Hellohello!
Hassu fiilis tästä loppaisesta, tuntuu että sitä jouluakin touhuttiin juuri, ja nyt se sitten on ohi. Tai no, voihan sen katsoa päättyväksi vasta Nuutin päivään, mutta minulle itselleni loppiainen on nimenomaan joulun päättymistä. Eikä kyse ole niinkään koristeista tai mistään muustakaan ulkoisesta. Lähinnä siitä tunteesta, että joulu on nyt yksinkertaisesti ohi
Loppiainen on myös eräänlainen virstanpylväs päivän pitenemisessä. Johtunee varmaan murteellisista ja alueellisista eroista, puhutaanko kukon- vain kananaskelista, ja missä kohtaa hullu huomaa eron päivän pitenemisessä, mutta minä olen kasvanut juurikin sen sananparren mukaan, että tapanina päivä on kukonaskelta pidempi, ja loppiaisena sen hullukin jo huomaa. Ja huomaahan sen. Paitsi että päivät ovat kirkkaita auringonpaisteesta ja lumisesta maisemasta johtuen, tulee pimeäkin jo huomattavasti myöhemmin.
Ehkä kuitenkin suurin loppiaisen tuoma muutos on se, että tämän viikonlopun jälkeen jatkuu arki. Niin tervetullutta kuin tavallinen elämä jälleen onkin, samalla se hiukan hirvittää. Viime vuonna arki näytti sen kiireisimmän puolensa, ja meitä aikuisia vaivasi loputon riittämättömyydentunne. Tälle vuodelle hankimme perhekalenterin, jonka toivomme tuovan jonkinlaista helpotusta arkiseen organisointiin. Eihän sekään ihmeisiin pysty, ja elämä on yllätyksiä täynnä, mutta ajattelen, että niistä yllätyksistäkin selvitään paremmin, kun puitteet noin muuten ovat kunnossa.
Vaikka mieli vaeltaakin jo tulevassa arjessa, tämä viikonloppu kuitenkin yritetään pyhittää vielä rennolle olemiselle. Pikkuhiljaa siirrytään aikaisempaan iltaan ja varhaisempaan heräämiseen, mutta muuten ollaan lomatunnelmissa. Ladataan akkuja ja otetaan aurinkoisista keleistä ilo irti.
Leppoisaa loppiaista ja suloista viikonlopun aloitusta.
