Hellohello!

Lauantai aamupäivä, takana pitkät yöunet ja elämä jokseenkin tykkää hymyillä takaisin. Pienet on ihmisen ilot! Vaan mikäs siinä, jos tykkää tavallisesta ja rauhallisesta elämästä. Ja minähän tykkään!

Me pidettiin eilen Klaaran kanssa vapaapäivää. Käytiin vähän jouluostoksilla, ajeltiin pikkuteitä etsien pihaputiikkia, ja todettiin sen olevan auki vain viikonloppuisin. Syötiin autossa karkkia ja laulettiin radion kanssa kilpaa. Käytiin lasten kanssa kirjastossa, heitettiin uuniin pikaruokaa kaupan pakastealtaasta, ja pötköteltiin sängyssä lukien. Vietettiin koko perhe iltaa liikuntahallilla, ja minä turisin muiden äitien kanssa kanojen (ja vähän lastenkin) kasvatuksesta. Iltapalaksi lämpimiä voileipä, ja perjantain huipennukseksi lasi punaviiniä. Aivan täydellinen päivä! Illalla jopa totesin miehelle, ettei harmita yhtään, vaikken päässyt sinne blogikemuihin. Tykkään paljon enemmän näistä jutuista, tavallisista pienistä asioista. Koska mä olen oikeasti kotihiiri, enkä mikään awards-lady. Ihminen joka nauttii ihan tavallisista jutuista, jonkun mielestä ehkä tylsistä jutuista.

Jos eilinen oli täydellinen, tällekin päivälle on aika isot odotukset. Illalla on nimittäin tiedossa treffit! Leffaan ja syömään, pitkästä aikaa meidän aikuisten omaa laatuaikaa. Viimeiset viikot ovat olleet niin täynnä ohjelmaa, että se parisuhdeaika on jäänyt lähes kokonaan pois arjesta. Unohtunut kaiken arkisen kiireen keskellä – kuten sillä yleensä pienten lasten vanhemmilla on tapana unohtua.

Elämä on siitä kiva juttu, että se opettaa arvostamaan asioista tärkeimpiä. Jos mietin itseäni 18-vuotiaana tyttöystävänä, leffaan ja syömään kerran kaksi vuodessa olisi varmaan kuulostanut äärettömän tylsältä. Ehkä perjantai-ilta kanoista jutellen täysin absurdilta ja lasi punaviiniäkin aika pieneltä. Lopulta kuitenkin tuntuu, että viimeiset kahdeksan vuotta ovat kasvattaneet minusta enemmän omaa itseäni, kuin ne elämäni ensimmäiset 18 vuotta. Nuoruuteen kun kuulu tarve olla vähän kaikkea, mutta tässä kohtaa elämää tarve olla oma itsensä ajaa kaiken muun edelle. Onneksi.

Tammen lehdet ovat säilyttäneet kirkkaan vihreytensä sisällä. Paperikukat maljakossa tuovat väriä viikonloppuun, kun mieleisiä kukkia ei löytynyt kaupasta.

Täydellistä viikonloppua juuri sillä tavalla, kuin se kullekin täydelliseltä tuntuu! ♡

Tallenna

Vaikka syksy onkin edennyt mukavasti ja kivoissa fiiliksissä, olen huomannut kärsiväni äärettömän sitkeänlaatuisesta lepokitkasta. Kaikkea on ollut tarkoitus tehdä, mutta mikään ei oikein lähde ideaa pidemmälle. Siis se esimerkiksi ikkunoiden pesuun kuuluva yleinen ongelma, eli hommaan ryhtymisen vaikeus, vaivaa nyt vähän joka asiassa.

Yksi hyvä esimerkki tästä on olohuoneen musta lipasto, jonka päätin maalata valkoiseksi. Otettiin sunnuntaina miehen kanssa siitä laatikot pois, ja kannettiin lipasto yläkerran aulaan. Todettiin, että ei se sinne sovi, ja kannettiin se takaisin paikalleen (heh, rakas harrastukseni tämä huonekaluvalssi). Käytiin jopa ostamassa pensseleitä maalausta varten, mutta pöh, homma jäi siihen. Laatikot ovat lojuneet olohuoneen lattialla kohta viikon, mutta senkki oli tänä aamuna ihan yhtä musta kuin eilenkin. Kun ei kertakaikkisesti saa aikaiseksi ryhtyä toimeen!

Vaan jostain se inspis aina iskee, ja lopulta huomaa, että ei se nyt niin iso homma ollutkaan. Tosin nyt ollaan vasta tartuntapohjassa, joten nähtäväksi jää, kuinka pitkään tässä menee, että voin sanoa oikeasti maalanneeni lipaston. Mutta alku on alku, ja pienistä erävoitoista käsketään aina iloita. Niinpä mä iloitsen tänään siitä, että sain otettua itseäni niskasta kiinni! Jälleen kerran kunnon korvapuustista (pehmeästä ja lämpimästä) oli älyttömästi apua, ja alkoihan ne laatikot siinä lattialla jo vähän ottaa pattiinkin.

Lepokitkaa liikkeellä muualla? Vai olenko mä ainoa, jolle ikkunanpesu ja pienet puhteet lyövät välillä jarruja!

Hei, mä lähden kohta tutustumaan joogaan! Edellisen kerran kun (varmaan 15 vuotta sitten) yritettiin ystävystyä, homma ei toiminut ollenkaan. Nähtäväksi jää, onko meistä kumpikaan menneinä vuosina muuttunut. 🙂

Superia iltaa ihanat!

Tallenna

Tallenna

Sää kylmenee ja tunnelma paranee! Hassua, mutta niin se tuntuu syksyllä menevän. Vaikka olenkin valon ja valoisuuden ystävä, tähän aikaan vuodesta tämä raukea hämäräkin tuntuu jotenkin vetävän puoleensa.

Niinmun -arvonta on nyt arvottu, ja ihana Verka-neule lähtee Miialle ja Riinukkaa muistetaan I love me -messulipuilla. Onnea voittajille ja kiitos myös kaikille osallistujille. Teitä oli ihanan paljon! ♡

Tänään pyhitetään ilta ulkoilulle ja perheen kanssa olemiselle.

Suloista syystunnelmaa!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Sunnuntaita ihmiset! Ja jos ette jostain syystä vielä tienneet, viikon parasta päivää! Mikään kun ei voita näitä sunnuntain laiskoja aamuja, jotka näköjään valuvat nekin vauhdilla eteenpäin. Ei sillä, että sen nyt niin väljä olisikaan, kun minnekään ei ole kiire, mutta jonkinlaisen siivouksen olin ajatellut tälle päivälle omistaa, kun se perjantaina jäi välistä. Ja onhan uusi viikko aina ihana aloittaa siistissä ja puhtaassa kodissa.

Tässä aamun tunteina ajatukseni ovat vaeltaneet aika paljon kaikessa pesänrakennukseen liittyvässä. Jotenkin ihan äärimmäinen hinku saada ympärilleen harmoniaa, kodikkuutta ja lämmintä fiilistä. Muutama sisustusjuttu ja maalausprojekti, jotka olisi ihana saada toteutettua lähiaikoina. Tiedättehän sen tunteen, kun pää puskee ideoita niin paljon, ettei oikein edes tiedä, mistä lähtisi alkuun. No, musta tuntuu just nyt siltä! Ja tiedättekö mitä? Musta tuntuu, että se johtuu niistä joululehdistä! Niissä kun on aina juuri sitä lämpöä ja kodikkuutta. Ihanan kutsuvaa tunnelmaa. Jos joku ymmärtää ajatuksen halusta muuttaa sisustuslehteen, niin minä muuttaisin oikein mielelläni joulunumeroon. 🙂

Mutta joulu tai ei, kyllä kynttilät ja elävä tuli tuovat tunnelmista sitä parasta. Niinpä tämäkin sunnuntaiaamupäivä piti sisällään liekkien ihastelua, ja siitä ihanasta lämmöstä nauttimista. Ja houkutteleehan tuo ihanuus taas hiiriäkin, niin ainakin antaa olettaa kissa, joka vaanii nurkkia ja kulkee haistellen lattianrakoja. Siellä jossakin ne peltohiiret hakevat lämpöä lattioidemme alta, ja suojautuvat kylmiltä öiltä.

Tänään haudutetaan hidasta ruokaa, ja ulkoillaan. Siivouksen lisäksi noita sisustusprojektejani olisi kiva jo lykkiä vähän alkuun, joten katsotaan, josko saisi aikaiseksi muutakin kuin hykerrellä suunnitelmieni parissa.

Nauttikaa viikonlopusta, hengitelkää syvään ja rauhassa sunnuntain leppoisaa fiilistä. Käpertykää lämpöiseen kainaloon ja polttakaa kynttilöitä. Sunnuntai on tehty nauttimista varten!

Tallenna

Lauantaita ihanat!

Ai että, kun tuntuikin tänään ihanalta pötkötellä sängyssä kahden pikkuisen kanssa ja jatkaa kiireetöntä aamua myöhäisen aamupalan merkeissä. Viikonloppujen suola! Eilinen ilta vietettiin liikuntahallilla, ja sämpylät pääsivät uuniin vasta puoli yhdeksältä. Mutta maistuivatkin sitten taivaalliselta rapeine pintoineen, päälle sulavan voin kera. Perjantai-illan kruunasi viinilasillinen ja aikaisin kutsuva sänky, johon on, iltana kuin iltana, ihana kaatua kirjansa kanssa. Eilen vielä erityisen onnellisena.

Viikonloppu alkoi hyvissä fiiliksissä, ja niin soisin sen jatkuvankin. Aurinko paistaa ja mummula kutsuu, joten ainakin lauantain osalta homma taitaa olla sillä selvä. 🙂

Viikon parhaat päivät ovat käsillä, joten nautitaan niistä. Ja muistakaa oi ihanaiset osallistua arvontaan, jossa jaossa I love me -messulippuja sekä tämä (tai ei nyt ihan juuri tämä minun päälläni näkyvä) Niinmun -kietaisuneule! Arvontaan löydät tiesi tästä linkistä.

Kirpeän aurinkoista syyslauantaita! ♡

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että kirjoittaisin vähän aiheesta “asuminen pienessä kaupungissa”. Tämä siitä syystä, että miltei 50 prosenttia blogini lukijoista on Helsingistä, ja seuraavillakin sijoilla komeilee suuremmat kaupungit kuten Tampere, Espoo, Turku ja Vantaa. Toki Google Analytics tässä kohtaa oikoo hiukan mutkia, sillä sivusto laskee esimerkiksi itseni Porilaiseksi, jota en tietenkään ole sitten millään muotoa. 🙂

Olen elämäni aikana joutunut aika monta kertaa tilanteeseen, jossa pitää esitellä itsensä, ja luonnollisesti kertoa mistä päin Suomea tulee. Kertoessani kotikaupunkini nimen, näen aika usein keskustelukumppanini ilmeestä, ettei hänellä ei ole minkäänlaista hajua siitä, missä kyseinen kaupunki sijaitsee, ja aika usein jatkankin heti selittämällä enemmän maantieteellisiä faktoja kotikunnastani. Kertoessani, että asun pikkukaupungissa, saan myös myötätuntoisia huomautuksia. Moni tietää kokemuksesta mikä on pikkukaupunki; Osahan on asunut Vihdissä, hurjimmat jopa Valkeakoskella!

Nuo kaksi kaupunkia ovat jääneet keskusteluista mieleeni vuosien varrella, joten käytän niitä nyt alustavassa esimerkissäni ikään kuin vertailupohjana:
Googlen mukaan Valkeakoskella on yli 21 tuhatta asukasta ja Vihdissä 29 tuhatta. Täällä meillä asukkaita on 7,5 tuhatta. Valkeakosken väestötiheys on 78,54 asukasta per neliökilometri, Vihdissä vastaava luku on 55,56. Arvaatte varmaan, että tässäkin kohtaa kotikaupunkini jää puhtaasti kolmikon hännille. Jep, täällä asukkaita on neliökilometriä kohden 15,8.

Se, miten kukakin pikkukaupungit kokee asuinpaikkanaan, riippuu varmaan aika paljon henkilökohtaisista mieltymyksistä, ja totta kai tottumuksesta. Helsinkiläinen ystäväni totesi taannoin, että täällä on ihana käydä, mutta hulluksi tulisi jos pitäisi jäädä asumaan. Ja myönnän kyllä, että samankaltaista shokkia kävin itsekin läpi reilut seitsemän vuotta sitten kun tänne muutin. Siitäkin huolimatta, että olen syntynyt ja kasvanut vain hiukan isommassa kaupungissa. Synnyinkaupungissani kun esimerkiksi olin tottunut vaihtuvaan opiskelijaväestöön, mutta täällä tuntui, että jokainen vähintään tunsi toisensa (nykyisin ajattelen, että kaikki ovat jollakin tapaa sukua toisilleen :)). Muistan yhä aika elävästi kesäillan viiden vuoden takaa. Silloin koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen ajellessani hiljaista kylänraittia. Jostain mieleni sopukoista kumpusi ajatus, joka käänsikin ulkopuolisuudentunteen voitoksi. Lopulta tuntui aika hauskalta ajatella, että nämä kaikki tuntevat toisensa, mutta kukaan ei oikeastaan tunne minua.
Tuosta kesäillasta asiat ovat muuttuneet paljon. Nykyisin käteni irtoaa autonratista tervehdykseen oikeastaan jokaisella valoisaan aikaan tehdyllä matkalla, ja ulkopuolisuuden tunne on kadonnut miltei kokonaan. Koen saaneeni kasapäin tuttavia, sekä ihania ystäviä. Minkäänlaista tarvetta täältä lähtemiseen en koe.

Tosiasiassa elämä pikkukaupungissa on kuitenkin hyvin erilaista, kuin Gilmoren tyttöjen Stars Hollow’ssa. Ei meillä ole Luken kahvilaa, runsauden sarvea muistuttavaa kukkakauppaa, kaupunkikokouksia, antiikkiliikettä tai Taylorin kauppaa. Yhdistävä tekijä löytyy julkisen liikenteen puutteesta, tosin Stars Hollow’n asukkaat tuntuvat kaikki asuvan kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta – palveluista joiden olomassaolo perustuu silkkaan mielikuvitukseen, ei kannattavuuteen.

Vaikka olenkin tyytyväinen elämääni juuri täällä, on tietenkin lista asioita, joita muuttaisin jos voisin. Unelma olisi, että julkinen kaukoliikenne olisi parempaa, ja esimerkiksi junalla kulkiessa Helsingissä voisi viipyä ilta seitsemää pidempään. Bussilla matkatessa Helsingissä voi viihtyä jopa ilta yhdeksään, mikä sekin tuntuu vähältä, kun muistaa linja-autovuorot, joita vielä reilu vuosi sitten kulkivat tunnin välein vuorokauden ympäri. Verotoimistosta voisi olla joskus hyötyä, mutta Kela sentään tarjoaa palveluitaan vielä kahtena päivänä viikossa. Kylän ainoa Otto-automaattikin aiheuttaa välillä päänvaivaa. Lääkäri- ja terveyspalveluiden jatkuva väheneminen ja siirtyminen kauemmas aiheuttaa hiusten repimistä, ja myönnän, että tälläkin hetkellä olen täysin pihalla siitä, mihin päin mihinkin vuorokaudenaikaan pitäisi lähteä, jos sattuisi tarvitsemaan julkista terveydenhuoltoa. Terveyskeskuksen vuodeosastoa ei enää ole, mutta onneksi neuvolapalvelut löytyvät vielä suurimman osan vuodesta omasta kunnasta. Apteekissakin olisi kiva asioida iltaisin tai sunnuntaisin. Unohdetaan tässä kohtaa kahvilat ja ravintolat, selektiivinen kosmetiikka, muoti-, urheilu- ja muut erikoisliikkeet. 🙂

Entä hyviä puolia?
Lapseni on maailman parhaassa hoidossa perhepäivähoitajalla, ja toinen koulussa jonka ystävällistä ja lämmintä ilmapiiriä ihastelin juuri eilen koulun avoimet ovet -tapahtumassa. Meillä on mahdollisuus saada Musiikkiopiston palveluja naapurikunnalta ja kaupungissamme on tarjolla laaja kirjo liikuntamahdollisuuksia (jos nyt ei välttämättä vaadi spinning -tuntia tai saunajoogaa). Seurakunnan lapsityö on aktiivista ja kerhoihin pääsy helppoa. MLL, Naisvoimistelijat, 4H -yhdistys, Martat ja Kansalaisopisto lisäävät harrastusmahdollisuuksia. Kirjaston hyllystä löytyy uutuuskirjat, ja mikäli näin ei ole, kirjan saa varmasti lainaan parissa viikossa. Ylipäätään jonottaminen kaikissa sen muodoissa on pikkukaupungissa aika vähäistä.
Varsinaista lintukotoa tuskin onkaan, mutta koen myös kotikaupunkini turvalliseksi. Ihmiset ovat ystävällisiä ja leppoisia (vaikkakin Santakuntalaiseen tapaan kuuluu olla kateellinen ja ostaa mieluummin naapurikunnasta kuin omasta). Ai niin, ja hyvä suutari! Yksi kylän helmistä, kuten olen aiemminkin kertonut! Toiseen päähän kylää (taajama-alue) ehtii autolla muutamassa minuutissa. Siitäkin huolimatta, että siltaremontti on yhä kesken, ja kaupunkimme katukuvaa värittää edelleen ne liikennevalot – ja näin syksyisin myös traktorit.

Nyt olisi tietysti ihan mahtavaa kuulla siitä, millaisissa kaupungeissa te asutte. Tyytyväisinä, vai tyytymättöminä, alkuperäisasukkaana, paluumuuttajana vai uudisraivaajana?

Ihanaa perjantai-iltaa kaikille. Täällä mennään leppoisissa merkeissä, ja ainakin sämpylätaikina odottelee leipojaansa.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Älkää peljätkö, en aio moukaroida kaunista syksyänne vielä minkäänlaisilla jouluhypetyksillä. Ennen kuin päästetään kulkuset helkkäilemään riemulla, nautitaan ruskat ja lämpimät iltapäivät kaikessa rauhassa. Niin, ja istutellaan ne kukkasipulit!

Joulu on kuitenkin tapaus, joka tupsahtelee eteeni ihan tasaisin väliajoin jo viimeistään elokuusta lähtien, joten jossakin tuolla mieleni sopukoissa se luuraa väkisinkin. Koska viime viikolla eteeni tuli yksi tosi hauska jouluinen projekti, päätin tarttua aiheeseen pienellä taustatutkimuksella ja kaivoin lehtikasoistani joululehdet esiin.

Joululehdet on muuten sellainen asia, josta olisi vaikka miten paljon sanottavaa. Kuten varmaan miehellänikin, joka on vuosien varrella joutunut muuttamaan lehtipinon jos toisenkin osoitteesta uuteen. Mutta hei, Country Living vuodelta 2004! Sillä on jo tunnearvoa! 🙂 Ja vaikka myönnän, että blogit, Instat ja Pinterestit ovat vähentäneet huomattavasti sisustuslehtien kulutustani, joululehdissä on jotakin, johon suhtaudun ihan erityisellä hartaudella.

Tässä lehtiä selaillessani huomasin muuten että kaikki luonnonmateriaalit ja vihreys näyttävät silmääni hyvältä. Huomiosta viisastuneena tajusin, että tänä vuonna voisin kerätä sammaleen valmiiksi ennen mahdollisia pakkasia, ja välttyisin jäisen sammaleen repimiseltä ja sen tuomalta ärtymykseltä. Ja niiltä palelevilta sormilta. Myös mustikanvarvut kannattaa kerätä jo lokakuussa. Ämpäriin vettä ja varvut sinne. Säilytyspaikka viileästä, ja vihreää on helppo lisätä syksyn mittaan kukkakimppuihin tai muihin koristeisiin. Materiaalit ovat nyt parhaimmillaan erilaisten kranssien tekemiseen, ja itse ainakin leikkelen taas kesän aikana venähtäneet villiviinit alas, ja kiedon niiden varsista pyöreitä seppeleitä.

Joululehdistä inspiroituneena laadin itselleni pienen listan asioista, joita aion tehdä jo lokakuussa joulua ajatellen. Ikään kuin pientä valmistautumista loppuvuoden huipennukseen, ja sopivaa fiilistelyä, jonka avulla jaksaa syksyn pimeiden läpi.

-kerää sammalta, käpyjä ja muita luonnonmateriaaleja ulkovarastoon
-tee joulusinappi valmiiksi, jotta maku ehtii tasaantua
-testaa hyvä karamelliohje tai kaksi
-osta ainakin yksi joululahja valmiiksi (mieluiten kuitenkin enemmän)
-harjoittele painamaan oma joulupaperi
-hanki askartelumateriaalia, joilla pelastaa tylsät sadepäivät

Ja kylläpäs alkoikin jouluttamaan! Syksy sujuu huomattavasti paremmin, kun tietää, että pimeiden perään on tiedossa jotakin kivaa!

Ps. Jos haluat jo inspiroitua joulusta, virikkeitä voit poimia Pinterestin Christmas -taulultani.

Tallenna

Tallenna

Sade piiskaa ikkunoita ja sää on varsin syksyinen. Ei siis ulkoilua ja pihajuttuja tänään, vaan oleskelua visusti sisätiloissa. Oi jospa olisin tajunnut, että sää muuttuu näin radikaalisti yön aikana, olisi kaupasta varattu eilen leivonta-aineita. Onni kuitenkin, että eilen käytiin kirjastossa, sillä tämä jos mikä on keli jolloin kirjaan tarttuminen tuntuu hyvältä.

Kirjoja, Hama-helmiä, lastenohjelmia, kuumaa kaakaota ja lohipastaa. Niistä on tämä lomapäivä tehty. Kohta saadaan myös koululainenkin seuraksemme.

Koska haluan nauttia näistä hetkistä niin paljon kuin suinkin mahdollista, olkoon tämäkin postaus kuvavoittoisempi. Vain sadepäivän fiiliksiä kuvien muodossa.

Suloista ja tunnelmallista syyspäivää!

Tallenna

Syksy tarkoittaa värikkäitä lehtiä, kamiinassa rätisevää tulta, kuumaa teetä, villasukkia, kotiin käpertymistä ja tunnelmointia. Syksy on kiireettömiä sunnuntaiaamuja, ulkoillessa punastuneita poskia, hyviä kirjoja sekä arjen ja rentoutumisen tasapainoa. Näitä oman syksyni osasia näkyy myös tässä Iittala x Issey Miyake postauksessa, joka on toteutettu yhteistyössä  Iittalan ja Indiedaysin kanssa. Tämä onkin sarjan viides, ja samalla viimeinen osuus. Yhteistyön muut neljä postausta voit lukea täältä, täältä, täältä ja täältä.

Täällä satoi viime viikon aikana leiskuvan värisiä vaahteranlehtiä, ja ulkona alkaa muutenkin näkyä jo selkeästi ruskan merkkejä. Maassa lehtiä on kuitenkin sen verran vähän, että niiden värejä pysähtyy ihailemaan vielä ajattelematta sen suuremmin tulevaa haravointioperaatiota. Lapset ovatkin nyt keränneet kimppuja syksyn lehdistä kun kukkavalikoima alkaa olla hupenemaan päin. Ja mikäs siinä, kauniitahan nuo ovat sisälläkin. Jonkinlaisen kranssinkin voisi koittaa saada aikaiseksi.

Aamuisin täällä on jo kirpakat kelit, ja mieli jotenkin tyhjentyy kun tuolla auringonnousun ja sumun keskellä samoilee eteenpäin. Nyt neljän täällä asutun vuoden jälkeen, olen vasta kunnolla avannut silmäni ympäröivälle luonnolle, ja se saa miltei joka päivä huokaamaan onnesta.

Meillä poltellaan jo kynttilöitä ihan kunnolla, mutta ehkä kaikkein paras tuli on kamiinan lämmittävät liekit, joiden viereen on kiva istahtaa ulkoilun jälkeen. Kuten kaikki vanhemmissa taloissa asuvat tietävät, kylmyys hiipii sisään kosteuden muodossa, ja tuntuukin jo kolealta näin vuosin. Sanoinpa juuri yhtenä iltana miehellenikin, että nyt taas muistan, mitä on talvi tässä talossa. Mutta en valita. Pidän enemmänkin tunnelmallisena sitä, että syksyn tullen saa (ja pitääkin) kääriytyä vällyjen lämpöön ja villasukkiin. Ja siihen kun lisää kupin kuumaa teetä, niitä kynttilöitä ja rakentaa itselleen suloiset oltavat kaikkia aisteja muistaen, löytyy syksyn harmoninen tunnelma aivan varmasti.

Iitta x Issey Miyake -malliston kantava teema on Pause for Harmony, ja mulle se harmony  syntyy ehkä kaikista vuodenajoista juuri parhaiten syksyllä.

Me vietämme ensi viikolla Klaaran kanssa lomaviikkoa, ja näitä arjen harmonisia hetkiä sekä ulkoilun punaamia poskia kuuluu ainakin ohjelmaamme. Pyritään nauttimaan syksystä kaikin aistein niin sisällä kuin ulkonakin.

Kaunista syyssunnuntaita!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kynttilöitä, kynttilöitä ja kynttilöitä! Olenko kertonut, että tykkään kynttilöistä! 🙂

Tänään on pötkötetty koko perhe sohvalla ja katseltu leffaa. Otettu niin rennosti kuin vain suinkin. Silti luulen, että olen ansainnut lasin hyvää punaviiniä lauantai-illan kunniaksi. Kenties lisää sohvailua, ja sitten (toivon mukaan) oikein pitkät ja hartaat yöunet.

Nyt on tosi hygge fiilis! Suloista iltaa. ♡

Tallenna

Tallenna