Uuden Kuun Facebook-sivua seuraaville tämä pieni kurkistus keittiöön ei olekaan enää mikään uusi juttu. Viikonloppuna jo paljastin, että huilailu ei mennyt ihan toimettomana olemiseksi kuitenkaan.
Se, miltä keittiön tämä seinä näytti ennen, on nähtävissä vanhasta ajatuksia keittiöstä -postauksesta. Pahoittelut, siirretyn postauksen asettelu ei oikein istu nykyiseen blogipohjaani.
Keittiön lattiapuut ovat yhä ja edelleen sievässä pinossa ja odottavat tekijäänsä. Mutta, jospa tämä pieni ja varovainen liikkeellelähtö saisi aikaan suuremmankin tehokkuuden puuskan! Mene ja tiedä. Uskokaa pois, yritän kuitenkin kaikkeni!
Eilen kuitenkin yksi epämääräinen lautakasa sai uuden muodon, ja keittiö piristyi kummasti. Lisää kuvia myöhemmin, nyt iltapalapuuhien pariin!
Pannari vai sämpylät, siinäpä muuten kinkkinen iltapalapulma!
Puspus, köökin nurkasta!
Ps. Toivottavasti tätä artikkelia voi jo kommentoidakin. Edellistä kun ei vissiin voinut. Mulla on tänään ollut sellainen väsytystaistelu WordPressin kanssa, että en tiedä kumpi tässä alkaa ensin taipua…
Ihanalle näyttää! Noita hyllyjä oon meillekin
nään jo mielessäni
pitäs saada hyllytkin vaan tehtyä,
ihanaa iltaa!
Aatellu ( tai kannattimet ainakin näyttäs Ikealle?)
.. Onko sulla noi hyllyt sen 28? Mietin näyttääkö
Ne pöljälle, kun kannattin ” pitkä “!? Teillä
Ne ainakin näyttää ihanalle
Mitä laudoista tuli
Että saan Tinet sinne
Juu, kannattimet on ikeasta samoin hyllylevyt. Ovat niitä puisia, läpikuultavan valkoisia. Ja just sen 28cm syviä.
Musta ne näyttää oikein hyviltä, ja enemmänkin naitä keittiöön pitäisi laittaa.
Mä koitan tehdä eittiöpostausta teille. Tosin nurinaa ja haaveilua se suurimmaksi osaksi sitten on!
Ihanaa viikonloppua! ♥
Joo sitten ne on just ne
se kannattimen korkeus vaan alkuun tuntu liian pitkälle, mutta varmasti siihen tottuu. Meillä ne tulee kaappiin kii, eli ei ” ilmavasti “, kuin teillä
oih ihana postaus siis tulossa!
Miten sulla voikin olla vain noin ihania astioita, koreja ja tavaroita keittiössä?! Ei missään rumaa sinistä sientä tai väärän väristä tiskirättiä.
*kateellinen* Ja myös inspiroitunut.
Mulla on sellainen systeemi, että rumat käyttötavarat pitää saada piiloon, jos kauniita ei ole!
Mutta muista, että blogissa on aina aika rajattu kuvakulma. Totuus on joskus vähemmän kaunista!