Jokainen remonttia tehnyt on varmaan törmännyt työskennellessään jonkinlaiseen odottamattomaan ylläriin. Varsinkin, mikäli remonttikohde on ollut hiukan vanhempi talo. Kuten olen ennenkin todennut, yllätyksiä on kahta sorttia: Sekä ikäviä, että hyvinkin iloisia!
Keittiöremonttimme alkuun lähtö on odottanut lattiantekijää. Kuten kahdessa edellisessäkin huoneessa, oletus oli, että keittiön laminaatin alta löytyy kovalevy, ja sen alta purut ja koolaus. Näin jokainen tässä talossa aikaisemmin remontoinut meille sanoi, ja tästä syystä meillä on uudet lattiapuut 50 neliön keittiöön, ja varaus kirvesmiehestä näille parille päivälle.
Eilen aloitimme keittiön purkamisen, laminaatti kasattiin pois, sitten käärittiin solumuovit jne. Esiin tuli korkkipaloin päälystetty kovalevylattia, jossa kuitenkin oli kohta, joka on aina antanut laminaatinkin läpi periksi. Paikka, jossa lattia kelluu ikään kuin tyhjän päällä. Tätä notkoa kun sitten aloimme paremmin tutkia, kävikin ilmi, että meillähän on keittiössä komea puulattia! Notkelma lattiassa on paikka, johon on aikoinaan katkaistu kaksi lämpöpatterin putkea.
Ja, siinähän me sitten revittiin puoli kahteen asti yöllä. Ensin noita korkkimaton paloja, ja sitten kovalevyjä. Ja vaikka olin alkuillasta jo ihan naatti keittiön tyhjentämisestä, löytyi niitä voimia kummasti lisää kun lattiaa tuli koko ajan enemmän näkyviin.
Klaaran kummisetä poikkesi eilen käymään, ja joutui hänkin talkoisiin. Mutta ilman apukäsiä keittiön lattia ei tänään näyttäisi siltä, miltä se näyttää. Nyt kirvesmies saakin paikkailla ja korjailla vanhaa lattiaa uuden lattian rakentamisen sijaan.
Tänään on nyt tarkoitus paikata esim. se notkokohta, joka paljasti keittiön lattian todellisen luonteen. Jollakin konstilla putkenpäät pitäisi mahduttaa lattian alle. Myös pari muuta kohtaa vaatii puiden vaihtoa, mutta muuten lattia onkin sitten siistimistä vaille valmis maalattavaksi!
Sanonpahan vain, että on ihania nämä yllätykset!
Kovaa työtähän tässä on edessä, jo pelkästään jätteen kantaminen ja kuljettaminen nappaa aikaa valtavasti. Mutta vanha puulattia on aina vanha. Siinä on niin paljon enemmän luonnetta, kuin uudessa, ja nyt mä olen ihan äärettömän onnellinen!
Ihana yllätys kerrassaan!
No niinpä!
Siis VAU!
VAU VAU VAU! Oon niin happy täällä!
Iloitsen puolestasi!! Samanlaisen yllärin koin omassa vanhassa talossa, kun keittän muovimattoa poistin. Ja juurikin tuossa samassa siniharmaassa värissä
Tsemppiä remonttiin!!
Kiitos! Ihan mahtavia yllätyksiä tälläiset!
Hieno homma, että löytyi puulattia!
No niinpä! Ollaan kyllä niin onnekaita!
Niin loistava yllätys!!
Puulattia ♥
Älä muuta sano!
Vau, mikä ylläri!
Tosiaan! Joskus sitä hyvääkin tuuria osuu kohdalle!
Mieti miten ihanaa, että yllätys paljastui just nyt! Jos olisitte aloitelleet keittiöstä, olisi ehkä jäänyt se ajatus kytemään että jospa muuallakin.. Mutta voihan vitsi, ehdottomasti parempia nämä tällaiset yllärit! Mahtavaa, että saatte ihan oikean vanhan lattian teidän keittiöön. Kyllä siinä vaan kuitenkin on erilailla luonnetta kuin uudessa, vaikka uudestakin joskus vanha ja elämää nähnyt tulee.
Ihan totta. Parempi näin!
Vanha lattia on keittiöön paljon parempikin, kun sitten se ei ole niin tasainen, ja kaikki roska ja muu ei näy niin hyvin!
Wautsi, mahtava yllätys! Ja tsemppiä remonttiin
Kiitos! Vaika kyllä tässä tosiaan on työtäkin!
Ai että, kerrankin tällainen yllätys!! Kokemukseni mukaan nämä vanhat talot tarjoavat pääasiassa niitä toisensorttisia sydämentykytyksiä; vuotoja ja muita vahinkoja. Meillä olisi joskus toiveena meidän vanhan talon keskikerroksen lattia uusia, jään odottamaan samanlaista yllätystä
(tosiasiassa olen pessimisti ei pety -tyyppiä ja aavistelen aina pahinta)
Mahtavaa että lattia on nyt oikeasti vanha! Miten kävi ennakkoon ostetun lattiatavaran, saitteko palautettua?
No joo, niitä toisenlaisia yllätyksiä tulee aina vastaan, joten kiva näin!


Mä laitan kyllä toivoni sinne teidänkin lattiaan, olen tälläinen typerä optimisti!
Osa saadaan palautettua, osasta ei ole kuittia. Mutta saahan nuo myytyä eteenpäin.
Aiwan mahtava yllätys! Mikään ei voita vanhaa puulattiaa! Tsemppiä remonttiin! Remppahommista haaveilen itsekin, mutta jalka murtuneena kipsissä tyydyn vain seuraamaan kun mies hosuu ulkona nikkaroimassa..
Voi kurjuus! Toivottavasti paranet pian ja pääset toteuttamaan itseäsi!
Ihan asian vierestä: oletko ollut tyytyväinen mustaan Stokkeen? Meillä on ollut BRIOn vastaava Sit tuoli, mutta sen musta maalipinta lohkeilee pienestäkin osumasta. Nyt harkinnassa olisi vaihtaa merkkiä mutta ei väriä, mutta jännitän kävisikö Stoken kanssa samoin.
Juu, olen kyllä tyytyväinen! Ei ongelmia maalin kanssa, tai muutenkaan.
Tietty puunväriset olisi käytännöllisempiä, kun kaikki lika ei näkyisi niin pahasti, mutta tykkään mustasta ihan hurjasti!
Mieletön yllätys! Mahtavaa! Näyttää jo nyt niin hyvälle!
On se vaan ihana!
Ihana lattia! Muuten remppakuvat aiheuttavat kyllä ahdistusta oman urakan jälkeen, mutta kaunis lattiahan sieltä löytyi!
Amanda
http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/
Voi ei, toivottavasti en aiheuta sulle ahdistusta! Koitat ottaa katsos niin, että huh, onneksi toi on jonkun toisen työmaa!
Oi mikä yllätys! Tosi kaunis lattia siitä tulee, vaikka hommaa varamsti riittää.
Juu, sitä riittää. Mutta ihana siitä tulee!
Eikös tuo olisi alkuperäisharmaana, kauniisti kuluneenakin ihana??
Ihan kauheaa että joku on siihen korkkeja saati suurinhokkiani laminaattia aiemmin päälle laitellut! ;-D
Aikansa kutakin. Vuosikymmenten trendit ne ohjaa ihmisiä, ja joskus puulattia on ollut tosi rahvaan oloinen.
Kylläpä näyttää jo nyt hyvältä!
On se vaan niin ihana!
Oi kun ihanaa! Ihmettelinkin miten siellä ei olisi lautalattiaa.. Lautalattia vei minunkin sydämeni, nyt näyttää siltä että saamme sen!!
JEEEEEEEEE!!!!
Mä oon niiiiiin ioinen teidän puolesta!!!! ❤︎❤︎❤︎
Hei jee! Aivan mahtavaa!:) Ihanaa, kun on joskus niitä iloisiakin yllätyksiä. On tuossa vanhan kunnostamisessa ihan riittävästi jaksamista ja painetta. Tsemppiä remonttiin!:)
Sanopas muuta! Ihana joskus näinkin!
Aivan ihana yllätys ja mitä kaunein lattia – juuri mun lempivärinenkin! Onnittelut löydöstä <3
Kiitos!
Aivan mahtava ylläri! Onnea uudesta vanhasta puulattiasta :). Meillä kävi edellisessä asunnossa samoin. Murkkuikäinen koira repi eteisen muovimaton irti, alla oli iiihana puulattia. Kyllä kiittelin koiraa ;). Tsemppiä talkoisiin teille ja kivaa loppuviikkoa!
Tarja
Oi, mahtoi koira vähän ihmetellä, kun ei tullutkaan noottia!

Ihanaa viikon jatkoa sinne!
Jei! Ihanaa, että joitakin onnistaa. Jos nyt oikein kovasti toivon, niin ehkä joskus minäkin tallustelen aamusella Sailan villasukissa puulattialla kahvin keittoon♥
Niin toivon, että noin joskus tapahtuu! ♥♥♥
Ihana ylläri! On muuten kiva seurata kotinne remonttia, ja lukea myös esimerkiksi puutarha-aiheisia postauksia. Kiitos!
Halusin kysyä sinulta, että osaatko kertoa hieman teidän tai ylipäätään Suomen maaseutualueiden talojen lämmitysvaihtoehdoista? Koko elämäni Helsingin keskusta kaukolämmön piirissä asuneena tämä askarruttaa minua. Asun Ruotsissa ja olemme ostamassa taloa pienestä kylästä, jossa ei siis tuota kaukolämpöä ole saatavilla. Mietinkin, että mitä pitää huomioida ja mahtaako sitä pysyä lämpimänä talven pakkasilla…
Kiitos jos otat kantaa!
Kiitos, Paula!
Hui, en ole koskaan asunut kaukolämmön “alla”, eli kokemusta on juurikin kaikesta muusta! Kaukolämpöön ainoa kosketukseni on, että remonttijäte (kuten nyt tuo kovalevy) vietiin paikalliseen lämpölaitokseen. Täälläkin päin siis on kaukolämpöä.
Meillä on täysin puulämmitteinen talo. Vesikierto ja käyttöveden lämmitys. Sähkövastuskin löytyy, mutta ei me raaskita sitä käyttää. Puulämmitys on tietty se kaikista työläin muoto, varsinkin, jos ei tilaa kuivaa koivuklapia valmiina, vaan tekee puutkin itse, kuten me. Puulämmitys myös sitoo, talvella ei voi jättää taloa tyhjilleen, ja lämmittämättä.
Kokemusta on myös öljylämmityksestä, mikä tietty on aika vaivaton, sekä suorasta sähköstä joka sekään ei tuota työtä.
Jos mulla olis nyt rahaa, teettäisin meille maalämmön, mutta alkukustannukset ovat tähän väliin liian korkeat. Ehkä joskus.
Eli itse en näe minkäänlaista haastetta tuossa kuvailemassasi tilanteessa. Toki on tässä itselläkin ollut totuttelemista, että aina ei vain tule kraanasta lämmintä vettä, ja kanebot ei irtoa ripsistä.
ah ja tän takia mä haaveilen vanhasta omakotitalosta, jonka kunnostaa omalla ajallaan. ihana! oikein unelma lattia
Kyllä! Tämä on just se mun unelma!
Mieletön ylläri! Joskus näinkin päin, että yllätys on mieluisa. Aaah, vanhan lattian narina <3
Joo, toi narina on kyllä tässä talossa ihana! Vaikka joskus toki harmittaa kun kaikki heräävät mun aamuiseen rappusissa kävelyyn.