Piti juhlistaa pikkupotilaan tervehtymistä leipolla näitä mustikkamuffineita, joita teimme jo syksyllä 2011, muokkaamalla omenamuffinien helppoa ohjetta. Vaan toisin kävi;
Oma olo oli jo aamulla outo ja kummallinen (enemmän kuin yleensä), ja iltaa kohden kävikin hyvin selväksi: Seuraava potilas olen minä itse!
No, nyt ei auta kuin toivoa, että tämä menee ohi -ja äkkiä!
Pysykäähän terveinä siellä!!! Niin, ja leipokaa. Se on kivaa!
Voi ei!
Pikaista paranemista:)
Sanopas muuta. Jo oli markkinat, mutta onneksi jo hiljenemään päin!
Äh, tylsää.. Pikaista paranemista!
Leipominen on kyllä kivaa, ihan vahingossa pyöräytin porkkanakakun just. Hups.
Huomaan, että tauti alkaa parantua, kun iski ihan kauhee porkkanakakun himo… Hmmm, kyllä tässä kohta täytyy leipomiset aloittaa!
Eikä – paranemisia sinulle!! <3
Juu, yök, mikä tauti! Huh, no kaikki taisi jo tulla ulos, joten eiköhän se tästä!
Täytyy nyt koputtaa puuta (päätä), mutta ihmettelen, kun meille ei ole vielä syyskröhiä tullut.. Pikaista paranemista ja lepoa (toivottavasti pystyt lepäilemään itsekin!) Ja kyllä leipomisesta vaan tulee hyvä fiilis!
herkullisen näköisiä muffinseja..
Meillä oli siis oksutauti. Kamala! Olo veti ihan heikoksi, ja pönttöä sai halailla. Onneksi me aikuiset sentään just ehditään saada se tavara sinne minne se kuuluukin, toista on lasten kanssa!
Tosi kurjaa tää syksy aina näiden tautien vuoksi…
Paranemista!!
ja juu, syksy on ihan parasta leivonta-aikaa <3
Kiitos. Niinhän se on. Mun tekis vielä mieli tehdä vatuista yks brita-kakku. Vyötärö tosin on eri mieltä.
Minulla on just kyseiset muffinssit uunissa omenatäytteellä ja hyvältä näyttää!
Namskis! Ihania, mulle tuli tuoksu jo nenään!
Voi ei
Toivottavasti menee nopeasti ohi. Ja kiitos vanhan rouvan historiaa valottaneesta linkistä pari postausts taaksepäin!
Kiitos, Martta!