Pakko keventää

07.4.2015

Arki, väsy ja vesisade. Voisi jopa kutsua kurjaksi tätä tiistaita, joka muistuttaa liikaa maanantaita. Mutta no, nyt vaan positiiviset jutut esiin, ja mieli kohti mukavampia ajatuksia.

En tiedä teistä, mutta meillä pääsiäinen oli aika syömispainotteinen. Tai ei aika, mehän syötiin jatkuvasti -ja paljon! Siitä muistutti myös maha, joka kurni aamupalaa heti sängystä noustessa. Tottunut raukka saamaan yllin kyllin ravintoa viimeisten päivien aikana. Samaan aikaan kun kroppa kaipaa ruokaa, olo on silti ähky. Ihan kuin joulunpyhien jälkeen. Liika on liikaa, ja nyt on pakko keventää. Herkuton viikko (jaiks) ja ateriavälit kuntoon. Aika yksinkertaista, mutta vaatii kieltämättä itsekuria, kun talo on edelleen täynnä jos jonkinlaista houkutusta. Olin selvästi silti pystynyt aliarvioimaan pääsiäisen syömiset tai sitten vain joutunut sen hyperhamstraamisen pauloihin, joka iskee, kun ennen juhlapyhiä katselee ihmisten ostoskärryjä ruokakaupassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keventämisen lisäksi teimme mieheni kanssa yhden toisenkin lupauksen tätä alkanutta arkea ajatellen. Nimittäin iltakukkumiset saavat nyt hetkeksi jäädä, ja yritämme molemmat mennä ajoissa nukkumaan. Tämä on tietysti helpompi pitääkin silloin, kun molemmat ovat päätöksessä mukana. Keväällä pitenevät illat ovat hirmu petollisia, ja usein käykin niin, että kesää kohti yöunet lyhenevät entisestään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin, että vähän kuin joulun jälkeinen uusi vuosi, tämäkin juhlapyhien jälkeinen aika motivoi ottamaan itseään niskasta kiinni, ja laittamaan elämäntavat taas pikkuiseen parempaan järjestykseen. 🙂

Mutta, nyt toivottelen teille mukavaa arkea! Ja, sehän lupaili keväänkin saapuvan sitten pääsiäisen jälkeen, joten sitä odotellessa!


8 Responses to “Pakko keventää”

  1. Kay says:

    Vähän samalla ajatuksella täällä mennään. Tai noh, aloitin ennen pääsiäistä jo uudella ruokavaliolla, joka tuntui sopivan vatsalla todella hyvin. Ei kipuja ja olo muutenkin oli energisempi. Painoakin lähti tippumaan siinä sivussa. Mutta pääsiäinen ja kolme päivää vanhempien luona…. Vatsa turvoksissa kuin potkupallo, kipeä ja sekaisin. Nyt taas yritellään palata siihen hyvin alkaneeseen uuteen ruokavalioon, odotetaan auringonpaistetta ja seuraava isoa askelta kohti kevättä 🙂

    • Juuri samat fiilikset! Vaikka tosin olen sitä mieltä, että juhlapyhistä kuuluukin nauttia, ja herkkuja syödä kun on juhlan aika. Mutta aikansa kutakin.Nyt kohti parempaa oloa! 🙂

      Paistetta päiviisi! 🙂

  2. Jenni says:

    Hei,

    Mistä ovat nuo ihanat sulkakoristeet pajunoksissa?

  3. idahhh says:

    Täällä onneksi pääsiäinen menty aika normaallilla syömisrytmillä ja annoskoolla mutta pientä ylimääräistä herkuttelua kyllä on ollut – joudun myöntämään 😀 ja voi kuinka kauniit ovatkaan postauksen kuvat!! Vein jo meidän pajunkissat ulos mutta taidankin tuoda ne vielä hetkeksi takaisin sisälle – niin kauniilta ne näyttävät noissa kuvissa 🙂

    Keväänodotuksen täyteistä tiistaita sinulle! 🙂

  4. Aidafoun says:

    Se on aivan totta että liika on liikaa ruoassa.
    Päätin myös ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa
    pienen herkkulakon. On tullut herkuteltua ja olo sellainen.
    Lisää liikuntaa ja terveellistä ruokaa <3

Kommentoi