{ rästibileet }

12.5.2014

Olen mukana Indiedaysin ja Kodin ykkösen Elämäni Koti -yhteistyössä. En tiedä oletteko sivustoon aikaisemmin jo tutustuneet, mutta nyt kannattaa klikkailla tuonne sivuille, mikäli et ole niin jo tehnyt. Kyseessähän on siis varsinainen ideapankki kaikille sisustuksesta ja somistamisesta kiinnostuneille. Mukana sivustolla on suomalaisia sisustusbloggaajia, ja tarkoitus on siis jakaa inspiraatiota ihan kaikille.

Tämän mun osuuden myötä, multa kysyttiin, onko mielessäni joitakin juhlia, jotka olen ajatellut kotonani järjestää, tai haaveilenko sellaisista. No, onhan meillä ollut mielessä ne “rästibileet”.
Rästibileet pitävät sisällään kaikki pitämättä jääneet tuparit, niin ikään pitämättä jääneet kolmekymppiset (sekä minun, että mieheni), pitämättä jääneet häät ja kaiken muunkin mahdollisen, mitä ei vaan ole tullut juhlittua. (Voi kauhea, sainpas meidät kuulostamaan tylsiltä!) Ajatuksena on viettää aikaa rennosti ystävien kanssa, puutarhajuhlatunnelmissa, kera hyvän ruuan ja juoman.

Tehtäväkseni sain poimia Kodin ykkösen valikoimista tuotteita, joilla itse taikoisin suunnittelemieni juhlien tunnelman kasaan. Alla siis joitakin omia poimintojani kodin ykkösen valikoimista ja lähinnä juuri näitä juhlia ajatellen!

kodin11

Koska tarkoitus on todellakin juhlia kesäaikaan, puutarhan puolelle onkin ollut suunnitelmissa erilaisten istumapaikkojen lisääminen. Suuren pöydän tekemistä itse, olemme mittineet jo pitkään, malliltaan Shabbby Chic mäntypöytä on hyvin paljon sitä, mitä olemme ajatelleet. Yksinkertaiset ja edulliset Anno korituolit olisivat pinnottavuutensa vuoksi helppo säilyttää, ja ne saisivat ulkona varmasti kauniin sävyn itseensä. Meillä on aikoinaan ollutkin hyvin samankaltaisia tuoleja puutarhassa.

kodin12

Nyt mennään osastolle öky ja kylpy. En tiedä onko musta tullut vanha vai mitä, mutta ollaan aina välillä miehen kanssa heitelty ilmoille ajatusta kylpytynyristä. Olemme tosin tulleet siihen tulokseen, että ehkä moisen paikka olisi siinä kohtaa, kun lapset ovat jo jonkin verran omatoimisempia, ja sitä aikaa kylpemiseen ihan oikeasti jäisi. Mutta kun nyt pyydettiin miettimään asioita, jotka tekisivät juhlastamme vielä enemmän juhlan, listaan Kirami Kylpytynnyrin ihan kunkuksi! Ystävät hyvät, tynnyriä ei kuitenkaan meidän pihasta taida löytyä, joten allasbileet voidaan unohtaa!
Tunnelmaa puutarhaan ja pimeneviin kesäiltoihin loisin mielelläni suurilla mustilla Liege -lyhdyillä. Näissä on tosi kaunis malli, ja kelpuuttaisin samaisia lyhtyjä talviaikaan ihan sisällekin!
Mutta, koska kynttilä ei paljoa lämmitä, pitäisi iltaa istuvien ystävien harteille heittää myös jotakin lämmikettä. Erilaisilla huovilla ja peitoilla voisi verhota itsensä kesäyöhön, ja Anno Huili -torkkupeite on kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin klassisen oloinen valinta.

kodin13

Astia ja tarjoilupuolelle valitsisin muutaman yksinkertaisen jutun. Olen jo pitkään miettinyt hankkivani yksinkertaisia Arabian 24h -lautasia. Meillä on oikeastaan ihan pula kunnon ruokalautasista, ja kun miettii isompaa väkimäärää, tavallinen valkoinen lautanen olisi helppo yhdistää jo olemassa oleviin astioihin. Lasipuolelta silmäni osuivat Royal Leerdam viinilasisettiin. Näyttivät olevan melko paksua lasia, joten ei sitten ainakaan juhliessa tarvisi varoa ohuita ja kalliita lasisarjoja. Nämä olisivat puutarhajuhliin kuin tehdyt!
Koska tarjoilut taasen ovat mielessäni helppoina sormisyötävinä ja tapastyylisinä pikkupaloina, salaatteina ja grilliherkkuina, suuret Emile & Henry Lasagnevuuat olisivat loistava tapa laittaa ruokaa tarjolle. Yksinkertaiseen valkoiseen astiaan kasaa niin näyttävän saalaatin, kuin pinon grillipihvejä. Muutama vuoka pitäisi ainakin olla pöytää kiertämässä!
Jonkinmoinen nesteytys on oltava jokaisissa juhlissa, ja tässä kohtaa astiapuolen ehdottomaksi ykköseksi nousi kuusi litrainen lasikanisteri! En voi olla miettimättä, miten upea tuo olisi, jos siihen tekisi itse vaikka sangriaa,hedelmälohkoineen kaikkineen. Hurjan kaunis varmasti!

Mutta käykäähän kurkkimassa tuo Elämäni koti -sivusto! Sieltä löytää tosi kivoja kuvia ja kuvakollaaseja joista varmasti saa inspistä niin kotiin, mökille, kuin puutarhaankin. Esimerkiksi tästä löytyy kivoja ideoita muuten vain puutarhan piristykseksi, mikäli sen isompaa juhlasumaa ei ole jäänyt rästiin! 🙂


4 Responses to “{ rästibileet }”

  1. Sari says:

    Oi oi juhlat..!! 😉 No sä tiedät mitä mä niistä tuumaan! Meillä tämä vuosi taitaa kesäjuhlien osalta olla välivuosi, vaikka päässä onkin jo pitkään muhitellut ihan loistava teema, jonka ympärille saisi vaikka mitä kivaa. 🙂 Mut tämä(kin) sivusto oli mulle ihan uusi tuttavuus. Täytyy käydä kurkkaamassa. Kivaa viikkoa!

    • No sähän oot itse juhlien mestari! 😀
      Musta olis kans kiva kehittää myös jotain teemaa bileiden ympärille, ja ne teidän leffajuhlat oli musta ihan loistava idea! Tosin en mä varmaan jaksais mitenkään nähdä niin paljoa vaivaa. 🙁
      No, kai sitä voi juhlia vähemmälläkin! 😀

      Kivaa viikkoa sinne myös! Arskaa tilauksessa! 🙂

  2. Hanna says:

    Meillä oli kaksi vuotta sitten rästibileet, samat rästit kuin teillä, häät, tuparit, 30-kymppiset. Tänä vuonna otetaan taas elokuussa uusiksi, niin mukavaa meillä oli. Elokuun viilenevässä illassa kaikille täkki aarteilleni oli käyttöä, kun istuttiin kylkikyljessä takapihan terassilla. Järkiostoksia siis nekin 😉 Olen miettinyt, että ikean pukkijaloista voisi saada kivan pitkän juhlapöydän.

    • Jee, kuulostaa hyvältä! Ehkä kunnon rästipino on sittenkin ihan kiva. Onpahan aihetta juhlaan! 😀
      Ja mikä mahtava perustelu hankkia vaikka lisää täkkejä! 😀
      Mä tykkäisin sellaisista tosi paksuista pukkijaloista, mut ne tarttis varmaan tehdä kyllä itse…

Kommentoi