{ ahkera }

22.12.2012

Joku on kuulkaas ollut tosi ahkera, ja se joku olen minä! Jee, aika huippis fiilis!
Alkoi eilen (muka) siivoillessa niin paljon ketuttamaan pari juttua, että illalla kun pikkumies painui pahnoille, tartuin minä maalipensseliin. Ja aamulla jatkoinkin heti siihen, mihin illalla jäin. Nyt on yksi seinän pätkä saanut pohjamaalia pari kerrosta, ja heti tuntuu paremmalta!
Olin varmaan eilen yleisestikin paremmalla tuulella, sillä Niilo sanoi mulle illalla tosi lohduttavaan sävyyn, että “Kyllä äiti sunkin tontun taskuun varmasti huomenna tulee joku yllätys. Joku tyttöjen juttu.” (Meillähän on molemmilla ne Mailegin kalenteritontut, ja mun tontun taskuihin ei tänäkään vuonna ole mitään ilmestynyt.) No, eihän siellä mitään aamullakaan tietenkään ollut, joten sain ohjeen olla vielä hiukan kiltimpi tämän päivän. Yritän yritän!

Pojatkin on ollut tosi ahkeria. Isompi varmaan senkin vuoksi, että tuottaa jonkin asteista omantunnontuskaa, kun raskaana oleva vaimo alkaa ottamaan työkaluja ja pensseleitä esiin. Tulivat juuri “kuusimetsästä” (kuusi on tänä vuonna omalta maalta), ja nyt äänestä päätellen laittavat ruokaa. Tuoksusta päätellen jotain makaronimössöä, mutta se on varmasti superhyvää!

Kotoilua tänään, pakollinen kauppareissu, ja pikkuisia tontuntehtäviä. Joulukuusen koristelua ja yleistä joulun laittamista. Ihan kiva lauantai! Sellaista teillekin!


10 Responses to “{ ahkera }”

  1. heidi says:

    Kuulostaa ja näyttää kivalle 🙂 Mukavia Joulupäiviä sinne teidän perheelle ♥

  2. Sini says:

    Sanoit edellisessä(?) postauksessa jääneesi äitiyslomalle, niin mitä teet työkses? Tai siis kun oon ymmärtänyt, että oot kotiäitinä, niin mikä oot ammatiltas ja onko aikomusta palata työelämään vielä ? :))

    • Yleisestihän se taitaa olla niin, että se mitä lukijat eivät bloggarista tiedä, on takoituksella jätetty kertomatta. Ihan kaikkea en siis itsekään elämästäni blogissani jaa. 🙂
      Kotiäiti vai kotona työskentelevä äiti? Raja on monessa suhteessa aika häilyvä, välillä ainakin tuntuu siltä. 🙂
      Mutta juuri kuten lukemaasi viittasit, ei arkeni nyt niin suuresti muutu äitiysloman myötä.

  3. Saila says:

    Sinä ahkera, koitahan huilia!! 🙂
    Täälläkin leppoisa lauantai-ilta, leipomukset tehty, kohta kinkku uuniin. Jouluvalmistelut mukavasti pulkassa, rauhallisin mielin kohti joulua ja läheisten kanssa yhdessäoloa <3

    Ihanaa ja rauhallista joulua teille sinne, rutistus <3

    • Hih, koitan kyllä, mutta korvien välissä tikittää kello kuin aikapommi, ja jotenkin on sellainen loppukiritunnelma 🙂

      Laitan sulle vielä postia, mutta nyt jo toivottelen oikein ihanaa ja tunnelmallista joulun odotusta! Halauksia! ♥

      Ps. Paketin saa kyllä avata jo ennen aattoa 😉

  4. Sari says:

    Kiva hyvänmielen postaus -fiilis tarttui tännekin! 🙂

    Ihanaa joulua teille jos ei enää “törmätä”! 🙂

  5. Henni says:

    Voi, että miten teillä näyttää hyvälle kuulaalle ja kauniille ja sinä niin reippaalle raskaana olevalle kaunokaiselle 🙂
    U Go Girl! Sukassa varmaan huomenna jotain “kliffaa hei”…

Kommentoi