BHD ja pipo

28.10.2015

Ihan pakko hehkuttaa tätä pipokauden ihanuutta. Olen ollut vähän laiska hiusteni suhteen viimeisen viikon ajan, enkä ole jaksanut tehdä kuontalolle muuta kuin pakolliset pesut. Kotona hiukset on näppärä nostaa päälaelle ison klipsin avulla, ja kotoa poistuessa pipo pelastaa tilanteen. Vähän öljyä latvoihin ja myssy korville. Talviajan helpoin kampaus! Siis jos ei tarvitse ottaa sitä pipoa pois!!! Pari kertaa olen nimittäin joutunut tilanteeseen, jossa onkin pitänyt riisua ulkovaatteet naulakkoon. Pipon alle lässähtänyt tukka on muuten vähintään yhtä nolo kaivaa esiin, kuin kokatessa tahriintunut pusero, jota ei viitsinyt vaihtaa, kun kukaan ei kuitenkaan näe sitä takin alta, tai pohjasta puhki kuluneet villasukat, joita ei vaan raaski heittää menemään. Siinä kun sitten jättää takin päältään, kengät jalastaan ja pipon päästään, onkin kaikkea muuta kuin huoliteltu olo! 🙂

pakkanen 3

Mutta, tänään on kuitenkin se ihana päivä, kun saa istahtaa kampaajantuoliin. Tosin, jos se talvi nyt tosissaan tekee tuloaan, taitaa tämä pipokauden ihanuus jatkua taas jollakin muotoa keväälle asti. 🙂

Kiitoksia muuten kaikille Nova Melina -arvontaan osallistuneille!
Arpakone suosi tällä kertaa nimerkkiä Helinä, kommentilla:
Värikylläisyyttä syksyyn..
Golden pussukka oli mun suurin suosikki! :)/12.10.2015 klo 19:54

Aurinkoista pakkaspäivää!


10 Responses to “BHD ja pipo”

  1. Marja says:

    Hih, meinasin just lisätä, että pipokausi on jees kunhan ei sitten tarvi ottaa sitä pipoa missään pois 🙂 Mulla kun on ainakin sellainen hiuslaatu, joka lätsähtää aivan täysin oltuaan pipon alla minuutinkin…

    Ihanaa kampaajareissua! Mäkin kävin viikko sitten, ekaa kertaa kolmeen kuukauteen ja tekipä hyvää – niin henkisesti kuin ulkonäöllisestikin 😉

    ps. Sulla on mun unelmalaukku! Itselläni on tuo sama mustana ja kovasta tekisi mieli myös tuota vaaleaa versiota…

    • Hiuslaatu kuin hiuslaatu, kyllä se pari tuntia pipo päässä vaan tekee tulosta.
      Ihan totta muuten, että kampaajalla käynti on myös henkistä hemmottelua. Mulla ainakin on niin kiva kampaaja, että käy ihan nauruterapiasta! 😀
      Kiva laukku. Ja vaaleana menee kato hyvin kesällä hellemekkojen seurana! 😉

  2. Salla says:

    Niin tuttua:)!

  3. Sanna says:

    Näitä kuviasi on ihana katsella ja innolla odotan aina uusia päivityksiäsi!
    Mikä kamera / objektiivi sinulla on käytössäsi?

    • Voi kiitos, Sanna! 🙂

      Mulla on canon 5d mark ii, jonka kanssa käytän yleensä objektiivina Canonin 50mm f/1.8
      Sitten mulla on Olympus om-d e-m10, jossa myös yleisemmin käytössä 50mm f1.8 obiska. Nämä kuvat on otettu tuolla Canonin setillä. 🙂

  4. Ansku says:

    Huuh mikä tukka sulla tässä kuvassa! Ihana!

  5. marjah says:

    Ihana kaunis aurinkoinen nuorinainen 🙂

Kommentoi