Talossa valitsee outo hiljaisuus, jota rikkoo ainoastaan se syvä hengittämisen ääni, joka kahdesta lapsesta lähtee. Pienempi ei ole nukkunut kunnollisia päikkäreitä aikoihin, mutta tänään, arjen koittaessa, päätin laittaa rytmit kuntoon, ja päiväohjelman pelaamaan. Esikoinenkin jäi tänään kotiin pienen flunssan vuoksi ja nukahti keittiön sohvalle heti lounaan jälkeen. On niin hiljaista ja rauhallista, etten osaa oikeastaan tehdä mitään. Tässä hiiviskellessäni olen kuitenkin pannut merkille, mitkä lattialaudat narisevat pahiten. Pieniä juttuja, joita ei edes ajattele normaalisti, saati kuule kaiken muun menon ohessa.

Nappasin pari kuvaa oliivipuusta, kun sitä menin eilen hehkuttamaan. Onhan siitä lehtiä tippunut ainakin yksi imurin pölypussillinen, mutta onpa niitä paljon jäljelläkin. Puu on todella tuuhea, koska koko kesän haaroitin sen oksia, napsaisemalla poikki kaikki uudet kasvustot.
Lokakuun lopussa kerroin, kuinka oliivipu muutti sisälle talvehtimaan, mutta koska sää tuolloin lähtikin taas lämpenemään, nostettiin puu takaisin kuistille. Sisätiloihin se muutti uudestaan vasta jouluaaton aattona, kun yöksi luvattiin kovaa pakkasta. Siitä saakka puu on nököttänyt työhuoneen ikkunan vieressä, nurkassa jossa ei oikeastaan mitään huonekalua voi pitää, koska vaatehuoneen ovi aukeaa tähän. Tämä on yksi talon kylmimmistä huoneista, ja siinä mielessä oliivipuulle ihan ykköspaikka, ettei tässä huoneessa ole lämpöpatteria ollenkaan. Muiden ikkunoiden läheisyydessä kun oliivi joutuisi kestämään pattereiden posotuksen. Työhuone on myös siitä oiva paikka kasville, että sen ikkunoihin paistaa päivä kirkkaimmin. Tänäänkin aurinko tuikki siihen malliin, että oikein häikäisi välillä.

Jatkan hiljaisuudesta nauttimista. Tätä harvinaista herkkua ei saa päästä menemään ohi tarttumatta sen ihanuteen. Luoja, miten rakastankin hiljaisuutta!

Kaikkea hyvää uuteen viikkoon!

Tallenna