Keskiviikkoa!
Niin, ja tervetuloa arkistojen kätköihin! Nykyisin ihan uudetkin blogit ovat täynnä ammattimaisen tasoisia valokuvia. Itse aloitin kuitenkin ihan sieltä pohjalta, aikana, jolloin blogit olivat vasta tuulahdus jostakin tulevasta. Vuosien varrella olen sisäistänyt viisauden “vain tekemällä oppii”, ja tunnen myös ylpeyttä jokaisesta kompuroivasta askeleestani oppimisen tiellä. Tämä vanhojen postausten penkominen on kyllä ollut ihan melkoinen homma, ja kun viikonlopun aikana kasasin kuvia kaikilta yhdeksältä blogivuodeltani, kävin läpi montakin tunteiden vuoristorataa, sillä jokaisen kuvan ja jokaisen vuoden takana on toki myös eletty elämä ja muistot. Tämä nostalgiamatka on tehty kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa, ja postauksen lopusta löydät tietoa OM-D vaihtokampanjasta, jossa saat vähintään 150e arvoisen hyvityksen vaihtamalla minkä tahansa vanhan kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT – järjestelmäkameraan. Mutta mennään nyt ensin aikamatkalle blogin historiaan!

Vuonna 2009
syntyi Uusi Kuu -blogi. Tai ei, se syntyi jo 2008, mutta sitten en päässyt eteenpäin, kun en osannut viedä kamerasta kuvia koneelle, saati lisätä niitä bloggeriin (olenhan kotoisin lankapuhelinten ja kirjoituskoneiden aikakaudelta). Nyt kun katselen vuoden 2009 kuvia, totean, että ehkä ihan hyvä! 😀 Kuten näette, kuvan tehtävä on pelkästään tiedottaa. Riittää, että siitä hyvällä mielikuvituksella erottaa asian, jonka olen halunnut kuvaani ikuistaa. Voi luoja, olen sanaton! Olin kuitenkin näiden kuvien kohdalla tilanteessa, jossa ymmärsin kuvata ilman pokkarin suoraa salamaa. Harmi vain, ettei tuon aikaiset kamerat oikein olleet tarkoitettuja siihen. Oikeastaan kuvaa oli mahdoton saada sisätiloissa pysymään vakaana pelkällä käsivaralla – oli kesä tai talvi.

Nämä vanhat postaukset olen joskus siirtänyt luonnoksiin, sillä niiden teksti on melko henkilökohtaista. Menikin aikaa, että onnistuin löytämään ne bloggerista, ja silti monen postauksen kuvien kohdalla oli vain iso huutomerkki, eli kuvat on mystisesti kadonneet. Sinänsä harmi, onhan näillä ainakin tunnearvoa! Ja ei, en häpeä laisinkaan näyttää näitä kuvia teille! Kuten elämässä yleensäkin, kuvaamisessa ja bloggaamisessakin oppii virheistään. No regrets, just lessons learned!
Vuonna 2009 kamerana toimi muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi saamani digipokkari.

2010
Havaitsen selkeää yritystä! Hankin järjestelmäkameran ja aloitin heti kuvaamisen manuaalitoiminnoilla, siitäkin huolimatta, että en ehkä ihan ymmärtänyt niiden säätöä. Mutta se on kai juurikin sitä yritystä! Ja myöhemmin olen ollut ihan tyytyväinen, että opettelin asian vaikeamman kautta, sillä myöhemmin tuosta on ihan varmasti ollut hyötyä. Mutta vaikeudet jatkuivat ihan perus kohdistamisen kanssa, ja kuvat ovat taas vähän sinne päin. Tärähtäneitä ja epätarkkoja. Kuvankäsittelyssä pääsin vaiheeseen, jossa osasin tehdä tosi kivoja (tai sitten ei…) reunakehyksiä kuviini. Nämäkin otan kuitenkin oppirahana. Ihan varmasti tuo kuvilla leikkiminen ainakin opetti minua tietokoneen käytössä. 😀 Ja hei, postaus kerran pari viikossa hoitovapaalla ollessa. Aikaa leikkimiseen oli!  2010 hankin myös ensimmäisen kamerajalustani, mikä lopulta helpotti myös kuvaamista.

2011
Kunnon harppaus niin sommittelun, kuin itse kuvauksenkin saralla. Näissä alkaa jo hahmottua jollakin tapaa valokuvaus, ja muistan, että tämä vuosi oli se, jolloin tein monta oivallusta kameran säätöjen kanssa. Nuo “asukuvat” ovat kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että kohdistamisen kanssa oli edelleen suuria ongelmia. 😀 Vuonna 2011 postauksia alkoi kuitenkin syntyä enemmän, mikä tietenkin tarkoittaa myös sitä, että kameraa tuli pideltyä enemmän. Kuvankäsittelyssä taisin päästä vaiheeseen, jossa osasin säätää valotusta ja kontrastia, ja jos oikein muistan, siirryin RAW-kuviin.

Vuoden 2012
alussa ryhdyin nostamaan palkkaa bloggaamisesta. Samalla edessä oli vuosi, jonka aikana blogin kohtalo oli jatkuvasti vaakalaudalla. Myimme kotimme, ja kuukauden verran jouduimme odottelemaan vuokra-asunnon vapautumista mummulamajoituksessa. Suurin osa omaisuudesta meni varastosäilytykseen ja kadotin bloggaajan identiteettini, sillä kuten tiedätte, blogini ydin on koti. Se kuitenkin alkoi elpymään taas vuoden lopulla, kun pääsimme muuttamaan tänne nykyiseen kotiimme. Väliaikaisasuminen ja lattiasta kattoon auki revitty talo, eivät välttämättä tarjonneet sitä parasta mahdollista arjen kauneutta, ja jouduin todella käyttämään mielikuvitustani. Jotta sain blogiin sisältöä, ryhdyin ottamaan enemmän asukuvia ja niitä tulikin vuonna 2012 erityisen paljon. Kohdistuksenkin kanssa aloin päästä silloin tällöin maaliin saakka. Luonnollisesti toinen syy lukuisiin asukuviin oli kasvava vauvamasu, jota tietenkin oli ihan ilokin ikuistaa. Jos vuosi olikin bloggaamisen kannalta haastavaa lukuisine muuttoineen, opetti se kuitenkin taas kuvaamisesta paljon uutta. Kuviin alkoi ilmestyä myös hassuja kellertäviä filttereitä. 😀

2013
Vaikka postauksen ideana oli kai enemmänkin kirjoittaa omasta kehityksestä valokuvaajana, en voi olla menemättä sinne kuvien taakse. Kuten nuo aikaisemmatkin vuodet ovat osoittaneet, blogikuviin vaikuttaa paljon elämäntilanne. Vaikka kyseessä ei ole perhealbumi, heijastetaan blogiin silti sitä jotakin osaa omasta elämästä ja omasta itsestä. On eri asia kuvata puhtaasti jotakin tuotetta tai asiaa kuin keksiä sitä kuvattavaa omasta elämästä. Jokainen mieliala ja jokainen tunne vaikuttaa siihen, mitä kameraan lopulta päätyy, vaikka se ei itse kuvasta muille välittyisikään. Sinänsä hassua, että jos taiteilijat usein haluavat saada tunteensa esiin kuvien kautta, bloggaaja joutuu välillä tekemään päinvastoin. Oma henkilökohtainen elämä kun kuitenkin on jollakin tapaa pyhä asia.
Tämä kyseinen vuosi oli meillä vauvavuosi. Kotona yritettiin pärjätä remontin kanssa. Välillä käveltiin pelkillä puruilla, ja välillä ei jaksettu tehdä mitään koko remontin eteen. Tavarat olivat hukassa, ja suurin osa edelleen siellä varastosäilytyksessä. Vihasin meidän keittiötä. Halusin kuvata ja tehdä blogia, sillä löysin kuitenkin jo nurkkia, joiden ulkonäkö kelpasi blogikuviin. Tämä vuosi oli kunnianhimon vuosi, ja hormonit antoivat energiaa jaksamiseen. Siirryin blogini kanssa Indiedaysille, mikä tietenkin potki myös kuvien suhteen eteenpäin. Näin jälkikäteen katsottuna tämä oli se vuosi, jolloin tein ehkä suurimman harppauksen kuvieni suhteen. Jos nyt en ihan loistavia kuvia ottanut silloinkaan, niin ainakin keksin pääni sisällä sen, millaisia kuvia aikanaan tahdon ottaa. Muistan oikein hyvin, miten kuvaamisesta tuli jonkin sortin henkireikä, ja vaikka jälkikäteen mietin, että tehoni oli aika hurjaa (kun elettiin kuitenkin sitä vauvavuotta) blogi ja kuvaaminen kantoivat eteenpäin. Löysin sen ajatuksen, joka minulla oli ollut jo silloin vuonna 2008. Halusin löytää ja ikuistaa jokaisesta päivästä jotakin hyvää ja kaunista. Loppuvuodesta blogini oli ehdolla Gloria Blog Awards kilpailussa. Kategoria oli “kaunein tyyliblogi”, ja tämä oli iso juttu, sillä ehdokasvalinnat olivat ammattilaisten tekemiä.

2014
Näiden kaikkien blogivuosien läpikäynti oli todellakin melkoista tunteiden vuoristorataa, mutta ehdottomasti kovin kolahdus oli vuoden 2014 kuvat. Kun näitä kuvia keräilin sunnuntaina, päädyin lopulta itkemään ja homma piti hetkeksi lopettaa. Jos nimittäin vielä vuosi sitten olin täynnä energiaa, kesän 2014 aikana paloin totaalisesti loppuun. Teille kirjoitin olleeni flunssassa, vaikka todellisuudessa makasin pari päivää sängyssä jaksamatta tehdä yhtään mitään. Niin, että vaikka sainkin kasaan joukon “ihan kivoja kuvia”, edustaa osa niistä minulle edelleen tyhjyyttä. Tämä oli vuosi jonka aikana olin todella lähellä lopettaa bloggaamisen, sillä jatkuva remontti, pienet lapset ja äärirajoilla urheileminen olivat ajaneet minut totaalisesti loppuun. “Normaalista” työstä olisin ollut varmasti pitkään sairaslomalla, mutta kiitos puolisoni, käänsimme tämänkin tappion voitoksi. Oli aikoja, jolloin en yksinkertaisesti jaksanut tarttua kameraan, mutta mieheni osti kukkia ja laittioi minut leipomaan. Keksi kaikkea mahdollista kuvattavaa ja niin hassua kuin se olikin, minä kuvasin pahan oloni pois. Aluksi mekaanisesti kauniita asioita tallentaen, ja sitten pikku hiljaa aloinkin nähdä ja kokea taas kaiken vahvemmin. Jos mieleni joskus kääntyykin synkkyyteen, on mieheni edelleen patistamassa minua ottamaan “jotain kivoja kuvia”. Eikä turhaan, mielestäni jokaiselle synkässä elämäntilanteessa olevalle pitäisi antaa kamera käteen!
Keittiöremontin valmistuminen vuoden lopussa oli iso harppaus asumisoloissamme ja rakkauteni uuteen keittiöön näkyy yhä edelleen kuvissani. Joidenkin mielestä jopa liikaakin, mutta minkäs teet! Vuonna 2014 sain myös ensimmäisen Olympus OM-D -kamerani, mikä sekin osaltaan toi uutta intoa valokuvaamiseen.

2015
Kuvaamisen suhteen tipahdettiin takaisin sinne itsensä etsimiseen. En tiedä, onko nämä kuvat sen pehmeämpiä ja armollisempia teille, kuin nuo edellisetkään, mutta minulle itselleni ne ovat osoitus jostakin uuden etsimisestä. Kuvaajana en varmaankaan kehittynyt vuonna 2015 mitenkään, mutta toivon, että ihmisenä senkin edestä. Ryhdyin myös pitämään ihan tietoisesti vähän enemmän vapaapäiviä bloggaamisesta ja haistelin rauhassa, onko tämä sitä, mitä tahdon jatkossa tehdä. Edelleen tykkäsin utuisista kuvista, mutta koska en juurikaan osannut käsitellä kuviani, paloivat ne edelleen valkoisesta pahasti puhki. Toisaalta aloin myös pikkuhiljaa opetella tummemman kuvan ottamista.

2016
Koin suurta turhautumista kuvaamisen suhteen. Tuntui, että junnaan paikallani, enkä osannut tehdä asialle mitään. Kuvaamisesta tuli yksitoikkoista puurtamista, enkä kuitenkaan jaksanut tarttua mihinkään uuteen. Sinänsä harmi, koska itseni tuntien kaipaan elämääni haasteita, ja juuri tässä kohtaa olisi pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja opetella uusia temppuja. Haastaa itseään! Olin kuitenkin niin vahvasti mukavuusalueellani, että en osannut liikkua siitä enää ulos. Lopulta haalin elämääni valtavasti kaikkea muuta ja ryhdyin sosiaalisesti erittäin aktiiviseksi. Kenties sitä kautta lopulta pääsin myös kuvaamisessa eteenpäin. Mutta kuten ihan jokainen muukin vaihe ja vuosi, myös tällä ajanjaksolla oli varmasti jokin tarkoitus. Uskon, että se mitä olemme ja teemme nyt, on seurausta kaikelle sille, minkä läpi olemme kulkeneet. Ja koska viihdyn nykytilanteessa, en jaksa oikein jumittua tämän taantuman suremiseen. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

2017
Eikö olekin hurjaa, millä vauhdilla vuodet vierivät!?! Valitsin tähän sellaisa kuvia viime vuodelta, jotka osoittavat, että halusin taantumani jälkeen tehdä jotakin uutta. Astuin nykyaikaan ja opettelin käsittelemään blogikuvani Lightroomin avulla. Tiedän, että on ihmisiä, jotka pitävät kuvan ja kuvan käsittelyn erillään, mutta itse uskon vahvasti siihen, että kuvan muokkaus myös opettaa paljon kuvaamisesta. Kun alkaa hahmottamaan paremmin valon ja varjon suhteen, niitä oppii näkemään jo kuvaustilanteessa. Rakensin itselleni oman pikku studion ja haastoin itseäni uusilla leikeillä. Miltä näyttää tumma kuva, jossa esimerkiksi ei kuitenkaan ole yhtään mustaa? Kuvaaminen pienellä kohdevalolla, ja toisaalta tunnelmallinen kuvaaminen ulkona puutarhassa olivat vuoden uusia kuvasaavutuksia. Kaiken valkoisen sijaan halusin opetella uutta, ja milläs muulla sitä oppii kuin kuvaamalla ja kokeilemalla. Syksyllä aloitin valokuvausopinnot, mutta toisin kuin luulin, se ei nostanut kuvieni laatua, vaan päinvastoin jouduin aikapulan vuoksi tilanteeseen, jossa kuvaamisesta tuli suoranaista tuskaa. Jälleen kerran vahvistui kuitenkin se ajatus, että olen ihminen, joka tarvitsee haasteita. Minulle ei sovi paikallaan junnaaminen! 🙂

2018
Voi jumpe! Olen ajanut itseni jälleen taantumaan. Nyt on syytä tehdä jotakin! Myönnän, suurin osa kuvistani saa copy paste käsittelyn Lightroomissa. Olen tehnyt valmiin muokkauksen, jonka liitän uusiin kuviin nopeasti. Vähän valoa sinne tänne, ja sävyjen kanssa säätöä, mutta muuten mennään miltei liukuhihnalla. Aukko on pienentynyt hurjasti, vaikka läpiteräviä kuvia en edelleenkään ota. Koulun vuoksi myös ISO huitelee siellä jossain 3000 yläpuolella, koska valoisaa aikaa on niukasti. Helmikuu toi onneksi helpotusta tähän. Vaikka kuvankäsittely onkin tullut tutuksi, en edelleenkään näe kauheasti järkeä yhden kuvan viilaamiseen. Ja tähän päivään menessä blogiini on päätynyt tasan yksi ottamani kuva, joka on käytetty Photarin kautta. Se on tuo viime sunnuntaina julkaistu makuuhuonekuva (alla olevassa kollaasissa keskimmäinen kuva), josta poistin makuuhuoneen jalkalampun pääni takaa. Valaisimen kuvusta näkyi nimittäin pieni suiru, joka näytti lähinnä seipäältä, joka oli lävistänyt pääni. Totaalinen tunnelman tappaja. 😀 Yleensä yritän välttää nämä pahimmat erheet jo kuvatessa, mutta joskus ei vain huomaa, ja kun tilanne on ohi, jälkikäsittely on ainoa ratkaisu.

Edelleen otan ihan kauheita kuvia, joskin mukaan mahtuu onnistuneitakin otoksia. Mutta uuden oppiminen vaatii jonkinlaista tyytymättömyyttä nykyiseen ja tarvetta parantamiseen. Ne suvantovaiheet kuuluvat kaikkeen kehittymiseen, mutta itseään pitää myös vähän tuuppia tekemään asiat toisin. Eikä tarkoitus ole missään nimessä olla epäonnistumatta! Päinvastoin, myös kuvaamisessa oppii ihan varmasti parhaiten siitä epäonnistuneesta otoksesta, jossa näkee parantamisen varaa! 🙂

TallennaTallenna

Lauantaita muruset!

Kuten ehkä olette huomanneet, nautin suuresti siitä, että saan välillä kuvien kautta kertoa teille sellaista maaseudun ilosanomaa: Puna-apilaa kasvavia tienpientareita, keltaisena loistavia rypsipeltoja, kypsää viljaa sekä lehmät ja lampaat laitumillaan. Nämä ja monet muutkin kliseet ovat näkyneet blogini kuvissa vuosien varrella. Mutta tiedättekö, on täällä “meillä päin” myös paljon sellaista, josta en oikeastaan tiedä paljoakaan – saati yhtään mitään! Siitäkin huolimatta, että olen asunut kohta viisi ja puoli vuotta kalkkunan kasvattamon naapurissa, en ole koskaan käynyt kanalassa. Tai en ollut koskaan käynyt kanalassa. Nyt on nimittäin sekin asia korjattu!

Kanalat ja sikalat ovat paikkoja, joihin ei voi noin vain saapastella sisään, vaikka sattuisi olemaan kuinka uteliasta sorttia, mutta kun minä ja kamerani saimme kutsun paikalliseen broilerkanalaan, tartuin tarjoukseen oitis. Varsinkin kun kuvauksen kohteena oli kuoriutuvat untuvikot.

Jos nuo kuoriutuvat untuvikot olivat uutta minullekin, melko uusi asia tämä on myös broilertilallisille. Yleinen tapa kun on, että untuvikot kuljetetaan tilalle ja kasvattaja näkee vasta pörheän keltaiset kananpojat. Minä itse tosin vielä paikalle mennessänikin kuvittelin näkeväni jotakin tipuemojin kaltaista (tiedättehän sen keltaisen tipun, joka kurkkaa munankuoresta?), mutta usean tunnin kuoritumisen jälkeen ulos ponnistaakin jotakin ihan odottamatonta. Tosin aika nopeasti untuvikot saavat pöyhkeän muotonsa kuivan turpeen päällä. Kanalan +35°C auttaa myös osaltaan asiassa.

Edelleen suurin osa Suomen broilertilojen kananpojista tulee hautomoilta kasvattamoon. Tämän uuden tavan tarkoitus on vähentää eläimelle kuljetuksesta ja muutosta aiheutuvaa stressiä sekä lisätä siten untuvikkojen hyvinvointia. Samalla lisätään tietenkin myös kananpoikien terveyttä. Kasvattamossa kuoriutuneet kananpojat pääsevät suoraan kanalaansa ja voivat tepsutella heti syömään ja juomaan. Kieltämättä keksintö kuulostaa hienolta, ja näin täysin untuvikkona aiheessa, pidän sitä myös askeleena eettisempään suuntaan.

Käydessäni suurin osa munista oli yhä ehjiä, vaikkakin tarkemmin katsottuna useammassa näkyi jonkinlainen särö. Minulle kerrottiin, että munasta kuoriutuu uusi kananpoika noin neljän tunnin kuluttua ensimmäisestä säröstä. Kanalan piipitys oli sekin asia, joka käänsi kyselyvaihteeni päälle. Piipitystä kuuluu tosiaankin jo munien sisältä, ei vain jo kuoriutuneista poikasista.

Jälleen kerran valtavan hieno ja opettavainen kokemus. Ajoi jopa perunajauhotehdasvierailun edelle!

Tänään jatketaan vähän kamerajutuilla ja valokuvauksella kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa. Muistatte ehkä, kun kirjoitin teille tuossa heinäkuun lopulla yleistä juttua valokuvaamisesta ja vertailin erilaisia objektiiveja. Mikäli postaus on jäänyt lukematta ja aihe kiinnostaa, löydät sen täältä. Tuolloin mentiin hippasen syvemmälle ISO-arvoihin, aukkoon ja suljinaikaan, mutta tänään ainakin yritän pitää tekstin jotenkuten kevyempänä! 🙂 Lisäksi tässä postauksessa on pientä vertailua kahden Olympus:n suosituimman kameran kesken, eli juttua myös siitä, miksi minulta löytyy PENin sijaan tuo OM-D.
Mutta hei, sen pidemmittä puheitta lähdetään liikkeelle!

Pitkä matka on tultu siitä, kun sain ensimmäisen digikamerani (Olympus merkkisen) ja koko valokuvaaminen ylipäätään muuttui. Tuolloin elettiin kai vuotta 2005. Digipokkarin jälkeen seuraava Olympus -kamerani olikin sitten jo minijärkkäri OM-D E-M10, ja matkan varrella tuo kamera on vaihtunut tähän nykyiseen, vähän uudempaan malliin, eli OM-D E-M10 Mark II -kameraan. Tiedän kyllä, että Olympus PEN on suosittu järjestelmäkamera, mutta koska itselläni ei kyseisestä mallista ollut minkäänlaista kokemusta, lainasin tätä postausta varten Olympus PENin, jotta saisin hieman kosketuspintaa aiheeseen.

Heti kättelyssä voin sanoa, että kameroiden kuvanlaadussa ei tällaisissa kuvissa ole mitään eroa. Blogikuvat, kuvat lapsista ja merkkipäivistä, tai vaikka lomamatkasta, tallentuvat hyvin molemmilla kameroilla, mutta ehkä suurin ero on tuo OM-D:n vähän ammattimaisempi olemus ja käyttö. Toki omalla kameralla kuvaaminen on hiukan kuin autolla ajamista, eli säädöt tulee tehtyä sen enempää miettimättä, mihin kameran osaan kulloinkin koskee. Sormet ikään kuin tekevät työtä automaattisesti, vähän kuin jalka painaa autossa jarrua tai kytkintä korvienvälin sen enempää miettimättä, onko kyseinen poljin oikealla vai vasemmalla. OM-D:n kaksi säätörullaa tekevät mielestäni kameran aukon ja suljinajan säätämisestä nopeampaa, ja tekniikka vastaa esimerkiksi Canonin ammattijärkkärini käyttöä.
Toinen huomattava ero on etsimen käyttö, eli siinä missä Olympus PENillä kuvataan takanäyttöä käyttäen, OM-D:llä on mahdollista käyttää näytön sijaan myös etsintä, eli katsoa suoraan kameran läpi. Tämä on asia, joka mielestäni hyödyttää varsinkin silloin kun kuvan sommittelussa haluaa olla erityisen tarkka, tai vaikkapa oikein kirkkaana kesäpäivänä, kun kameraan pääsee valoa niin paljon, että takanäytön kuva palaa väkisinkin puhki. Etsimen läpi kuvatessa kahden säätörullan käyttö on oikeastaan liki pakollista, koska yhden säätörullan käyttö vaatii tietenkin rullaamisen aikana myös nappulan painamista, ja tämä olisi hankalampaa, kun kamera on kiinni poskessa. 🙂
Näiden edellä mainittujen lisäksi yksi mielestäni huomionarvoinen seikka on OM-D:n ja PENin välinen ero kameran äänekkyydessä. Nimittäin minun korvaani PENin suljin on aika äänekäs tuohon omaan kameraani verrattuna. OM-D:llä on mahdollista ottaa kuvia myös täysin äänettömästi, eli huomaamattomasti. Tästä hyötyy paitsi silloin, kun sulkimen ääni häiritsisi kuvaustilannetta, mutta ehkä eniten ihmistä kuvatessa. Kuvia räpsiessä, kun kuvattavalla usein silmät räpsyvät sulkimen tahdissa. 🙂

Erojen lisäksi noilla kameroilla on myös valtavasti yhteistä! Kuten jo mainitsin, molemmat tuottavat hyvää kuvaa, ja mikä tärkeintä, samat objektiivit käyvät molempiin kameroihin. Tunnen ihmisiä, jotka ovat hankkineet mukavasti objektiiveja PENiinsä, ja päättäneet kuitenkin vaihtaa OM-D -kameraan. Tässä kohtaa ei siis tarvitse laittaa koko objektiiviarsenaalia uusiksi (kuten vaikkapa usein Canonin kohdalla joutuu tekemään), vaan samat objektiivit sopivat molempiin Olympus -malleihin.
Molemmissa kameroissa on myös WiFi- joten kuvat on helppo siirtää älypuhelimelle langattomasti ja laittaa samantien vaikkapa Instagramiin tai Facebookiin. Myöskin peruskuvausominaisuudet ovat samat, eli jos osaat käyttää toista näistä kameroista, osaat käyttää myös sitä toista! Tätä seikkaa voisi vaikkapa verrata tietokoneen käyttöjärjestelmään tottumisella. 🙂

Lisätäänpä tähän listaan myös se, että Olympus PEN asusteita voi tietenkin käyttää myös OM-D -kameroille. Itsellänikin on käsilaukuksi naamioitu nahkainen kameralaukku, sekä Necklace Strap Be my Rockstar -olkahihna. Naisellisuudesta ei siis tarvitse tinkiä! 😉

Lyhyenä yhteenvetona ajattelisin itse Olympus PENin olevan vaihtoehto kuvaajalle, joka miettii järjestelmäkameraa digipokkarin tilalle. Jos taas etsit ihan oikeasti ammattimaisempaa järjestelmäkameraa ja haluat edistyä manuaalikuvauksessa, suosittelen harkitsemaan OM-D:tä!

Mennään taas myös hetkeksi objektiivien pariin, sillä onhan objektiivi puolet kuvasta! Nyt jos koskaan kannattaa lukaista tuo edellinen postaukseni, sillä polttovälit ja aukko on väännetty siellä enemmän rautalankatyyliin. 🙂
Tässä postauksessa olen käyttänyt kolmea erilaista Olympus -objektiivia. Kuten viimeksi kirjoittelin, tykkään itse kiinteän polttovälin objektiiveista, ja omaan kameraani minulla on niitä kolme:

25mm f1.8 –objektiivi
45mm f1.8 –objektiivi
30mm f3.5 Macro-objektiivi

Lyhykäisyydessään nuo millit siis kertovat sen, paljonko kuvaan mahtuu, jos kuvaaja seisoo kuvattavasta kohteesta tietyllä etäisyydellä. Mitä pienempi mm-luku on, sen laajempi kuvakulma kennolle piirtyy. Suosikkini on tuo 45mm f1.8 –objektiivi, joka omaan silmääni tekee kauneinta jälkeä. Koska polttoväli on kuitenkin aika pitkä (tässä taas tämä epäloogisuus, eli mitä suurempi mm-luku=pidempi polttoväli, sitä kapeampi kuvakulma), tulee sisätiloissa usein seinät vastaan, ja siitä syystä tuo 25mm f1.8 –objektiivi on useimmiten kuitenkin valintani.

F-luku kertoo sitten enemmän objektiivin valovoimaisuudesta, eli nopeudesta. Monelle harrastajakuvaajalle tämä on kuitenkin enemmänkin sellainen syväterävyysjuttu. Nimittäin mitä pienempi f-luku (eli mitä suurempi aukko), sitä lyhyempi syväterävyys. Eli toisin sanoen, mitä pienempi f-luku, sitä paremmin kuvattava kohde erottuu sumentuvasta taustastaan.

Moni harrastaja kuitenkin sokeutuu tuon f-luvun kanssa ja ajattelee, että mitä pienempi f-luku objektiivissa ilmoitetaan sen sumeampaa taustaa kuviin saa. Tämä ei kuitenkaan ole ihan niin yksioikoista. F-luku on nimittäin vain yksi kolmesta asiasta, jotka vaikuttavat tuohon syväterävyyteen. Kaksi muuta seikkaa ovat objektiivin polttoväli ja kuvausetäisyys/tarkennusetäisyys.
30mmf3.5 Macro-objektiivilla ei siis saa yhtään sen vähempää utua kuviin, kuin vaikkapa tuolla 45mm f1.8 –objektiivilla!
Tämä johtunee siitä, että macro-objektiivin tarkennusetäisyys on eri kuin 45millisessä. Toisin sanoen, macron kanssa kamera jaksaa tarkentaa, vaikka olisit vain 14 millin päässä kohteessa. Ja mitä lähemmäs kohdetta kameralla menee, sen lyhyempi on myös syväterävyyden alue. Tuo 30mm f3.5 Macro-objektiivi  tekee siis vielä enemmän utua kuviin, kuin 45mm f1.8 –objektiivi.

Merkitsin kolmeen tämän postauksen kuvaan tuon käytetyn objektiivin, jotta taas hahmottaisin teille niiden eroa.  Postauksen ensimmäinen kuva on kuvattu 45mm f1.8 –objektiivilla ja tuon kauemmaksi en siis kohteesta mahtunut menemään, eli kuvaan ei kovinkaan laajaa kuvakulmaa tullut. Taasen tämän kappaleen yläpuolella oleva kuva on kuvattu 25mm f1.8 –objektiivilla suurin piirtein samasta paikasta, ja kuvaan mahtuu jo paljon enemmän! Molemmissa kuvissa f-luku on se objektiivin sallima suurin aukko, eli 1.8, mutta sitä utua tulee lähinnä noihin kuvien etualalla oleviin oliivipuun oksiin.

Tuossa alapuollella esimerkki 30mm f3.5 Macro-objektiivin syväterävyydestä 3.5 aukolla. Oikeastaan vain callunan kukinnon varren nukka on pikkuruiselta osalta skarppi, ja kaikki muu kuvassa epäskarppia. Kuva olisi siis kauniin utuinen vaikka olisin asettanut f-luvuksi tuplat!

Kuvaan itse aina raakakuvaa (RAW), eli kameran jälkeen kuva pitää “kehittää” tietokoneella, eli jälkityöstää kuvankäsittelyllä. Näissä kuvissa tätä jälkikäsittelyä on nyt mahdollisimman vähän, eli päädyin lähinnä suoristamaan kuvat ja korjaamaan joitakin ylivalottuneita kohtia. Tämä siitä syystä, että kuvat olisivat mahdollisimman paljon sitä luokkaa, mitä kamera tekee. Kameralla voi toki kuvata myös valmista jpeg -laatua.

Jälleen kerran, mikäli uuden järjestelmäkameran hankinta tuntuu ajankohtaiselta, Olympuksen verkkokaupasta saa runsaasti alennuksia 8.10.2017 saakka.

Koodilla ”OMDjaPEN” saat  seuraavat alennukset (+ ilmaiset toimituskulut):

OM-D E-M10 Mark II -kamera -15%
PEN E-PL8 –kamera -15%
25mm f1.8 –objektiivi -20%
45mm f1.8 –objektiivi -20%
30mm Macro-objektiivi -20%

Kyseessä on siis ihan tuntuvat alennukset, joten ne kannattaa kyllä hyödyntää.

Olin vähän ajatellut, että tällä kertaa virsi olisi ollut lyhyestä kaunis, mutta toisinhan siinä taas pääsi käymään.

Nyt kuitenkin toivottelen suloiset sunnuntait teille kaikille. Minä hilpasen tästä seuraavaksi ulos tekemään yhden syysistutuksen myös rapunpieleen!

Save

Save

Save

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Hellurei ja torstaita! Tänään valokuvataan, eli tervetuloa Emilian pieneen kamerakouluun! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa ja sisällöltään se avaa kamerakäsitteitä ja kameran säätöjä, sekä pikkuisen objektiivien eroja. Postauksen kuvien alta löydät aina siihen käytetyn objektiivin, valotuksen säädön, ISO-arvon, sekä f-luvun.

Kuten olen kertonutkin, aloittaessani bloggaamista, käytössäni oli melkoisen kookas Olympus pokkari ja homma kosahti heti alkuun siihen, etten osannut laittaa kuvia tietokoneelle. Vuosien myötä sekin taito on tullut opittua, ja onpa pokkarikin vaihtunut digijärkkäriin. Puhumattakaan siitä, että kuvat eivät enää päädy blogiin suoraan kamerasta, vaan käyvät aina läpi jonkinlaisen säätämisen. Vaikka valokuvaus onkin osa työtäni, siitä on tullut myös äärettömän tärkeä harrastus, johon olen innostanut niin äitini, kuin esikoisemmekin.
Olen jo useamman vuoden kuvannut Olympuksen OM-D E-M10 kameralla, josta sain nyt käyttööni uuden MARK II version. Pidän itse kameran koosta, sillä se on helppo kuljettaa mukana ja kuvanjälki on erinomaista. Niin, ja mainittakoon sekin, että rakastan tuota kameran muotoilua ja ulkonäköä; kuin vanha kamera ulkokuoreltaan, mutta sisältä ihan parasta tätä päivää. Suurena plussana on tullut myös kameran sisäänrakennettu WiFi, joka mahdollistaa kameran kuvien tuomisen puhelimeen vaikka autossa. En oikein ole innostunut noista puhelimien kameroista, joten vaikkapa Instagramiin niitä puhelimella räpsittyjä kuvia tulee laitettua harvemmin. Mieluummin kuva kameralla, siirto puhelimeen ja avot!

Mitä tulee objektiiveihin, kuvaan oikeastaan vallan kiinteän polttovälin objektiiveilla – kuvasin sitten Canonilla tai Olympuksella. Olympukselta käytössäni on ollut 45 mm f/1.8 ja 25mm f/1.8, sekä tietenkin kittiobjektiivi, jota harvemmin käytän. Uusimpana Olympus-objektiiveihini liittyi 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi.
Kiinteä polttoväli tarkoittaa siis sitä, että objektiivilla ei voi zoomata. Polttoväli (eli nuo 25mm, 45mm ja 30mm..) kertoo kuinka paljon kuvaan mahtuu jos seisot vaikkapa kahden metrin päässä kohteestasi. Toisin sanoen, jalat ovat kiinteän polttovälin objektiiveille se zoomi. Tämä toimii tietenkin ulkona oikein hyvin, mutta sisällä kuvatessa seinät tulevat usein vastaan, ja siksipä niitä objektiiveja onkin tullut hommattua vähän eri tarkoituksiin. Kiinteän polttovälin objektiivit ovat kuitenkin tehoiltaan huomattavasti parempia ja niissä aukon saa yleensä zoomiobjektiiveja suuremmaksi. On toki älyttömän hyviä suuren aukon zoomiputkiakin, mutta tuo optiikka tuo yleensä myös hintalappuun melkoisen kookkaan numeron. 🙂

30mm F3.5 +0,3 ISO 200

Nykyisin aika monelta löytyy jo järjestelmäkamera, mutta valitettavasti niissä käytetään usein automaattiasetuksia. Tuossa juuri viikonloppuna olimme juhlimassa, ja annoin tämän kyseisen kameran eräälle herrasmiehelle, ja vakuutin, että säädöt ja muut on kunnossa. Hänen pitäisi siis vain kohdistaa kamera naisporukkaamme ja painaa nappia. No, ensimmäiset kuvat onnistuivatkin ihan hyvin, kunnes kuvaajamme oli alkanut miettiä, että hän saisi varmasti vielä parempia kuvia automaattiasetuksella. Ja ne viimeiset kuvat olivatkin sitten ihan toista maata… Noin pähkinänkuoressa voisi sanoa, että järjestelmäkameraan on turha hassata rahojaan, mikäli asetusten säätäminen ei lainkaan kiinnosta.

Mitä tulee itse kuvaamisen opetteluun, pätee tähänkin sama vanha viisaus, kuten niin moneen muuhunkin asiaan: Kukaan ei ole seppä syntyessään! Pyörällä ajon oppii pyöräilemällä, samoin on kuvaamisen kanssa – vain tekemällä oppii! Onneksi nykyaikana ei tarvitse kehittää kuvia, vaan onnistumisensa ja kuvien erot voi katsoa vaikka heti. Tässä postauksessa annan nyt muutaman vinkin aloittelevalle kuvaajalle. Eli jos sinulta löytyy hurjan kallis pokkari (=automaattiasetuksilla toimiva järkkäri), tai olet harkinnut järjestelmäkameran hankkimista, näillä vinkeillä pääset kuvaamisessa alkuun! Nyt siis käytetään Olympuksen kamerassa asetusta A (Canonilla Av), joka mahdollistaa niin ISOn, valotuksen kuin aukonkin säädön. Tämä on huomattavasti täysmanuaalia nopeampi ja varmempi tapa ottaa onnistuneita kuvia. Tässä asetuksessa valotuksen säätö on enemmänkin valotuksen korjausta, sillä kamera ottaa jo aukon koossa huomioon suljinajan.

30mm F3.5 +0,3 ISO 200

Aloitetaan nyt kuitenkin niistä kameran säädöistä! RAW RAW ja RAW! Kuvaan itse aina RAW-kuvia, sillä niissä säätövaraa on huomattavasti tavallista jpg-tiedostoa enemmän. Yli- tai alivalottunut kuva on mahdollista pelastaa vielä RAW-muodosta, mutta jpg-laatuna siihen harvemmin pystyy. RAW on myös raakakuva, eli juuri sitä, mitä kamera kuvaa. Kuvankäsittely tuo kuvaan eloa, ja useimmiten kuvankäsittelyohjelmat jo automaattisesti “parantelevat” raakakuvaa. Tämän jälkeen tulee ISO -arvo, f-luku ja suljinaika/valotusaika. Pyhä kolminaisuus, joka muodostaa valokuvan!

25mm F1.8 -0,7 ISO 250

ISO -arvo: ISO-arvo on oikeastaan sama asia, kuin vanhoissa filmikameroissa filmin herkkyyttä kuvaava ISO-/ASA-luku. Nykyisin ISO-arvoa voi kuitenkin säätää vaikka joka kuvalle erikseen, mutta kyse on kuitenkin samasta “valoherkkyydestä”, eli siitä, kuinka paljon valoa tarvitaan kuvan valottumiseen.
ISO kannattaa aina pitää mahdollisimman alhaisena. Kun valoa on vähäisesti, ISO-arvoa, eli valoherkkyyttä, voi tietenkin nostaa, sillä silloin pienempikin valon määrä riittää kuvaamiseen. Mitä suurempi ISO-arvo kuitenkin on, sitä rakeisempi tulee myös kuvastasi. Talviaikaan sisällä kuvatessa tässä onkin se taistelu rakeisen ja tärähtäneen kuvan välillä: Nostamalla ISO-arvoa, saat kätesi pysymään suljinajan verran vakaana, mutta kuva on todennäköisesti rakeinen. Jos taas pidät kiinni kovin pienestä ISO-arvosta, kuvasi todennäköisesti tärähtävät pilalle. Helpointa on tietenkin kuvata liikkumatonta kohdetta jalustalta, mutta joskus niitä kuvia haluaisi ottaa muissakin tilanteissa. Tällöin useimmiten rakeinen kuva on parempi vaihtoehto, kuin se, ettei kuvaa saisi ollenkaan. Ideaali tilanne olisi kuitenkin se, että valotusaika ja ISO voitaisiin molemmat pitää mahdollisimman pienenä.

Suljinaika/valotusaika: Suljin on se kameran osa, joka aukeaa ja sulkeutuu kuvaa otettaessa. Suljinaika/valotusaika määrää siis sen, kuinka kauan valoa pääsee kameran kennolle. Pimeässä tarvitaan pidempää valotusaikaa ja luonnollisesti valossa lyhyempää. Ideaali tilanne on tietenkin se, että kuva ei ole yli- eikä alivalottunut. Harvoin valotus kuitenkaan osuu aivan täydellisesti nappiin, mutta kuten sanottu, kuvankäsittely pelastaa. Esimerkiksi valkoiset kukat saattavat palaa muuten hyvin valottuneessa kuvassa puhki, joten silloin kuvankäsittelyssä voi esimerkiksi laskea vain valkoisten kohtien valoa. Toisaalta tästä samaisesta seikasta hyötyy mm. kiinteistövälittäjä, sillä vähän likaisempikin valkoinen seinä tai keittiön valkoiset kaapinovet näyttävät kirkkaan valkoisilta. 😉
Tällä asetuksella kuvatessa valotusta “korjataan”, ja tästä johtuen löydät kuvien alta valotuksen tietona +/- -korjauslukeman.

Aukko eli f-luku: Aukko sitten taasen on kameran objektiivissa se reikä, josta valo pääsee läpi. Aukkoa säätämällä kuvan tunnelma ja syväterävyys muuttuvat. Mitä suuremmaksi aukon säädät, sitä pienemmäksi f-luku muuttuu. Pienin f-luku (eli suurin mahdollinen aukko) onkin se, joka mainitaan aina objektiivin kyljessä, siinä polttovälin perässä. Esimerkkinä tässä postauksessa käyttämäni objektiivit Olympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 -objektiivi ja Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi. Ensimmäisessä aukon saa säädettyä niinkin suureksi, kuin 1.8 ja jälkimmäisessä suurin aukko eli pienin f-luku on 3.5 .
Itse kuvaan usein mahdollisimman suurella aukolla, eli säädän kameraan pienimmän f-luvun, jonka objektiivi antaa. Tällöin kuvattava kohde piirtyy kauniisti esiin taustasta. Oikein läheltä kuvattaessa kovin pieni f-luku ei kuitenkaan välttämättä ole paras mahdollinen, sillä aukon suuruus korostuu läheltä kuvattaessa. Samaan tapaan syväterävyys korostuu kun kuvattava kohde on kunnolla taustasta irti.
F-luvulla on kuitenkin suuri merkitys myös suljinaikaan/valotukseen, ja sitä myöden tietenkin myös ISO-arvoon. Nimittäin mitä suurempi aukko (pienempi f-luku), sitä enemmän kameraan pääsee valoa ja sitä pienempi suljinaika kuvaamiseen riittää. Tästä syystä puhutaan yleensä valovoimaisesta objektiivista kun puhutaan suureen aukkoon (eli pieneen f-lukuun) taipuvasta objektiivista.

45mm F1.8 +0,3 ISO 200 Mitä lähempää kuva on otettu, sitä voimakkaampi on aukon luoma syväterävyys.

30mm F3.5 o,0 ISO 200 , toisessa ja viimeisessä kuvassa kuitenkin  ISO 320, sillä käteni tärisi kohdistaessa.

Makrokuvaus sitten taasen on pienten yksityiskohtien kuvaamista. Ne voivat toki sisällöltään olla ihan mitä vain, mutta itselleni makro-objektiivi on ehdottomasti se “kukkaobjektiivi”. Makro-objektiiviksi kutsutaan objektiivia, jonka suurennussuhde on vähintään 1:1. Suurennussuhde kertoo mikä on kuvattavan kohteen luonnollisen koon suhde sen kokoon kameran kennolla. Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivissa on erittäin korkea 1,25:1 suurennussuhde, eli noin 1,4 cm pitkä kohde täyttää koko kuva-alan. Makro-objektiivissa myös lähin tarkennusetäisyys on tärkeä, sillä tavallisella objektiivilla pääsee harvoin näin lähelle kuvattavaa kohdetta. Tuossa 45millisessä objektiivissa lähin tarkennusetäisyys on 0,5m ja tässä makrossa se on vain 0.095 m. Koska makro-objektiivi on myös inan kaveriaan pidempi, sillä pääsee oikeastaan aivan “iholle”. Lähin tarkennusetäisyys kun mitataan kameran kennolta, ei objektiivin etulasista.

25mm F1.8 -1,7 ISO 200

Kuten tämän postauksen kuvista huomaat, 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi sopii kuitenkin myös yleiskuvakseen, eli sillä ei missään nimessä tarvitse kuvata vain ja ainoastaan pieniä yksityiskohtia. Ja vaikka tässä objektiivissa f-luvun saakin “vain” siihen 3.5, lähikuvissa se on jo älyttömän paljon!

Kaksi edellistä kuvaa:

Ensimmäisenä Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivilla otettu kuva ( 30mm F3.5 o,0 ISO 200) ja toisena täysin samasta paikasta Olympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 -objektiivilla otettu versio ( 45mm F1.8 +0,3 ISO 200).
Kuvapari havainnollistaa objektiivien polttovälin eron, mutta myös tuon aukon eli f-luvun merkityksen. Toisessa kuvassa syväterävyys on huomattavasti selkeämpi ja tausta jää kauniin utuiseksi. Jos kuitenkin tuohon alempaan kuvaan olisi halunnut mahduttaa kaiken sen, mikä näkyy ensimmäisessä kuvassa, olisi kameran pitänyt olla huomattavasti kauempana. Syväterävyys on kuitenkin suurimmillaan silloin kun kuvataan läheltä ja kuvattava kohde on tarpeeksi kaukana taustasta.

Vaikka makro-objektiivi siis soveltuukin oikein hyvin yleiskuvaukseen, pidän kuitenkin itse enemmän tämänkaltaisessa kuvassa 45millisen objektiivin eduista.

25mm F1.8 -0,7 ISO 250

Kuvissa Olympus OM-D E-M10 MARK II -kamera ja Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO-objektiivi, sekä Olympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 objektiivi.

30mm F3.5 o,0 ISO 200

Valokuva rakentuu siis nimensä mukaan valosta. Kesä on ihanaa aikaa kuvata, sillä sisälläkin on pilvisenä päivänä useimmiten enemmän valoa, kuin marraskuun päivien valoisimpina tunteina. Silti valo itsessään ei ole onnistuneen kuvan tae. Päinvastoinkin oikeastaan! Kesällä ulkona kuvattaessa valo voi olla liiankin suoraa, ja tästä syystä keskipäivän auringossa ei yleensä napsaista niitä parhaita otoksia. Kirkas valo tuo mukanaan kovat varjot, ja tämä on syy siihenkin, että itse kuvailen mieluummin tuolla meidän alapihalla, kuin porottavalla yläpihalla. Kesälläkin ne parhaat kuvat tulevat varjossa tai vastaavasti aamulla tai illalla, kun valo ei tule suoraan ylhäältä päin. Ilta- ja aamuauringonsäteissä on huomattavasti keskipäivän porotusta kauniimpi tunnelma. Myös vastavaloon kuvaamisessa tärkeää on, mistä kulmasta valo tulee.

Sisällä kuvatessa parhaat kuvat tulevat nekin luonnonvalossa. Sammuta siis lamput, ja pyri kuvaamaan sisustusta talvellakin päivän valoisimpaan aikaan. Joo, tiedän, talvella se tunti tuntuu tooosi lyhyeltä. Lähikuvatessa/makrokuvatessa valoa tarvitaan enemmän. Pienten yksityiskohtien tallentaminen kameraan onnistuu siis huomattavasti paremmin kesällä, joten “kukkaobjektiivi” ei ole täysin tuulesta temmattu nimi. Toki makrolla voi kuvata myös talvella sisätiloissa, mutta silloin luonnonvalo harvoin riittää ja apuun tarvitaankin lisävalot.

Ihmisiä kuvatessa muista aina kohdistaa itseäsi lähimpään silmään, jolloin kuvasta tulee skarppi isommallakin aukolla. Olympuksen kameraan on valittavissa myös kasvojentunnistus, jonka avulla aloittelevakin kuvaaja saa helposti napsaistua kuvan ystävästään tai perheestään, tai vaikka nopeasti liikkuvaisista lapsista.

Kuten kuvaamisen, myös kuvien käsittelyn oppii vain tekemällä ja kokeilemalla. Kuten jo itse kuvissa, myös jälkikäsittelyssä jokaisella on oma tyylinsä. Mikään ei ole kiellettyä, ja oma tyyli löytyy kokeilemalla rohkeasti. Jotkut pitävät kuvien rakeisuudesta, toiset haluavat silottaa kaiken pois. Osa pitää kylläisemmistä väreistä, osa sitten vähän vähemmän kylläisistä. Kuvan tyyli muuttuu myös paljon kuvan taustan avulla. Kesällä tummanvihreä puutarha antaa ihanan taustan, ja mietinkin juuri, että voi kun tuon saman saisi säilymään myös talvella. Parhaillaan valokuvaus onkin juuri sitä, oikeiden fiilisten ja tunnelmien hakemista.

30mm F3.5 +0,3 ISO 200

 Mikäli kamerasi kaipaa päivitystä, tai kuvauskärpänen puraisi, Olympuksella on kesän kunniaksi loistavat tarjoukset! Olympuksen omassa verkkokaupassa sekä Verkkokauppa.comissa on heinäkuun puoleen väliin asti voimassa Olympus-tuotteiden erikoisalennus, jonka lisäksi Olympukselta saa ostetuista tuotteista cashback hyvityksen (50/70€)  Lisätietoa cashback-diilistä löydät täältä.

15.7. asti voimassa olevan tarjouksen myötä nämä postauksessa esitelemäni tuotteetkin saa nyt kesähinnoin:
OM-D E-M10 Mark II R KIT / 499,90€
45mm f1.8 / 189,90€
30mm Macro / 199,90€

Tallenna

Save

Tallenna

Tallenna

Oletteko huomanneet, että joskus tosi tavalliset ja arkisetkin asiat näyttävät kauniilta? Oikeat värit, oikea valo ja oikea tunnelma. Jopa tiskaamisessa voi olla jotain tosi kaunista, kuten mun mielestä näissä lasten aamu- ja iltapala-astioissa.
Muistan blogin alkuaikoina kuvanneeni enemmänkin juuri tällä ajatuksella, mutta vuosien saatossa myönnän taktiikan muuttuneen. Sitä tulee itse kriittisemmäksi, yrittää väillä liikaakin. Yleisö toivoo laajempaa kuvakulmaa, ja itse ehkä sokaistuu niille pienillekin jutuille. Sinänsä sääli, koska niitä pieniä ja arkisia asioita ajatellen koko blogi on aikoinaan saanut alkunsa. Että jokaisessa päivässä on hyvää ja kaunista, oli se sitten kahvikupin, tai vesipisaran kokoinen juttu.

Ja se, miksi itse suosittelen kaikille blogin “kirjoittamista” perustuu juuri tähän; Kuvatessa saat katsoa linssin läpi juuri sitä mitä haluat, ja poistaa ympäriltä kaiken sen, mikä ei miellytä silmää. Voit unohtaa täyteen lastatun keittiön työtason ja keskittyä siihen pieneen kohtaan, jossa asiat ovat “kohdallaan”. Se, tekeekö blogia julkisesti vai omaksi ilokseen, tai käyttääkö bloggaamisen sijaan muita sosiaalisen median kanavia, on lopulta harkintakysymys. Jonkinlainen kuvapäiväkirja voi kuitenkin olla älyttömän voimaannuttava harrastus; Mahdollisuus nähdä kaunista hyvinkin epätoivoisessa tilassa, ja tallentaa se muistoksi ja opetukseksi itselleen.

Toisille vastaava hyöty tulee esimerkiksi positiivisten asioiden listaamisesta. Ranskalaisilla viivoilla kasattu lista päivän mukavista jutuista on paljon käytetty terapeuttinenkin tapa, mutta nykyään se on levinnyt yleisesti sosiaalisessa mediassa. Harva on välttynyt saamasta haasteen listata Facebookissa kolme positiivista asiaa viikon ajan. Itse pidän valokuvaamista jopa vielä tehokkaampana. Se jättää jälkeensä konkreettisen todisteen, ja mahdollistaa paljon pienempienkin asioiden hahmottamista. Harva listaisi Facebook-seinälleen märän tiskiainepullon yhtenä päivän kolmesta positiivisesta asiasta.

Niin, että sellainen ajatusketju syntyi tänään tiskatessa. Voi olla, että olen täysin hakoteillä, ja omituinen yksilö, jonka aivot käyvät täysin erilaisella radalla lajitovereihin verraten. Silti suosittelen koittamaan, sillä eihän siinä ainakaan mitään häviä. Kamera taitaa kulkea jo nykyisin melkein jokaisen matkassa puhelimen muodossa, joten sen isompaa investointiakaan ei tarvita. Riittää, että pitää silmänsä auki, ja tutkii ympäröivää arkea.

Mennään kohti viikonloppua. Edessä lukematon määrä kauniit asioita ja positiiviasia juttuja! ❤

Palataan hetkeksi Indiedaysin, Instrumentariumin ja Olympuksen Fashion Photo Shoot –yhteistyökampanjan kuvasaldoon. Sarjan ensimmäisen postauksen voitte käydä lukaisemassa täältä. Otsikosta huolimatta, muotia on tässä kohtaa niukasti esillä.
Jälleen kerran kuvia, joista tuskin itsekään itseään tunnistaa, tällä kertaa pääosassa kasvot, ja kuvaajana jälleeen Olympuksen ambassador-kuvaaja Damian McGillicuddy.

Tässä postauksesa silmälaseja on esillä tasan nämä yhdet, nimittäin kakkulat, joihin rakastuin palavasti kuvauspäivän aikana. Oikeastihan nämä ovat ne samat lasit, jotka edellisessä postauksessa esittelin kilpikonnakuosissa; Charlotte Ronsonin Voguelle suunnittelema kehys, jonka sisäpuoli on hauskasti kukkakuvioitu ja ulkopinta on raikkaan punainen. Suunnittelijan muusana on tässä kohtaa kuulemma toiminut Eva Mendes, mutta ei nämä hassummalta näytä näin skandinaavisessa pärstässäkään.

Enemmän tietoa laseista löytyy Instrumentariumin sivuilta. Ja, edelleen Instrussa on se kahdet lasit yksien hinnalla -tarjous, jossa toiset rillit voi valita joko itselleen tai vaikka kaverille. Tässä kohtaa muuten pakko todeta, pikkuisen ohi oman asiani, että se Instrun uusi mainos on ihan mahtava. Siis se, jossa mies lähtee kahvilasta lasiostoksille. Tosi ihana! Sen voi katsoa Intrun etusivulta, jos et tiedä, mitä mainosta tarkoitan.

Ennen huulipunan totaalista levitysta Damian räpsi pari kuvaa kasvoistani myös ilman silmälaseja. Kuvauspäivän paras juttu oli ehkä päästä meikkaajamme ammattitaitoisiin käsiin. Monenmoista meikkaajaa on tullut koettua, mutta itse pidin Jaanan otteesta heti ensi sekunnilla. Samalla kun kasvoilleni loihdittiin erilaisia meikkejä, tuntui kuin olisi ollut jossain rentouttavassa kasvohoidossa. (Tiedättehän, tuntuu ihanalle, kun joku meikkaa hellästi ja pehmein ottein, eikä vain sudi niitä kasvoja kuin ladon seinää.)
Vaikka näissä kuvissa tuo meikin määrä ei olekaan kovin suuri, tulee itselle hassu fiilis katsoa tätä lookia. Minä en nimittäin koskaan meikkaa näin. Siis huulia korostaen, ja kirkasta punaista käyttäen!
Huulipunaa ja ripsaria tärkeämmässä roolissa tälläisissä beauty-kuvissa on kuitenkin valot ja varjot. Valokuvissa kun kasvoilta katoaa ulottuvuutta, on tärkeää korostaa kasvojen luustoa ja muotoa oikeanlaisilla varjoilla ja korostuksilla. Vähän sama kuin jos menet yökerhoon; iltameikissäkin niitä varjoja saa olla paljon vahvemmin kuin tavallisessa päivämeikissä, jotta ne tulevat oikeasti esiin.

Tästä, valon ja varjon leikistä, juttelimme myös kuvaajan kanssa. Näissä kuvissa seisoin suoraan ylhäältä tulevan valon alla, ja Damian selitti, kuinka valo piirtää varjoja kasvoilleni, ja tekee niistä kulmikkaat. Valohan laskeutuu kasvojen korkeimmille kohdille, mutta samaana aikaaan niiden alapuolelle syntyy varjoja. Nämä, ei niin suotuisat varjot, taasen rikotaan epäsuoralla salamalla, jotta kasvoille tulee valoa myös vaakasuunnasta. Kukapa esimerkiksi haluaisi varjoja silmiensä alle! Hyvä vertailukohta tähän varjoleikkiin on mielestäni tuo taannoinen vatipää -postauksen kuva. Ilman meikkiä ja ilman varjostuksia, kasvot suoraan valoon päin käännettynä, pää näyttää leveältä ja pullealta. Tiedättehän sen fiiliksen, kun katsotte joitakin kuvia, ja ihmettelette, että onko mulla oikeesti noin leveä naama! No, tämä johtuu juuri niistä varjostusten puutteista tai liian kevyistä varjostuksista, ja siitä, että monesti vieläkin niitä kuvia räpsitään valon puutteessa sillä suoralla salamalla, joka viimeistään saa kasvot näyttämään pullealta kuunaamalta.

Sen verran vielä, että nämä kaikki kuvathan on tosiaan otettu Olympuksen OM-D  E-M1 -kameralla, joka on siis ihan ammattitason kamera, vaikka onkin kooltaan pieni kuin mikä. Itselleni ainakin on pinttynyt päähän aika vahvasti se, että ammattikuvaajalla se kuvauskalusto on suuri, ja mitä isompi tykki kuvaajalla on, sitä suuremmasta tähdestä puhutaan. No, ainakaan tässä kohtaa, koolla ei näytä olevan enää merkitystä. Huippujärkkärinkin ominaisuudetkin on mahdollista laittaa nykyään pieneen pakettiin.

Lisää kuvauspäivän materiaalia ja kivoja juttuja löytyy kampanjasivulta. Käykäähän kurkkimassa!

Myönnän, olen jo aikoja sitten luopunut iltakuvaamisesta, enkä oikeastaan koskaan kuvaa kotiani blogiin keinovalossa, mikä tietenkin tekee koko bloggaamisesta haastavaa näin pimeään vuodenaikaan. Valokuva, valo ja ennenkaikkea luonnonvalo, ovat asioita, joita olen napakasti sitonut toisiinsa. Toki edelleen liputan Suomen valoisalle kesälle ja luonnonvalolle, mutta selvitäkseni tästä vuoden pimeimmästä ajasta haluan saada kuvata myös nyt. Vaikka ennen puolta päivää pitäisi olla se paras hetki valon kannalta, on sisällä pimeää ja kameraan joutuu säätämään ihan tolkkutomia valotusaikoja. Kun ISO-luvunkin haluaa pitää kohtalaisen pienenä, tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että kameran on oltava jalustimella, ja aina tämäkään ei täysin riitä, sillä pieni napin painaminenkin aiheuttaa huterammassa jalustassa kameran tärähdyksen.

Kamera ja objektiivi: Olympus OM-D E-M 10 / 45mm F1.8 Kuva: ISO 250, 45mm, valo -0,7ev, F/1,8, sulkimen nopeus 1/20 

Tämä ei nyt ole mikään Olympus yhteistyöpostaus vaan puhtaasti oma “hitto vie, mitä kuvia” -oivallukseni. Katselin näet keittiön työtasoa “sillä silmällä”, ja mietin, että tuostahan nappaisi kauniin kuvan. No joo, ehkä joku insatkuva enintään, oli ensimmäinen ajatukseni, mutta päätin kokeilla Olympuksen lainakameraa näin iltaolosuhteissa keittiön ikävässä keinovalossa.

Ja mitäpä vielä, vapaalla kädellä (kiitos vakaimen!!!!) ISO 250, ja kuvat ovat tässä! Voinen sanoa, että meillä on keittiössä oikeasti tosi pimeää, kun pari kattovalaisinta puuttuu. Nämä kuvat ovat siis ihan vain hetken mielijohteessa räpsäistyjä, ilman jalustaa ja huom: Ilman jälkimuokkausta!

Kamera ja objektiivi: Olympus OM-D E-M 10 / 45mm F1.8 Kuva: ISO 250, 45mm, valo -0,7ev, F/1,8, sulkimen nopeus 1/40

Mä en tiedä voiko valokuvausta tästä enää helpottaa. Jos siis olet etsimässä itsellesi laadukasta kameraa, mutta parin tonnin jämerä kalusto kauhistuttaa, suosittelen testaamaan Olympuksen minikokoiset järkkärit! Vaikka olen ollut kamerasta tosi innoissani, niin nyt kyllä veti viimeistään suun messingille! Ja, nyt siis ihan jokaiselle kotikuvaajalle: Tälläiset kuvat osaa ottaa jokainen!
Tuo mulla oleva kamera löytyy tästä linkistä.

Kamera ja objektiivi: Olympus OM-D E-M 10 / 45mm F1.8 Kuva: ISO 250, 45mm, valo -0,7ev, F/1,8, sulkimen nopeus 1/20 

Niin, että ehkä blogissa tulee jatkossa näkymään enemmänkin näitä iltakuvia. Nytkin olisin voinut vaikka kuvata chorizopiirakan lopun, ja serkkuni tuoman ihanan höttöleivoksen, mutta jämähdin tuohon yhteen kohteeseen. 🙂

Ihanaa iltaa!

Hellouuuu!
Kuten kuvista voi päätellä, täällä aletaan olla jo ihan iskussa, tosin toipilaaksi luokittelen itseni vielä ainakin huomisen ajan, katsotaan sitten asiaa uudelleen!
Anyway, ajattelin tänään jo näyttää ihan ihmiseltä, ja vetäisin niskaan viime viikolla ostamani uudet releet, jotka instassa jo viikonloppuna vilahtivatkin. Punaiset pöksyt ja farkkupaita, molemmat tosi pirtsakoita!

Mutta, entä otsikko?
Asia on nimittäin niin, että kun joutuu sinnittelemään siellä tylsyyden rajamailla, saa päähänsä mitä hauskempia ideoita. Tällä kertaa hauskuuttelin ottamalla asukuvat laajakuvaobjektiivilla! Menin reilu vuosi sitten maksamaan itseni kipeäksi uudesta objektiivista. Ajatuksena oli lähinnä kuvata laajempaa kuvakulmaa kotona, mutta minä ja obiska – me ei vain tultu toimeen toistemme kanssa. Kotona joka paikka repsottaa, ja laajassa kuvassa näkyy tietty kaikki se. En myöskään ollut ostoksestani ihan varma. Oliko se nyt kuitenkin vähän liian laaja… Oli syy mikä tahansa, obiska jäi vaille käyttöä. Parit kotikuvat kävin sillä napsimassa muualla, mutta nyt objektiivi on ollut varmaan vuoden täysin käyttämättä.

Canon EF 24mm f/2,8 ISO500
Harjoittelu tekee mestareita, ja niinpä päätin kaivaa kapistuksen tänään kaapista ja koittaa, miten lähinnä sisustuskuviin hankkimani objektiivi taipuu ihmisen kuvaamiseen. Kuvauspaikaksi valitsin raput, sillä se on ehkä haastellisin paikka saada ihminen mahtumaan kuvaan useimmiten käyttämälläni 50mm:n “putkella”. Suoraan rappusia vastapäätä on nimittäin seinä, ja tilaa jalustalle on likimain metrin verran.
Alla kuitenkin näytteet kahdella eri objektiivilla kuvattuna. Toki kuvat ovat rajattuja, jouduin suoristamaan niitä jne. Mutta näistä näkee kuitenkin etäisyydet, kuvien terävyyden, ja myös tuon hauskan mittasuhteiden vääristymän (varsinkin ihan eka kuva), kun kuvattava kohde seisoo melkein kiinni kameran linssissä!

Canon EF 24mm f/2,8 ISO640

Canon EF 24mm f/2,8 ISO500
Viimeiset kaksi kuvaa vertailun vuoksi. Nämä siis otettu sillä paljon käyttämälläni Canonin 50mm/1.8 -objektiivilla.Koska kuvasin suurimmalla mahdollisella aukolla (f/1,8), huomaa eron edellisiin varsinkin taustalla näkyvän rappusten kaiteen avulla. Näitä kuvia ei ole rajattu, joten tässä se todellinen, mitä sain tällä polttovälillä kuvaan mahtumaan näissä olosuhteissa. Ymmärtänette, että yli 180 senttisen kohteen mahduttaminen kuvaan on aika usein tosi hankalaa. 🙂 Seinät tuppaavat tulemaan vastaan, vaikkei tässä nyt ihan hellahuoneessa asutakaan.

Canon EF 50mm f/1,8 ISO400

Canon EF 50mm f/1,8 ISO400
Kannattiko leikki? Kyllä vain! Hassujen mittasuhteiden lisäksi löysin myös objektiivin hyvät ominaisuudet. Ahkeralla käytöllä meistä voi kasvaa vaikka bestikset, kuka tietää! Entä kuvan laatu? Kyllä rahalla saa laatua, tässä sen huomasi. Mulla on menossa jo toinen edullinen 50mm objektiivi, ja onhan ero tähän jämerämpään (ja kolme kertaa painavampaan) kapistukseen verrattuna aika iso. Ei paljon tarvinnut terävyyttä kuviin lisäillä!

Kamera : Canon EOS 5D mark II
Objektiivit : Canon EF 24mm f/2,8 ja Canon EF 50mm f/1,8

Pöksyt ja farkkupaita : Mango
Kello : MK
Korvikset : Pernille Corydon (blogin kautta saadut)
Rillit : Lexington (blogin kautta saadut)
Villasukat : äiskän tekemät

Tai siis minä teen, mistäs minä muiden jutut tiedän. Anyway, pieni kurkistus mun bloggauspisteeseen, vaikkakin työhuonetta on blogissa vilahtanut useampaan otteeseen.
Moni kyselikin saa ehdottaa -postauksen jälkeen, mistä meidän työpöytä on ostettu, ja jouduin ikäväkseni ilmoittamaan, että tätä samaista pöytää tuskin löytää mistään, koska kyseessä on tälläinen vanha talonpoikaispöytä. No, vaikka niin kiva ja siro pöytä kyseessä onkin, on tää ainakin mun tarpeisiin ihan liian pieni, ja aikanaan kun työhuonetta aletaan tekemään toiseen huoneeseen, on uuden pöydän hankinta ajankohtaista. Mutta eipä hätää, kyllä tälle jatkossakin paikka löytyy.

Mutta sitten se kurkistus bloggaajan pöydälle: Paljon laitteita, ja iso määrä erilaisia piuhoja. Siinäpä tuo lyhykäisyydessään on. Mutta tilanne työpöydällä on kuitenkin rehellisesti aika erilainen, kuin kuvat yleensä antavat ymmärtää.

Kaaoksen selvittämiseen sain Johtoi-verkkokaupasta valikoiman erilaisia tuotteita johtojen hallintaan, piilottamiseen ja ohjaukseen. Eihän tässä mikään muoviklipu mun pöytääni suuremmaksi tee, mutta sanotaan vaikka niin, että kahvimukille löytyy nyt paremmin paikka, eikä sen kaatuminen ole ainakaan ihan niin todennäköistä kuin ennen.

Paitsi että meillä on muutenkin sellainen johtoviidakko tällä hetkellä vain muutaman toimivan pistorasian vuoksi, on työpöydän seutu luonnolisesti aina täynnä piuhoja. No mitä sitten tarvitaan bloggaamiseen?
Tietokone. Mulla on pöydällä postausta tehdessäni kaksi. Läppäriltä kurkin, miltä postaus näyttää pienemmässä näytössä. Mun macbook ei enää jaksa pyörittää esimerkiksi kameraa, mutta käytän sitä lähinnä surffailessa, ja kommentteihinne, sekä meileihin vastaillessa. Harvoinhan mulla on oikeesti aikaa istua pöydän vieressä, läppäri on milloin missäkin, ja aika usein julkaisen kommentteja vielä sängystä käsin puhelimella. Lisäksi tarvitaan kamera. Tämän postauksen tekoon käytin itseasiassa kahta kameraakin. Tarvitaan lisäksi puhelin ja rutkasti kahvia.
Entä ne johdot ja piuhat. Latureita, virtajohtoja, piuha kännykästä ja kamerasta koneeseen, ym. Mä olen sellainen aina akku lopussa -tyyppi, lataan puhelinta ja kameran akkua yleensä juuri silloin, kun laite sitä jo pyytää. Tämän postauksen tekokin viivästyi, sillä en saanut toisesta kamerasta kuvia koneelle, koska kameran akku loppui kesken siirron.

Hauskinta koko jutussa kuitenkin on se, että oikeesti, aloittaessani bloggaamisen en osannut siirtää kuvia edes kamerasta koneelle. Tuolloin elettiin vanhaa hyvää PC-aikaa, ja kameranakin oli Olympuksen pokkari, joka toimi oikein mallikkaasti automaattiasetuksilla. No, paljon on tapahtunut niistä ajoista, ja jos jotain voin näistä vuosista kiteyttää tänne, on se, että ainoastaan tekemällä oppii!
Kameran ja tietokoneen lisäksi lasken bloggaamiseen tarvittavaksi työkaluksi myös jalustan kameralle. Jalustoja löytyy hintaluokasta 20-1000€ (jäkimmäinen villi veikkaus), mutta tavalliseen bloggaamiseen ja sisällä kuvaamiseen käy ensin alkuun loistavasti juuri nuo halvemmat ja kevyemmät yksilöt.

Blogeja on maailma tulvillaan – yhtä monta erilaista kuin on tekijäänsäkin. Parasta kaikessa; Blogin voi perustaa kuka tahansa! Joko omaksi iloksi tai muidenkin huviksi. Itseasiassa olisi kiva, jos te muut bloggarit laittaisitte tähän postaukseen kommentiksi pienen mainoksen blogistanne. Uusiin blogeihin on aina ilo löytää tiensä, ja uskon, että sieltä voisi moni noukkia itselleen uuden suosikin. Musta olis myös kiva kuulla teiltä, jotka eivät omaa blogia pidä, että onko ajatus sellaisen alkuunpanemisesta käynyt koskaan edes mielessä.

Jokainen postaus syntyy pienestä ideasta. Yksityiskohdasta joka vaatii kuvausta, ja sen ympärille rakennetusta tekstistä, tai ihan vain yleisestä höpötyksestä. Moni postaus syntyy myös kerrottavan sisällön myötä, kuvat seuraavat teemaa. Alkuun voi siis lähteä kahtakin eri tietä.

CableBox, Sumo, ja Cord Wrapit blogin kauttaa saatuja || johtoi.fi

PS: Mulla on jotain kivaa teille viikonlopuksi, pysykäähän kanavalla!

Eilisessä postauksessa kyseltiin kovasti kuvien käsittelystä, joten laitan nyt tälläisen vaihe vaiheelta jutun eilisten kuvien synnystä. (Tai no, itse kuvaaminen jätetään nyt tällä kertaa pois, ja keskitytään vain tähän pikkupiiperrykseen.) Itse en kutsuisi tätä kuvien käsittelyksi, vaan enemmän sellaiseksi kuva-askarteluksi. Mutta niin tai näin, laitan nyt ohjeita teillekin. Käytin eilen ohjelmia, jotka ovat kaikille saatavilla, eli tässä ei nyt tarvittu photaria tai oikeastaan mitään muutakaan kallista ohjelmaa.

Käytin ilmaista Picasa ohjelmaa, jonka voit ladata PC:lle tai Macille. Lisäksi käytin netistä löytyvää PicMonkey -sivustoa, jossa on paljon ilmaisjuttuja, mutta muutamalla dollarilla saat heti hieman enemmän. Esimerkiksi käyttämäni Tranquil efekti kuuluu maksullisiin, mutta voit toki käyttää monia ilmaisia efekteja yhtälailla, ja tehdä kuvista sinun näköisiäsi.

Kuvan kokoa joudut toki muuttamaan alussa hieman pienemmäksi. Itse otan RAW kuvia (joihin teen ne oikeat käsittelyt), ja tuon ne kamerasta iPhotolle. iPhotolla muokkaan kuvien kokoa myös loppuvaiheessa enemmän blogiystävällisemmäksi.

  Mutta lähdetään liikkeelle!
Alkuperäinen kuva:
iPhotossa tein tarvittavat hieosäädöt, ja piennensin kuvan kokoa ennen sen siirtämistä seuraavaan vaiheeseen eli PicMonkeylle.

PicMonkeyssä valitse vasemmasta laidasta tuo labrapullo eli Effects, sieltä Tranquil. Säädin myös hieman Fadea, jotta efekti ei olisi ihan niin hallitseva. Tämän jälkeen valitse vasemmalta tuo atomi/molekyyli(?) kuva, eli valikko Basic Edits, ja sieltä kohta Colors. .

Tranquil efekti on hieman liian lämmin, joten viilensin kuvan sävyä pikkuisen:

Tämän jälkeen otan kuvan Picasaan, ja luon kollaasin tällä yhdellä kuvalla, jotta saan kuvalle reunoja ja elävyyttä. Käytän asetusta kuvakeko, ja valitsen piirrä varjostus

Picasalla rajaan valmiista kollaasista hieman ylimääräisiä reunoja pois, ja siirrän lopputuloksen taas PicMonkeylle.
Tässä kohtaa kuva näyttää tältä:

Valitse PicMonkeyn Overlays valikko, ja skrollaa alas, kunnes löydät kohdan Paper Scrap. Valitse haluamasi kuva, mulla käytössä klemmarilla varustettu paperinpala, joka juuri tuon klemmarin vuoksi vaati kuvan muokkaamisen ensin kollaasiksi, jossa on tyhjää reunaa ja varjostukset.
Asettelet sitten vain haluamasi overlaysin haluamaasi kohtaan, ja tallennat kuvan!

Nyt ollaan tekstiä vaille valmiita! Voit toki lisätä tekstin jo PicMonkeyssä, mutta itse lisäsin sen Picasalla, koska olen ladannut koneelle erilaisia fontteja, ja valikoima Picasassani on huomattavasti parempi, kuin PicMonkeyllä. Fontteja voit ladata esim. Dafont sivustolta.

Valmis kuva! Fonttina Sweetly Broken:

Oliko mitään apua? Toivottavasti edes jotakin vinkkiä saitte!

Aurinkoista perjantaita kuitenkin!