{ näin tehdään blogia – totuus työpöydän siisteydestä }

26.4.2013

Tai siis minä teen, mistäs minä muiden jutut tiedän. Anyway, pieni kurkistus mun bloggauspisteeseen, vaikkakin työhuonetta on blogissa vilahtanut useampaan otteeseen.
Moni kyselikin saa ehdottaa -postauksen jälkeen, mistä meidän työpöytä on ostettu, ja jouduin ikäväkseni ilmoittamaan, että tätä samaista pöytää tuskin löytää mistään, koska kyseessä on tälläinen vanha talonpoikaispöytä. No, vaikka niin kiva ja siro pöytä kyseessä onkin, on tää ainakin mun tarpeisiin ihan liian pieni, ja aikanaan kun työhuonetta aletaan tekemään toiseen huoneeseen, on uuden pöydän hankinta ajankohtaista. Mutta eipä hätää, kyllä tälle jatkossakin paikka löytyy.

Mutta sitten se kurkistus bloggaajan pöydälle: Paljon laitteita, ja iso määrä erilaisia piuhoja. Siinäpä tuo lyhykäisyydessään on. Mutta tilanne työpöydällä on kuitenkin rehellisesti aika erilainen, kuin kuvat yleensä antavat ymmärtää.

johtoi4!

Kaaoksen selvittämiseen sain Johtoi-verkkokaupasta valikoiman erilaisia tuotteita johtojen hallintaan, piilottamiseen ja ohjaukseen. Eihän tässä mikään muoviklipu mun pöytääni suuremmaksi tee, mutta sanotaan vaikka niin, että kahvimukille löytyy nyt paremmin paikka, eikä sen kaatuminen ole ainakaan ihan niin todennäköistä kuin ennen.

johtoi1!

Paitsi että meillä on muutenkin sellainen johtoviidakko tällä hetkellä vain muutaman toimivan pistorasian vuoksi, on työpöydän seutu luonnolisesti aina täynnä piuhoja. No mitä sitten tarvitaan bloggaamiseen?
Tietokone. Mulla on pöydällä postausta tehdessäni kaksi. Läppäriltä kurkin, miltä postaus näyttää pienemmässä näytössä. Mun macbook ei enää jaksa pyörittää esimerkiksi kameraa, mutta käytän sitä lähinnä surffailessa, ja kommentteihinne, sekä meileihin vastaillessa. Harvoinhan mulla on oikeesti aikaa istua pöydän vieressä, läppäri on milloin missäkin, ja aika usein julkaisen kommentteja vielä sängystä käsin puhelimella. Lisäksi tarvitaan kamera. Tämän postauksen tekoon käytin itseasiassa kahta kameraakin. Tarvitaan lisäksi puhelin ja rutkasti kahvia.
Entä ne johdot ja piuhat. Latureita, virtajohtoja, piuha kännykästä ja kamerasta koneeseen, ym. Mä olen sellainen aina akku lopussa -tyyppi, lataan puhelinta ja kameran akkua yleensä juuri silloin, kun laite sitä jo pyytää. Tämän postauksen tekokin viivästyi, sillä en saanut toisesta kamerasta kuvia koneelle, koska kameran akku loppui kesken siirron.

johtoi3!

Hauskinta koko jutussa kuitenkin on se, että oikeesti, aloittaessani bloggaamisen en osannut siirtää kuvia edes kamerasta koneelle. Tuolloin elettiin vanhaa hyvää PC-aikaa, ja kameranakin oli Olympuksen pokkari, joka toimi oikein mallikkaasti automaattiasetuksilla. No, paljon on tapahtunut niistä ajoista, ja jos jotain voin näistä vuosista kiteyttää tänne, on se, että ainoastaan tekemällä oppii!
Kameran ja tietokoneen lisäksi lasken bloggaamiseen tarvittavaksi työkaluksi myös jalustan kameralle. Jalustoja löytyy hintaluokasta 20-1000€ (jäkimmäinen villi veikkaus), mutta tavalliseen bloggaamiseen ja sisällä kuvaamiseen käy ensin alkuun loistavasti juuri nuo halvemmat ja kevyemmät yksilöt.

johtoi2!

Blogeja on maailma tulvillaan – yhtä monta erilaista kuin on tekijäänsäkin. Parasta kaikessa; Blogin voi perustaa kuka tahansa! Joko omaksi iloksi tai muidenkin huviksi. Itseasiassa olisi kiva, jos te muut bloggarit laittaisitte tähän postaukseen kommentiksi pienen mainoksen blogistanne. Uusiin blogeihin on aina ilo löytää tiensä, ja uskon, että sieltä voisi moni noukkia itselleen uuden suosikin. Musta olis myös kiva kuulla teiltä, jotka eivät omaa blogia pidä, että onko ajatus sellaisen alkuunpanemisesta käynyt koskaan edes mielessä.

johtoi6!

Jokainen postaus syntyy pienestä ideasta. Yksityiskohdasta joka vaatii kuvausta, ja sen ympärille rakennetusta tekstistä, tai ihan vain yleisestä höpötyksestä. Moni postaus syntyy myös kerrottavan sisällön myötä, kuvat seuraavat teemaa. Alkuun voi siis lähteä kahtakin eri tietä.

johtoi5!

CableBox, Sumo, ja Cord Wrapit blogin kauttaa saatuja || johtoi.fi

PS: Mulla on jotain kivaa teille viikonlopuksi, pysykäähän kanavalla!


81 Responses to “{ näin tehdään blogia – totuus työpöydän siisteydestä }”

  1. Pia says:

    Tervetuloa kurkkaamaan blogiani http://jotaintekemista.blogspot.fi/
    Kirjoittelen arjesta kahden pienen tytön kanssa, lastenvaatteista, meidän kodista ja mistä milloinkin. 🙂

  2. heidi says:

    Kiva postaus!! 🙂 Täällä blogia kirjoitellaan vaihtelevalla fiiliksellä, mutta ehdottomasti blogin pitämisessä on parasta itsensä ilmaisu! Vapaus ja luovuus, joita ei muussa elämässä välttämättä pääse tekemään. Vaikkakin oma työnikin on omalla tavallaan luovaa. Mutta erilailla.

  3. Helinä says:

    Hyvältähän tuo työpiste näyttää. Mä valtaan kaksi pöytää, kahdesta eri huoneesta. Eikä tila muka riitä. 😀 Heh*

    Johtoi.fi sivuilla käynyt harva se viikko, mutta meidän piuhaviidakkoon pitäisi tyhjentää koko putiikin varasto että ne riittäisi kaikkien piilottamiseen. 🙂

    Reipas kaksi vuotta sitten, kesti aikansa ennen kuin sain tehtyä oman blogin ja syy oli pelkkä aloittamisen hankaluus. Eikös se kuitenkin mene niin että kun pääsee vauhtiin niin on hankala lopettaa. 🙂 Vinkkaan kaikille, ettei se ole niin vaikeaa, eli antaa mennä vaan.. Itse kirjoitan lähinnä kirjoittamisen innosta (kun muuallekaan ei tule kirjoitettua) ja arjen askareista.

  4. Veera Einola says:

    Ihana idea antaa toisten bloggareihin jakaa vinkkejä omista blogeistaan Sinun sivuillasi! Oot todella aidosti muita ajatteleva ja empaattinen! 😀

    Kirjoittelen myös lifestyleblogia, kuvissa ja teksteissä välähtää joskus myös ihana pieni tyttöni. Blogi ei kuitenkaan pääasiallisesti keskity hänen elämäänsä, vaikka siitä saisi kyllä ihan oman blogin. 😉

    t. Veera

    http://veeraeinolanelamaa.blogspot.com

  5. JaanaK says:

    Tervetuloa kurkistamaan minunkin blogiani http://sweetlivingandthings.blogspot.fi/. Olisi ihana saada uusia lukijoita!

  6. Fox Lady says:

    Tosi kiva postaus! Minä aloitin blogini pitämisen viime kesänä ajatuksena kirjoittaa päiväkirjaa vain itselle, siskolle ja äidille, mutta tammikuussa avasin sivut kaikille ja nyt olen ihan koukussa tähän hommaan. 🙂 Kirjoittelen meidän kolmilapsisesta perheestä, lastenvaatteista ja välillä äidinkin asuista. Ylipäätään elämästä isoisäni rakentamassa vanhassa puutalossa. Tervetuloa kurkistamaan! 🙂 http://www.willafox.blogspot.com

  7. Petra says:

    Kiva postaus! Pitäisi varmaan hankkia itsellekin jotain kivaa tuolta johtoi.fi:stä, jotta saisi taltutettua nuo johdot. 🙂

    Blogiini voi käydä kurkkaamassa täällä:http://asuntoeblogi.blogspot.fi/

  8. Ihana postaus ja näyttävät näppäriltä noi “johtojentaltuttajat”.
    Mun blogini täyttää huomenna 10 viikkoa ja 10 000 käynnin raja rikkoutui eilen. Pursuan edelleen intoa ja ideoita. Keskityn sisustamiseen, tuunaamiseen ja itse tekemiseen ja kirjoittelen huumorilla ja pilke silmäkulmassa. Tervetuloa kurkkaamaan 🙂 http://www.kotikolmio.blogspot.fi/

  9. Tervetuloa kurkkaamaan minukin blogiini. http://huvikumpuliving.blogspot.fi/

    Kirjoittelen sisustamisesta, lapsiperheen touhuista, kokkailuista, vähän kaikesta mitä meidän arkeen kuuluu 🙂

  10. Iina says:

    Mulle blogi on piilopaikka, jonne pujahdan arjen kaaosta pakoon. Blogissani on ruokaa, sisustusta, kirppislöytöjä kuin tuunauksiakin. Tervetuloa kurkistamaan, olisi ihana saada uusia lukijoita http://life-order.blogspot.fi

  11. tanja says:

    Tervetuloa seuraamaan elämää vanhassa kaupassa! Sisustamista, käsitöitä ja vanhan talon remontointia ♡

    http://elamaa-akkalassa.blogspot.fi/

    ~ Tanja

  12. Konkistadori says:

    Konkistadori, eli minä, pidän pilke silmäkulmassa lifestyle -blogia oman elämän olennaisuuksista. Tällä hetkellä kuumia aiheita on psykan maisteriopinnot sekä pinnallisemmat teemat, kuten muoti ja Helsingin ydinkeskustakolmion sisustaminen 🙂
    Pyrin kehittymään valokuvaajana koko ajan, joten blogin visuaalinen ilme on myös mulle hyvin tärkeä. Huumoria ja sarkasmia unohtamatta.
    Tulkaa ihmeessä vierailulle tai jääkää seuraksi pidemmäksikin aikaa 🙂 Ps. UusiKuu rocks

  13. Kata says:

    Hauska lukea sun bloggaamisesta ja sen käytännön aspekteista!
    Aloitin mun blogin viime vuoden lopulla eli aika uusi se vielä on. Kirjoitan arkeani piristävistä asioista, esim. kosmetiikasta, vaatteista, matkoista ja ruoasta. Naisellista hömppää enimmäkseen siis, mutta ei pelkkää höttöä! 😉 Mulla on vielä paljon kehitettävää varsinkin kuvauksessa ja kuvien käsittelyssä, mutta pikku hiljaa edetään… Taidan mennä nyt kurkkimaan muiden linkkaamia blogeja! Mukavaa perjantaita! 🙂
    Kata / http://stellealcioccolato.blogspot.fi/

  14. Heidi says:

    Kylläpä näyttää siistiltä sinun työpöytäsi! Mulla ois ehdottomasti myös tarvetta johtojen piilottamiselle. Pöydälläni on iso jatkojohtoboksi jossa kiinni atk piuhaa, laturia ja vielä sykemittarikin vakiona latauksessa.
    http://vaaleansininenuni.blogspot.fi/
    Aloitin blogaamalla raksajuttuja äidille ja siskolle ja kun opin enemmän ja rohkaistuin niin “julkaisin” viime kesänä blogini. Se on ollut rakas harrastus ja henkireikä pikkulapsiarjessa. Sinun blogisi on niitä ekoja joita vuosia? sitten aloin seuraamaan, äärettömän kaunis ja inspiroiva 🙂

  15. Laura says:

    Joo, tästähän löytää monta uutta kivaa blogia!

    Oma blogi aloitettu 2009 ja matkaan sisältyy yksi välivuosikin kun oli tärkeämpää 😉 tekemistä mutta nyt onneksi BackInPisnis… Olikin jo ikävä… http://Www.laulaminen.blogspot.fi

  16. Laura says:

    Noniin, hienoa, viesti karkasi ja autocorrect muutti blogi osoitteen… 😀 en kyllä laula!

    Siis http://www.lauramainen.blogspot.fi ja käsityöblogiksi tuo on muotoutunut… Vähän kolme poikaa ja koti vilahtaa kulisseissa… Tervetuloa!

  17. zubi says:

    No täytyyhän sitä mainostaa kun oikein kehotetaan. 🙂 Kirjoittelen blogissa sisustamisesta, liikunnasta ja arjesta pian 1-vee pojan kanssa. Kiva harrastus, johon jää kyllä totaalisen koukkuun. Tervetuloa! http://zubiscorner.blogspot.fi

  18. Kiva postaus!

    Olette kaikki lämpimästi tervetulleita kurkkaamaan Tarja’s Snowland -blogiani:

    http://tarja-snowland.blogspot.fi/

    Minulla on parhaillaan menossa arvonta, jossa voi voittaa iki-ihanan Lundian designvalaisimen, joten kannattaa osallistua :)!

  19. Sun bloggaaminen kuulostaa niin ammattimaiselta verrattuna mun! Tai siis just toi että tarviit kaksi konetta, kaksi kameraa jne, mä en edes tiedä mitä tekisin niin monella vehkeellä samaan aikaan, heh! Saatikka etten osaa käsitellä kuvia yhtä hienosti.
    Mä itse bloggaan aina joko niin että oon divaanilla tai sängyllä läppäri sylissä, läppärin lisäksi mukana on vain kamera ja kameran muistikortti. Niillä pärjätään. Toki kameran jalkaa käytän jonkin verran silloin harvoin kun jaksan sen kaivaa esiin. Kännykällä kanssa luen ja hyväksyn kommentteja.
    Sun blogista kyllä näkeekin heti että siihen on panostettu, tosi kaunis, yksinkertainen ja hempeä, tykkään kovasti! Tykännyt jo pitkään. Mun blogihan onkin jotenkin kotikutoisempi, sellainen “vähän sinnepäin”. Ihan niinkuin meidän koti, tai mun asenne bloggaamiseen, en tämän enempää jaksaisikaan “hienostella” ja tykkään tehdä näin. Siksi onkin kivaa aina ihailla sun ammattimaista jälkeä ja nostaa hattua kun näkee miten ison työn teet sen eteen, ja miten osaat! Todellakin, tekemällä, ja HALULLA, oppii!:)

    (Sä mun blogin tiedätkin mut jos muut haluaa kurkata mun kotikutoista ja värikästä blogia niin sehän on korsonasema.blogspot.fi )

  20. Marjo says:

    Huomasin jokin aikaa sitten, että kamera tulee kaivettua esiin vain silloin, kun tapahtuu jotain “tärkeää”, pääosin juhlissa tai matkoilla. Arki puuttui ruuduilta kokonaan. Päiväkirjaakaan en ole kirjoittanut teini-iän jälkeen, joten ehkä blogi korvaa vähän sitäkin. Blogistani löytyy arjen lisäksi sisustusta ja tyyliäkin, vähän kaikenlaista.
    Tervetuloa!
    http://melkomustavalkoista.blogspot.fi

  21. -heinie- says:

    Aloitin bloggaamisen noin vuosi sitten aluksi paljon raksailua ja haaveilua uuden kodin sisustamisesta. Ja siitä se lähti 🙂 sisustusta, asuja, leivontaa, inspistä ja kaikkea kaunista. Seuraavana pihaurakka edessä. Tervetuloa kurkkaamaan http://heinieblogi.blogspot.fi/

  22. Hanna says:

    Tosi kiva idea jakaa blogi vinkkejä 🙂 Bloggaus pöytä näyttää kivalle! Tervetuloa tutustumaan Tyttötriontalon elämään bloggailua takana jo monta vuotta ja vakkari lukijana täällä Emilian blogissa. Omassa blogissani kirjoittelen käsitöistä, lastenvaatteista, leipomisesta ja kaikesta ihan arjesta juhlaan ja siltä väliltä 🙂 Bloggailun aloitin mieheni innoittamana ja hän opasti minun silloin alkutaipaleella ja edellen kannustaa jatkamaan! http://tyttotrio.blogspot.fi

  23. Saga says:

    Itse mietin blogin aloittamista useamman vuoden, ennenkuin tänä keväänä päätin aloittaa. Aihealueet liikkuvat paljolti sisustamisen, puutarhanhoidon ja kaikenlaisen pienen tuunailun ja vanhojen tavaroiden välillä. Myös kuvilla on itselleni suuri merkitys.
    Tervetuloa vilkaisemaan blogiani niittykulma.blogspot.fi

  24. salla says:

    Muutaman vuoden olen blogia pitänyt, ensin http://www.lankapolkuja.blogspot.com ja vuoden vaihteessa siirryin pitämään blogia http://www.pihlajapolku.blogspot.fi. Blogissani on enimmäkseen ollut remppajuttuja reilun vuoden ajan, mutta löytyy sieltä myös sisustusjuttuja, karvakakaraoista ja muusta elämästä… käykää kurkkaamassa 🙂

  25. Nanna S says:

    Olipas kiva kurkistaa kulissien taakse. Minun mietteet taltioituvat osoitteeseen http://toinenkattaus.blogspot.fi/

  26. Kätsy says:

    Kiva saada itsekin uusia blogeja luettavaksi muiden kommenteista 🙂 Joku kirjoitti kivojen kuvien tärkeydestä. Tässä asiassa olen samaan mieltä ja myös siksi pidän myös blogistasi!

    Omaani kirjoitan tässä osoitteessa: http://www.korkkarisillaan.blogspot.fi.
    Tervetuloa kurkkaamaan!

  27. Nikka says:

    Minä aloitin pari kuukautti sitten kirjoitella blogia meidän arjesta: elämästä 1-vuotiaan tytön ja 3-vuotiaan pojan kanssa, sisustusjutuista ja ihan vaan höpsöistä hoksauksista ja päivän ajatuksista ja puuhista. Rennolla tyylillä mennään!

    Aika paljon tulee kirjoitettua myös lastenvaatteista, ihan vaan vaikka siksi, ettei mies raukka joutuisi niitä pohdintoja kuuntelemaan joka päivä. 😀 Pähkäilyjä ne asiat aiheuttaa siksi, koska tykkään laadukkaista vaatteista, mutta yritän selviytyä siitä ruletista mahdollisimman taloudellisesti (=halvalla 🙂 ) . Joten tarjouksia on bongailtava, ostan paljon käytettynäkin ja myyn vielä enemmän.

    Tervetuloa kurkistamaan meille!
    http://sopivasekoituskaikkea.blogspot.fi/

  28. Hanna says:

    Melukylässä eletään arkea kahden lapsen kanssa. Ei tapetoida enää ihan jokavuosi, kun äiti palasi työelämään ja kaikki onkin aika usein vähän vinksinjavonksin. Vanhoja huonekaluja, mummon pitsejä, kukkatäkkejä ja ihan liikaa ((mieheni ja isäni mielestä) vanhoja rautasänkyjä. Tervetuloa kurkkaamaan melukylantalo.blogspot.fi

  29. Mun blogi alkoi myös tilanteesta, etten ollut koskaan edes kuvia kameralta koneelle purkanut saatika niille mitään muutakaan digiaikaan siirtymisen jälkeen osannut tehdä. Mulla on muuten (edelleen) Olympuksen pokkarijärkkäri, mutta verrattain uusi ja näppärä malli:) Blogini alkoi rakennusajan kuvia järjestelemällä ja on edelleen minulle muistojen kokoamispaikka sisustuksesta, käsitöistä, puutarhan rakentamisesta ja elämän pienistä kivoista hetkistä. On ollut positiivinen yllätys, kuinka mukavaa porukkaa on blogiani kertynyt seuraamaan. Suosittelen blogin kirjoittamista omaksi mutta myös muiden iloksi!

  30. Annarilla says:

    Täällä onkin aina systeemit kohdillaan 🙂 nuo johtosysteemit helpottais varmaan monen elämää, ja voi kun saisi sen hetken jotta kannattaisi laittaa se pieni pöytä, mutta miehen töissä ollessa hyvin ajateltu on puoliksi tehty, ja kone tulee peleihin mukaan vasta viime hetkillä useimmiten olohuoneen rahille tönöttämään piuhat sekaisin kameran ja puhelimen kanssa, sillä mulla on tuo sama alut loppu syndrooma 😀 No siksi mulla onkin paljon pienempi tuo oma kolo täällä blogistaniassa, huvikumpuilua.blogspot.com
    Syksyn muutto ja kolmannen odotuksen koukerot ovat vähän laittaneet päätä sekaisin ja hyvin ajateltuja ei ole niin tippunut blogin sivuille asti, mutta kevät ja väistynyt väsy toivottavasti antavat aiheiden virrata blogin sivuille vanhemmuudesta, elämästä kahden pienen tytön kanssa kotona… Niistä tärkeistä mistä sanottavaa tulee ja sen haluaa kirjata itselleen ylös, tai muuten vaan purkaa sen jonkin jota kukaan ei juuri silloin ole kuulemassa.

  31. ellin-s says:

    Kerrassaan upea postaus aihe! Kiitos, kun sain/saimme mahdollisuuden kurkistaa kulissien taakse 🙂
    Kaikki ovat erittäin lämpimästi tervetulleita lukemaan blogiani: http://www.ellin-s.blogspot.fi
    Olen kirjoittanut nyt blogiani hieman yli kaksi vuotta ja tähän kahden vuoden sisään on mahtunut myös blogin osoitteen muutoskin.
    Aluksi blogini oli suunnattu läheisilleni, kaukana asuville sukulaisilleni ja ystävilleni, mutta melko pian avasin ovet kaikille ja sillä tiellä olen edelleen.
    Kirjoitan blogissani melkeinpä mitä vain, kaikenlaista elämäni kohokohdista ja erityisesti rakkaasta harrastuksestani: sisustamisesta! Asun yhdessä mieheni ja kolmen tyttö-lapseni kanssa, joten joskus lukijani pääsevät kurkistamaan myös tavallisen arkielämän juttuihimmekin 🙂

    Ja lopuksi vielä: sun blogisi on kerrassaan valloittava!

  32. Sanna says:

    Aloitin blogin kirjoittamisen uuteen kotiin muuton lähestyessä reilu vuosi sitten ja siitä on tullut mulle tosi tärkeä harrastus ja tapa toteuttaa itseäni. Kirjoittelen blogiini http://kohtikotisaarta.blogspot.fi/ uuden kodin sisustamisesta sekä juttuja meidän perheen arjesta. Lisäksi innostuin tässä pari kuukautta sitten kirjoittelemaan myös lähinnä omaan pukeutumiseeni ja tyyliini liittyvistä asioista toiseenkin blogiin, joka löytyy osoitteesta http://tyylipaivakirja.blogspot.fi/

  33. Pioni says:

    Kiva postaus ja hyviä vinkkejä tällaiselle aloittelijalle kuin minä! Omaa sisustus- ym. blogiani pääsee lukemaan osoitteessa http://pionejajapitsinauhaa.blogspot.fi

  34. supervain says:

    Mun blogini koostuu arjesta vauvan kanssa, haaveilusta ja inspiroitumisesta. http://supervainstyleofmine.blogspot.fi sinne vaan kurkkaamaan!

    Mäkin NIIN tarttisin jotain johtohommille! Niin, ja olis ihan oikea työpöytäkin kiva, bloggaan tietokone sylissä joka ei ole ehkä se ergonomisin tapa.. Toinen miksi johdot ois kiva saada piiloon on meidän nakertajakissa! Se on syönyt jo liian monet mäkin virtajohdot poikki.

  35. kuunlilja says:

    Olipas taas mukava postaus!
    Itsekin vähän aikaa sitten aloittelin blogin pitämisen. Blogissani kirjoittelen sisustamisesta, puutarhanhoidosta (olen ihan puutarhahullu.. ;D) sekä elämästä yleensä. Eli lapset näkyvät välillä jutuissa, eläimet ja kaikenlaiset itseäni kiinnostavat aiheet. Käykääpä kurkkaamassa! 🙂 Olisi ihana saada uusia lukijoita!
    http://wanhanajanunelma.com

    Facebookista löydät myös blogini : http://www.facebook.com/wanhanajanunelma

    Tervetuloa! 🙂

    PS. Tykkään kovasti blogistasi! 🙂

  36. Sari says:

    Minä bloggailen puutarhajutuista maatilan pihassa. Tervetuloa! 🙂 Ihana blogi sinulla!

    http://kanatarha.blogspot.fi/

  37. Susanna says:

    Tosi siistiltä ja selkeältä näyttää työpisteesi. Kauniita kuvia ja mielenkiintoisia postauksia löydän aina täältä blogistasi. Ilo lukea ja katsella 🙂

    Kirjoittelen myös omaa blogia. Täältä voit käydä kurkkaamassa juttujani.: susannanajatuksia@blogspot.fi
    Uudet lukijat tervetuloa ja rohkeasti vaan laittamaan kommenttia! 🙂

  38. Blogisi on kaunis ja huolella tehty. Luen ilolla myös näitä blogaamiseen liittyviä vinkkejä ja ajatuksia. Kiitos, että kokeneena konkarina avaat ovia myös muille. Loistava idea sekä jakaa että löytää uusia blogeja. Minun sisustuspainotteinen blogini puutaloelämästä Helsingissä löytyy täältä kuistinkautta.blogspot.fi Itse haaveilin salaa blogaamisesta vuosia, mutta päätin lopulta laitta sen pystyyn. Blogini on ollut pystyssä vasta alle kuukauden, joten toivotan uudet lukijat ilolla tervetulleeksi. Valokuvaus on ehdottomasti astia, johon haluaisin seuraavaksi perehtyä enemmän, kunhan homma muuten lähtee käyntiin. Eli vinkkejä siihen liityen otetaan ilolla vastaan. 🙂

  39. Kesatyttö says:

    http://www.pinjasdiary.blogspot.com on 18-vuotiaan lukiolaistytön blogi. Se sisältää paljon kuvia ja silloin tällöin ajatuksia englanniksi. Tervetuloa!

  40. maja says:

    Blogini: http://www.mustaovi.blogspot.fi takana on mainosalalla työskentelevä äm. Blogi kertoo taloprojektista, jonka lopputuloksena siintää moderni, loft-henkinen kivitalo, jossa mausteena myös ripaus tanskalaista rouheutta. Tervetuloa kurkistelemaan 🙂

  41. esteetikko says:

    Hei! blogisi on kiehtova ja kuuluu suosikkieni joukkoon,mutta yksi pieni toive olisi: voisiko tuo sinun UK-label olla hieman pienempi. Se vie mielestäni liikaa tilaa ja huomiota hyviltä ja korkealaatuisilta kuviltasi. En tiedä häiritseekö muita, mutta minun silmiini se osuu aina ensimmäisenä.

  42. liina says:

    Perustin blogini http://kuinsurmaisisatakielen.blogspot.com valokuvausharrastuksen takia.

    Rakastan krinoliinihameita, vaniliajäätelöä, pitsireunuksia, lintuhäkkejä, englantilaisia puutarhoja, kynttilänvaloa, teeasetteja, maljojen kohottamista ja kaikkea sievää. Niinpä blogissa on aina jotain sellaista, mikä saa sydämeni pakahtumaan.

  43. Ääniala says:

    Mä tykkään hurjasti sun kuvien värimaailmasta.

    Oma blogini on kuvapainotteinen päiväkirja elämässä tapahtuvista asiosta, mm. matkustelusta, 10 kk vanhasta pikkutyypistä ja ihan vaan kaikesta jännästä, mitä elämässä tapahtuu.

    http://www.aaniala.info

  44. Karoliina says:

    http://karoliinalta2.blogspot.com
    7 vuoden jälkeen paluu Suomeen Istanbulin ihmeiden keskeltä – tervetuloa seuraamaan kipuilua, kaipuuta, sopeutumista ja taistoa kahden maan, kahden kulttuurin ja kahden kielen välillä. Työn, perheen ja kahviaddiktion ohella annan aikaani eläintensuojelulle, maailman ihmettelylle ja joskus myös niille tyttöjen jutuille – kauniita asioita, kirjoja ja yleistä höpinää unohtamatta.

  45. Petra says:

    Hei,

    Kirjoitan blogia elamastamme Ankarassa, jutut kasittelevat ulkosuomalaisen elamaa ja kuinka pienta tyttöa kasvatetaan kahden kulttuurin perheessa: ulkosuomalainenaiti@blogspot.fi

    Tervetuloa kurkkimaan!

  46. Uusi Aamu says:

    Olipa hauska huomata, että kyllä sitä vaan vempeleitä tarvitsee muutkin…turhaan siis olen pohtinut, että tähän on pakko olla joku järkevämpi keino. Blogia kirjoitan, koska alunperin halusin kehittää ilmaisutaitoani (tiedä sitten olenko siinä kehittynyt) ja lopulta huomaan, että omia ajatuksia harvemmin tulisi muuten kirjoitettua ylös ja täten muistettua. Mutta siis blogi on tehty hyvästä olosta, auringonpaisteesta, ruoasta ja koti-ikävästä.

  47. Rimma says:

    Kolme koiraa ja hevonen. Innokas reppureissaaja ja häitään suunnitteleva morsio, jonka sydäntä lähellä ovat kaikki elävät olennot. Pohjoisen tyttö, joka koittaa sopeuta pääkaupunkiseudun sykkeeseen. Kohta päästetään onneksi irti oravanpyörästä ja lähdetään muutamaksi kuukaudeksi miehen kanssa matkalle maailmanympäri.

    Tervetuloa kuikkimaan, miltä meikäläisen maailmassa näyttää!

    http://fiilistelijanpilvilinnoja.blogspot.fi/

  48. SusannaT says:

    Heh, kyllä se täytyy munkin myöntää, että laitteet on lisääntyneet blogiharrastuksen myötä aika reilusti. Ja johdot siinä samalla. Olen bloggaamisen ansiosta löytänyt itselleni hauskan harrastuksen, oppinut tietokoneen käsittelyä (olen ihan teknisesti untelo) ja innostunut valokuvaamisesta. Voisi sitä ihmisellä huonompiakin harrastuksia olla!
    Seuraan mielelläni useita, aika erilaisiakin blogeja, ja uusien kivojen blogien löytäminen on aina suuri ilo. Täytyykin kurkata noita blogeja, mitä tänne on lukijasi linkittäneet. Jospa minäkin sitten kehtaisin “ilmiantaa” blogini…
    http://tuulentalo.blogspot.fi/
    Mukavaa viikonloppua!

  49. Heippa, en ole tänne varmaan aikaisemmin kommentoinutkaan vaikka lukemassa käynkin ahkerasti :).

    Tervetuloa kurkkaamaan mun suht uuteen blogiin: http://makeetmuksut.blogspot.fi

    “Elämää kahden pikkupojan, kahden terrierin ja kahden vanhemman kodissa. Minä, mutsi, olen kotiäiti lukakuussa -12 syntyneen vauvan ja 4-vuotiaan kanssa ja usein väsynyt mutta onnellinen.

    Harrastan valokuvausta, blogien lukemista, kodin laittoa, ruoanlaittoa, lastenvaatteita ja liikuntaa sen minkä perusarjelta kerkeän. Isona projektina kesällä oma kasvimaapalsta sekä omakotitalon pihan saattaminen luonnontilasta ihanaksi cottage garden tyyliseksi keitaaksi.”

    Mulla on myös lastenvaatteiden verkkokauppa: http://www.coolkids.fi – tervetuloa tutustumaan myös sinne 🙂

  50. Anu says:

    Sinulla on kyllä ihana bloggauspiste! Meillä on yläkerran aulassa työpöytä turhan panttina ja olen sen tilalle jo hetkisen haaveillut tuollaista pientä työpistettä, en vain ole saanut aikaiseksi… Blogia pidän hyvin arkisista asioista, päivittyminen on hidasta ja kuvat laadultaan täysin eri maailmasta kuin sinun… Tykkään kovasti tyylistäsi ja kuvistasi! Muitakin ihania blogeja täältä löysin, kiitos vain vinkeistä kaikille 🙂 jos haluat kurkata blogiini osoite on arkeakeltaisessatalossa.blogspot.com, olet lämpimästi tervetullut!

  51. Annika says:

    Itse oon bloggaillut vuodesta 2009, alunperin käsitöistä, mutta nykyisin kai enemmän ns. lifestylea kun kirjoittelen käsitöiden ohella enemmän myös elämästäni, leipomisistani, vaatteista, sisustuksesta ja kosmetiikasta… 🙂

    Blogi löytyy osoitteesta: http://sweetsweetthings.blogspot.com, tervetuloa kurkkimaan!

    Blogin myötä tulee kyllä kuvattua ihan arkisiakin asioita ja kotia aiempaa enemmän, ja huomaan kyllä myös kuvaustaitojen kehittyvän koko ajan pikkuhiljaa paremmiksi. 🙂 Ja ihana että käsityöt tulee dokumentoitua itselle muistoksi, ja siinä sivussa usein myös muille inspiraatioksi!

    Lisäksi multa löytyy harrastuspohjainen oma tuotemerkki AICA design, jonka alla teen mm. virkattuja ja ommeltuja sisustus- ja käyttötuotteita. Blogi tälle harrastukselle löytyy osoitteesta http://www.aicadesign.fi. 🙂

  52. Uusi Kuu on yksi kauneimmista blogeista joita seuraan. Ja huomaahan sen, että siihen panostetaan myös teknisesti. Kiitos siitä!

    Itse aloitin viime kesänä bloggaamaan puutarha-aiheesta. Haaveilen vehreästä, salaperäisestä puutarhasta, mutta elän ison ja alkutekijöissään kyyhöttävän pihan keskellä. Intoa ja energiaa pihahommiin on puuskittain, taitoa sitäkin vähemmän. Puuhapihaa kirjoittelen pitääkseni kirjaa siitä mitä pihalla saan aikaiseksi, mutta myös vertaistukena muille “viherpeukaloamputoiduille”.

    http://puuhapiha.blogspot.fi/

  53. Riikka says:

    Tykkään kirjottaa, ja ois kiva jos olis aikaa panostaa esim kuvien muokkaukseen, mutta en oikein ole panostanu siihen viime aikoina. Ja se jalustaki löytyy, vaan eipä sitä muka koskaan jaksa kaivaa esille..

    Blogin osoite on http://onnionmatka.blogspot.fi/, tervetuloa :)!

  54. Olipa kiva postaus! Eipä ne blogipostaukset tyhjästä synny vaan “taustatyötä” on tehtävä. Blogisi on oikein hyvä esimerkki laadukkaasta julkaisusta, jota on ihana lukea – kuvat ovat kauniita ja kirjoitat sujuvasti.

    Mulla on rakentamisjuttuihin painottunut blogi osoitteessa whoatecupcakes.blogspot.com. Tuotokset ovat lähinnä hetken mielijohteita, jotka tulee naputeltua kun aikaa on – tavoitteena on pitää raksa- ja sisustuspäiväkirjaa itselle ja kirjata suunnitelmia ylös. Lukijat ovat tervetulleita seuraamaan ja kommentoimaan :). Etenkin muiden rakentajien ja remontoijien kanssa on antoisaa jakaa kokemuksia kun “samassa suossa” tarvotaan.

  55. H says:

    Kiva aihe! 🙂 Ja kaunis työpiste! Haaveilen tuollaisesta.

    Itse kirjoitan blogia osoitteessa http://and-aplacetocallhome.blogspot.fi. Lifestyle blogi, jossa sisustetaan, rakennetaan ja touhutaan lasten kanssa. Muotiakin joukossa. Minusta vain ei ole tekemään tätä hommaa täyspäiväisesti. Aika ei riitä, vaikka haluja ehkä olisikin. 🙂

  56. Kati says:

    Kiitos ihanasta blogistasi, luen jokaisen jutun ja huokailen noille ihanille ja kiehtoville kuville!!

    Oma blogini löytyy osoitteessa http://handmadebykati.blogspot.fi . Muutaman kuukauden olen vasta kirjoitellut juttuja käsieni aikaansaannoksista. Tervetuloa vierailulle!

  57. Lumo says:

    Kiva idea esitellä blogeja, tästähän voi löytyä uusia suosikkeja.

    Omalla blogillani tulee neljä vuotta elokuussa täyteen, viime aikoja postaukset ovat käsitelleet ruokaa aika lailla, mitta nyt on blogiin taas tulossa matkailua ja muutakin “lifestyleä” vähän aikuisemman bloggarin näkökulmasta.

    http://www.lumolifestyle.blogspot.com

  58. Kiva postaus (niinkuin aina kaikki muutkin postauksesi) ja kurkkaus kulissien taakse :). Mun Uusi kaunis päivä -blogiin olette myös tervetulleita osoitteeseen http://onewomanonelifestyle.wordpress.com! Blogissani hienoisessa sekamelskassa jonkinmoista asiaa sisustamisesta, ruoasta, tavallisesta arjesta pikkutyttösen äitinä ja vähän kaikesta itselle mieluisista aiheista. See you!

  59. Ammari says:

    Olen noin vuoden seurannut blogiasi ja tykkään kovasti. Saman ajan olen itse pitänyt blogiani, tosin talvella muutaman kuukauden taukoa. Blogini lähti liikkeelle tarpeesta tallentaan kuvia pienen saaressa olevan saunamökin rakentamisen vaiheista. Edelleen raivataan tonttia ja rantaa ja jatketaan mökin valmiiksi saattamista. Muutenkin kuvaan ilmiöistä ja arjen asioista. Tervetuloa katsomaan. saaressajakaupungissa.blogspot.com

  60. MS Ordinary says:

    Kirppislöytöjä, paikkaansa hakevia huonekaluja, pari jackrusselia ja satunnaisia kuvailutuokioden tuotoksia. Niiden takia perustin oman blogini, joka löytyy täältä http://aboutmissordinary.blogspot.fi/

  61. Anjuskan says:

    Moi!

    Ihanalla raikas ja hyväntuulinen blogi sinulla 🙂

    Minulla alkoi ajatus blogista kiinnostaa, kun meillä alkoi taloprojekti. Olisi sitten jälkeenpäin kiva lueskella mitä ajatuksia ja suunnitelmia rakennusaikana oli.
    Meidän suurelle perheelle on tulossa arkkitehdin piirtämä nykyaikainen puutalo, ulkoväriltään musta/harmaa. Pidän selkeästä, rennosta ja rouheasta tyylistä. Kotimainen ja tanskalainen tyyli kolahtaa kovasti 🙂

    Tässä linkki meidän blogiin, tervetuloa tutustumaan!

    http://mustapuutalo.blogspot.fi/

  62. Jenni says:

    http://fewstepsfromhere.blogspot.fi on semmoinen pieni vuoden jo pystyssä ollut blogi jolla ei oikeastaan mitään virallista aihetta ole. Kirjoittelen satunaisesti mistä milloinkin ja ehkä eniten blogia voisi kuvata genre Lifestyle.

    Huonoja kuvia, Huonompaa tekstiä mutta silti itelle rakas harrastus : )

    Ja sulla on ihana blogi <3

  63. Heidi S. says:

    Helou,
    Ihana johtojärjestys!
    Tervetuloa kurkkaamaan kahden aloittelijan blogia : http://lounastauonjuttuja.blogspot.fi/

  64. Maiskis says:

    Kirjoittelen blogiini kun ehdin ja muistan 😀 Eli ei ole mikään ykkösjuttu aamulla kun herään, mutta silloin kun tuntuu siltä on mukavaa höpistellä jotain sisustusjuttuja. Tervetuloa seuraamaan osoitteessa:

    http://msmaiskis.blogspot.fi

    P.S. Blogisi on selkeä ykkönen mun henk.koht. blogilistalla. Kuvat ovat aivan ihania, ja osaat myös esittää asiasi luontevasti. Tulee aina semmoinen jess!-fiilis kun huomaa että olet postannut jotain 🙂

  65. Pirjo says:

    http://makisenkauppassa.blogspot.fi/

    Vanhassa kaupassa elellään täälläkin 🙂

  66. Eksyin tänne naisten maailmaan etsiessäni vinkkejä blogikuvien käsittelyyn 🙂

    Oma blogini kertoo työstäni palomiehenä ja valmisteluista tänä vuonna tapahtuvaan kansainväliseen henkilöstövaihtoon.
    Loppuvuodesta mukanani pääset Floridan Jacksonvilleen!

    http://www.palomiessami.blogspot.fi

  67. Anne says:

    Kuten olen jo monesti todennut, sinulla on upea blogi. Niin kuvat kuin kirjoituksesi koskettavat, inspiroivat ja ilahduttavat. Itse vasta harjoittelen , mutta nautin kirjoittamisesta. Toivottavasti lukijatkin. 🙂 aurinkoista kevättä sinulle ja perheellesi! Anne-Maria

  68. Anne says:

    Unohdin lisätä blogini osoitteen… annenkotonajapihalla.blogspot.fi

  69. Taru says:

    Heh, aika vempeleet sulla. 😀 Mä aloitin joskus kohta viis vuotta sitten ekan blogini, jonka jälkeen olen välissä pitänyt vielä yhtä, ennen nykyistä tekelettä. Aluksi pärjättiin peruspokkarilla, nyt kuvaan PENillä ja kunnon jalusta on käytössä lähes aina. Etenkin korukuvia ottaessa tulee kikkailtua paljonkin kuvaamisen kanssa (taustat ym.).
    Mun toinen blogi keskittyy hömppään ja kaikkeen kauniiseen, siellä fiilistellään niin meikkejä, kosmetiikkaa kuin kirppislöytöjäkin, sisustamisen ja satunnaisten vauvajuttujen ohella. http://homeatlastblog.blogspot.fi/
    Toinen blogini on varattu koruhömpälle, oman korumerkkini BESO Helsingin takana. http://www.besohelsinki.com 🙂
    Tervetuloa kurkkimaan kummalle tontille tahansa! Tykkään aina näistä blogilistauspostauksista, kun niistä löytää yleensä helposti hyvää uutta luettavaa, joten kiitos sulle tästä. 🙂

  70. pauliina says:

    Vauva-arkea , asujuttuja , sisustusta ( asumme 1900 luvun alulla rakennetussa vanhassa pankissa ja sitä nyt pikkuhiljaa remontoimme ) ja kaikkea turhanpäivästä läpinää 😀 Tervetuloa kurkkaamaan

  71. Amanda says:

    Kiva postaus, alankin selaamaan näissä vastauksissa esiintyneitä uusia blogeja!

    Aloitin oman blogini vain asukuvista, sittemmin se on levähtänyt ties mihin aiheisiin, kun asukuvia oli raskausaikana niin tylsä ottaa…

    Amanda
    http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/

  72. Elina says:

    Saat ihan normaalin “arkisotkunkin” näyttämään kauniilta! 🙂

    http://mementomori-a.blogspot.fi/

  73. hietzu says:

    Tervetuloa kurkistelemaan taiteesta ja arjesta hurmioitumista:
    http://hurmioitunut.blogspot.fi/
    Kirpparilöytöjä, museokierroksia, opiskeluintoa ja kesällä runsaasti Rooma-terveisiä opintomatkan jälkimainingeissa 🙂

  74. Taru says:

    Mukava etsiskellä myös tätä kauppa uusia blogeja.

    Oma blogini kertoo vähän kaikesta. Omasta elämästäni, muodista, larppaus/cosplay harrastuksestani ja maskeerauksista. Sinne vain kurkkaamaan

    http://taruinen.blogspot.fi/

  75. Salla says:

    Heippa!

    Pidän tyylistäsi paljon ja vierailen blogissasi päivittäin. Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen kerta kun kommentoin jotain. 🙂

    Oman blogini aloitin muutama kuukausi sitten kun sain ensimmäisen lapsen. Blogi tuntuu mukavalta tavalta jakaa arkea ihmisten kanssa, joita ei välttämättä usein näe.

    Minut löytää täältä: http://tyypillista.blogspot.fi

    Mukavaa vappua! 🙂

  76. Melissa says:

    Seuraan aika monia blogeja ja Uusi Kuu on ehdottomasti yksi suosikeistani. Raikas. Yksinkertaisesti raikas blogi. 🙂

    Oma, nykyinen blogini on vasta pari viikkoa vanha. Siinä keskitytään valokuvaukseen ja sisustukseen positiivisella elämänasenteella. Tervetuloa kurkkaamaan 🙂

    http://melissatakesonlife.blogspot.fi/

  77. Elisa says:

    Oon lukenut sun Uutta kuuta jo vuosia. Itse oon aloitellut bloggaamisen vasta hiljattain. Mun tyyli on peppipitkätossumainen, mutta silti tykkään kovasti myös raikkaista, klassista tyyleistä niinkuin esim sun :-).

    Tervetuloa kurkkaamaan:

    http://www.varipisara.blogspot.fi

  78. Mava says:

    Raksaa hyvässä ja pahassa 🙂

    villatykki.blogspot.fi

Kommentoi