voittajia

08.4.2015

Täällä on ollut aika hurja keli. Melkein koko yö meni valvoessa ja miettiessä, pysyykö katto paikoilaan, ja mikäli ei pysy, kuinka vakuutusyhtiö asian korvaa. Samalla pohdin, että onneksi, vanhat männyt tuli jo kaadettua. Sähkökatko saatiin onneksi korjattua jo aamulla, joten kahviannosta ei joutunut kovin pitkään odottelemaan. Toisaalta tuulen on luvattu vain yltyvän, joten nähtäväksi jää, mitä tästä vielä kehkeytyy.

Koska sää on arvaamaton, ja pelkään pahoin, että tässä vielä voi joku katkos sähköihin ilmaantua, laitan nyt nopeasti arvontavoittajista tietoa, sillä tiedän monen jännittävän, osuuko onni kohdalle. Valitettavasti kaikkia ei voi palkita, ja pelin henki on tuttu. Silti toki tulee hyvä fiilis, että ilouutisia saa toimittaa edes parille osallistujalle. Lämmin kiitos jällen kaikille osallistujille!

Eli;

Liput lapsimessuille voittivat Hanna, Pauliina ja M-K. Voittajille on jo ilmoitettu, ja kaikki kolme saavat siis kukin kaksi lippua lapsimessuille. Liput toimittaa ja tarjoaa me&i.

Beach House -arvonnassa onnekain oli tällä kertaa Laura. Myöskin hän sai jo postia asiaa koskien. Palkinnon toimittaa ja tarjoaa Beach House Company.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myrskystä huolimatta, aurinkoista keskiviikkoa!


2 Responses to “voittajia”

  1. Katri says:

    No juu aika myrsky, meillä silpoutui kasvihuone.. Eipä ole sitten sen ylläpitohommaa kesällä, jos tästä nyt jotain positiivista yrittää hakea..

    • Oi ei!!!! Ihan kauhea tuollainen ilma! Meneekö se johonkin vakuutukseen?
      Täällä myös puita kaatunut, mutta ekaa kertaa ei meidän pihassa, kun tuulee kovin. Tuntuu vaihteeksi ihan kivalta. Mutta tavarat on kyllä vaihtaneet paikkaansa, ja ulkona on vähän kaikkea rojua, tiedä mistä tullut. 🙂

Kommentoi