{ helppo iltapala – teeleivät }

11.8.2014

Tälläisenä sateen viilentämänä iltana iltapalakin maistuu ihan eri tavalla, kuin hellepäivän jälkeen. Meillä flunssavuoro kiertää, ja nyt vuorossa on perheen pienimmän koetteleminen.

Kauppareissu sateeseen ei tänä iltana jaksanut kiinnostaa, ja iltapala piti nyhjäistä siitä, mitä kaapista löytyy. Jotta ihan ei puurolinjalle jouduttu, (ja äiti säästyi sämpylätaikinan teolta) juolahti mieleeni teeleivät! Niin yksinkertaista ja helppoa, ja silti olin unohtanut nämä herkut!

Pikkuleipurin avulla leivät valmistuivat hetkessä, ja maistuivat sen verran hyvin, että pitää kuulemma leipoa huomennakin! Joskus vähemmän on tosiaan enemmän!

teeleipä

Teeleivät n. 9kpl

3dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
3tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1dl juustoraastetta
50g voisullaa
2,5dlmaitoa

Sekoita kuivat aineet sekaisin keskenään, lisää viimeisenä joukkoon rasva ja maito.
Lusikoi leivinpaperille pieniä kasoja, ja taputtele jauhojen avulla leivät litteiksi.
Pistele vielä haarukalla reikiä leipään, ja heitä uuniin.
N. 225°c ja 15 minuuttia.

Me tehtiin heti suosiollla pari satsia. Maistuvat ihan sellaisenaan, ja tai voikkarina. Toki myös teenkin kanssa, mutta me juotiin kaakaota. Nam!

Ihanaa iltaa!

14 Responses to “{ helppo iltapala – teeleivät }”

  1. Katri sanoo:

    Kiva kun jaoit tämän ohjeen, ihastelinkin näitä jo instassa. :) Olen jättänyt teeleipien tekemisen kokonaan, koska olen joskus maistanut niin mauttomia.. Mutta sinun ohjeesi ovat aina niin hyviä, että näitä tehdäänkin joku päivä! :)

    • Joo, no kyllä nämä on ainakin maistuvia!
      Voilla kun leipoo, maku on melkein taattu. Ja juustoksi kannattaa valita tietty sellainen, jossa on sitä makua!

      Olivat muuten tosi hyviä vielä aamullakin! Nam! :)

  2. Jonna1983 sanoo:

    Aah, teeleipiä! Kiitos muistutuksesta, näitä voiskin joku ilta tehdä iltapalaksi ;) siitä on joku vuosi aikaa kun oon teeleipiä tehnyt viimeksi!

    Jonna1983.fitfashion.fi

  3. Amanda sanoo:

    Teeleivät on kyllä parhaita, paras resepti omasta mielestäni on sellainen, mihin tulee maitorahkaa. :)

    Amanda
    http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/

  4. Voi vitsi, teeleipiä!:) Näitä on leivottu viimeksi vuonna miekka ja kivi! Ehkä ihan pakko pyöräyttää näitä tänään, onnistunee varmasti myös gluteenittomista jauhoista, minä kun en noita viljoja voi syödä. Yleensä vaivaamattomat taikinat toimii gluteenittomina myös hyvin. Kiitti reseptistä, menee testiin! :)

    • Yhdeltä blogini lukijalta sain viestin vielä samana iltana, että gluteenittomanakin onnistui hyvin! :)

      Mulla on kanssa teeleivistä ikuisuus aikaa. Ihan kiva kaivaa tuolta mielen syövereistä näitä vanhoja herkkuja! :)

  5. Anne Malia sanoo:

    Kiitos ohjeesta! Tein noita heti eilen illalla, älyttömän hyviä. Isäntä kysyi että miksen ole aiemmin tehnyt näitä :)

    • No sanos muuta!
      Reilu 20 min. ja pöydässä on tuoretta leipää! Ei tule tiskiäkään hirveästi, ja muutenkin niin himputin yksinkertainen juttu. Ihmettelen itsekin, miksi nämä on voinut unohtaa! :)

  6. idahhh sanoo:

    Oli kyllä niin helpon ja hyvän oloinen resepti (jopa tällaiselle surkealle leipurille) että oli pakko heti kokeilla – ja kyllä jäivät niin hyviä!! :)

    • Noniin! Voiko yksinkertaisemaa tapaa olla leipoa itse tuoretta leipää! Ihan himputin näppärää! Tein tänäänkin aamulla aamupalaksi. Eikä kukaan myöhästynyt mistään! :D

  7. StyleC sanoo:

    Kiitos reseptistä! En ole mikään kummoinen jauhopeukalo, mutta tykkään kuitenkin aina silloin tällöin tehdä jotain itse. Siksi tällaiset helpot ohjeet on aina tervetulleita :)

    • Pidän itsekin yksinkertaisista ohjeista. Liian tarkkaa mittausta ja ohjeiden seurantaa en jaksa. Tälläinen rento leipominen on enemmän makuuni! :)