{ maailman paras itseruskettava }

03.6.2013

Noin niin kuin vallan vaatimattomasti omaan empiiriseen tutkimukseeni perustaen.
Blogini vanhemmat lukijat ovat jo saattaneet huokaista helpotuksesta, kun tämän vuotista bareMinerals faux tan -hehkutusta ei ole kuulunut. No, tässä se kuitenkin tulee, aikataulusta poiketen hieman myöhässä, eli kesäkussa (ihanaa, kesäkuu = kesä).

Kyseessä on siis ehdottomasti se yksi ja ainoa voide, joka ainakin omalle iholleni antaa ruskean sävyn ilman oranssin vivahdettakaan. Faux tan on stykkeä kamaa, enkä koskaan ole levittänyt sitä pelkästään, vaan ensin kuorinnan ja rasvauksen jälkeen lisännyt pari tippaa esim. päivävoiteen sekaan. Kroppaan teen 50/50 seoksen notkean ja nopeasti imeytyvän voiteen kanssa, ja tulos on mitä parhain.
Tänäkin vuonna olen jo useasti kuullut, miten kauniin värin olen saanut puutarhatöiden ohessa iholle. Olen hymyillyt ja nyökytellyt kiitollisena, ikään kuin häveten sitä tosiasiaa, että purkistahan tämä on tullut. Siitäkin huolimatta, että jokainen 2000-luvulla tietää purkkirusketuksen olevan ok juttu, kun taas itsensä paahtamista syöpäsäteiden alla pidetään jo hiukan nolona.

bare minerals faus tan body

No, mutta yhden mitäänsanomattoman rusketuspullon sijaan kuvissa onkin nyt kolme tuotetta. Tälle kaudelle Baren faux tan on nimittäin saanut orginellin purkkiruskettajansa vierelle erikseen kasvoille ja vartalolle tarkoitetun aineen. Toimii, ja tarttuu kuin häkä.
Voiteiden ehdottomana plussana luettelisin vahvan karttavärin (joka muuten lantrattuna taittaa hauskasti mielummin vihreään), jonka ansiosta levittäminen on helppoa, ja jo läpikäydyt paikat näkyvät selvästi, sekä tuoksun, jota ei missään tapauksessa uskoisi ruskettajaksi. Omaan nenääni, voide tuoksuu sellaisenaan hetken aikaa kämmenellä karvasmantelilta, mutta koska tuoksu kaiken järjen mukaan viittaisi syanideihin, korostan omaa hajutietouden puutettani. Anyway, jos iho muistuttaa shortsikauden alettua enemmän kynittyä broileria, kuin Kalifornialaista surffaria, kehoitan ottamaan Baren fauxit käyttöön!

bareminerals

Koska voide sisältää pigmenttiä aika reilusti, suosittelen kertakäyttöhanskojen hankkimista. Iho kannattaa myös kuoria hyvin, ja kyynärpäät, jalkaterän sivut, polvet ja nilkan luut kyllästää ensin paksulla voiteella. Kämmenselät on helppo käsitellä vanulapulla johon on sekoittanut nopeasti imeytyvää käsirasvaa ja rusketusvoidetta.

bareminerals faux tan face

Sain jokin aika sitten blogin kautta satsin uudistuneita Lemon juice & glycerin -tuotteita, ja sarjan kevyt pumppupulloon pakkattu käsivoide, onkin ollut mulla nyt fauxien kaverina sekoittaessani sopivaa koostumusta kropalle. Voide imeytyy nopeammin kuin mikään kropparasva, ja siksi se on rusketuskäytössä ihan loistava. 10-15 minuuttia kuivattelua riittää, ja rasva on sujahtanut ihoon. Vaikka olen levitellyt rasvoja illalla suihkun jälkeen, ovat valkoiset pellavalakanat edelleen valkoisia. Suosittelen kokeilemaan.

bareMinerals faux tan -voiteet olen tilannut feeluniquelta, ja voiteiden hinnat ovat siellä n. 16-22 euroa. Eli lähestulkoon markettihinnoissa mennään ( sekä kivasti tullirajojen sisällä), ja kun rasvat tosiaan aina jatkaa muilla voiteilla, ne kestävät kyllä pitkälle syksyyn – tai vaikka talveenkin. Saman valmistajan All-Over Face Color puuteri on myös mahtava pika-apu, jos ilme näyttää kovin kalvakalta. Sarjan uutta, suihkutettavaa ja poispestävää, sävyttävää öljyä en ole kokeillut, mutta jos joku teistä on, kuulen mielelläni senkin toimivuudesta.

Jeps, mutta nyt mä sammutan tietokoneen, täällä nimittäin jyrisee jo kunnolla! Mahtavaa uutta viikkoa, ja aurinkoista kesäkuun alkua kaikille!


8 Responses to “{ maailman paras itseruskettava }”

  1. Heini says:

    Kiitos vinkeistä! Saatan kokeilla jalkoihin.

  2. Viivu says:

    Nyt rupesi kyllä kiinnostamaan. Uskaltaisikohan noita kokeilla tällainen amatööri, joka ei ole ennen käyttänyt itseruskettavia. Onko tuo alkuperäinen tarkoitettu vain kropalle vai pitäisikö tilata nuo kaksi erillistä? Kuinka kauan suunnilleen väri säilyy?

    • Itse olen käyttänyt nyt joitakin vuosia tuota alkuperäistä niin kropalle, kuin kasvoillekin. Kroppaan kroppavoiteella lantrattuna ja kasvoihin kasvovoiteella, you konow…
      Nämä uudet tilasin nyt kokeiluun, mutta otin myös pullon alkuperäistä. Varmaan tuossa sisällössä on nykyään ero, kasvoille tarkoitettu sisältää jotain, mikä sopii naamalle, ja toisinpäin. Mutta jos käyttää näin kuin minä, niin voisin sanoa, että sama p**ka eri paketissa, eroa en ole huomannut.

      Rusketus säilyy joitakin päiviä. Itse käytän niin, että laitan yleensä kolem-neljä kertaa peräkkäin korkeintaan päivän välein, ja sitten ylläpidän väriä hiukan harvemmin rasvaamaalla, esim pari kertaa viikossa.
      Juuri tulin kylppäristä, ja iho on tosi kauniin kullanruskea. Edellisestä rasvauksesta oli jo viikko, joten eron kyllä huomaa. Väri on kuitenkin aivan täydellinen, joten suosittelen kokeilemaan, jos itseruskettavat muuten ovat tuottaneet pettymyksen! 🙂

  3. Tiia says:

    Oi, kuulostaa tosi hyvältä tuotteelta! 🙂 Mietin vaan että löytyyköhän tuota tuotetta Suomesta mistään kaupasta? Tai tuo sivu mistä tilasit, niin voiko sen tuotteen maksaa laskulla? Tai tiiätkö saisko sitä joltain muulta sivulta tilattua silleen että sen vois maksaa laskulla? 🙂 Ja onko tuo koko kropalle tarkotettu aine (ei siis nuo body ja face jutut) yhtä hyvä ku nuo toiset? Sori paljon kysymyksiä, kiitos vastauksista jo etukäteen! 🙂

    • Baren tuotteita myyvät myös jotkut sokokset, stocka ja kicks. Hinnat tosin ovat suomessa hieman kalliimpia. FU:lla voi muistaakseni maksaa joko luottokortilla, tai paypall -toiminnolla.

      Itse kun olen lantrannut tuota rasvaa, voinen sanoa, että vanha pullotuote menee siinä, missä noi uudet naamalle ja kropalle erikseen tarkoitetutkin. Ehkä sitten, jos käyttäis esim. tota facea yksistään, sen hoitavat ominaisuudet tulis enemmän esiin. No, makuasia 🙂

  4. SariH says:

    Moikka ja kiitos vinkistä. Minkälainen mahtaa olla tämän itseruskettavan tuoksu? Usein minulla käyttö tyssää inhottavaan hajuun… Niin ja kiitos ihanasta blogista.

Kommentoi