Säteile kilpaa auringon kanssa

28.2.2016

Superfoodeja löytyy suomalaisista metisistä ja soilta yllin kyllin, mutta löytyypä luonnostamme myös hoitavia ainesosia iholle. Kotimainen Lumene ammentaa suomalaisesta luonnosta ja niin on myös uudistuneen Brigh Now -sarjan kanssa. Sarjan loistava silmänympärysvoide onkin jo entuudestaan mulla käytössä, mutta Lumenen ja Indiedaysin yhteistyön myötä pääsin testailemaan sarjan kahta muutakin tuotetta.

Kolmen koplaan kuuluu 360° Korjaava silmänympärysvoide, heleyttävä & ravitseva yövoide (sleeping cream) sekä hyaluronitiiviste, eli herkullinen ”ihmevesi”. Tuotteet sisältävät suomalaista lakkaa ja sopivat kaikille ihotyypeille heleyttäviksi ja kirkastaviksi tuotteiksi. Niin myös omalle kuivalle ja herkälle iholleni.

Tuotteista itselleni uusin on ehdottomasti Hyaluronitiiviste. Myönnän, että erilaisia seerumeja on jo tullut kokeiltua, mutta tiivisteiden kanssa polku on ollut yhä tutkimatta. Tietämättömyyteni on ollut jopa niinkin suurta, että piti oikein tarkistaa, mikä on seerumin ja tiivisteen ero. No, kysehän on siitä, että tiiviste on koostumukseltaan kevyempi ja
vesimäisempi tuote kuin seerumit ja voiteet. Ikään kuin ”ihmevesi”, joka imeytyy ihoon nopeasti ja
kosteuttaa tehokkaasti. Lisäksi se valmistelee ihon tulevia ihonhoitotuotteita varten, eli toimii ikään kuin
”ihonhoitotuotteiden pohjustajana”. Hyaluronitiivistettä levitetään puhtaalle iholle ennen seerumia ja
päivä- tai yövoidetta, jolloin se ravitsee ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti.

“Hyaluronitiiviste maksimoi ihon kosteuspitoisuuden ja kirkastaa ihoa
tehokkaasti. Tiiviste myös auttaa vähentämään ikääntymisen näkyviä merkkejä ja saa ihon näyttämään ja tuntumaan
sileämmältä.”

Itse otin tiivisteen käyttöön sekä aamulla, että illalla. Sen päälle olen levittänyt kosteuttavaa öljyseerumia, ja tietysti sitten kosteusvoidetta lopuksi. Pieni epäilys itselläni toki oli, voiko iho jäädä kovinkaan heleään kuntoon, kun siihen taputellaan iso määrä tuotteita (ja varsinkin meikkipohjaa ajatellen), mutta tuo tiiviste tosiaan hujahtaa ihoon kuin vesi, ja ihan tavalliseen tapaan iho tiivisteen jälkeen ottaa vastaan myös seerumin ja voiteen. Tiivisteet ovat kuulemma jo iso juttu Aasiassa, ja
nyt ne ovat rantautumassa meille Suomeenkin.

Testipakettiini kuului myös sarjan yövoide, joka taltutti ihanan täyteläisellä koostumuksellaan kuivan ihoni kosteutustarpeita. Bright Now -sarjan yövoiteessa on kasvonaamion teho tavallisen voiteen muodossa. Se on tehokkaasti kosteuttava, ja täyteläisen pehmeä koostumus sisältää runsaasti suomalaisen lakan antioksidantteja ja erityisen tehokasta, kapseloitua C-vitamiinia. Sleeping cream on uuden sukupolven yövoide, upgreidattu versio – naamion ja voiteen hybridi. Tämä voide on oikeasti ihanan runsas ja riittoisa, ja hellii ihoa niinkin paljon, että olen levittänyt sitä kasvoilleni myös muutamana kotipäivänä. Varsinkin tuossa sairastelun loppuvaiheessa, kun iho alkoi kieliä sisällä vietetyistä päivistä ja nenäliinojen karheudesta, voide boostasi mukavasti ulkoista olemusta.

Silmänympärysvoide onkin tosiaan tuttu suosikki ja sitä olen käyttänyt hiukan pidempään. Löysin aikoinaan Lumenen silmänympärysvoiteet juuri siitä syystä, että etsin voidetta joka toimisi oikeasti silmän ympärillä, eikä vain alaluomella. Monet voiteet kun eivät sovellu yläluomelle ja silmämeikin alle ollenkaan, mutta omat luomeni huutavat hoitoa ihan ylhäältä alas asti. 360° Korjaava silmänympärysvoide lupaa olla ainoa silmänympärysvoide, jonka tarvitset, ja tarjoaa ratkaisun kaikkiin silmänympärysihon haasteisiin, kuten tummiin
silmänalusiin ja ikääntymisen merkkeihin. Pisteet Lumenelle myös silmänympärysvoiteiden pakkauksesta. Pisara-annostelija säästää tuotetta, ja tämäkin pakkaus on silti helppo käyttää ihan loppuun asti. Mikään kun ei harmita niin paljon, kuin purnukat, joita et saa ikinä tyhjäksi asti.

“Ihon heleys” oli ennen itsellenikin vain sanahelinää. Ihon kunto määrittyi lähinnä tulehtuneiden finnien määrällä ja mitä vähemmän niitä oli, sen paremmassa kunnossa oli ihokin. No, nyt kun näppyläongelmat ovat takana (toivottavasti myös pysyvästi), ihon kuntoa tulee tarkasteltua täysin uudella tavalla. Ihon heleys tai sameus ovat valjenneet itselleni, ja huomaan nopeastikin milloin ihoni kaipaa lisää kosteutta ja hoitoa. Akne jätti jälkeensä arpia, mutta hyvin kosteutettu ja kimmoisa iho kielii niistäkin vähemmän. Yhtä lailla kuin uurteet piirtyvät väsyneeseen ihoon syvemmin, myös arvet puskevat esiin helpommin. Koska Bright Now -tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille, suosittelen ehdottomasti testaamaan sarjaa. Auringonvalon lisääntyessä ja kevään koittaessa myös iho saa säteillä ja hehkua energisenä!

Lisää tietoa Lumene Bright Now -sarjasta löydät täältä.


10 Responses to “Säteile kilpaa auringon kanssa”

  1. inspirations says:

    Hei! Blogisi on tosi kaunis ja olisi kiva kuulla sen taustoista. Heitin sinulle pienen blogihaasteen. Jos haluat lähteä mukaan, se löytyy täältä: http://www.inspirations.pro/2016/02/blogitarina-ja-mita-blogille-nyt-kuuluu.html

  2. helmi says:

    Miten kivoja nämä mainos- ja yhteistyöpostaukset, onneksi näitä onkin jo lähes joka toinen! 🙂 Hohtavahankista kevättalvea!

  3. Johanna says:

    Itselläni ollut käytössä Lumenen Sensitive-sarjan tuotteita sekä Avenea. Kiinnostaisikin, onko näissä voimakas tuoksu?

    • Hei, Johanna. Tuoksu ei ole voimakas, ja lähinnä noista tuoksuu vain tuo tiiviste. Sekin todella miedosti, eli uskon että käyvät tuoksun puolesta todella herkällekin.
      Mutta tietenkin on hyvin henkilökohtaista, miten tuoksun kokee, eli jos tiivistettä ajattelit, niin testaa se tuoksu kuitenkin kaupassa vielä. Inhottavaa, jos jää käyttämättä siitä syystä, että tuoksua on liikaa.

  4. Kaisa says:

    Itselläkin ollut käytössä muut paitsi yövoide ja suosittelen myös lämpimästi! Varsinkin toi tiiviste on ihan huippu! Kiva, kun teit näistä postauksen. Seuraavaksi taidan hommata yövoiteen.

    • Mikä itselleni myös on aika iso plussa näiden tuotteiden kohdalla on hinta. Ja kun Lumenea saa usein myös erilaisista tarjouksista edullisesti.
      Lähinnä vielä opettelen tuota tiivisteen käyttöä, niin että taas yksi lisätuote mahtuisi siihen automaattiseen rutiinin, mutta onneksi on hyvä tuote. Silmänympärysvoide on silti ihan ehdoton suosikkini. Olen kokeillut niin monet kalliimmatkin tuotteet ja todennut, että paikalliselta Tokmannilta saa kuitenkin sen parhaan. 🙂

Kommentoi