{ aamu- vai iltaihminen }

17.8.2014

Pirtsakat huomenet!

Kuten varmaan monessa muussakin pikkulapsiperheessä, aamu on täällä aloitettu sunnuntaista huolimatta jo ennen kuutta. Toki meilläkin joskus pidempään nukutaan, eilen jopa seitsemään ja toinen lapsista nousi vasta puoli yhdeksältä. Myönnän toki välillä miettiväni, että lasten kasvaessa sitä saisi itsekin mahdollisuuden joskus nukkua pidempään, mutta noin pääsääntöisesti aamuherätykset eivät itseäni juuri haittaa. Oikeastaan päinvastoin! Jos kello lähentelee yhdeksää kun avaan silmäni, koen hirveän huolen siitä, että päivää on kulunut hukkaan jo hyvän matkaa.

Puhutaan aamuihmisistä ja iltaihmisistä. Itse koen kuuluvani ensimmäiseen ryhmään, vaikka mielelläni nukunkin välillä pidempään. Aamuvirkku taasen on mielestäni eri asia. Siinä on kyse enemmänkin luonnollisesta vuorokausirytmistä, ei kellonsoitosta. Vanhemmitenhan ihmisistä usein tulee aamuvirkkuja.

Mitä sitten on olla aamuihminen olematta samaan aikaan aamuvirkku?
Itselleni “aamuihmisyys” tulee enemmänkin siitä aamun fiiliksestä. Noustako kiroillen ja pärräten univajettaan, vai innoissaan uudesta päivästä. En esimerkikis ole koskaan torkuttanut puhelimeni herätystoimintoa. Vanhassa Nokiassa herätysmelodia alkoi aina pienellä erillisellä piippauksella, ja olin pystyssä ennen kuin pidempi piipitys alkoi. Nykyisin heräämisnopeuteni riippuu pitkälti siitä, miten suureksi olen säätänyt puhelimeni äänet. Joskus lampaantaljan ja villasukan välissä soiva puhelin hälyttää niin äänettömästi, että herääminen siihen kestää pidempään. Mutta noin yleisesti olen kuitenkin niitä ihmisiä, joille herätyskellon pirahdus tarkoittaa pystyyn nousua.

Aamuihminen olen siinäkin mielessä, että herään mielelläni vähintään 2,5-3 tuntia ennen “lähtöä”. Toki aamulenkille lähden noin vartin sisään heräämisestäni, mutta mikäli kyse on työstä, opiskelusta tai mistä tahansa matkaan lähdöstä, viritän vekkarin soimaan hyvissä ajoin. Aamulla aika kuluu kahvin, tietokoneen ja aamupalan merkeissä. Myös meikki ja hiukset ottavat aikansa. Näistä suurimman osan tahdon kuitenkin tehdä yksin ja rauhassa. Ennen kuin on aika kattaa aamupalat muille, huolehtia lasten hammaspesuista ja pukeutumisesta.

Aamuihmisenä myös liikun mielummin aikaisin aamulla, kuin myöhään illalla. Koen näin säästäväni aikaa, ja vireystaso nousee korkealle koko päivää ajatellen. Valitettavasti joka aamu liikkuminen ei ole mahdollista, sillä en voi jättää lapsia yksin kotiin, tai en viitsi ottaa sitä riskiä, että lapset heräävät poissaollessani ja herättävät isänsä, joka on vasta päässyt unilleen. Mutta, silloin kuin vain on mahdollista, aikataulutan aamuuni mielelläni oman liikuntatuntini.

kotoilua

Aamuvirkku aamuihminen?
Vaikka nautin aamun raukeudesta ja varhaisista tunneista yksin ja omassa seurassani, virkeyteni on ollut kesän mittaan koetuksella. Syykin on yksinkertainen, omat elämäntavat kun vaikuttavat vireystasoon. Jos illat venyvät säännöllisesti yli puolen yön, on turha luulla, että vajaan viiden tunnin unilla kukaan olisi pidemmän päälle kovin virkeä.
Siispä pitää katsoa itseään peilistä ja myöntää, että jotakin on tehtävä!
Viimeisen viikon ajan otin itselleni tavoitteeksi vaipua höyhensaarille, kun kellon ensimmäiset numerot ovat korkeintaan 22. Onnistuinkin tässä aika hyvin, ja uuden viikon haasteeksi aionkin ottaa nukkumaanmenoaikani parantamisen entisestään. Rajan voisi vaikkapa vetää siihen, että seuraavan viikon ajan olen sängyssä viimeistään klo 22.15. Pienillä muutoksilla kun on mahdollisuus totuttaa keho parempiin elämäntapoihin melko huomaamatta.

Aamu- vai iltaihmisiä? Aamun virkkuja vai torkkuja? Olisi kiva kuulla myös teidän mielipiteitänne ja kokemuksianne. Entä onko joku tietoisesti muokannut itsestään aamuihmisen, muuttanut rytmiään ja asennoitumistaan aamuihin?

Reipasta ja aurinkoista päivää teille!


28 Responses to “{ aamu- vai iltaihminen }”

  1. Mirka says:

    Ihan ehdottomasti oon aamuihminen. Mun myös tarvii herätä hyvissä ajoin ennen lähtöä, haluan aloittaa päivän rauhassa. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö nousisi sängystä heti ensimmäiseen kellonpirahdukseen 😀 Mutta keitän puuron, syön sen rauhassa ja sitten koiran kanssa lenkille ja sitten valmistautuminen jne.

  2. Katja says:

    En liioin ole ikinä torkuttanut, enkä ymmärrä, miten kukaan kestää sitä. Siitä tulee vain vihaiseksi.

    Edellisessä elämässäni olin aamuihminen, nykyään haluaisin nukkua pidempään. Kaksi nuorinta lasta ja isänsä ovat aika aamuhitaita, joten on ollut olosuhteiden pakko muuttaa omaa suhdettaan aamuihin. Välillä tuskastuttaa herätellä toisia pitkän aikaa, ennenkuin alkaa virtaa löytyä.

    • En myöskään ymmärrä tuota torkuttamista. Eikös se ole vähän kuin kiduttaisi itseään. 🙂
      Aika paljonkin tuo perheen muiden osapuolten tapa vaikuttaa myös omaan toimintaan. Meillä arki on niin rikkonaista, että minulla ja miehelläni ei ole koskaan ollut oikein yhteistä vuorokausirytmiä. Ennen lapsia saatoin hyvin kömpiä kahdeksalta nukkumaan. Nyt venytän iltaa, jotta saisimme aikaa myös toisillemme kun se on mahdollista. Iltoina, joina olen lasten kanssa yksin, kömmin mielelläni ajoissa sänkyyn.

  3. idahhh says:

    Olen vähän molempia, tykkään herätä aikaisin aamuisin ja kello on aina väh. tuntia aikaisemmin herättämässä ennen lähtöä! Opiskellessa heräsin monesti monta tuntia ennen lähtöä kouluun tekemmään läksyjä koska koin että opin silloin paljon paremmin kuin sitten olisin illalla väsyneenä tehnyt ne niska limassa silmät ristissä. Enkä nykyäänkään vapaapäivinäkään osaa nukkua 8 pidempään, mutta haitta puoli tässä on se että olen aika iltavirkku. Jos en ole saanut aikaseksi mennä sänkyyn ennen klo.10 niin nukkumisesta tulee vaikeata. Jotenkin silloin tuntuu että riittäisi taas energiaa kaikkiin kotitöihin mitä ei päivällä olisi jaksanut tehdä kirveelläkään! 😀

    • Niin, unihan kulkee kuin junavuorot. Sitä pitäisi olla valmiina hyppäämään kyytiin, kun se ensimmäinen sopiva vuoro ajaa ohi. Jos sen missaa, pitää odotella seuraavaa. Tämä on muuten vissiin aika yleinen ongelma! 🙂

  4. Mimmu says:

    Mä niin toivoisin olevani aamuihminen ja kadehdin itseni vihreäksi kaikkia sellaisia! Olisi niin ihanaa herätä aikaisin, ennen lapsia, ja tehdä vaikka mitä rauhassa! Valitettavasti teen niin, että aamulla laitan lastenohjelmat päälle ja nukun niin kauan kuin lapset jaksavat niitä katsella- ja joudun heräämään suoraan kauheaan härdelliin, kun lapset haluavat aamupalaa ja ovat valmiita elämään taas sata lasissa uuden päivän. 🙂

    En osaa mennä nukkumaan ennen miestäni, joka valvoo puoliinöihin joka ilta. Senkin takia en jaksa aamulla nousta. Suo siellä, vetelä täällä. 🙂

    • Minäkin menin ennen lapsia aina aikaisin nukkumaan, mutta nykyään valvon mieheni kanssa välillä todella pitkään. Kun jotenkin haluaisi myös sitä yhteistä aikaa. No, nyt olen päättänyt taas alkaa kuuntelemaan omaa kehoani. Ja aika paljonhan se menee niin, että silloin kun elän itselleni sopivaa rytmiä, myös mies alkaa nukahtamaan aikaisemmin. Joten siitä hyötyy lopulta molemmat! 🙂

  5. Jarna says:

    Aamutorkku, joka herää viimetipassa torkutuksen jälkeen. Pidän aikaisista aamuista ja niiden yksinäisistä hetkistä, mutta aikaiset aamuheräämiset eivät valitettavasti ole mulle luonnollisia. Yleensä en edes kuule kellon ensimmäistä herätystä vaan painan unissani torkkua eteenpäin. En kuitenkaan tykkää nukkua yli yhdeksän. Illat tuppaa venymään huomaamatta ja inspiraatio ikävästi iskee siinä kahdeksan jälkeen kun pitää jo talon hiljentyä ensimmäisen mentyä unille.

    • En ole koskaan ymmärtänyt tätä, että siihen ei muka oikein herää kun kello soi. Mieheni myös torkuttaa, ja silloin en itse voi nukkua, kun pelkään, että hän ei sitten oikeasti nouse ajoissa, ja myöhästyy menoistaan. 🙂
      Mutta hyvä esimerkki. Toiset ovat vain parhaimmillaan aamuisin, ja toiset iltaisin!

  6. Janna says:

    Olen ehdottomasti iltaihminen! Itsestä on kuitenkin pakko muokata aamuihminen koulun takia, mikä tuntuu hyvin väärältä. Tuntuu ikävältä joutua muuttamaan omaa itseään toisen ihmisryhmän – aamuvirkkujen – takia, koska heidän ympärilläänhän koulut ja työt pyörivät. En tiedä, miksi, mutta en vain saa kunnolla unta ennen puolta yötä, en vaikka olisin kuinka väsynyt, mutta arjen alettua olen saanut itseni nukkumaan “jo” yhdentoista molemmin puolin. Tarkoitus olisi vielä aikaistaa nukkumaanmenoa ja olla sängyssä aina ennen klo 23. Pidän aamuista ja niiden raikkaasta kirpeydestä kunhan vain pystyisin nukahtamaan aikaisemmin, mutta sisäinen kelloni sanoo aina muuta. Torkuttaminen on paha tapani ja siitä pitäisi päästä eroon. Olen harrastanut sitä jo niin monta vuotta, etten tiedä, miltä tuntuu herätä ilman torkuttelua 😀 Ilman torkuttamista aamuissakin olisi vartti enemmän aikaa valmistautua ennen lähtöä. Ehkä joku päivä pääsen paheestani eroon.

    • Niin, kai tuo torkuttaminen on tapa, johon vain oppii. Oletko kokeillut melatoniini lisää iltoihin. Sehän on aika hyvä konsti muuttaa sisäistä vuorokausirytmiä. Monethan käyttävät melatoniinia esim. aikaerosta selviytymiseen. Moni on saanut siitä paljon apua.
      Mutta totta, yhteiskunta pyörii aika tavalla aamupainotteisesti! 🙂

  7. inspirations says:

    Kiva postaus arjen alkuun. Kesällä ja lomalla helposti tekeminen venyy myöhään iltaan ja samoin nukkuminen aamulla. Siihen rytmiin on todella helppoa ajautua. Tunnen kuitenkin voivani paljon paremmin ja saavani enemmän päivistä irti, jos menen nukkumaan ajoissa ja herään ajoissa. Rytmi pitäisi pitää säännöllisenä, koska muuten uneni muuttuu tosi herkäksi ja jos aamu venyy, ei uni tule ajoissa tai herään kesken unien seuraavan yönä. Tämä postaus pisti taas ajattelemaan asiaa ja aion myös ryhdistäytyä ensi viikolla olemalla sängyssä kymmenen maissa joka ilta. Joogaan joka aamu ja herättelen sillä itseni kunnolla, mutta siihenkin tarvitsen kunnolla rauhallista aikaa.

    • Olen kanssasi niin samoilla linjoilla. Minäkin voin paremmin, kun rytmini on kohdillaan ja saan riittävästi unta. Kesä on täälläkin vaikuttanut rytmiin, mutta aion totisesti korjata kurssin, jotta syksy sujuisi mukavammin! 🙂

  8. Eija says:

    Tuohan olisi ihanteellista, jos osaisi herätä ajoissa, mutta minä en kuulu siihen ryhmään :D. OLemme mieheni kanssa yrittäjiä, ja työmme painottuu iltaan. Meillä lapsetkin valvovat melko myöhään. Meidän perheessä teini menee ensimmäiseksi nukkumaan (ja ihan omasta tahdostaan). Yleensä kello on lähempänä yhtä, kun me aikuiset menemme sänkyyn, mieheni valvoo usein vielä pidempään. Aamulla heräämme 8 ja 9 välillä, teini on jo lähtenyt kouluun ja nuorimmaisemme heräilee samoihin aikohin meidän kanssa.

    Silloin kun olin ihan normaalissa päivätyössä, torkuttelin aamulla pari kertaa ja laitoin itseni työkuntoon vauhdilla, ja juoksujalkaa sitten työmaalle. Mikähän siinäkin on ettei voi mennä illalla aikaisemmin nukkumaan…

    • No työ on toki asia, joka vaikuttaa rytmiin paljon. Eikä sitä oikein osaa nukkuakaan, jos käy vielä kierroksilla. Huomasin saman iltatreeneistä. Vaatii jonkinlaisen “tasaantumisajan” ennen kuin keho on valmis lepoon. 🙂

  9. Neljän äiti says:

    Mä oon iltavirkku ja aamutorkku. Meillä neljä lasta pikku vauvaa lukuunottamatta menee nukkumaan vasta klo 22 ja herää aamulla klo 10. Monet tätä ihmettelee. Meille tämä kuitenkin sopii, koska miehen työpäivät monesti venyvät ja näin hän kerkeää olemaan enemmän lasten kanssa iltaisin. Toki joskus lapset menevät aikasemmin nukkumaan, jos aamulla on jotakin menoa. Tykkään itekin valvoa iltaisin ja nukkua aamulla pitkään. Minulle ei sopisi ollenkaan se, että lapset heräisivät jo kukon laulun aikaan ja joutuisin olla lasten kanssa yli kellon ympäryksen ennen kuin mies tulisi kotiin. Se olisi liian rankkaa.

    • No mutta jokainen tekee niin kuin itselle ja perheen elämäntilanteeseen parhaiten sopii. Eihän tälläiseen asiaan voi vetää yleistäviä linjoja ja sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin. Toiset ovat myös luovempia ja sosiaalisempia illalla. Kai se on aika henkilökohtainen juttu, mikä kullekin sopii parhaiten. 🙂

  10. Martta says:

    Minä olen iltavirkku luonnostani, usein saan juuri iltaisin eniten aikaiseksi kaikenlaista. Varsinkin kesäisin, kun valoisaa aikaa riittää. Mutta meilläkin on nahkavekkari, jonka vakioasetuksena näyttää olevan herätys siinä kuuden-seitsemän välissä… Eikä siinä ole torkkutoimintoa 🙂 No, onneksi mies on aamuvirkku ja toisinaan viikonloppuisin saan torkkua sängyssä vähän pidempään 🙂

  11. Maria says:

    Täällä myös aamunvirkku, illantorkku. Nytkin silmät lurpsii jo kiinni 🙂 Kesällä oli eri juttu, kun valvoimme puolen yön tuolle puolen. Aamulla sai kuitenkin nukuttua pitkään. Ja lapsetkin nukkuivat suhteellisen pitkään, kun antoi valvoa.

    Arkiaamuina herään 05.30-06.00, sillä mä tarvitsen sen oman puolituntisen kahvikupin äärellä ihan hissukseen ennen kuin menen herättelemään lapsia. Mieluummin herään niin, että jää ylimääräistä aikaa kuin se, että tulee kiire. Ylipäätään olen aina liian ajoissa. Esim. juhliin lähtiessä me lasten kanssa jo istutaan koltut päällä autossa, kun mies menee vasta suihkuun 😀

    Meillä oli myös aika, kun lapset heräsi viiden jälkeen. Sitä kesti molemmilla parisen kuukautta. Yllättävästi siihenkin rytmiin sopeutui. Aikaisemmin unelle vaan, jos malttoi.

    • Halleluja! olen löytänyt sielun siskon! Ja siskon, jonka mies on samanlainen viimetipan suihkuttelija! 😀 Ihan kuin olisin meistä kertonut. Ja kyllä, mä olen myös aina ajoissa. Onneksi se mies sitten tasaa aikatauluja! 😀

  12. Charlie says:

    Moi Emilia, kiitos kirjoituksistasi. Piristävää luettavaa

  13. marika says:

    Hei! ei liity asiaan mutta kivannäköiset farkut, mistä ovat?

  14. StyleC says:

    Mä olen myös iltavirkku: aivotkin toimii parhaiten illalla/yöllä! Ideat laukkaa ja koulu/työasiat syntyy. En herää aamuisin oikeastaan koskaan kiukkuisena, mutta kaikkein onnellisimmillani olen saadessani nukkua rauhassa vähintään kymmeneen ja jatkaa siitä yhtä lailla rauhassa aamupalan ja lehden luvun kautta menoihini: omaan rytmiini parasta olisi jos mitään ei koskaan tapahtuisi ennen puolta päivää 😉 Toki takana on pitkiäkin pätkiä, jolloin töiden takia kello on soinut joka aamu 5.30 ja kyllä se ajan myötä helpottaa, vähän. Sellaista rytmiä minulle ei kuitenkaan koskaan ole syntynyt, että sitten vapaapäivänänäkin heräisin seiskalta…ei tod. Ja toki varaan kellon soiton jälkeen aina vähintään puoli tuntia torkutusaikaa: minulle se ei ole kidustusta vaan lempeä tapa heräillä pikkuhiljaa 😉 (Heti oman kellonsa soittoon heräävä mies ei tosin aina arvosta…)

    Vinkkinä muuten muille aamu-unisille: Vaikeisiin aamuheräämisiin on itselläni auttanut suuresti sarastuskello: talviaamuina itsensä ylös repiminen tuntui aiemmin välillä melkein fyysisenä kipuna, mutta pieneen valoon herääminen tekee hommasta huomattavasti miellyttävämpää.

    Ennen kuin meille otettiin koirat, meitä peloteltiin aikaisilla aamuherätyksillä. Luotettiin kuitenkin siihen, että koirat oppii meidän rytmiin ja niin on käynytkin. Pikemminkin niin, että joskus aikaisina koulu/työaamuina joudutaan erikseen herättelemään koirat ulos pissalle;) Nyt vauvan tulossa yksi jännittävämpiä asioita onkin se, miten tulokas sopeutuu meidän rytmiin. Lähipiirissä on sekä kaikista vanhempien yrityksistä huolimatta todella aikaisin (aina ennen kuutta) herääviä että onnellisesti vanhempiensa mukana pitkään nukkuvia vauvoja ja taaperoita. Toivottavasti vauva oppii meidän rytmiin, mutta ellei niin edessä on kova koulu aamuihmiseksi. Onneksi tässä on itselläni ollut pitkä ja laiska kesäloma: olen yrittänyt imeä itseeni viimeiset lööbailut seuraavan 18 vuoden tarpeeseen ;D

    • Me olemme siis täysin toistemme vastakohdat! 🙂 Meillä tosin koira on kuin mikäkin nukkumatti. Hyvä jos aamupäivän aikana suvaitsee nousta! 😀
      Kyllä ne lapset oppivat vanhempiensa rytmeille. Toki kehityksessä tulee vaiheita, kun tilanteet heittelevät. Itse olen ollut tosi tarkka molempien kohdalla vuorokausirytmistä. Ja kyllä se vain on niin lasten korvienvälissä, että silloinkin kun itse voisi tehdä poikkeuksen, jälkikasvu muistuttelee kaavoista! 🙂

      Nautihan tosiaan nyt rennosta menosta! Vastaavanlaista ei ole vähään aikaan edessä!
      Kaikkea hyvää ja hyviä vointeja. Lepää minkä pystyt, sitä ei voi kai toitottaa liikaa! <3

Kommentoi