Meillä Klaara aloitti hiihtolomansa jo tänään, ja Niilosta saamme lomavahvistusta sitten ensi viikolla, kun täälläpäin on koulujen talvilomaviikko. Niin, ehkä talviloma on viikon koulutauolle parempi nimi, kuin hiihtoloma. Hiihtokelit kun ovat mitä ovat…
Mutta ei se talvi ja lumi sieltä purnaamalla tule, joten turha siihenkään on energioitaan kuluttaa. Sitä vastoin nautin täysillä valosta ja auringosta, vaikkakin ne aiheuttivat eilen jopa pientä päänsärkyä. Tässä kohtaa vuotta kun pimeä syksy ja sateinen talvi on ehtinyt helmikuulle asti, ihmisen keho kaipaa jo valoa. D-vitamiinia saa toki purkista, mutta valolla on niin suuri merkitys koko kehon hyvinvointiin. On mieliala-asiat, muisti, aineenvaihdunta ja varmasti tuhannen muuta asiaa, joihin valon puute meissä iskee. Niin, että nautitaan jokaisesta auringonsäteestä niin hyvin, kuin suinkin vain on mahdollista.
Auringon lämmittävän vaikutuksenkin huomaa muuten kissasta hyvin. Kylli loikoilee ja aurinkokylpee mielellään paikoissa johon säteet osuvat. Pitkin päivää kissa sitten vaihtaa paikkaa. Venyttelee ja peseytyy välillä, ja jatkaa sitten taas huilailujaa. Ehdin jo jopa vähän toivoa, että sieluni olisi mahdollista jatkaa seuraavassa elämässä kissana, mutta mahtaako ne kissanpäivät olla joka katilla kuitenkaan niin auvoisia ja ihania. Mekin tosin puhumme Kyllistä kesäkissana, mutta vain siitä syystä, että raukka parka sai ulkoilusta tarpeekseen kun säät kylmenivät.
Valolla on muuten iso merkitys myös valokuvaamiseen. Ei ehkä sieltä tärkeimmästä päästä, myönnän, mutta merkitys se on sekin. Meillä makuuhuoneessa on yleensä ihan hirveä valoa, eikä makkarin kuvaaminen siitä syystä oikein koskaan juuri innosta. Kauniina kesäpäivänäkin yläkerran valo on sellainen inhottavan kelmeä, ja kuvaaminen onnistuu melkeinpä paremmin vähän pilvisempänä päivänä. Joskus kuitenkin valossakin on oma juttunsa, ja nyt oli pakko tarttua kameraan, kun ulkoa pilkisti sellainen kylmä, ja raikkaan viileä, auringonpaiste.
Makkari on oikeastaan aika samassa mallissa kuin Kuvia makuuhuoneesta -postauksessa, mutta älkää antako sen häiritä. Koti on koti, eikä sitä millään voi jatkuvasti uudistaa tai muuttaa, vaikka bloggaajalle tietenkin sekin olisi ideaalitilanne. Mutta no, koti on koti ja siksi juuri pääasiassa elämistä ja elämää varten.
Aurinkoa päiväänne!
Mainio kirjoitusvirhe sinulla juuri tässä yhteydessä: hiihtolama. Se tosiaan vaivaa täällä Etelä-Suomessakin! Auringonpaiste on ihanaa, mutta voi jessus, miten likaiset ikkunat meillä on..
Hahhaa! No osuipa kohdilleen! 😀 😀 Mutta korjasin nyt kuitenkin, kun koneen oikeinkirjoitus ei asiaa katsonut millään lailla erikoiseksi. Taitaa olla käsitteenä ihan toimiva. 😀
Voi kuule meillä on myös ikkunat ihan sairaan likaiset. Talven noet ja lasten kädenjäljet sisällä. ja ulkona vesisateen piiskaama kurainen pinta. Jo tuossa mietinkin, että ensi viikolla otan kyllä nuo sisä- ja välipinnat käsittelyyn. Jostain joskus luin, että likainen ikkuna vie todella paljon auringon tehoa pois, ja nyt sitä ei kyllä saisi mikään rajoittaa. Minä, sekä kasvini, kaipaamme valoa. 🙂
Teillä on niin kaunista ja aina näyttää valoisalta! Makkarin kaappi on ihan älyttömän hieno!
Kiitos, Kaisa.
Kaappi on kyllä ihana. Jotenkin en saa siitä tarpeekseni, vaikka aikoinaan pohdinkin, että kyllästyyköhän tuohon. 🙂
Voi Kylli <3
On ne..! ♡
Siis miten tuo teidän sänky on pedattu? näyttää aivan ihanalta ja erilaiselta perus päiväpeittoratkaisuun verrattuna. Ihana blogi sinulla!
Heh, no enpä ole tullut ajatelleeksi. Peitot ja tyynyt on siis vain pedattu ja oikaistu. Ohut puuvillapeite on vain tuossa jalkapäädyssä ja sen päällä poikittain on untuvapeitto jossa on pellavapussilakana. Se on sellainen päiväunipeitto, jolle tosin on aika vähän käyttöä. 😀
Heippa!
Olisin kysellyt vähän teidän Almasta, eli miten päädyitte aikanaan juuri Cotoniin? Oliko teidän perheessänne allergiaa?
Miten olette kokeneet turkin hoidon, kuinka usein trimmaatte ja oletteko tehneet sen itse?
Kiitos jo etukäteen!
Moikka.
Vastailen tässä kommentteihin, mutta sopiiko, että palaan tähän illemmalla. Tykkäisin oikein ajatuksella kirjoittaa tästä aiheesta. 🙂
Heippa!
Toki passaa :0)
Kiitos jo etukäteen ja kivaa viikonloppua!
T.Anna
No ei se ilta sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Mutta koitetaas nyt! 🙂
Eli Alma on Coton de tulear, tyttökoira ja ikää on jo kuusi vuotta.
Meidän edellinen koirammehan kuoli ylättäin, ja vaikka itse sanoinkin pärjääväni ilman koiraa ihan mainiosti, miehelle koiran kuolema oli kova paikka, ja myönnyin siihen, että talouteemme tulee uusi karvainen jäsen.
En nyt tarkalleen muista mistä cotton-haaveilu lähti. Edellinen koiramme oli Kääpiöpinseri uros ja lastamme vanhempi, joten halsimme ehdottomasti uuden koiran olevan lauhkeampi ja rauhallisempi, paremmin lapsiperheeseen sopiva. Niin, ja koira, josta ei juuri lähde karvaa!
Turkin suhteen tiesin heti, etten halua koiran näyttävän rotumääritysten mukaiselta näyttelykunnossaan, vaan turkki tulee olemaan lyhyt ja käytännöllisempi.
Keväällä tehty pentuvaraus oli seuraavan tammikuun pentueeseen, mutta saimmekin yllättäin soiton, jossa kerrottiin varausten peruuntumisesta ja, että voisimme halutessamme noutaa pennun jo ylihuomenna. Koska kasvattaja asui toisella puolella Suomea, lähdimme matkaan varauksin. Yleensähän pentua saa käydä katsomassa jo ennen luovutusta.
Kaikki oli kuitenkin hyvin, ja kuten suosituksista kävi ilmi, kyseessä oli vastuullinen kasvattaja.
Alma otti paikkansa heti pojan parhaana ystävänä. Nyt vähän vanhempana koira ei enää jaksa lasten leikeissä niin kauhean pitkään, mutta perhekoira Alma on ehdottomasti. Ihmisen ystävä, seurakoira ja vähän sylikoirakin, vaikkei niin pieni olekaan.
Joskus miehen kanssa puhuimme, että emme voisi koskaan enää kuvitella ottavamme muun rotuista koiraa. Ainakaan kun lapset ovat pieniä, ja tavallinen arki vaatii niin paljon muutenkin.
Mitä tulee Cottonin turkkiin, niin sehän on aika paljon makuasia, miten sitä tykkää trimmata. Meillä Alma käy trimmissä muutaman kerran vuodessa. Yleensä lyhin turkki ajoitetaan kurakeleihin, ja siten, että ennen pakkasia karva ehtii kasvaa, mutta kun vuodenajat sekoittuvat, ei tätäkään voi täysin noudattaa. Kuraa on koko ajan.
Nyt Almalla on siis tuo pitkä turkki, joka viimeksi leikattiin loppuvuodesta. Silti turkki on lyhyt, eikä oikeastaan vaadi mitään.
Valkoinen koira ei likaannu mustaa enempää, mutta toki lika näkyy. Cotton ei ole valkoinen, vaan väri on virallisesti shampanja, ja valkoisen rinnalla turkissa on luonnonvalkoista, mahdollisesti vähän rusehtavaa tai harmaata. Meidän Alma on hyvin tasavärinen, kuonossa enemmän sitä luonnonvalkoista, hiukan rusehtavaa. Mutta monella cottonilla on paljon kirjavampi turkki.
Harjata turkkia kannattaa aika ajoin, koska se takkuuntuu helposti. Mitä pidempi turkki, sitä useammin sitä pitäisi harjata.
Peseminen on sitten taas niin monesta asiasta kiinni. Jos esimerkiksi lähtisin nyt Alman kanssa tuota maantien vierustaa kulkemaan, niin ensimmäisen rekan jälkeen sekä oma pääni, että Alman turkki olisi täynnä kuraa. Silloinhan pesu pitäisi tehdä joka lenkin jälkeen. Parempi on siis suunnata metsään, jossa voi tallustella puhtaassa lumessa. Ei siis voi sanoa yksiselitteisesti, kuinka paljon turkki vaatii hoitoa ja pesua.
Pesun jälkeen turkkiin voi suihkuttaa laimennettua hoitoainetta ja turkin voi föönata kuivaksi (se imee älyttömän suuren määrän vettä, ja kuivuu aika hitaasti). Mutta ei meillä tosiaankaan koiraa kauhean usein pestä.
Sanoisin, että rotuna helppo, ihmisläheinen ja kiltti. Turkin hoitoa pelätään turhaan.
Niin ja se allergia. Miehelläni ei ole todettu allergiaa (ei ole testattukaan, kun ensimmäinen lemmikki oli meidän yhteinen koiramme), mutta ennen omia koiria hän oireili sekä kissoista, että koirista. No, mikä nyt sitten on oireilua ja mikä ei, ja mikä voi mennä ohi ja mikä ei… 🙂
Huh, tulipa pitkä ja hyppivä sepustus. Ja varmaan tuhannen kirjoitusvirhettä. Toivottavasti tästä oli kuitenkin jotain hyötyä.
Katso myös tuolta blogin oikeasta laidasta tunnisteet kohdasta “koiruus”. Sieltä löytyy paljon postauksia aiheesta, ja niissä vanhemmissa on enemmän sitten näitä koirajuttuja joissa on jotain infoa.
Mukavaa viikonloppua! 🙂
Kiitos!
Olipa hyvä kuulla kokemuksia! Teidän Alma vaikuttaa ihan huipputyypiltä!
Aurinkoisia päiviä sinne!
Voi ihana Kylli <3 Onpa teidän neidistä tullut iso kissa! Näyttää niin ihanan hyvinvoivalta. Meidän Minni kun on niin hoikka, syö hurjasti mutta venyy pituutta vielä enemmän. Ja eilen siltä irtosi maitohammas 😀
Ja niin totta, tämä lisääntyvä valo tekee niin hyvää! Kaikelle!
Sun kommentti oli jostains yystä roskien joukossa. No pelastui! 😀
Kylli on kyllä oikeesti siro ja hoikka. Siis pieni kissa verrattuna noihin naapureiden kissoihin. Moni sanookin, että ai se on vielä ihan pentu. No, kuvassa nyt ei näy vertailukohtaa.
Tosin Kyllin emokin oli luikku ja siro ja Kylli pokueensa pienin. Mutta suloinen kuin mikä ja rakastaa syliä ja huomiota.
Voi pikku Minni! Niin supersöpöinen. Eiköhän se kokokin siitä, ja yksilöitä ne on kissatkin kuten me ihmiset.
Ihanaa viikonloppua Marja, ja nauti papukaijatulppaaneistasi. Täältä ei saa mitään niin kivaa ikinä! 🙁
Ihana kisu <3
On se kyllä niin söpö! 🙂