Sataa, sataa, ropisee, pili pili pom, pili pili pom… Tämänkaltaiset (omanlaisellaan tunnelmalla ladatut) sadepäivät ovat muuten älyttömän hyviä sellaiseen suurelliseen elämän filosofointiin. Tai no, jos ei suurelliseen, niin ainakin sellaiseen pienimuotoiseen ja henkilökohtaiseen ajatuksenjuoksuun.
Tuleeko teille välillä sellainen selittämätön tunne, että elämässä pitäisi ottaa joku uusi suuntaa? Tavallaan asiat ovat oikeinkin hyvin, mutta sitten puuttuu se jokin. Arki rullaa, mutta olo on välillä väsähtänyt ja tukkoinen. Sitä lähtee pohtimaan, että pitäisikö hurahtaa raakaravintoon, ryhtyä vegaaniksi tai vähintäänkin tehdä joku muu käännös kohti askeettisuutta ja löytää itsestään se spartalainen itsekuri.
Ei sillä, hatunnosto jokaiselle vegaanille ja raakaruokailijalle, mutta olen myös alkanut pohtia, kuinka suuri vaikutus nykymedialla on tähän itsensä tutkiskelun tarpeeseen. Enää kun ei oikein riitä, että syödään ruokaympyrän mukaan, käydään kaverin kanssa jumpassa ja koiran kanssa lenkillä, vaan pitäisi “hurahtaa”! Hurahtaa ravintoon, hurahtaa terveyteen tai hurahtaa ihan mihin tahansa. Ylipäätään asioihin pitäisi jotenkin suhtautua intohimoisemmin. Ja jos niin ei jostain syystä tee, huomaa tuntevansa syyllisyyttä. Syyllisyyttä siitä, että on ihan “tavallinen”.
Luin tässä taannoin hyvän kirjoituksen siitä, miten ravinto on saanut lähes jumalallisen merkityksen elämässämme. Kuinka käännyttäminen on muuttunut ihmisten syyllistämiseen. Koko juttuhan taisi lähteä liikkeelle siitä Safkatutkan julkaisemasta kuvasta, jossa maailma oli ikään kuin jaettu Taivaaksi ja Helvetiksi. Toisaalla syötiin luomua auringon paistaessa, toisaalla makseltiin veroja, otettiin lainaa, ja käytiin apteekissa (kuvaa en nyt enää löytänyt Safkatutkan Facebook -feediltä).
Enkä nyt tarkoita, että olisi missään nimessä huono juttu olla vegaani, raakaruokailija tai vaihtaa ravintonsa luomuun, mutta kuvasta kirvonnut keskustelu käsitteli mielestäni hyvin nykyajan hurahtamisen tarvetta. Ja juuri sitä samaa tarvetta, jota itsekin ajoittain koen – vaikka elämässä on kaikki ihan hyvin. Että mitäpä jos olisin vaikka hulluna neulomiseen ja erilaisiin lankoihin. Kuuluisinko kenties suurempaan yhteisöön ja olisin osa “jotain”? Joka kerta kun tuo tunne hiipii luokseni, joudun toteamaan, etten juuri ole hurahtanut kunnolla yhtään mihinkään. Elämässäni on paljon asioita, jotka tuovat siihen iloa. Niihin kuuluu liikunta, ruoka (joskus terveellisempi, joskus vähemmän), käsillä tekeminen, lukeminen, puutarhanhoito jne. Niistä kuitenkaan mikään ei ole asia, johon heittäytyisin ihan täysillä. Mikään tekemisistäni ei ole niin suurta ja mahtavaa, että se määrittelisi koko persoonallisuuteni ja vaikuttaisi jokaiseen valintaani.
Tänään kaikki tämä ajatuksenvirta juoksi jälleen pienen pääni sisällä. Auttaisiko Fengshui, tai mitäpä jos tulisin ihan huipuksi raakaleipuriksi? Kunnes tajusin, että elämässäni on ehkä jo ollut vaihe, jolloin heittäydyin tavoitteisiini täysillä. Vaihe, joka määritti minut, elämäni, sosiaaliset suhteeni ja jokaisen tekoni. Entä tulinko onnelliseksi? Enpä juuri…
Seitsemän vuotta Tiibetissä, Krishna-liikkeeseen kääntyminen ja kaikki kieltävä askeettisuus saavat siis yhä odottaa. Aion pysyä nykyisessä uskonnossani ja jatkaa elämääni tavallisella ja tylsällä kultaisella keskitiellä. Hetkittäin tulen hurahtamaan moniin asioihin, mutta noin niin kuin suuremmassa mittakaavassa, näin on lopulta ihan hyvä.
En tule jäämään historiankirjoihin minkäänlaisen elämäntavan, ruokavalion tai ajatusmallin kehittäjänä. Sen sijaan toivon kovasti, että minut muistetaan naisena, joka vietti perjantai-illat mieluiten kotona. Villasukat jalassa, hyvää punaviiniä siemaillen ja kirjastaan nauttien. Villasukkaperjantai olkoon siis täysin oma elämänkatsomukseni; elämäntapa, jota kenenkään muun ei tarvitse noudattaa.
Viime viikolla puhistiin helteessä, nyt värjötellään villasukissa. Mihin ihmeeseen se kesä taas katosi!?
Mutta hei, on tässä hyvätkin puolensa! Älkää nyt heti ampuko, toivon todellakin lämmön palavaan, mutta viileät pari päivää ovat olleet aika antoisia. Tai kaikki alkoi oikeastaan jo maanantaista, jolloin aloitin pihatöillä, ja tiistaina vireeni oli niinkin kohdillaan, että innostuin iltapäivällä siivoamaan kylppärin kaapit ja laatikot (valmista tuli tosin vasta myöhään illalla!). Eilen oli sen verran viileää ja pilvistä, että vuoroon pääsivät ikkunat, ja tänään olen kunnostautunut muilla (rästiin jääneillä) kotitöillä. Olen nähkääs hyvinkin ennakoiva, ja ajattelen, että kun lämpöaalto jälleen pyyhkäisee luoksemme, voimme nauttia siitä rennosti ja elää jälleen ihan pellossa. Balanssia, sitäpä tämä taitaa olla! 🙂
Ei siis harmitella kelejä, kun niille ei mitään kuitenkaan voida. Sen sijaan nautitaan valosta ja pitkistä päivistä. Niitä tulee kuitenkin syksyllä kova ikävä. Ja helteitäkin ehtii tulla ja mennä vielä moneen kertaan, nythän ollaan tosiaan vasta kesäkuun alkupuoliskolla. Itse odottelen kovasti, että viileät päivät toisivat vielä tullessaan jonkinlaisen remontointi-innostuksenkin. Listojen ja kattojen maalaamista olisi vaikka miten, ja yksiönikin odottaa yhä remonttia. Samaan aikaan toivon kuitenkin, että välillä voisi ihan vain olla. Menemättä minnekään, tekemättä oikeastaan mitään.
Täällä on tänään syöty kuumaa perunasoppaa ja leivottu voisilmäpullia. Ei ehkä niitä kaikkein kesäisimpiä herkkuja, mutta menkööt nyt tällä kertaa! Ja koska elämä on painottunut sisätiloihin, myös pienimuotoinen sisustaminen on innostanut. Tänään keksin ullakolta Ikean pöytävalaisimen, jonka varjostin oli pahasti riekaleina. Ja kas, miten se muuttui iloiseksi (niinikään ullakolta löytyneen) Rie Elise Larsenin lampunvarjostimen avulla! Sopii oikein hyvin Klaaran kaapin päälle tunnelmaa tuomaan. Maatuska on muuten se Pietarin-tuliaiseni ja sekin istuu Tanskasta tuodun sotilaan rinnalle niin hyvin kuin lastenhuoneessa tarvitseekin. 🙂
Juuri nyt haaveilen Pikku Kakkosen pituisesta huilituokiosta kirjani kanssa, ja kaikki merkit viittaavat tämän toiveen toteutumiseen. Eli ei muuta kuin rentoa iltaa teillekin!
Paistaa vai sataako? Koko päivän on ollut sellainen kolea kesäsää, ja pariin otteeseen taivaalta on ripsaissut muutaman pisaran vettäkin. Sunnuntain kunniaksi leivoin raparperipiirakan, ja leikkasin unikkoja maljakkoon. Eihän ne tuossa kauaa kestä, mutta toisaalta, jos taivas päättäisikin revetä, se olisi unikkojen tuho kuitenkin.
Niin paljon, kuin lukemista rakastankin, harvoin tulee tarvetta mitään kirjoja blogin puolella hehkutella. Ehkä siksi, että Suomessa on niin paljon ihan oikeita kirjablogeja, jotka arvostelevat teokset jo tuoreeltaan. Eilen lopettamani Nainen junassa (Paula Hawkins) tekee kuitenkin poikkeuksen. Kirja ei ole jännittävä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tarina imaisee mukaansa, ja se on hassulla tavalla ahmittava tosi nopeasti loppuun. Suosittelen lämpimästi jos arvoitukset yhtään kiinnostavat.
Vaikka kirja luokitellaan jännitysromaaniksi (trilleri), sen vaikutuskeinot ovat paljon pelkoa ja jännitystä hienommat. Tämä on ehdottomasti sitä alakategoriaa psykologinen trilleri, ja ihan mieletön taidonnäyte onkin. Päähenkilö, ja henkilötarinat ylipäätään, on kuvattu uskomattoman todellisesti. Inhimillistä heikkoutta, inhimillisiä ajatuksia ja pelkoja. Kirja nappaa vahvasti mukaansa, lyö päähenkilöiden tarinat takaraivoosi, ja kun pääset viimeisenkin sivun loppuun, katselet maailmaa varmasti hieman erilaisesta näkökulmasta.Teoksesta on tullut todellinen myyntimenestys, ja varmasti moni on sen jo ahmaissutkin, mutta jos näin ei ole, ota tämä ehdottomasti kesälukemistoosi!
Entten tentten… Juuri nyt suurin ongelmani on, minkä kirjan aloitan seuraavaksi, ja heittäydynkö sohvalle, vai suoraan sänkyyn sen kanssa. Ei paha! 🙂
“Sitten kesällä.” Huomaan hokevani tuota samaa lausetta pitkin vuotta – kerta toisensa jälkeen. Jopa siinäkin määrin, että se on lakannut luomasta minkäänlaista uskoa lapsiin: “Aina te lupaatte, että sitten kesällä. Mutta ei me kuitenkaan…”
Niin se valitettavasti menee. Joka vuosi ihan samalla tavalla. Kesälle jätetään läjäpäin suunnitelmia, sinne lykätään ne kaikki pienetkin jutut, joihin arkena ei ollut aikaa. Ja valitettavan moni asia jää kuin jääkin kesän jalkoihin. Tänä vuonna halusin, että asiat menevät toisin. Turhat lupaukset ja suunnitelmat muuttuvat todeksi, ja kesästä otetaan irti kaikki se, mitä koko vuosi on odotettu. Indiedaysin ja 3M:n kampanja haastoi minut järjestelemään elämääni perinteisten Post-it -lappujen avulla, ja tästä sain idean meidän oman kesä(mood) boardin rakentamiseen.
Koska lapset ovat enemmän kuin mielellään mukana ideoinnissa, perustimme lomaa odotellessa todellisen aivoriihen ja kasasimme yhteen kaikki ne tuonnemmaksi lykätyt asiat. Kesä jakaantui useampaan osioon jokaisen perheenjäsenen tarpeiden ja toiveiden mukaan. Itse olen lykännyt kesäpäiville tavallisia kotitöitä, puutarhajuttuja ja työjuttuja. Lapsilla on useampiakin kesätoiveita, ja toki miehen loman ajaksi on suunniteltu asioita, joissa kahden aikuisen avulla päästään parempiin tuloksiin. Harrastukset ja miehen poikkeavat työajat ovat nyt kaikki ylhäällä, ja viikkojen hahmottaminen on näin ollen helpompaa. Lapuista jokainen voi lukea toistensa menoja ja suunnitelmia, haaveita ja toiveita. Lupauksetkin ovat nyt ylhäällä; Jos syksyn pimeillä tuli taivuteltua lasta nukkumaan lupaamalla, että sitten kesällä valvotaan pidempään ja mennään myöhään illalla kalaan, seinältä löytyy muistutus siitäkin.
Kuvista puuttuu nyt pari isompaa Post-it -lappua, joissa on sellaisia henkilökohtaisempia suunnitelmia ja päivämääriä, sekä tietenkin mieheni kesätoivelista. Lisäksi ajatuksena on, että lapset saavat kirjoitella pienille lapuille ideoita ja toiveita, ja liimata niitä pitkin kesää isompien suunnitelmien joukkoon. Näin me aikuiset pysymme selvillä siitä, mitä lapsemme oikeasti toivovat, ja toiveiden konkreettinen toteutus on helpompaa. Lapset saavat myös itse laatia listan asioista, joilla voidaan pelastaa tylsät (sade)päivät. Tässä mielestäni konkretisoituu hyvin sekin, että ei ne lapsukaiset ihmeellisiä odota. Aika pienet jutut tuovat paljon iloa.
Lappulajitelman ei toki ole siis tarkoituskaan olla valmis missään kohtaa kesää. Listoihin on lupa lisätä tekemistä odottavia töitä, suunnitelmia ja toiveita. Taulun on lupa elää, muuttua ja kasvaa; tulla meidän näköiseksemme. Pääpiirteet löytyvät kyllä isommista lappusista, mutta pienempiä asioita voi helposti niin lisätä, kuin napata poiskin. Näin säilytetään se spontaani tekemisen ilo, joka kesään kuuluu.
Kesä on usein lastattu suurilla toiveilla. Odotukset korkealla kapsahdamme helposti pettymään, hermot kiristyvät ja ristiriitaiset ajatukset valtaavat mielen: “Ei tämän näin pitänyt mennä”. Tänä vuonna toivonkin, että jokaisen ylös kirjatut ajatukset, koko perheen nähtävillä, auttavat hahmottamaan kokonaisuutta ja helpottamaan toiveiden yhteensovittamista. Kenties lasten keksimät pienet asiat voivat pelastaa myös niiltä päiviltä, kun tuntuu, ettei ole mitään tekemistä, ja elämä on puuduttavan tylsää. Koska tavoitteena on kokonaisvaltainen hyvä olo ja hyvä mieli, mukaan pääsi myös muutama muistutus romantiikan vaalimisesta ja “parisuhdeajan” ottamisesta. Samoin se totuus, että yhdessä oleminen on kuitenkin tärkeintä.
Miltä tuntuu? Onko ajatukseni täysin pöhkö? Jos ei, tai sait idean jonkinlaiseen oman elämän organisointiin, voit tilata kampanjasivulta itsellesikin näytteitä uusista isommista 3M Post-it -lapuista. Voit vapaasti miettiä, mihin itse hyödyntäisit muistilappuja. Kenties työtaakan jonkinlaiseen jaksottamiseen, vaatehuoneen siivoukseen ja tavaroiden lajitteluun, mökkimuistilistan laatimiseen tai pienten, mutta erittäin tärkeiden, viestien jättämiseen kotiin jääville lapsille.
Niin tyhmältä kuin idea ehkä aluksi jopa itsestäni tuntui, koen kesäsuunnitelmien rennon kasaamisen tällä hetkellä äärettömän kätevänä. Olen myös huomannut, että on jotenkin huomattavasti helpompi liimata omat toiveensa seinälle, kuin sanoa niitä ääneen. Sitä muka odottaa oikeaa hetkeä, ja sitten pettyy katkerasti, kun toinen ei ajatellutkaan asioista aivan samoin. Uskon, että juuri tällä seikalla on iso merkitys meidän aikuisten välisiin konflikteihin – tai paremminkin niiden välttämiseen.
“SUNNUNTAI-ILTA: Äiti lenkille!” Oman ajan ottaminen ei lopulta ole niin kauhean vaikeaa. Kun toiveet ja suunnitelmat nostetaan esiin, jokaisen on helpompi kunnioittaa toisen suunnitelmia.
Noniin! Eli fiiliksiä Pietarista melko tuoreeltaan olisi nyt tarjolla! Sunnuntaina tosiaan palauduin kotiin ennen puoltayötä, ja kyllähän se oma sänky kivalta tuntui, vaikka Pietariinkin jäi ihan liian paljon nähtävää ja koettavaa. Tämä on oikeasti ihan hurja fiilis, koska kerrottavaa teille olisi vaikka miten, ja kuviakin koko kamerallinen! Mutta, jotta tässä jutussa pysyisi jonkinlainen tolkku, aloitetaan nyt kuitenkin siitä matkasta! Eli Mintun kanssa teimme tosiaan Allegro-junamatkan Pietariin yhteistyössä VR:n ja Indiedaysin kanssa. Meille molemmille tämä oli ensimmäinen matka Pietariin, ja minulle ensimmäinen matka ylipäätään Venäjälle. Minttu on vuosia sitten ollut ryhmämatkalla Viipurissa, mutta muuten olimme kyllä täysin noviiseina liikkeellä.
Nevasta haarautuvat kaupunkia halkovat kanavat ovat erittäin hyviä maamerkkejä, joiden varassa pystyy suunnistamaan, vaikka venäjänkielen taitoa ei löytyisikään. Myös Nevski Prospekt (Nevan valtakatu), eli Pietarin pääkatu, on hyvä apu suunnistuksessa.
Helsingistä lähtevä VR:n Allegro –juna vie Pietariin kolmessa ja puolessa tunnissa, mikä on hurjaa jo siinäkin mielessä, että oma junamatkani täältä meidän huudeilta sinne Helsinkiin nappaa jo melkein saman. Itse tykkään junalla matkustamisesta, ja näin ulkomaille suunnatessa se oli kyllä helppo ja vaivaton, ihan siinäkin mielessä, että rajatarkastukset tapahtuvat liikkuvassa junassa, eikä aikaa mene turhiin jonottamisiin samoin kuin vaikka lentokentällä.
Koska me ei Mintun kanssa oltu itse koettu koskaan mitään vastaavaa, ja tämä junamatka oli ensimmäinen matkani Venäjälle, ajattelin nyt pähkinänkuoressa kertoa, että miten matka noin niin kuin pääpiirteissään menee.
Kaikki alkaa tietenkin viisumin hakemisesta, ja koska me Mintun kanssa asumme molemmat muualla kuin Helsingissä, valitsimme viisumitoimistoksi Lähialuematkat, jolle tarvittavat asiakirjat sai postittaa, ja jonka toimisto sijaitsi kätevästi Helsingin päärautatieasemalla, josta viisumin sai napata mukaansa ennen lähtöä. Allegrolla matkatessa mennään aika samalla fiiliksellä, kuin junassa muutenkin. Eli ehdit ajoissa junaan, etsit oman vaunusi/paikkasit ja istut mukavasti! Tärkeää on muistaa, että junaliput, passi sekä viisumi ovat koko ajan kädenulottuvilla, sillä matkan aikana niitä tarkastetaan ainakin kolmesti. Ensimmäisen kierroksen tekee VR:n henkilökunta (lipuntarkastus), ja lähestyttäessä Vainikkalan raja-asemaa passintarkastuksen tekee rajavartiolaitos. Venäjänpuolella sitten maan omat viranomaiset katsovat vielä paperit kuntoon, ja junan henkilökunnalta saamastasi maahantulokortista puolet otetaan tässä kohtaa pois (toinen puoli tulee säästää sitten paluumatkaa varten, jolloin Venäläiset virkailijat ottavat toisen puolen).
Allegrossa on myös Allegro Bistro –ravintolavaunu, joka on suljettuna ainoastaan rajanylityspaikalla. Aina junassa kulkiessasi (WC, ravintolavaunu), paperit on oltava mukana, sillä niitä kysellään käytävillä seikkailevilta matkustajilta. Me ei ravintolavaunuun menomatkalla ehdittykään, mutta kotiinpäin tultaessa kävimme vielä Venäjän puolella, ja passiani taidettiin pikaisesti katsoa kolmesti.
Muuten Allegro on mukavuudeltaan uusien VR:n junien luokkaa, penkit ovat tosin huomattavasti mukavammat, kuin tavallisissa IC-junissa. Tämän totesin, kun lähdin junamatkalleni Helsingistä kotiin. Tavalliseen tapaan myös Allegrosta löytyy Wi-Fi -yhteys, mikä Venäjän puolella matkatessa tietenkin on plussaa, kun mobiilidatan laittaa pois päältä.
Maahantulokortin täyttämiseen löytyy selkeät ohjeet Allegro-lehdestä, jonka voit napata jo asemalla. Lehti löytyy myös istumapaikaltasi junasta.
Pietarissa Allegro saapuu Finljandskii vokzal –rautatieasemalla, ja kotiinpäin lähdetään luonnollisesti samalta asemalta, jossa passintarkastuspiste aukeaa noin puoli tuntia ennen junan lähtöä. Pietarin puolella asemalla on myös pienimuotoinen turvatarkastus lähdettäessä, ja asiakirjoja paluumatkalla tarkistaa Venäläiset viranomaiset. Suomen puolella mahdollisia tullattavia kysellään sitten taas suomeksi.
Upeita rakennuksia silmänkantamattomiin. Toiset vähän paremmassa kunnossa kuin toiset. Kontrasti kaupungissa on ihan mieletön, ja useista rakennuksista julkisivu on huomattavasti sisäpihoja edustavampi. Hotellimme oli melko ylellinen ja hulppea suomalaisessa mittakaavassa, mutta näkymä huoneen ikkunasta kertoo tarinan toisen puolen (alin kuva).
Vähän arkoina luottokortin vilauttelijana päädyimme vaihtamaan rahaa menomatkalla, ja tämä käy tosiaan kätevästi junassa, jossa kiertää valuutanvaihtaja. Käteistä ei tarvitse varata, vaan voit ”nostaa” ruplasi pankkikortilla (luottokortti ei tässä kohtaa käy). Hiukan yliarvioimme matkalla kulutettavan rahan määrää, mutta kotimatkalla tosiaan saimme vaihtaa käteiset ruplamme taas euroiksi.
Pietarissa tulee kuljettaa matkustusasiakirjojen kopioita jatkuvasti mukanaan (me ainakin jätimme alkuperäiset hotellin tallelokeroon), sillä poliisilla on oikeus tarkistaa kenen tahansa tiedot milloin vain. Myös hotellin varausvahvistusta suositellaan pidettävän mukana, jotta voit sen avulla kertoa majapaikkasi.
Allegro -junamatka Pietariin maksaa n. 40 euroa, mikä on mielestäni älyttömän halpa hinta näin mukavasta matkustamisesta. Ruplan kurssi on nyt myös suotuisa matkustukselle, ja sanotaankin, että Pietarin hintataso on jopa puolittunut. Ostosmatkalle me ei Mintun kanssa oltu edes lähdössä, ja rahaa vaihdettiin lähinnä ravintoloita ajatellen. Pietarin hinnat olivat siis tosi iloinen ylläys! Jos nyt ei mihinkään ihan kaikkein kalleimpaan ravintolaan halua mennä, niin kyllä hyvät ruuat ja viinit saa ihan älyttömän halpaan hintaan (esim. kunnon pihviannos alle 700 ruplaa/vajaat 10 euroa). Ainakin itselleni tuo ruplan heikko kurssi on yksi syy, miksi haluaisin matkalle uudestaan jo lähiaikoina.
Kotiinlähtö “kahvit” hotellin ravintolassa, paikallista lounasta ja Venäläisiä leivoksia torikojusta.
Pietari on suurkaupunki, jossa asukkaita on melkein saman verran kuin koko Suomessa. Rohkenen myös väittää, että turisteissakin puhutaan miljoonista. Itselleni tämä suurkaupunkimaisuus oli valtava yllätys. Tiesin meneväni suureen kaupunkiin, mutta se suuruus yllätti silti. Välimatkat ovat pitkiä, joten hyvät kengät ovat todellakin tarpeen. Lisäksi itse suosittelisin varaamaan taksin rautatieasemalle jo valmiiksi. Näin tullessasi Pietariin, (luotettava ja oikea) taksikuski odottaisi sinua asemalla. Pietarissa toimii kyllä lennossa napattavia takseja, mutta niitä ei (varsinkaan turisteille) suositella. Meillä ei taksia ollut valmiina, ja ensimmäinen iltamme menikin siihen, että kävelimme (mukulakiveen verrattavia jalkakäytäviä) matkalaukkujamme vetäen. Loppusaldoksi tuli melkein kaksi ja puoli tuntia, ja olimmekin sitten ihan poikki kaikesta matkustamisesta ja patikoinnista. Ja lähdettäessä harmitti ehkä vielä enemmän, koska taksi hotellilta asemalle maksoi vaivaiset 250 ruplaa, eli vain reilut kolme euroa!
Kaupungin koko tarkoittaa tosiaan sitä, että välimatkat ovat pitkiä. Niinpä hotellia varatessa suosittelisin miettimään tarkoin, mitä haluat Pietarissa nähdä ja kokea. Meidän hotellimme (Hotel & Spa, ROSSI BOUTIQUE HOTEL, 55 Fontanka Embankment) oli sen verran kaukana nähtävyyksistä, että aika meni valitettavasti kulkemiseen. Koska perjantai käveltiin hotellille, ja sunnuntaina oli turha enää lähteä hotellilta muualle kuin asemalle, meille jäi tosiaan vain tuo lauantaipäivä aikaa itse Pietariin. Kun ilta kahdeksan jälkeen pääsimme hotellille, emme kyllä jaksaneet lähteä kohti Nevaa enää uudestaan illallisen merkeissä, vaan unohdimme Mintun tekemän ravintolalistan suosiolla, ja ajelimme hissillä hotellin ravintolaan.
Talvipalatsia ja Eremitaasia ei voi vahingossa ohittaa (alempi kuva).
Pietarissa kaikki tienviitat ja opasteet (myös nähtävyydet ja museot) on kirjoitettu venäjäksi kyrillisin kirjaimin. Tämä osoittautui haasteeksi koska turistikartassamme suuriin osa oli käännetty latinalaisiksi aakkosiksi. Olen joskus yli 20 vuotta sitten kyllä venäjän perusteita opetellut, mutta täytyy sanoa, että aika hyvin on kadonnut kaikki vuosien saatossa mielestä.
Englantia meille osasi Pietarissa puhua ainoastaan hotellin respan henkilökunta, yksi maatuskamyyjä (ostin tietenkin pakollisen tuliaisen), sekä rautatieaseman passintarkastaja, kun olimme lähdössä kotiinpäin. Ravintoloiden työntekijät kyllä jotakuinkin ymmärsivät englantia, ja kaikki saatiin hoidettua. Tämä kieltämättä vähän yllätti, koska nähtävyydet ovat aika maailmanluokkaa, ja turismi on iso osa kaupunkia.
Kazanin Katedraali, Palatsiaukio ja Aleksanterin pylväs, Talvipalatsia sisältä ja ulkoa sekä Iisakin kirkko.
Toinen yllätys oli asiakaspalvelun lievähkö töykeys, joka hotellia ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oli aika vallitsevaa. Talvipalatsin ja Eremitaasi -museon turvatarkastuksessa erehdyin kysymään Talvipalatsin suuntaa ”turvanaiselta” (emme taaskaan ymmärtäneet opasteita), ja vastauksesi tuli sen verran tiukka pöytään lyönti, että ymmärsin naisen haluavan kamerani pöydälleen. Sillä hetkellä kävi kyllä jo Siperia mielessä, mutta osattiinhan me tilanteelle heti nauraakin. Tosin vasta, kun olimme turvatarkastuksen nöyrinä ohittaneet, ja kamerani oli todettu vaarattomaksi. Mutta tämä siis varoituksena, jos Pietariin matkaatte. Joissakin paikoissa tilanteet otetaan erittäin vakavasti, ja kielimuuri käy välillä omankin luonnon päälle. Mutta mikäs matka se olisi, jos kulttuurieroilta voisi valan välttyä! 🙂
Finljandskii vokzal –rautatieasema sijaitsee melko kaukana Nevasta, niin sanotulla Pietarin Viipurin puolella, kun taas suuri osa Pietarin suurimmista nähtävyyksistä sijoittuu sinne suuren, kaupunkia halkovan joen rannalle. Tästä syystä ensimmäiset Pietarin näkymät eivät myöskään ole ehkä ne kaikkein fiinimmät, mutta nähdessäsi pl. Lenina –aukion, saat kyllä ensimakua kaupungin mahtavuudesta ja siitä mitä matkallasi tulet kokemaan. Ja ei, kyseinen aukio ei tosiaan ole vielä mitään siihen kaikkeen muuhun verrattuna.
Melkoinen kulttuurishokkihan tuo Pietariin saapuminen ensihätään on, mutta kuten monessa muussakin paikassa, se maalaisjärki on ehkä paras matkavarustus, jota voit mukanasi pitää. Liikenne on tosi hurjaa, ja suojateilla ei aina ole valoja. Me esimerkiksi ylitimme tietä mielellämme paikallisten vanavedessä, jolloin se tuntui huomattavasti turvallisemmalta. Pietari on myös ehdottomasti kaupunki, jolla on vähintään kahdet kasvot. Yltäkylläisyyden ja kruusattujen yksityiskohtien vastapainona on sitten myös sitä toista ääripäätä.
Meidän aikamme ei pitkistä välimatkoista johtuen riittänyt kuin Iisakinkirkon ja Talvipalatsin kiertämiseen. Kirkko veren päällä (Kristuksen ylösnousemuksen katedraali) oli paikka, jonka molemmat halusimme kokea, mutta se jäi kyllä pelkästään ulkopuolelta ihailemiseen.
Kuvia, vinkkejä, fiiliksiä ja kaikkea mahdollista matka-asukuvista kissakahviloihin on tallentunut niiden hiukan vajaan tuhannen kuvan joukkoon, jotka kamerastani löysin. Niinpä varoittelen, että Pietari aiheisia postauksia on tulossa kyllä lisää! 🙂
Kun sunnuntaina palattuani oikaisin omaan sänkyyn, totesin miehelleni, että olisin kyllä valmis lähtemään heti uudelleen. Ja vaikka seuraavana aamuna jalat huusivat armoa ihan vain kävellessäni alakertaan, olin silti samaa mieltä. Ei Pietaria voi kuvailla, se pitää itse kokea! Mikään kuva ei anna oikeutta sen suuruudelle ja nähtävyyksille. Ja ehkä juuri kontrasti on se, mikä paikassa viehättää. Niin lyhyt, helppo ja edullinen matka, mutta silti niin eksoottinen kohde.
Voita Allegro -lahjakortti!
Haaveeni on, että pääsen Pietariin vielä toistamiseen tämän kesän aikana! Mutta nyt saisin lähettää matkaan myös jonkun teistä. Nimittäin, tässä arvonnassa sinulla on mahdollisuus voittaa 240 euron arvoinen Allegro -matkalahjakortti!
Jos olet jo käynyt Pietarissa, kerro mistä pidit ja mikä teki suurimman vaikutuksen. Mikäli Pietari on näkemättä ja kokematta, kerro mikä sinua eniten kohteessa houkuttelee. Jätä kommentti viimeistään tiistaina 7. 6. 2016, ja olet mukana arvonnassa. Lue kilpailun säännöt täältä.
Mutta lisää Pietaria, nähtävyyksiä ja matkafiiliksiä on tosiaan tulossa vielä myöhemminkin!
Ps. Vastaava arvonta on myös Mintun blogissa, eli kannattaa koettaa onneaan molemmissa! 😉
Näin aamun ratoksi ajattelin muistutella teitä paristakin arvonnasta. Eli, jos haluaisit voittaa itsellesi Nespresson kahvikoneen, arvontapostauksen löydät täältä. Mikäli tietoturva-asiat kiinnostavat, ja toivoisit vuoden ajaksi ilmaista superohjelmaa taloutesi koneille, kannattaa F-Securen arvontaan osallistua tästä linkistä. Ja molempiin kannattaa tosiaankin osallistua nyt heti!
Mutta nyt pitäisi viimeistellä matkalaukku ja vetää aamupala kohti ääntä. Ihan kohta starttaa nimittäin viikonlopun mittainen blogimatka, ja tällä erää määränpäänä on Pietari, jonne junailen itseni kera ihanan Mintun. Toivottavasti saan teille matkalta jotakin sisältöä ainakin instagramiin, ja viimeistään sitten matkan jälkeen on tietenkin tulossa postausta aiheesta.
Minttu on tietysti kartoittanut kaikki Pietarin parhaat mestat ja valmistautunut kuin mikäkin suunnistaja, kun omat valmisteluni jäivät tosiaan siihen, että siivosin sen vaatehuoneen pakkaamista helpottaakseni ja tein itselleni eilen jalkahoidon. Myös ulkoministeriön sivut tuli tarkistettua ja päivystysnumero talletettua puhelimeen. Eli, jos sulla on nyt heittää muutama ravintolavinkki Pietariin, niin laita ihmeessä tulemaan!
Täällä on koko päivän ajan pitänyt jokseenkin kiirettä, mutta josko nyt olisi aikaa jo hiljentyä iltaan ja ottaa sitä kuuluisaa aikaa itselleen. Katselin ulos, ja totesin, että ilta kaipaa ehdottomasti kynttilänvaloa piristyksekseen, nimittäin sade hakkaa ikkunapeltejä välillä hyvinkin syksyiseen rytmiin.
Puhtaat hiukset, puhdas yöpaita ja puhtaat lakanat. Kasvoille kevyt kuorinta ja hoitavia öljyjä taltuttamaan päivän tuomaa harmautta. Hiukan hempeitä tuoksuja makuuhuoneeseen ja hyvä kirja käsiin.
Aika pienillä jutuilla syntyy ne arjen pienet pakohetket.
Maanantaiaamu, vappua edeltävä viikko ja maa valkoisena rännästä. Nyt tosin tulee niin silkkaa vettä, että valkoisuus on kadonnut, mutta ei nyt silti paras mahdollinen asetelma uuden viikon aloitukseen.
Blogipäivä ja lauantai-illan juhlallisuudet ovat takana ja arki kaikessa kauneudessaan (ja kauheudessaan) edessä. Lauantaipäivä kului Kattilahallilla alyttömän nopeasti ja ensimmäistä kertaa ikinä olin paikalla ihan alusta loppuun. Ihan ensimmäistä kertaa itselleni ei myöskään tullut päivätilaisuuden jälkeen pakottavaa tarvetta linnoittautua hotellihuoneeseen ja nauttia hiljaisuudesta. Tilalla oli iso merkitys, ja nyt kun tilaisuudessa oli tilaa liikkua, ja mahdollisuus istua myös rauhassa alas ja ihan vain jutella, aika kuluikin kuin siivillä. Marian ja Mintun kanssa havahduimme tosiaan siihen, että kello lähenteli neljää, ja mikäli Maria mieli ehtiä junaansa (ja me kaksi muuta vielä iltatilaisuuteen) oli aloiltaan noustava ja nopeasti.
Iltajuhla juhlittiin samassa paikassa, eli Kattilahallilla. Jälleen tehtiin ennätys, me nimittäin viihdyimme mieheni kanssa näissäkin bileissä ihan ensimmäistä kertaan loppuun asti. Sama juttu, tilalla oli taas valtava merkitys. Ennen juhla on ollut itselleni jo lähtökohtaisesti sitä, että maalais-/kotihiiri heitetään täpötäyteen Helsinkiläiseen yökerhoon, joten voinette kuvitella, että en ole ollut ihan omimmillani. Nyt iltatilaisuudesta jäi tosi kiva fiilis!
Luojan kiitos, pilkkuun asti juhliminen tarkoitti näissä bileissä sitä, että hotellille lähdettiin jo puolilta öin. Täysin absurdi ajatus, että jaksaisin vielä juhlia aamuyölle.
Testasin päivällä myös “ristomattiratiat”, ja kaikista ennakkofiiliksistä huolimatta tykkäsin näistä. Lasien hankinta on edelleen edessä, joten ehkä tylsän ja klassisen sijaan voisi kokeilla vaihteeksi jotain vähän erilaista. Vai mitä mieltä olette? 🙂
Eilen sitten jätimmekin Helsingin taaksemme jo aamu kahdeksan jälkeen ja suuntasimme kovalla kiireellä kotiinpäin. Lapset mummulasta ja mies omille menoilleen. Itselleni jäi sitten arkinen pyykinpesu, laukkujen purkaminen, kaupassa käynti ja ruuanlaitto. Salibandyharjoitukset ja uuteen viikkoon valmistautuminen. Ja pakko myöntää, että siinä kun eilen palasimme laukkuinemme (ei niin siistiin kuntoon jääneeseen) kotiin, paluu arkeen iski kasvoille kyllä melko voimakkaasti. Niitä hetkiä, kun se avec olisi tervetullut ihan tähän arkiseenkin valssiin.
Mutta hei, oli arki sitten raskasta tai ei, niin kyllä tämä meno mulle vain paljon paremmin sopii. Oma sänky, ja ihan tavallinen kaurapuuron makuinen arkiaamu. Aina on kiva käydä, mutta vielä parempi palata kotiin!
Eli oikein ihanaa ja ihan tavallista maanantaipäivää kaikille!
Yksi risteily takana, toinen edessä. Lähdin lasten kanssa viettämään pääsiäistä laivalle, ja samalla saatiin hiukan perheaikaakin mahdutettua tähän lomaan.
Ollaan syöty hyvin, tanssittu, pelattu bingoa, suunnistettu – ja ennen kaikkea oltu rennosti yhdessä.
Me jatketaan tätä meidän merimatkailua vielä tovi, mutta käykää te osallistumassa Iittala X Issey Miyake -arvontaan. Jos haluat päästä valitsemaan 180 euron arvosta malliston tuotteita itsellesi, nyt jos koskaan kannattaa olla kärppänä! Arvonta-aika nimittäin on käymässä loppuun, samoin kuin pääsiäinenkin.
Mukavaa toisen pääsiäispäivän iltaa teille, ja kaikkea hyvää alkavaan uuteen viikkoon!
