Niin kiva, kuin on välillä käydäkin jossain, on kotiin palaaminen aina mukavaa. Konsertti oli ihan mahtava, varmaan pääsee kokemuksena top kolmoseeni, heti lasten syntymien jälkeen. Nenäliinoihin en osannut varautua, mutta piippuhyllyn paikoilamme sai aika rauhassa vetistellä. Eilen vielä hengailtiin mieheni kanssa päivä Helsingissä, pieniä ostoksia ja ruokailemista, illaksi sitten kotiin. Lauantai-ilta lasten kanssa, tuntui sekin äärettömän mukavalta. Niinhän se on, että pieniä juttuja arvostaakseen pitää välillä olla hetki poissa.
Reilun kuukauden päänsärkyä tuottaneet tekniset ongelmat ovat nousseet taas tänään kiristämään pinnaani. Tusin kukaan on viime aikoina voinut välttyä kuulemasta sanaa palvelunestohyökkäys. No, näitähän on riittänyt, ja kylläpä kiukuttaa. Blogille kun on päivässä varattuna se tietty hetki, ja sen hetken saaminen vaatii suunnittelua ja aikatauluttamista, muiden joustamista ja työaikojen vertailua. Väkisinkin ärsyttää, kun juuri sen kaiken esivalmistelun jälkeen huomaat, että nyt ei vaan onnistu. Lapset odottavat jo seuraava ohjelmanumeroa, ja päivän aikataulut on laadittu. En edes uskalla miettiä kuinka moni postaus on kuukauden aikana jäänyt tekemättä, kun ei vain yksinkertisesti pysty.
Ja, ennen kuin kukaan tarttuu asiaan, tiedän, että hyökkäyksistä koituu paljon paljon suurempaakin ongelmia, kuin bloggaajien postaustahdin rajoittaminen, mutta tämä nyt omasta henkilökohtaisesta vinkkelistä. Harmittavaa, ei sen enempää.
Kaikki joulun hyasintit ovat nyt kukintansa kukkineet mutta pari amaryllistä jaksaa yhä ilostuttaa. Tämä punainen tuossa keittiön tasolla on aivan vastustamattoman kaunis mustaa taustaansa vasten. Jotenkin niin kaunis, vaikken mustan ja punaisen liittoutuman perään yleensä olekaan.
Oliivipuuta tuossa tänään tutkailin, ja näyttää kivasti tekevän jo uutta lehteä. Voisi jo uskaltaa julistaa, että se selvisi talvesta. Ja, ihan ekan kerran tänään, hyasinttiruukkuja tyhjentäessäni, tuli mieleeni kevään esikasvatukset ja yrttiruukut ikkunalla. Ei enää kauaa, ja päästään niihinkin puuhin!
Vähän viluinen ja nuhainen olo (kiitos taas hotellien ilmastoinnin), ja tässä juuri arvon, että hölkällekö vai ei. Glögiäkin jäi joululta pari purkkia, joten taidan ainakin ensin hiukan lämmitellä sen avulla.
Mukavaa snnuntai iltaa, ja ladataan akkuja arkiviikkoon. Se oliskin nyt sitten ensimmäinen täysinäinen pitkään aikaan!
Moikka! Huomasin kommenttisi oliivipuusta ja vähän neuvoja kyselisin
Ostin viime kesänä puun ja on minulle ihan uusi, ihana, tuttavuus. Otin puun sisälle kesän jälkeen ja aikalailla on lehdet tippuneet mutta vielä on vähän niitä kiinnikin. Vaan ei mitään uusia alkuja näy… Miten olet omaa puutasi hoitanut? Säilytyspaikka? Kastelu? Olisin kiitollinen vinkeistä 
Ei kannata huolestua, uutta alkaa kasvamaan kyllä, kunhan puu saa valoa, ja muistat kastella (toki kuitenkin maltilla, kun yhteyttäviä lehtiä ei ole paljon).
Suosittelen hankkimaan kasvivalon. Sellainen punasävyinen energiansäästölamppu, löytyy ihan tavis kaupasta. Laita se johonkin klipsivalaisimeen, ja kohdista puulle. Se auttaa. Ja sen avulla saa kasvit myös paremmin jatkossakin talvehtimaan!
Kirjoitin eiliseen postaukseen vähän tuosta omasta puusta ja linkkasin siinä myös postaukseen, jonka kirjoitin syksyllä. Niissä aika kattavasti oliivipuun talvehtimisesta!
Keikka oli huikea! Teki mieli kuvailla sitä kokemusta jotenkin, mutta en kertakaikkiaan löytänyt osuvia sanoja. Kerrassaan häkellyttävä irtiotto todellisuudesta.
Toivotan pikaista ratkaisua teknisiin ongelmiin ja jos ehdottaa saa, niin ota vaan se glögi ja jätä lenkki huomiselle.
Kivaa viikkoa!
Sama juttu. Ei osaa pukea sanoiksi. Irti todellisuudesta kuvaa kyllä hyvin. Oli jotenkin tosi raskas ja samalla kevyt olo tuon keikan jälkeen.
Glögsällä mentiin, ja tossut on naulassa. Ehkä tänään korjataan tuokin!
Kyllä tuollainen spektaakkeli on huikea irtiotto arjesta! On taas mitä muistella kun arki välillä väsyttää
Hotelliyö siihen lisäksi ja vähän Helsinkihengailua kuulostaa enemmän kuin mukavalta!
Hanna
Fiiliksiä Baronalta:
http://www.maitolaiturinkyllikit.blogspot.fi/2015/01/halkomaki-pala-siita.html
Oli kyllä huippu ilta! Ja koko viikonloppu oli ihana, ja tuli kyllä tarpeeseen!
Upea keikka oli! Kiinnostaisi tietää perjantain settilista, kun Toni puhui lauantaina, että te ostitte liput ekana, joten spesiaalibiisejä. Vai oliko setti ihan sama.
Leppoisaa uutta viikkoa!
Kaipa nuo listat jossain kohtaa joku kokoaa. Itse en kyllä jäänyt mitään kaipaamaan. Ilona oli mulle se kohokohta, kun siitä ei teinivuosina saanut livenä nauttia.
Ainoa, mikä hamitti, oli ehkä just tuo lippuepisodi. Ymmärrän toki, että halli haluttiin täyteen moempina päivinä, mutta oli vähän turhan läpinäkyvää pelata noilla paikoilla, ja myydä sitten viimeksi kuitenkin paikkoja lauantaille. Vähän ehkä fanejen aliarvioimista.