Tiesittekö, että meneillään oleva viikko on Lasten lintuviikko? Jep, en tiennyt minäkään. Mutta sellaisen pikkupoikien nikkarointi-innon te varmaan tiedätte, ja siitä tämäkin lintupönttöily sai alkunsa. Meillä nimittäin poika on jo pitkään halunnut nikkaroida linnunpönttöjä, ja isäni lupautui näihin talkoisiin, koska on huomattavasti lintuvalveutuneempi kuin minä ja mieheni. Puutavaraa kyllä löytyy varastosta vaikka niihin miljoonaankin pönttöön (tai no, moneen ainakin), mutta otsikolla viittaan Suomen suurimpien luontotoimijoiden (Metsähallitus, BirdLife Suomi, WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus…) saman nimiseen kampanjaan, jonka tarkoitus on “nostaa Suomen oksistoon miljoona linnunpönttöä toukokuun 2017 loppuun mennessä”.

Pienen pojan into ja innostus ei kovin pitkiin nikkarointeihin riitä, mutta eilen pihapuihimme nousi kolme pönttöä, jotka olivat illalla jo varsin asutun oloisia. Lisää kuulemma on tulossa, ja mikäs siinä, koska pidän kovastikin linnunlaulusta. Puita ja pihaakin on sen verran, että joukkoomme mahtuu kyllä sirkuttajia ja visertäjiä.

Olen älyttömän tyytyväinen siitä, että lapsella on vieläkin noin tavallisia innostuksenaiheita kaikista nykyajan virikkeistä huolimatta. Että ilo syntyy ihan siitäkin kun saa seurata pikkulintujen lentämistä pönttöön ja takaisin puun oksille. Samalla häpeän oman lintutietoni vähäisyyttä, sillä voin käsi sydämellä myöntää, etten eilen ikkunan takaa lintuja seuratessa osannut vastata lapselleni, mikä lintu pönttöön lensi. Puolustan itseäni värinäölläni (tai paremminkin -sokeudella), sillä lintujen värityksen hahmottaminen luonnossa on itselleni täysin mahdotonta. Kuten monen muunkin asian kanssa, näkemiseni perustuu muotojen hahmottamiseen tai tietoon. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tunnistaisin harakan harakaksi vaikka väritys muuttuisi vihreävalkoiseksi, sillä erotan muodon ja värien kontrastin. Muita lintujen tunnistamiseen käyttämiäni keinoja ovat äänen ja liikkumistavan oppiminen, joten västäräkin tunnistan maassa linnun tavasta liikkua, mutta korkealla oksalla hiljaa istuva lintu on silmissäni ainoastaan pieni.

Lasten luonnollinen uteliaisuus ja halu oppia uutta on aika kadehdittavaa. Eilinen oli myös hyvä opetus siitä, ettei lasten kanssa aina tarvitse puuhata mitään niin kovin ihmeellistä ja erikoista, vaan oikeasti aika tavallisetkin jutut aikuisen seurasta ja huomiosta nauttien tuovat pienelle ihmiselle onnea. Tiedä vaikka tässä samalla oppisi itsekin monia uusia asioita luonnosta. Täytynee siis jatkossakin opetella enemmän lintujen tunnistamista YouTube -videoiden avulla, jotta en vaikuta lapsen rinnalla täysin pöntöltä. 🙂

Tuolla sivustolla on mielestäni aika ihanasti kiteytetty tuon pönttökampanjan idea: “Miljoona linnunpönttöä tarkoittaa kymmentä miljoonaa linnunpoikasta, satoja tuhansia retkiä luontoon ja valtavasti onnittelusirkutusta sata vuotta täyttävän Suomen kunniaksi.”

Tämä ei nyt ollut minkäänlainen yhteistyöpostaus, vaan enemmänkin ihan suora kehotus pönttöaskarteluun ja lasten kanssa puuhailuun. Tulee nimittäin aivan varmasti myös niitäkin kesälomapäiviä, kun ei ole niin yhtään mitään tekemistä. Silloin muutama laudanpätkä voi osoittautua suureksikin iloksi!

Poika tuumasi aamulla, että mahtaako sitä pystyä keskittymään koulussa mihinkään, kun on niin innostunut niistä linnuista. Sanoisin, että ollaan jokseenkin positiivisen ongelman äärellä! 🙂