{ sininen hetki }

25.7.2013

Surffailin tänään inspiraatiota pikkueteiseen ja kuistille, ja joksikin toviksi jumituin näihin varsin sinisiin kuviin.
Sininen on joskus vuosituhannen vaihteessa kuulunut ehdottomasti lemppariväreihini myös sisustuksessa, mutta aikaamyöden sitä näkyy meillä aina vain vähemmän ja vähemmän. Olen kuitenkin aina ihastellut esimerkiksi Tine K:n sinisävyisiä tekstiilejä ja astioita, mutta en ole kuitenkaan saanut niitä istumaan meille. Jotenkin ne vain on, no liian sinisiä tai jotain. Niinpä pikkuhiljaa harmaa on vallannut sijaa enemmän ja enemmän, ottanut tilaa siitä mustan ja valkoisen välistä.

Omaan makuuni näissäkin kuvissa on sinistä ihan liikaa, mutta huomaan löytäväni yksityiskohtia, jotka varmasti toimisivat myös meillä. Paisley- ja chevron-kuviointi, kapea raita ja pienempi, hiukan itämaiseen vivahtava kuviointi. Sävyjä sinisessä on kuten muissakin väreissä, eli kirkuvan ja kirkkaan sijaan omaan kotiin voisi rohkeammin yrittää istuttaa vaikkapa juuri sitä Tinen sävyä denim.
En ole varsinaisesti mikään kausiverhotyyppi, tai verhotyyppi ylipäätään. Meillä ei ole erikseen joulutekstiilejä tai kevätverhoja, joten sinistä pitää varmaan hivuttaa kotiin varovasti. Liika sininen tekee varmasti sellaisen kesäkotifiiliksen, että syksyn tullen kaiken sinertävän piilottaminen tuntuu välttämättömältä.

bla_inredning2 bla_matta_kuddar bla_textilier blatt_skapbla_inredning

Tätä täytyy mutustella! Iskeekö sininen siellä päässä, ja mikäli iskee, iskeekö hyvällä vai pahalla?

Kuvat: Sköna hem


27 Responses to “{ sininen hetki }”

  1. MS Ordinary says:

    Juuri tuollaisissa yhteyksissä sininen menettelee eli kesäkodissa yhdistettynä runsaaseen määrään valkoista. Myös vanhat sinivalkoiset posliiniastiat ja tätänykyä myös koboltinsiniset lasiastiat miellyttävät silmää. Mut seinät tai laatat… No no 🙂 tai siltä ainakin nyt tuntuu.

    • Joo ei missään tapauksessa seiniä tai laattoja, ei! 🙂
      Mutta itse ehkä vierastan just tätä hirveän kovaa kirkkaan sinisen ja valkoisen liittoa. Jotenkin kai just sen kesäkotifiiliksen vuoksi. Ehkä harmaan ja valkoisen kaverina mielummin ja vielä harmaalla taitettua sinistä! 🙂

  2. Sissi says:

    Sininen oli pannassa ainakin 10 vuotta totaalisesti. Suurina syyllisinä luulisin overdose sinistä marimekkoa ja lasia sekä sitä tietyn väristä sinistä kaikkien juhlamekoissa 90-luvulla:) Nyt olen taas lämpeämässä värille, varsinkin paisley-kuvioille:)

  3. AnnaW says:

    Iskeehän tuo! Meillä on niin paljon sinisen ja vihreän sävyjä, ettei liene vaikea arvata iskeekö hyvällä vai pahalla 😀

    Sininen on kesällä kesäinen, syksyllä raikas, talvella viileä ja keväällä keväinen 😀 Mun mielestä siis toimii aina 🙂

    Kivaa viikon loppua!

  4. Melissa says:

    Kyllähän tuo sininen iskee, mutta maltillisena tehosteena valkoista vastaan. Paisley- ja chevron kuvioinnit taitavat muutenkin olla hivuttautumassa kotiimme. Meillä on esimerkiksi juuri tuollaiset deniminsiniset tyynyt sohvassa 😉

  5. Tildanen says:

    Jos jostain Suomessa saisi noin ihania comboja tyynyjä, peittoja, mattoja yms. Ostaisin heti. Joka vuoden aika uudet aivan mielelläni.

  6. Juuri toissapäivänä ostoksilla ollessa mietin, että vähitellen voi käyttää sinistä edes jossain sisustusjutuissa. Ostin pienet kulhot sinisin kukin. Ei siis kovin suuressa määrin.;) Meillä oli noin kymmenen vuotta sitten siniset sohvat (oikein kauniin väriset kyllä, ovat edelleen veljen perheen käytössä) ja verhot, joissa oli sininen kanttaus…ja muutenkin tosi paljon sinistä.:) Taisi tulla yliannostus.
    Samalla kauppareissulla ostin muuten valko-harmaaraidalliset tineK:n tyynynpäälliset Millan putiikista. Mun blogistakin voit käydä katsomassa, jos kiinnostaa.:)

  7. hanne says:

    Ehkä harmaalla taitettu sininen ja ehkä myös musteensininen olisi hyvä yhdistelmä talvikodissakin varsinkin harmaan kanssa. Sininen ja valkoinen on liian “kova” yhdistelmä talvikotiin.

    • Samoja sävyjä ajattelen itsekin. Liian selvä suomenlippuväritys ei istuisi meille kyllä kesälläkään. Myös sellainen sadetta enteilevä harmaansininen taivas on sävynä kaunis! Ruiskukat jätän suosiolla muille. 🙂

  8. ryppymekko says:

    En voinut hädin tuskin sietää sinistä vuosikausiin, tuli mieleen teinivuosi ajat, jolloin monet sisustivat huoneensa siniselläSINISELLÄsinisellä. Mutta tässä muutaman viime vuoden sisään olen tykästynyt siihen koko ajan enemmän, sekä vaate- että sisustusmielessä. Ja veikkaanpa, että sinullakin (blogillasi) on siihen osa syynsä 🙂 Ainakin astioissa vilahdellut. Ihanaista kesän jatkoa Emilia! Suloinen tuo teidän ipana muuten ja kaunis nimikin! 🙂

  9. Heips,
    Meillä on siellä täällä alakerrassa, hieman hennon vaaleansinistä, kuten vanha lipasto, jonka maalasin 🙂 Vaaleansininen on kaunis väri, kunhan sitä ei ole liikaa 🙂

  10. Martta says:

    Mulla oli ekoissa omissa asunnoissa tosi paljon sinivalkoista, mutta nykyään ei juurikaan. No, jotain tyynynpäällisiä kesällä, ja tykkään niistä kyllä. Jotenkin ei vaan enää tunnu istuvan muhin vuodenaikoihin. Tulee jotenkin liian kesämökkifiilis 🙂

  11. esteetikko says:

    Sininen on tulossa tehostevärinä ja jo on aikakin…viimeksi tosiaan ollut n. 15 vuotta sitten. Itse pidän sinisestä yhdistettynä esim. beigeen ja juuri tänään katselin Lexingtonin ja Gantin alennusmyyntejä, samoin Hilfiger – niissä tumman sininen on klassikko 🙂

    • Lexingtonit ja Gantit ei vaan istu meille. Itse vierastan just kyseisten merkkien sini-puna-valko-beigeä värimaailmaa. Vaikkakin pidän niitä klassisina pukeutumisessa, kotiin en niitä kaipaa. Olen enemmän tälläinen pehmeilijä, murretuilla sävyillä leikkijä 🙂

  12. Jatta says:

    Onpa kivat nuo valkoiset jakkarat, minkähän valmistajan mahtavatkaan olla? Aurinkoista viikonvaihdetta sinne 🙂

  13. minttumaari says:

    Sininen on hyvä väri pienessä määrin. Vähän kauhtunut, murrettu sininen on paras. Ei mitään kirkkaan sinistä. Itselleni sininen väri edustaa kodikkuutta. Meillä ruokalautaset on olleet lähes poikkeuksetta sinivalkoisia.

    • Samoilla linjoilla sävyn suhteen, ei liian kirkasta ruiskukkaa, tai muuten silmiinpistävän räikeitä sävyjä.
      Itse pidän vaaleista lautasista, mutta muissa astioissa värit toimivat, ja sininen eritoten!

  14. Kaati says:

    Kommentti tulee vähän myöhässä, kun olimme reissussa, silti on pakko lukaista kaikki postauksesi! 🙂 Sininen on ollut mulle aina aivan kammotusväri. En ole voinut kuvitellakaan sitä meille. Tosin, inhosin vaaleanpunaistakin ennen tyttövauvaa, jonka jälkeen hurahdin siihen kunnolla. Epäilen, että jos uusi tulokas on poika, näyttäytyy hempeän vaaleansininen kohta ihastuttavalta silmissäni.. Jos tummalle siniselle sisustuksessa lämpenen, niin sitten täytyy myöntää, että trendeillä on todella kova voima.

Kommentoi