Juhlaillan asu

27.4.2015

Lauantain juhla-asusta vielä paremmat kuvat. Tai no, nämä hotellin käytävällä otetut on aina vähän sellaisia niin ja näin. En usko, että tuollaiset kattospotit imartelevat oikein ketään, mutta josko idea kävisi kuitenkin selville.

Ihan kokomustassa mentiin – jälleen kerran. Aika klassinen kokonaisuus, toki kengät tuovat hiukan sitä jotain twistiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mekko on Espritin, ja oikeasti se on malliltaan polvipituinen, mutta jäi kyllä mun jaloille melko lyhyeksi. Silti ihan kiva, ja sopii aika moneen paikkaan. Pituuttakin jäi sen verran, että ei ihan roiskeläpäksi voi kuitenkaan kutsua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bud to Rose -korut ja Saint Laurentin laukku olivat nekin aika hillittyjä, mutta viihdyin niissä erittäin hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pieni etikettivirheeni näkyy alemmassa kuvassa, nimittäin puuterinvärinen alusmekko. Kotoa lähtiessä en onnistunut löytämään mistään mustaa alusmekkoani, ja jotenkin unohdin koko asian. Tai, sitten vain kuvittelin, että alusmekon olkaimet eivät näkyisi mustan mekon alta. No, mutta olen aika varma, että se ei nyt ihan huutomerkkinä tuolta paistanut, tai pimeässä yökerhossa kenenkään silmille hypännyt. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Superohuet sukkikset löytyivät asiantuntevan myyjän avustuksella.  Nämä on sellaiset, että jos ei itse tietäisi pitävänsä sukkahousuja, niin tuskin niitä huomaisikaan. Niin, ja jos pöksyt jostain syytä menisivätkin rikki, ei silmäpakoa huomaa, koska materiaali on todellakin seitinohut. Ilman kantapäiden hoitamista tosin, ei olisi ollut toivoakaan pukea näitä ehjinä edes jalkaan! Lämpimästi suosittelen, jos kaipaat säärillesi pientä sävyntasoitusta ja valoa heijastavaa hohtoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Michael Korsin kengät valitsin mukaan juurikin siitä syystä, ettei kokonaisuus olisi ihan liian klassikko.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Että sellainen. Kiva asu, joka pääsee tässä keväällä tuulettumaan toistekin. Näin ainakin ajattelin. Tämä ulkoilutus tosiaan loppui lyhyeen; Juhlista lähdettiin heti kymmenen jälkeen, ja hotellilla vaihdettiin farkut ja tennarit takaisin jalkaan. Bulevardin Dennis oli yhä auki, joten pitsan kautta nukkumaan. Höyhensaarille taisin ehtiä hyvissä ajoin ennen puoltayötä.

Mutta kyllä kuulkaas tuntuu verkkarit ja villasukat taas mukavilta! Puhumattakaan kevyemmästä meikistä! 🙂

Kivaa viikon alkua!


23 Responses to “Juhlaillan asu”

  1. Wau mikä look <3 Todella kaunis! Enkä olisi huomannut etikettivirhettä itse kyllä ollenkaan….

    Mukavaa vappuviikkoa 🙂

    • Kiitos! ❤︎
      Ja, kiva jos se puuterinvärinen olkain ei pompannut sieltä silmille. 🙂

      Ihanaa vappuviikkoa sinne myös. Toivotaan nyt, että tuo sää yllättäisi meidät ja laittaisi parasta mahdollista kevään kunniaksi. 🙂

  2. Tuo asu oli kyllä tosi kaunis ja noi kengät – ooh! Toimii ihan varmasti monessa menossa!

    Mä lähdin myös yhdentoista aikaan, vanha ei jaksa enää…:) Ja nuo olkaimet ei tosiaan näkynyt siinä yökerhon pimeydessä, toivottavasti ei myöskään mun 5 denin sukkien hajoaminen…;)

    • Luulen, että tuolla jäi paljon näkymättä, saati kuulematta. Sellainen häly ja meteli, vilkkuvista valoista puhumattakaan. Rillalle taisin tuumatakin, että olis varmaan ollut ihan sama, että missä asussa olisi matkaan lähtenyt 😀

      Kyllä taas tunsi itsensä vanhaksi ja väsyneeksi. Mutta, ikä tuo myös viisautta! Eipä tarvitse kärvistellä sunnuntaipäiviä. 😉

  3. Beauty Queen! Oli niin superihanaa taas jutella ja naureskelin vielä kotimatkalla höpinöitämme!Hahah! Olisi voinut jutella pidempäänkin..ehkä joku toinen kerta :))! Mä tuun joku päivä McDonalsin kassien kanssa käymään ;D.

    Kivaa viikkoa <3

    • Hymyilyttää vieläkin se sun kysymys “Mitä sä siellä teet?” 😀
      Juu, mutta oli kyllä niin ihana nähdä jälleen! Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka! Toivottavasti ilta oli mukava, ja sait vähän irtiottoa arjesta! ❤︎

      Niin, ja hampurilaistreffit kuulostaa hyvältä! 😀 Ihanaa vappuviikkoa!

  4. LPP says:

    Sähän olet ollut aivan uskomaton ilmestys siellä 🙂

  5. Lyde says:

    Oletpa kaunis, niinkuin aina! Tavallaan hyvä etten ole ollut noissa kemuissa koskaan kutsuttuna, iskisi varmaan alemmuuskompleksi ja mummo-olo 😀

    • Höpsönpöpsö! Vaikka myönnän, että kyllähän tuolla massasta erottuu, kun ei ole enää parikymppinen, eikä reidet kestä sitä roiskeläppää. 😉 Mutta, mukana on kuitenkin isolla ikäskaalalla bloggaajia, ja vaikka nuoriso sen valtaosan muodostaakin, niin kyllä mun aikuiseen silmään ainakin ne kypsät naiset on niitä huikeimpia tapauksia! 🙂

  6. Karla says:

    Kaunotar ♥ , ja nuo kengät napakymppi!

  7. annika says:

    Kaunis ja tyylikäs asukokonaisuus. Mielestäni kengät kruunaavat kokonaisuuden 🙂 Ja enpä olisi puuterinväristä alusmekkoa edes huomannut, ellet asiasta olisi maininnut. Mistä kaupasta ostit nuo sukkahousut? Tulevia kesän juhlia ajatellen tietäisi, mistä voisi tuollaisia hakea. Ja tosiaan kantapäät täytyy olla kunnossa ensin 🙂 Toivottavasti arpaonni siis suosii. Mukavaa viikkoa!

    • Kiitos, Annika. 🙂 Kiva tosiaan, että alusmekko ei ihan pilannut koko juttua. 🙂

      Sukkikset on Sokokselta, mutta löytyy varmaan Stockalta ja kaikista vähän isomman tarjonnan paikoista. Tosi kauniit ja luonnolliset sukat. Mutta totta, ne kantapäät! 😀

  8. Ansku says:

    Huh, upeat kengät!

    Huh, meidän ilta jatkui aamuun. Neljän pintaa taisin kallistaa pään tyynyyn. Onneksi vapulle ei ole isompia suunnitelmia. Saa levätä ja nukkua 😉

    • Huihui, ei onnistu tältä mammalta! Ja vapunkin vietän ihan kotosalla. 😀 No, mutta tekeehän se välillä ihan kutaa nostaa kannat kattoon. Huilailet sitten vapun ajan. 🙂

      • Ansku says:

        Haha! Niin mäkin ajattelin vielä joku aika sitten. Mutta nythän musta onkin kuoriutunut varsinainen bilettäjä. Viime viikonloppukin meni juhliessa. Ei vaan, kyllä nyt on juhlat juhlittu hetkeksi 😀

  9. susanna says:

    Upea kokonaisuus! Hiukset on upeasti laitettu, sulla on todella hyväkuntoiset hiukset! Ja mekko todella kaunis!

    • Voi kiitos, Susanna. Hiukset tosiaan istuivat melkein kuin olin ajatellutkin, eli nyt oli tuuria matkassa. Yleensä en koskaan saa laitettua niitä haluamallani tavalla, kun edessä on joku spesiaali meno.
      Tuuheudesta täytyy kuitenkin kiittää noita pidennyksiä. Ihan ei oma luonnollinen latva ole kyllä näin hyväkuntoisen näköinen. 🙂

  10. Nessa says:

    Näytit hyvältä juhlissa! 🙂

  11. Cherry says:

    Vauu, täälläkin melkoinen kaunotar! Ja ihailen sitä, miten varmasti käytät korkokenkiä, vaikka olen ymmärtänyt sinunkin olevan tosi pitkä. Itselläni pituutta 186 ja tykkäisin joskus käyttää korkkareita, mutta pienikin korko tekee sen, että en edes kuule mitä alempana puhutaan.. enkä liiemmin halua erottua joukosta, koska erotun kuitenkin päätä pidempänä 😀 Tuntuu, että korkkareilla heilun ja huojun tuulen mukana entistä pahemmin 😀
    Nyt raskaana ollessani olen lueskellut innokkaasti sun raskausajan pukeutumisesta sillä täällä alkaa pian paniikki nousta, vaikka vatsaa ei voi millään tavalla isoksi kutsua. Muutenkin vaatteiden löytäminen on aivan himpun vaikeaa. Ihanaa kevättä Emilia <3

    • Kiitos, ihana Cherrynen!

      Ihan totta, yökerhossa ei kuule mitään, mitä muut puhuvat, jos ei painu kumaraan. Taitaa olla meillä kaikilla yli 180 senttisillä sama ongelma. Tosin olen todennut, että vaikak muilla olisi ne korot ja itselläni ei, on tilanne silti sama. Eli, käytän korkoja! 🙂 Nistä tulee silti niin naisellinen oli, vaikka olen kuullut olevanikin korkokengissä ja mekossa korsto. 😀

      Kaikkea hyvää odotusaikaan.On se vain niin ihanaa! ❤︎❤︎❤︎❤︎

Kommentoi