{ melkein kuin juhlat }

24.7.2013

Olen hirvittävän iloinen, että lapseni ymmärtää juhlimisen päälle. Lasten spontaanius ja impulsiivisuus ovat muutenkin asioita, joista aikuisten pitäisi ottaa huomattavasti enemmän mallia. Me ei nimittäin vain herkuteltu keskenämme, vaan leivoimme hiukan enemmän, kutsuimme myös isovanhemmat kylään, ja lopulta nautittiin melkein kuin juhlakahvit puutarhassa.
Tälläiset pikakekkerit on oikeastaan todella vapauttavia, siivota kun ei kuitenkaan ehdi, ja kukkapenkin nokkosetkin sojottivat kunniapaikoillaan. Lapsilta voi oppia paljon, ja minä opin, että kaiken ei tarvitse olla niin huolella mietittyä tai valmisteltua – joskus rennommalla otteella saa aikaiseksi paljon hauskemman lopputuloksen!

Klaara valkosuklaa-vadelma -muffini

Ihan en mene lupaamaan, että meillä synttäreitä puolivuosittain jatkossakin juhlitaan, mutta laitetaan nämä samaan kategoriaan kissan ristiäisten kanssa, jotka äitini joutui joskus lyhyellä varoitusajalla järjestämään! Arki on kuitenkin huomattavasti mukavampaa, kun välillä keksii aiheita juhlaan. Suosittelen, kokeilkaa ihmeessä!


37 Responses to “{ melkein kuin juhlat }”

  1. Tiiti says:

    Kunpa tämän vain muistaisi ja uskaltaisi useammin toteuttaa ..rennommalla otteella kun saa monesti hauskemmat juhlat! Neitikin aivan säteilee onnesta!

  2. VivianP says:

    Voihan suloisuus!
    Onnea puolivuotiaalle ja mukavaa kesän jatkoa 🙂

  3. Heli-Paula says:

    Meillä oli kesäkuun lopulla ex tempore kehitetyt piirakka/keksikestit naapuruston lasten kanssa. Ensin leivotttiin piirakat ja sitten herkuteltiin ja mukavaa oli!

  4. Heidi says:

    Onnea puolivuotiaalle, on kyllä niin mahtavan suloinen tyttö että! 🙂

  5. Leeni says:

    Ihanat saparot puolivuotiaalla sankarilla! Meidän poikavauvalla on paljon hiuksia myös, mikä tuntuu kismittävän joidenkin tyttövauvojen äitejä 😀

  6. Reetta says:

    Voi miten suloiset kuvat! Onnea ja iloa 1/2 vuotiaalle neiti söpölle:) t.Reetta

  7. Muumimamma says:

    Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, voi kunpa oisin saanut olla mukana!!! ❤

  8. Selma says:

    Voi hyvä ihme, mikä suloisuus ja mitkä kuvat! Onnea!

  9. Jenni says:

    Suloinen puolivuotias, onnea! <3

  10. Tarja says:

    Ihana saparopää, aika rientää siivillä! Olen myös omista lapsistani huomannut tuon spontaaniuden juhlintaan, lapsilla on aina aihetta juhlaan, vaikka joka päivä. Miksei siis meillä aikuisillakin… :)?

  11. Hanna says:

    Voi suloisuutta, paljon onnea pikkuiselle. Minä tykkään järjestää lastenjuhlia kun ne voi aina ottaa vähän rennommalla meinigillä ja tarjottavilla :).

  12. Elisa says:

    Hei, mä en kestä miten suloinen Klaara on. Kunnon linssilude! Ja nyt on siirrytty jo saparoihin. Minkälainen kultakutri se mahtaakaan olla, kun tulee 1v. täyteen?!

  13. Anne says:

    Klaara on kyllä aivan kertakaikkisen suloinen lapsonen! Lämmin onnitteluhalipusu tältä mummelilta! <3

  14. Sari says:

    Suloinen hympykkä! 😀 Siskon kanssa täällä yhdessä ihastellaan. 🙂 Ja joo, pikakekkerit ja kaikenlainen ex tempore -toiminta kunniaan! Me noudatettiin juuri em. periaatetta lähtemällä siskon kanssa kahden Helsinkiin humputtelemaan. Parhautta, sanon minä. 🙂

    • Tosin sä olet kyllä niin pro juhlien järjestäjä, että tässä hiukan iskee alemmuuden tunnetta kuule harteille! 🙂

      Mutta Helsinki kuulostaa hyvälle! Parhautta varmasti! 🙂

  15. Kyllä on niin kuvauksellinen tuo teidän neiti! Äitiinsä tullut. 🙂
    Viisaita sanoja lapsilta oppimisesta. Mihin ilo ja ihmettely ja spontaanius meinaa kadota…eihän nykyään kukaan käy kylässäkään ilman kutsua ja perusteellista suunnittelua! Ja juhlat, ne vasta vakava asia ovatkin.;)

  16. Niin suloinen neiti! Meillä täytettiin kuukausi, ja mieli teki järjestää jo sille juhlat 🙂

  17. Annika says:

    Niin suloinen neiti, ja niin ihanat saparot! 🙂 Ja niin se vaan on, että spontaanit juhlat on aina niitä parhaita.

  18. Katja says:

    Ihanat suurrealistisen siniset silmät! Pakko sun on ujuttaa sinistä sisustukseen:-). Seuraavaan postaukseen viitaten.

  19. Nora says:

    Suloinen neiti kyllä. =)
    Hiukset on jo niin pitkät ettei uskois vasta puoli vuotiaaksi.

Kommentoi