Eilisen asusta vielä kuva kokonaisuudessaan. Pahemmin ei kameraan mitään laatuotoksia tallentunut, olkoon vika sitten valossa, kuvausolosuhteissa tai kuvaajien kädenvakaudessa.
Hauskaa oli, kiitos Rillan ja Sannin, ja tietty poikien myös. Kurkku on käheänä, ja flunssa palkkana paljain jaloin kulkemisesta. Mutta kaipa tuo oli kaiken sen arvoista!
Tällä kertaa jatkot olivat mäkkärin sijaan burger kingissä, ja untakin tuli nukuttua kymmenen tuntia, joten aika pirteä olo kaikesta juhlimisesta huolimatta.
Palaan viikonloppuun vielä myöhemmin. Nyt joitakin ostoksia ja sitten kotimatkalle. Kieltämättä jo pikkuisen ikäväkin ihan tavalliseen arkeen!
Kepeää sunnuntaita!
Upeus..!
…ja pikkuisen parempilaatuinen kuva kuin mun samalla käytävällä otettu pikselimössö…. ^_^
Meidän oma täydellinen Berbie-Sanni! 🙂
Olipas kyllä haastava käytävä valokuvaamiseen. Tuo ylävalo on aika armotonkin vielä! 🙂
Kiitos tuhannesti ihanasta seurasta! Ja turvallista matkustelua!
Kaunis!!! Nyt jos vois vähän pikakelata takaisin eilisiltaan, niin pysäyttäisin ajan hetkeksi ja tulisin vaihtamaan kuulumisia sun, Rillan ja Sannin kanssa. Sujahdeltiin sinne tänne ja jäin koko ajan suustani kiinni. Lisäksi karattiin jo kympin jälkeen heti hotellille nukkumaan. Noh, ens kerralla sitten 🙂
Ihanaa paluuta arkeen <3
No voi, te olitte kyllä tosi kiireisiä, jäi vallan rupattelematta! Mieskin tuossa jo ehti miettiä, että se Marjan mies ei nyt tullut porukkaan! 🙂
Mutta ymmärrän; Rauhalliset hotelliunet on aika ihania!
Meillä nuorempi on käytännössä roikkunut mussa koko päivän, pelkää kai että aion taas lähteä. Että arki tuli oikein ryminällä… 😉
Upea kokonaisuus,kauniina olet ollut iltaa viettämässä! 🙂
No voi kiitos! 🙂
Olit kyllä todella upea ilmestys niin päivä kuin ilta tilaisuudessa! Piti heti etsiä blogisikin. :)♥
No samoin! Sannin kanssa taisit rupatella, kun ihailin kampaustasi. Upea mimmi! 🙂