>Lahjat peittyy kääröihin.
Totuus on se, että kovin montaa lahjaa ei vielä ole edes hankittuna. Tänään ja huomenna yritän saada homman pois alta, mutta paketointia toki pitää alkaa suunnitella jo hyvissä ajoin, vaikka paketoitavista ei vielä ole tietoa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja sehän kelpaa minulle paremmin kuin hyvin!
Käärepaperina Ikean ympäristöystävällinen ja edullinen vaihtoehto kiiltäväpintaisille lahjapapereille; Eli piirustuspaperi. Nauhoina punasävyiset kangasnauhan pätkät. Ylijäämä ompeluksista pääsee kiertoon.
Kierrätystä on myös mekossa. Tämä on nimittäin Mekko Mykkyrä nro 2! Eli omin pikku kätösin tehty. Kangas on neljän euron löytö kirppikseltä. Siisti, puhdas ja iso pala tukevaa ja paksua velouria tarttui matkaani joskus viime talvena. Parilla eurolla ostin myös vanhan pitsikauluksen, joka valkaisun jälkeen päätyi koristamaan mekkoani. Lopputuloksena lähes ilmainen mekko. Ei ehkä ihan Katri Niskasta, mutta riittävä kotiäidin vaatekaappiin. Alla voi pitää teepparia joko pitkillä tai lyhyillä hioilla. Pehmeä, lämmin ja joustava. Mukava!
Kuvat eiliseltä, tänään täytyy hilpaista jouluostoksille. Don’t worry; Aion pukeutua johonkin taidokkaammin tuotettuun 🙂
>Oot sää vaan aika etevä!Älä huoli, täällä on myös lahjojen hankkiminen vielä pahasti kesken. Tuo vanhempi miesväki tuppaa tuottaan sillä saralla joka vuosi aina hankintaongelmia. Niillä kun tuppaa jo olemaan kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta 🙂

>Postauksesi muistutti minua, että minun pitää hommata jouluisia nauhoja joulukoristeisiin – kiitos ;)Oikein taidokkaasti ommeltu mekko! Itselläni ei ole kuin huonoja kokemuksia vaatteiden ompelusta. Lukioaikana ompelin vaatteita itselleni ja niistä tuli aina liian pieniä, joten minun piti lisäillä kiiloja milloin mihinkin osaan vaatetta…Mukavaa viikonloppua!

>Taitava plikka olet!!! 🙂 ja tämäkin postaus taas omiaan lisäämään kiinnostusta opetella lisää ompelunsaloja, ei se niin tähtitiedettä voi olla. Äitini on tekstiiliartesaani, eikä voi aina uskoa että olen hänen tyttärensä, kun neula ei tahdo pysyä kädessä :Dps. pakkaustarpeet on valloittavia!! itse olen hamstrannut ruskeaa voimapaperia ja ruskeita paperinaruja ja nyöriä…hyvin simppeliä paketointia täällä, mutta kaunista sellaista myös 🙂

>Mekko on oikein suloinen! <3Ihana pirteiden nauhojen sekamelska! Tulee kauniita paketteja. :DIhanaa viikonloppua toivottelen sinulle!
>Mekko on oikein suloinen! <3Ihana pirteiden nauhojen sekamelska! Tulee kauniita paketteja. :DIhanaa viikonloppua toivottelen sinulle!
>Todella kaunis tuo mekkosi ja niin hyvä idis! Tekis mieli kokeilla kanssa. Kivaa shoppailupäivää 🙂
>Todella kaunis tuo mekkosi ja niin hyvä idis! Tekis mieli kokeilla kanssa. Kivaa shoppailupäivää 🙂
>Taitava ompelija olet.Kiva kun täältä saa pukeutumisvinkkejäkin välillä 🙂
>Taitava ompelija olet.Kiva kun täältä saa pukeutumisvinkkejäkin välillä 🙂
>Ihana mekko,itsellä tuo vaatteiden ompelu ei oikein luonnistu:)Meillä ne lahjat on ostamatta kokonaan,tai no on yksi dvd hommattuna:)
>Ihana mekko,itsellä tuo vaatteiden ompelu ei oikein luonnistu:)Meillä ne lahjat on ostamatta kokonaan,tai no on yksi dvd hommattuna:)
>Voi hyvänen aika!!! 😮 Sinun mekko mykkyrät ovat uskomattoman kauniita. Jos suunittelisit vaatteita suurelle yleisölle taitaisin olla vakioasiakkaitasi… :)Ihanaa että joku ajattelee ekologisesti,mutta kuitenkin kauniisti. Paketeista tulee varmasti silmä miellyttäviä punaisine nauhoineen.Minulla paketoinnit on suurimmaksi osaksi jo tehty,yksi – kaksi lahjaa on vielä ostamatta.Joulukorttikiire alkaa puolestaan tulla…

>Vai että mykkyrä ;)Sopii kyllä sinulle just eikä melkis!!Kuule, meillä on paketoimatta kaikki..AAAPPPUUUAA.Jokavuotuinen kahden päivän tai pikemmin iltayön homma.Pitäsköhän aloitella jo nyt vaikka tänä iltana osittain..Hmm..Meillä tulee alkuun toysrussin paprua, jota hätäpäissäni nappasin mukaan ostoksilla ;)Sitähän voisikin testata taas jotain uutta käärepaperia tänä vuonna, toimii mikä vaan.Iloa puketointiin hankkimattomiin lahjoihin 😉

>Kätevä emäntä! Hauskaa shoppailupäivää!!
>Kiva mekko! Minä en ole ole vielä ostanut ainuttakaan lahjaa, taitaa tulla taas kiire…
>Vitsit, että mä ihailen näitä sun mekkoja! Toinen toistaan kauniimpia. Äläkä yhtään vähättele ittees, tuokin mekko on todella kaunis! <3Mukavaa lahjashoppailua ja perjantaita! :)-Päivi-
>Hienoja ekologisia ajatuksia (-ja tuotoksia!). Tätä kautta ne kulkeutuvatkin mukavan laajalle lukijakunnalle ja varmasti innostavat muitakin tekemään enemmän itse. Ja todellakin juuri noista kirppislöydöistä voi luoda lähes mitä vain puoli-ilmaiseksi! :)Ps. Laitoin sinulle eilen sähköpostia. Tulikohan perille…?
>Onpas pehmoisen ja ihanan näköinen mekkonen! 🙂
>Todella nätti mekko ja ihanat joulupaketointi suunnitelmat. Itsellä on yksi isorulla kaupan joulupaperia ja sitten ostin ikeasta sellaista ruskehtavaa paperia, miksi sitä nyt sanotaan 🙂 Ja ajattelin käyttää nauhoiksi joko noita nauhanauhoja tai kierrättää vanhoista paketeista tulleita pakettinauhoja. Kierrätys kunniaan!
>Kaunis mekko, jälleen kerran! (Miten musta tuntuu, että mä toistan itseäni täällä kerta toisensa jälkeen…) :DJa paketointi!! Mun lempipuuhaa! Mä inhoan markettien (joulu)lahjapapereita. Just parhaat paketit syntyy mainitsemallasi tavalla. Voi kun ihmiset käyttäisivät enemmän mielikuvitusta paketointiin, ainakin aikuisten kohdalla.
>Kaunis mekko taas:) Mukavaa viikonloppua ja joulupuuhia:)
>Voi miten kaunis mekko! Ja paketeista tulee varmasti ihania.
>Mekko on todella kaunis ja sillä voi mennä mihin vaan. Parempaa kuin Katri Niskanen.Kiva idea tuo Ikean käärepaperi, täytynee kokeilla kanssa, jos vaan saan noita lahjoja hommattua. Vielä ei ole yhtään:)Hyvää viikonloppua kammarista.
>Vau, kuinka hienon mekon olet tehnyt. Olet taitava. Hyvä idea toi piirustuspaperi lahjakäärönä. Naisten joulumessuilla eräs myyjä oli lehden(joku aikakauslehti) 2 sivua ommellut yhteen ja laittoi ostamani tuotteen sinne. Loistava idea sekin.
>Sama papru peittää meidän perheessä lahjat jo toisena jouluna. Viime vuonna käytin paperia ihan sellaisenaan ja tänä vuonna olen osaan lahjoista leimannut vintagemusteella yksinkertaisia tekstejä ja kuvia – naruna juutti/pellava.Mekkosi on täydellinen!
>oot niin hoikka ja kaunis, että kuvat on niinku jostai vaatekuvastosta 😀 ihana mekko!
>Aivan ihana mekko 🙂
>Suloinen mekko<3 JA samaa paperia käpäisin minäkin Ikeasta hakemassa. Jatkan sillä sitten kun tuo voimapaperi loppuu:) MEillä meni puketit kiinni juuttinarulla ja lisäksi saivat ripauksen punaista pirteyttä samanmoisista kangasnauhoista. JA pakkohan on myöntää, että muutama a vaille jäi homma, joten loppumetreille jälleen menee ennenkuin jokaikinen lahja on valmis. Eikä niitä edes hirmumääriä laitella:)VAloisaa iloista lumenkuorrutteista viikonloppua sinulle suloiselle!
>Eikä voi olla, oli ensimmäinen ajatus. Olet niin taitava. Mekko on aivan upea! Tosi kaunis mekko ja sinä!
>Mä oon ihan hirveä, kun mä en raaskis käyttää noita kauniita nauhoja lahjanaruiksi. Ihan pikkusen hävettää tunnustaa.. Mutta kauniita paketteja on sieltä sitten luvassa. :)Täälläkin on joululahjat aika isosti ostamatta (vaikka tuossa veronpalautuspäivänä shoppaillessani luulinkin ison osan ostoksista jo tehneeni..) ja näillä näkymin ostoksille kirmataan joulunalusviikolla, jeeee….. :/ 😀
>siis tuo mekkohan on aivan ihana!! olisin jo kysynyt että mistä noita saa… mut itse tehty ja vielä kekseliäästi! good job! =) mullakin vielä lahjat ostamatta, kääk… ei muuta kun tungokseen hikoilemaan… jee!kivaa viikonloppua!
>Tämä mekko on todella kaunis! Hirmuisen herkkä ja sopiis sinulle kovin hyvin =) Omin käsin tehty on aina arvokas!
>i like your blog 🙂
>Ihan älykiva mekko!
>Onpas taas ihana mekko, ja taidokkaasti tehty!! Kyllä mää tommmonen päällä shoppaileen lähtisin, äläs vähättele :)Siihen mainitsemaas eiliseen tutkimukseen sanon että jaiks! Mun itsetunto oli ja meni 😉 Ei vaiteskaan, mutta rikoo on riskillä ruma on soinu siitä lähtien päässä, tänks 😀
>Kaunis mekko ♥Olet taitava ompelija!Mukavaa viikonloppua 🙂
>Kaunis mekko! Sinulla on kyllä ihana taito. Joululahja-asiat puolivalmiina, mutta viikonloppuna voisi ottaa loppukirin.
>Oi ihana ihana mekko ja kaulus!!! Ei voi muuta sanoa. Haluan kans 😉
>Ihana mekko! Aivan hyvin voisit jättää shoppailureissulle päälle.Mulla on lahjat hankittuna – paperilla tosin. Tai no, muutama tehtynäkin, mutta iso osa puuttuu. Mutta kuten sanoit, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!
>Ihana mekko, olet taitava ompelemaan! Mukavaa perjantaiiltaa!Nicole
>Söpö mekko! Mä ostin helpon elämän perässä Tiimarin pikkupusseja, jotka määrittää kivasti myös lahjan koon. Hehee, ei siis mitään suuria lahjuksia tänä vuonna.
>Tuo mekkohan on tosi kaunis, ihana vielä tuo pitsikaulus siinä! Taitava olet : )
>Voi miten kaunis mekko! Voi kun itsekin osaisin..!
>Kiitos teille kaikille yhteisesti kommenteistanne! Olette kyllä ihan super ihania!!!Meillä oli raskas päivä. Kurkkuni on turvoksissa pää täynnä räkää ja kuume pysynyt poissa vain muutaman särkylääkkeen voimin. Nyt on pakko mennä lepäämään, kaadun kohta!Jokainne kommentti on luettu ja niillä lämmitän mieltäni. Kurkkuun kaadan kuumaa glögiä!Ihanaa iltaa!
>Onpa soma mekkonen, kaulus kruunaa kaiken. Kauhistuin lapsen synttäreiden jälkeen lahjoista tulevan roskan määrää. Yli kassillinen roskaa ja vain muutamia vieraita! Omat joulupaketit käärin tänä vuonna kestäviin kangaspusseihin tai kankaisiin ja muut paketoin kierrätettävään paperiin. Ja ne kiharrettavat lahjanarut, kääks!
>Aivan ihastuttava mekko!!!! MIstä otit kaavan vain omasta päästä surautit??? Tosi kaunis on :Dt. Sanna…sun vakkari lukija, mutta harvoin kommentoi…
>Upea mekko! Mahtava taito tuo vaatteiden ompelu!
>Kiitos kaikille kommenteistanne.Mekon kaava on omasta päästä, yläosaan otin mallia ihan hiattomasta topista. Siis lähinnä mittoja jne.