Ollaan vietetty sunnuntaita aikuisten kesken. Kahdenkeskeistä laatuaikaa, tai miksikä sitä nyt kukakin haluaa nimittää. Koska Porissa vietetään parhaillaan Pori Jazzeja, kävimme nopeasti kuuntelemassa musiikit, haistelemassa fiilikset ja tietysti syömässä.

Heikompi luonne olisi sortunut fudgeen, mutta tällä tytöllä piti selkäranka – kerrankin! 🙂

Illan lopuksi lampseimme leffaan (jees, kunnon popparit sun muut kainalossa). Elokuvan trailerin perusteella odotin totaalihömppää, mutta loppua kohti huomasin pillittäväni aika vuolaasti. No, hyvä leffa, mutta kannattaa nakata nessut käsilaukkuun – vaikka vain kaiken varalta.

Mutta nyt untenmaille. Iloa uuteen viikoon!

Heips, ja terveisiä Korkeasaaresta! Me ollaan vietetty pientä kesälomaa Helsingissä, ja matkan kohokohtana vierailu eläintarhassa. Koska Muumit olivat viime kesänä niin hurjan pelottavia, oli tämän vuoden toivomuksena päästä eläintarhaan katsomaan apinoita.
Ihana sää; Lämmin, mutta ei tukalan kuuma. Itsellänikin on jo piiiitkä aika viime kerrasta korkeasaaressa, mutta aika samanlaiseltahan paikka vaikutti. Suuri osa eläimistä nukkui piilossa, mutta kaipa se homman hienous on juurikin siinä, että kurkistellaan ja katsotaan, josko nähtäisiin jotakin.

Vaikka me apinoita kovasti odotettiinkin, niin sydämet suli kyllä ihan toisenlaisille söpöläisille. Olisin voinut kotiuttaa vaikka koko kasan mangusteja.

Kaiken kaikkiaan oikein ihana matka, ja kiva irtiotto arjesta. Tosin tähän asuntoon palatessa ei kyllä tullut mitään homesweethome -tunnetta, lähinnä oli vain kiva olla pois 🙂
No, nyt palaillaan arkeen ja setvitään pyykkikasat. Niin, ja auringosta pitäisi myös nauttia – vielä kun sellaista on!

Kivaa torstai päivää teille!

Aika ulkoilmapainotteinen päivä, kiitos auringonpaisteen. Perjantai on ehkä tällä hetkellä viikon paras, koska se on meidän play date -päivä. Tavataan perjantai aamuisin porukalla leikkipuistossa,  ja aamupäivä hurahtaa ohi melkein varkain.
Meillä on leikkipuistomme lähellä aika ihana kesäkahvila, vanha sähkömuuntamo. Myönnetään, kävin tänään ensimmäisen kerran (olen aivan pihalla paikallisista nähtävyyksistä ja hienouksista). Jospa ottaisi kesän tehtäväksi tutustua kotiseutuunsa. Ei huono idea ollenkaan!
Joka tapauksessa, valkosuklaakakku kyllä kruunasi play date perjantain 🙂

Sainpa aamulla auton tavaratilaan myös kasan raparperia. Viikonloppuna tiedossa herkuttelua, piirakalla aloittaen. Piirakkavuokakin löytyi sattumalta vanhemmiltani ennen, kuin ehdin kääntää koko varastoitua omaisuuttamme. Luksusta!

Niin, ja korallit pöksyt in action! Löytyy Zarasta, sieltä teiniosastolta 🙂

Viikonloppuna tiedossa pikkukaupungin kesäjuhlaa. Ja meillä todennäköisesti evakkomatka. “Kaupunkiasumisen” haittapuolia 🙂

Voi että kuinka kaipaankaan omaa pihaa. Siis en tarkoita sitä edellisen kodin pihaa, vaan ylipäätään sitä, että ulko-ovesta astuessa on edessä oma tila. Oma rauha ja oma vapaus. Keväällä uskottelin itselleni, että kesä kerrostalossa parvekeviljelyä harrastaen olisi seikkailu ja uusi kokemus. Ei huolta voikukista, rikkaruohojen kitkemisestä tai ruohon leikkaamisesta. Vaan myönnettävä on; Olen omakotiasuja, tarvitsen oman pihan ja oman tilan.

Olen lapsesta asti kasvanut siihen, että kesällä ollaan ulkona. Omassa pihassa leikitään leikkimökissä, hiekkalaatikolla tai keinutaan. Oman pihan jatkeena on puistot ja niityt. En tarkoita, että kerrostalossa asuvat lapset olisivat jotenkin onnettomampia, mutta omalle lapselleni haluaisin tarjota tuon saman. En tiedä, ehkä se on joku kaipuu omaan lapsuuten, tarve elää tuo aika lapsen kanssa uudestaan.

En missään vaiheessa uskonut, että omakotitaloasuminen oli juurtunut meihin niin syvästi. Siinä, missä poika itkee hiekkalaatikkonsa perään, me aikuiset turhaudumme ja tylsistymme. Onneksi lapsi on siunattu mielikuvituksella; Puistoista ja metsiköistä löytyy vaikka mitä. Ihanaa, että on olemmassa näitä yhteisiäkin vihreitä paikkoja. Itse luulin kaipaavani jokavuotista sotaa voikukkia vastaan, mutta olenkin huomannut pitäväni noista keltaisista maanvalloittajista. Jos ei siis muuta, niin olenpahan ainakin oppinut arvostamaan luontoa!

Apinan metsästystä ja voikukan poimintaa. Ensimmäisen kanssa hiukan huonompi saalis….

Mulle tämä oli nyt virallisesti kesän ensimäinen päivä. Kerhot ja muut on tauolla, lämpöasteita mukavasti ja aurinko paistaa. Koska kesällä pitää itse keksiä aktiviteettinsa lähes viikon jokaiselle pävälle, aloitimme tänään, ja pakkasimme aamulla reippaana eväät reppuun ja läksimme leikkipuistoon. Itselleni otin varmuuden vuoksi sanomalehdenkin mukaan ihan vain siltä varalta, että vauhdin antajaa ei tarvita. Puistoretkestä kehkeytyi kuitenkin melko mielenkiintoinen elämys.

Kotikaupunkiimme on rakennettu ihan mukava leikkipuisto keinuineen ja liukumäkineen, ja puiston yhteyteen on tehty myös sellainen “leikkiurheilukenttä”, jossa voi juosta, työntää kuulaa, hypätä pituutta, tai pelata melkein mitä vain aidatulla pikkukentällä. Ideana tosi kiva, ja koska paikka on suojaisa ja turvassa liikenteeltä, kuvittelin että tämä olisi meille kiva ajanviettopaikka, kun omaa pihaa ja hiekkalaatikkoa ei tänä kesänä ole.

Saapuessamme paikalla siinä yhdeksän jälkeen huomasimme, että samaa tilaa käyttää myös yläasteikäiset pojat liikuntatunnillaan. Siinä mitään, he palloilivat kentällä, ja me käytimme enemmän leikkipuistopuolta. Hiukan korvaan särähti poikien kiroilu ja alapääjutut, mutta ajattelin, että tilane rauhoittuu, kun opettaja saa homman käsiinsä.

Jatkoimme keinumista, ja huomasimme iloksemme, että leikipuistoa lähestyi pieni tyttö vanhemman miehen seurassa. Se ilo meni kuitenkin ohi aika nopeasti kun tyttö alkoi esitellä leikkikissansa kuvitteellisia sukupuolielimiä (naaras), ja rallatteli keinussa kaikki tietämänsä ruumiineriteet. Siis nekin, joita mielestäni noin nelivuotiaan ei tarvitsisi edes tietää. Pappa (kuulemma äidin isä) istui penkillä ja tuijotteli tyhjällä katsellaan kaukaisuuteen. Yritin harhauttaa omaa lastani jos jonkinlaisin keinoin, ja sorruin jo tarjoamaan jätskit, jos lähdetään heti. Mutta kun puistoon on tultu, puistossa ollaan, ja olihan meillä myös eväät mukana. Siinä vettä hörppiessämme, olisi tämä rallattaja-tyttö myös halunnut maistella eväitämme. Valitettavasti rasiat olivat jo tyhjiä, ja vaikka tyttö kuinka intti janoaan, vesi ei kelvannut, hän olisi halunnut mehua. No mehuksi ei muututtu, pappa sai savukkeensa poltettua, puhelunsa puhuttua ja lähti. Hiukan viiveellä tyttö lähti perään.

Kohta tämän jälkeen parkkipaikalle ajoi auto, ja ulos astui iäkkäämpi herrasmies. Kenties maisemia katselemaan, ajattelin, kunnes sepaluksen aukeamisesta ymmärsin kutsun tulleen enemmän luonnolta, kuin maisemilta. Ihan oikeasti, voiko edes olla mahdollista!? Olkoonkin sitten eturauhasvaivoja, tai miten kova hätä tahansa, älkää hyvät aikuiset pissikö lasten hiekkakentälle!

Mitä tulee yläasteen liikuntatuntiin, jäi tuokin asia hiukan mietityttämään; Pojat kiipeilivät ketterästi koripalloverkkijen päälle, ja opettaja luonnollisesti käski pojat alas. Sen sijaan, että nuoret miehet olisivat totelleet, he kysyivät syytä. Kun opettaja kertoi syyksi sen, että hän käski, tokaisivat nuoret, että, Ei se mikään syy ole, ja jäivät korien päälle kieppumaan. Okei, siitä on aikaa kun olen itse ollut koulussa, enkä todellakaan (onneksi) ole kasvatusalan ihmisiä, mutta minne on kadonnut se opettajan auktoriteetti?! Ja mitä syihin tulee, olisi voinut maikka edes mainita pojille esimerkin näyttöä, kun selvästi urheilivat lapsille suunnatulla alueella.
Voin olla ahdasmielinen, vanhanaikainen ja vaikka mitä, mutta ei se puistoreissu nyt mielestäni ihan putkeenkaan mennyt. En ole itse mikään täydellinen äiti, ja lapseni on ihan tavallinen lapsi – kuten lapset yleensä ovat. Se, mikä tässä pisti miettimään, oli valaiseva poikileikkaus ihmisen käyttäytymisestä aika laajassa ikäryhmässä. Jos ei ole kuria ja auktoriteettia nykyajan kouluissakaan, niin mitä hyötyä oli 1940-luvun karttakeppikurituksella, jos lopputulos on leikkipuistoon kuseskeleva aikuinen?

Loppuun vielä puolustuksekseni, että me todellakin asutaan alle 8 tuhannen asukkaan kaupungissa, jossa käytännössä on vain tämä yksi ja ainoa leikkipuisto. Kaupungin ylpeys. Turha siis viisastella, että menkää seuraavalla kerralla jonnekin muualle. Niin, ja onhan julkisilla paikoilla virtsaaminen ihan jo rikkesakkorangaistuskin.

Terveisin kukkahattutäti lintukodosta…

Kuvat on viime kesältä. Ei varmaan tarvitse kertoa, että me haaveillaan omasta pihasta 🙂

Facen puolella saittekin jo eilen hiukan maistiaisia Mekkotehdas-kirjan julkkareista. Juhlia vietettiin eilen, ja minulla oli suuri kunnia olla mukana. Mekkotehdas -blogin Sunna ja Kirsikka toteuttivat haaveensa ompelukirjasta, ja nyt kansien välissä on yksinkertaiset ja selkeät ohjeet sekä mekkoihin, asusteisiin ja pehmeisiin leikittäviin.
Julkistamistilaisuus oli kirjan, ja Mekkotehtaan, henkeen täynnä väriä, iloa ja naurua.

Eilinen ilta vierähti rattoisasti kirjan parissa. Päässä muhii aika monta mekkoprojektia ja pehmeää kakkua. Onneksi lähipiirissä on myös tyttölapsia! Kirjan kaikki mekko-ohjeet ovat kekseliäästi muokattavia ja malliltaan pitkäikäisiä. Kirjan valokuvat ovat Kristan ottamia, ja niiden avulla sukeltaakin aika ihanasti hulmuavien helmojen maailmaan.
Pieni herkistyminenkin tuli kirjaa lukiessa. Silmäkulmat kosteina kurkistin kirjan avulla myös tyttömäisyyteen ja tyttöjen elämään. Olen tässä poikien keskellä eläessä melkein unohtanut, mitä oli olla tyttö! Mieleeni tulvi lapsuuden kesät siskon ja naapurintytön kanssa melkeinpä tuoksuineen ja makuineen. Kirjaan on mielestäni ohjeiden lisäksi vangittu myös kaikki se, joka liittyy hulmuaviin helmoihin ja hiuspinneihin. Voi, miten kaipaankaan kesiä äidin ompelemissa mekoissa, paljain varpain kulkemista ja nukkeleikkejä syreenin varjossa!

Mekkotehdas; Kirsi Etula, Sunna Valkeapää-Ikola
Kuvat: Krista keltanen
Kaava-arkit: Paula Pärnänen
Graafinen suunnittelu ja kuvitukset Emmi Jormalainen
WSOY

>

>

>