Vaikka ystävänpäivästä ja sen kaupallisuudesta sanottaisiin mitä, niin mielestäni päivä on täysin paikallaa. Syy juhlaan keskellä kylmää helmikuuta on tietenkin aina plussaa, mutta toisaalta parasta on se, että kalenteriin on merkitty ihan kokonainen päivä ystävyydelle.

Se miten ystävänpäivää juhlii, on tietenkin jokaisen oma asia. Itse pidän tätä sellaisena pysähtymisen päivänä. Muistan ystäviä, perhettä ja rakkaita. Muistutan itseäni; Ole kiitollinen, ystävyys ei kasva puissa.

Markettejen ja sekatavarakauppojen ystävänpäiväroina tekee mielen lähinnä surulliseksi. Pitääkö ystävyys tosiaan punnita amerikankrääsällä, pehmeillä sydämillä ja (aika usein) mauttomilla lahjatavaroilla. Sana, ajatus ja teko, eikö ne enää riitäkään. Sen sijaan, että nappaisin marketista mukaani muutaman euron sydänhärpäkkeitä ja pehmonalleja ystävieni kiusaksi, annan mielummin toisenlaisen lahjan. Näin en täytä ystävänikään kaappeja turhalla roinalla, ja mikä parasta, hyvää mieltä voi levittää aina maapallon toiselle laidalle asti. Olla kenties ystävä jollekulle, joka sitä kipeästi tarvitsee.

Olipas ihana idea laittaa pari viimistä pullaa pakastimeen. Tosi ihana idea kaivaa ne sieltä sulamaan kun lapsi nukkuu päiväuniaan, ja talossa vallitsee hiljaisuus ja rauha. Kivaa vaihtelua korvata päiväkahvi kaakaolla. Ihan kattilassa keitetyllä tietysti.

Valoa tuntuu nyt pilkistävän joka kolosta. Asioita, joilla on positiivinen merkitys elämään. Tavaraterapiaa ja ihmissuhteita. Helpotusta koti-ikävään.

Ei me löydetty vanhaa pitsihuvilaa viikonlopun aikana, mutta asian suhteen olo alkaa olla tyynempi. Jaksan uskoa unelmaani, mutta yritän säästää voimia myös tämänhetkiseen elämäntilanteeseen. Tapetteja on vihdosta viimein katseltu, asioita mietitty ja tilanne rauhoitettu. 

Ostin perjantaina Ikeasta ruotsalaista näkkileipää. Näkkäri on ehdoton terapiaruokani. Oivariinia päälle, ja lasi kylmää kaakaota (oikein tujua). Tulee ihan lapsuus mieleen! Vaikka taidan jatkossakin suosia enemmän sitä suomalaista ja ruukiisempaa lajia.

Uusi lampunvarjostin tarjoaa sitä tavaraterapiaa. Rie Elise Larsenin punainen paholainen koristaa mieheni lukulamppua. Raukka joutui sen itse tilaamaan täältä, kun meni valittamaan häikivästä valosta sängyn yllä. Varjostin on kuulemma hyvä, ja ajaa asiansa. Voiko mies lampunvarjostimelta enempää toivoakaan!?

Tarttuipa käteeni viikonloppuna myös yksi joulukirja. Minä onneton joulufanaatikko kun en vielä omistanut tuota Outi Loimarannan ja Marjo Koivumäen  Oi ihana joulukuu -kirjaa. No, nyt se on luettu moneen kertaan ja joka suuntaan. Kärpässieniäkin innostuin taas virkkaamaan hiukan pienemmässä koossa.

Mutta juuri nyt mieltäni kirkastaa uusi ystävä. Täältä ventovieraiden joukosta kun olen vihdoin löytänyt

 myös seuraa. Niilon kanssa kyläiltiin aamupäivällä yhdessä ihanassa kodissa. 

Lapsi sai leikkiseuraa, ja itse sain höpötellä kaltaiseni talonmetsästäjän ja sisustushullun kanssa. 

Ihminen, jolle pystyi viemään joulukoristeita syyskuussa! Kiitos S! 🙂

Pää tuntuu taas piirun verran selvemmältä!