan pelireissussa, mutta loppu iltapäivä ja ilta ollaan ihan rennosti kotosalla. Sipsutellaan villasukissa ja kotivaatteissa, tehdään pitsaa ja herkutellaan muutenkin. Ja ainakin muutaman ristiseiskan aion saada pojat pelaamaan tänäänkin, siihen kun olen vähän jopa koukussa. Mutta nyt ne jätskiannokset, jotka mies lupasi tehdä!

Ihanaa lauantai-iltaa! ♡

Tallenna

Piti hieraista aamulla silmiä pariinkin otteeseen, sillä ikkunan takana oli aivan mielettömän talvinen maisema. Lunta taisi olla enemmän, kuin talvellakaan parhaimmillaan, ja epäilin hetken, olenko sittenkään hereillä. Mutta totta tuo oli, autokin piti kaivaa lumen alta esiin. Aurinko onneksi teki tehtävänsä, ja päivällä suurin osa lumista suli jo pois. Olin kuvitellut tekeväni puutarhahommia pääsiäisen aikana, mutta katsotaan nyt.

Koululaiset lähtivät pääsiäiskirkon kautta lomille ja Klaaran kanssa olisi tarkoitus lomailla vähän pidempään. Kevään suurimmat kiireet alkavat helpottaa ja nyt viikonloppuun saa astua kevein mielin. Vähän myöhemmin me lähdetään lasten kanssa munajahtiin ja aloitetaan pääsiäinen iloisissa merkeissä isommalla porukalla. Ajattelin kuitenkin vielä huikata teillekin rauhallista kiirastorstaita ja muutenkin oikein ihanaa pääsiäisen aikaa. Nautitaan ja rentoudutaan!

Save

Hellohello!

Tiedättekö kun joskus tulee se tunne, että pää pitäisi vaihtaa. Asiat unohtuu, sitä seisoo jääkaapilla ja miettii, että mitäs mä nyt tässä… Mieheltä tuli juuri viesti “kaikki menee korvasta pihalle”. Meillä on molemmilla ollut jotenkin unohduksien viikko, mutta onneksi esimerkiksi tänään pojan joukkuekuvaus pelastui sillä, että ihana naapuri muistutti, ja nappasi vielä jätkän kyytiinsä, kun peliasu oli kiireellä kiskottu päälle (kiitos, H, jälleen kerran ♡). Huh, pääsiäinen tulee kyllä tarpeeseen! ‘:)

Kylvimme lasten kanssa pääsiäisohrat sen verran ajoissa, että meillä taitaa olla pääsiäisen pyhinä vähän ylikasvanutta heinää. No, onneksi keittiössä vihertää ohran lisäksi myös paljon muuta, ja yrtit varsinkin ovat noin ulkonäöltään mieleeni. Tosin piti kuvata teille joku kiva yrttikimara, mutta ikkunalla olleet basilika ja rucola ottivat yliannostuksen aamuauringosta, ja molemmat olivat nuupahtaneet melko heikon näköiseksi; kas, olin unohtanut kastella ne aamulla! 😀  Onneksi nuo aina piristyvät, kun vain saavat vettä!

Itse pääsiäisen suhteen meillä on kaikki vielä vähän auki, enkä ole uhrannut ajatustakaan esimerkiksi ruokapuolelle. Tosin vaikka rakastan joulua ja olen jouluihminen, pääsiäisessä viehättää ehkä juurikin se, ettei kaiken tarvitse olla niin justiinsa kuin jouluna (ja sen niin justiinsahan minä toki määritän joulunakin ihan itse, eli ei tässä joulua syytellä). Meillä ei ole pääsiäisen ruokaperinteitä (paitsi ehkä parsa), joten kaiken voi tehdä ihan fiiliksen mukaan. Hyvää ruokaa, kaunis kattaus ja koko perhe pöydän ääressä. Lisäksi mukavaa tekemistä, rentoa olemista ja toivottavasti myös ulkoilua.

Viime vuonna kokoonnuttiin extempore ystävän luokse kiirastorstaita viettämään. Tuloksena oli todella hauska ilta äideille ja lapsille, ja tänä vuonna olisi tarkoitus ottaa uusiksi. Tämä onkin meidän yksi pääsiäisen kohokohta, eikä torstai-iltaa tarvitse viettää yksin lasten kanssa. Sitä ennen käyn kuitenkin hakemassa pääsiäisfiiliksen koululaisten pääsiäiskirkosta.

Meidän pääsiäinen ei siis pidä sisällään mitään kovin ihmeellistä, mutta kuitenkin paljon pieniä asioita, joilla on lopulta hurjan suuri merkitys.

Ihanaa iltaa ja kiirastorstain aattoa! ♡

Tallenna

Hei ihanat! Jos otsikkoon on uskominen, sain tänään kosolti lisävuosia elämääni, sillä nyt on naurettu, hihitetty ja kikatettu oikein kunnolla. Ihana Maria nimittäin huristeli tänne meille tänään iltapäiväkaffeille, ja maailmaa tuli taas parannettua vähän sieltä sun täältä.

Maria on ihminen, jonka kanssa on tullut viime vuosina jaettua aika paljon ajatuksia, ja yhdessä on tullut tehtyä ja nähtyä kaikenlaista. En silti pysty muistamaan, että nauramiselta olisi koskaan vältytty, vaikka ollaan toki vakaviinkin paikkoihin yhdessä ajauduttu. Meitä molempia kuitenkin yhdistää sellainen rento huumori ja itselleen nauramisen taito, jolla selviää aika pitkälle, vaikka kaikki ei aina menisikään kuin Strömsössä. Olen myös hurjan onnellinen ja kiitollinen, että se lähin kollegani on ihminen, jonka kanssa jakaa ajatukset, ilot ja murheet. Jos joskus tökkii, tai mieli vetää matalaksi, päästään tilanteista nopeasti muutaman viestin (ja kymmenien itkunauru hymiöiden) avulla. Asialle kuin asialle on aina löydetty ratkaisu, jolle voi vähintään hymyillä – yleensä jopa nauraa.

Minä tein loimulohisalaatin ja Maria kiikutti Tampereen tuliaisina rahkapullat. Kolme tuntia hujahti ennätyksellisen nopeasti, ja aika loppui oikeastaan kesken. Onneksi välimatka ei ole sen pidempi, joten voidaan ottaa uusiksi taas kun siltä tuntuu.

Niin oli kiva ja energisoiva iltapäivä, että ei pienet räntäsateetkaan jaksaneet sen pahemmin haitata. Viime aikoina päivät ovat tuppautuneet kovin täyteen ohjelmaa, mutta tänään aion nauttia kunnollisen vapaaillan kotosalla ja nappaan mma Ramotswen kanssani sohvalle. Kintut kohti kattoa on ihana nauttia joutilaisuudesta!

Rentoa iltaa myös teille!

Save

Hiphei ja viikonloppua! Tuntuupa hassulta, että oikeastaan jo ilta, mutta päivänvalo riittää vaikka valokuvaamiseen. Niinpä ajattelin (ikään kuin havaintoni kunniaksi) laitaa teille vielä vähän pääsiäistunnelmia lauantai-illan ratoksi.

En ole mikään suuri pääsiäiskoristeiden fani, itselleni pääsiäinen menee lähinnä kevään korostamisena. Pajunkissat kuitenkin kuuluvat pääsiäiseen kuten kuusi jouluun ja niitä sainkin tänään ison kimpun olohuoneen maljakkoon. Myös vanhat DIY-munat ovat jokavuotinen perinnekoriste. Kyseessä on siis ihan halvat pahvimunat, jotka olen joskus maalannut valkoiseksi ja koristellut Tine K:n lautasliinoilla. Niissä on sopivasti pääsiäistä meille, tämän enempää en oikeastaan edes kaipaa.

Toki meillä on niitä värikkäämpiäkin koristeita, lasten askarteluja ja keittiön pöydällä pääsiäisohraa (joka tosin on kissojen jälkeen kokenut pienen inflaation, sillä meillä on kylvetty koko talven kissoille ohraa purtavaksi). Tänään lapset ovat koristelleet pajunoksia huomiselle, ja noissa vitsoissa ei ole värejä säästelty.

Sillä välin kun lapset ovat harrastaneet ja askarrelleet isänsä avustuksella, olin itse tänään vierailulla Peggyn pienessä punaisessa keittiössä. Olikin muuten kerrassaan työpäivä; tuli naurettua ja itkettyä, ja vielä nytkin on vähän epätodellinen olo. Ihan mieletön tyyppi tuo punaisen keittiön kokki! ♡

Näissä tunnelmissa ja fiiliksissä on aika ihana heittäytyä lauantai-illan vietäväksi. Luvassa (jälleen kerran) viikon parhaat tv-sarjat ja jonkinlainen totaalinollaus, jonka olen nyt itselleni ansainnut. Ihanaa iltaa ja viikonlopun jatkoa!