Rakkaudesta hyvään kahviin

22.5.2016

Täällä on tänään herätty valmiin kahvin tuoksuun. Sunnuntailuksus josta nautin äärettömän paljon!

Kahvi kuuluu elämän pieniin ja suuriin hetkiin, ja me suomalaiset olemme tilastollisestikin elävä todiste tästä, sillä juomme kahvia (ainakin joidenkin tilastojen mukaan) enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa. Kahviakin on monenlaista, ja koska itse kallistun vahvasti sinne hyvän kahvin puolelle, lähdin mielelläni Indiedaysin ja Nespresson yhteistyöhön jossa saan paitsi hurmostella kahvin ilosanomalla, ilahduttaa jotakuta teistä Nespresson kahvikoneella!

Pidempään blogiani seuranneet muistavat, miten onnellinen, uuden kahvikoneen omistaja olin reilut pari vuotta sitten. My new love -postauksen voit myös lukea täältä. Tässä reilussa parissa vuodessa kahvimaailmani on kääntynyt likipitäen päälaelleen, ja mitä tulee kahvin makuun, olen muuttunut eräiden mielestä jopa hiukan krantuksi.

Jokainen mutteripannua käyttänyt tietää, että kahvin valmistuksen jälkeen paakkuuntunut kahvi pitää poistaa pannun paineosasta ja pannu pitää huuhdella irtomuruista. Tämä työvaihe on ainakin omaan makuuni jotenkin vaivalloinen, ja siitä syystä kiinnostuimme kapselikäyttöisistä koneista perinteisen espressokoneen sijaan. Kapselikahvi kalskahti kuitenkin aluksi korvaani jotenkin epäaidolta, koska olin kuullut myös tuotteista, joissa jopa maito valutetaan kapselista. Halusimme hyvää ja laadukasta kahvia, ja Nespresson idea onneksi selvisi meille tässä kohtaa. Nespresson kapselin on nimittäin vain tarkoitus pitää vasta jauhettu kahvi tuoreena ja tehdä kahvin valmistuksesta vaivatonta ja helppoa. Koneella voit nimittäin keittää useammankin kahviannoksen ilman ikävää pannun puhdistamista. Itse halusin myös höyryputkellisen mallin, jotta sisäinen kotibaristani pääsisi töihin. Joka-aamuisesta maidon vaahdottamisesta onkin tullut rakas rutiini jonka avulla herättelen itseni uuteen päivään.

nespresso 1

Kun aikoinaan hankimme Nespresson kahvikoneen, ajattelimme, että tavallinen suodatinkeitin on näppärä kuitenkin lasten syntymäpäivillä, ja muulloin, kun kahvittelijoita on enemmän. Kun sitten totuimme juomaan laadukkaampaa ja paremman makuista kahvia, totesimme, että on ihan typerää tarjoilla vieraille sitä vähemmän hyvää. Niinpä meillä keitetään Nespresson kahvia myös isommalle kahvivierasjoukolle, eikä tämä ole tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia. Olen myös huomannut, että Nespresson kahvi maistuu monelle, joka muuten ehkä vihkiytyy tee-ihmiseksi. Nimittäin toisin kun suomalaiset usein uskovat, tummapaahtoisempi kahvi on aina lempeämmän makuista, ja kahvin kitkeryys johtuu nimenomaan vaalean paahdon jättämästä haposta.

Niinpä meillä saa kakkukahvittelijat itse valita millaisen erikoiskahvin haluavat juoda. Myös arjen kyläilijöille tarjoillaan aina kahvia, ja nopeasti onkin tullut opittua, minkä kokoinen kuppi pitää ottaa hyllyltä, kun tietty auto ajaa pihaan. Toiset ovat selvästi espresso tyyppiä, toiset rakastavat runsasta maitovaahtoa. Hyvä kahvi ei juuri kaipaa rinnalleen vierasvarojakaan, vaan on makuelämys ihan sellaisenaan. Tosin kesäisin ainakin naisten kesken on tullut tavaksi yhdistää kahvi ja makea jäätelö yhdeksi annokseksi. Suklaata vielä päälle, ja jäätelöannos aikuiseen makuun on valmis!

nespresso 2

Oma aamuni ei ala ilman kahvia. Toki kahvin piristäväkin vaikutus tekee hyvää, mutta kahvin juonti ensimmäisenä aamulla on myös jonkinlainen seremonia, jolla valmistaudun uuteen päivään. Herään arkiaamuisin aikaisin, sillä tahdon ehdottomasti nauttia kahvihetkestäni yksin, tai ainakin häiriöttä. Ennen lasten heräämistä ehdin siis kiirettä juomaan tripla cappuccinoni (kyllä!), ja sen jälkeen olenkin yleensä jo virkeän pirteä valmistelemaan päivän muita juttuja, kuten tekemään töitä tai kotitöitä.

Siinä, missä ennen join helposti pannullisen tavallista suodatinkahvia jo heti aamulla, laatu on alkanut korvaamaan määrää. Nykyisin aamukahvini on se yksi tukeva mukillinen. Kahvi kuuluu usein myös iltapäivätaukooni ja nykyisin kahvi on itselleni usein myös jälkiruoka paremman aterian perään. Mikään ei nimittäin kruunaa maittavaa ateriaa niin hyvin, kuin vaahdotettuun, ja makeaksi lämmitettyyn maitoon tehty cappuccino. Ja kyllä, ne parhaat kahvit tulee nykyään juotua kotona. Tämä onkin johtanut siihen, että vieraspaikoissa usein valitsen tarjotuista virvokkeista jonkin muun kuin kahvin, sillä tavallinen suodatinkahvi ei enää oikein sovi suuhuni.

Meillä suositaan Nespresson vahvoja kahveja, joihin olemme siirtyneet pikku hiljaa kokeilemalla. Jos kahvitaustasi on pitkälti suodatinkahviin pohjautuva, ja haluat juoda kahvisi perinteisesti vaikkapa mustana mutta pitkänä, suosittelen aloittamaan lungoilla. Niistä voi myös helposti valmistaa ennakkoluuloisemmille vieraille sellaisen “tavallisen oloisen” peruskahvin, johon kukin sitten makunsa mukaan lisää tilkan maitoa tai palan sokeria. Tosin jopa oma isäni, joka on vahvasti vihkiytynyt suodatinkahvin juoja, ottaa meillä mielellään vahvaan kahviin tehdyn cappuccinon ja tuumasi jopa ensimmäisellä kerralla juoman maistuvan ihan kaakaolta. Esimerkki tuo mielestäni hyvin esiin sen, miten laadukas kahvi on oikeasti lempeää – niin makunystyröille, kuin vatsallekin.

nespresso 4 nespresso 5

Lukijakilpailu:

Minkälaista roolia kahvi näyttelee sinun arjessasi, entä juhlassa? Kaipaatko välillä kahvilaan hyvän kahvin äärelle, vai onko kotona keitetty kupillinen se paras mahdollinen?

Vastaa kysymyksiin ja olet mukana Nespresson Lattissima Touch -kahvikoneen arvonnassa. Mikäli itseltäsi jo Nespresson kone löytyy, osallistu ihmeessä silti! Mikäs nimittäin olisikaan parempi lahja kesän juhlijoille, kuin Nespresson kahvikone! 🙂

Jätä vastauksesi viimeistään 28.5. 2016 ja olet mukana arvonnassa. Arvonnan säännöt voit lukea täältä.

nespresso 6

Ihanaa sunnuntaita – ja arpaonnea ihan kaikille tasapuolisesti!

Tallenna


304 Responses to “Rakkaudesta hyvään kahviin”

  1. Sanna says:

    Aamu alkaa aina isolla kupillisella kahvia. Päivän mittaan kahvia pitää saada lisää, tai muuten tulee pää kipeäksi eikä työt kulje. Kun haluan herkutella, on mukana aina hyvää kahvia. Toistaiseksi olen joutunut tyytymään perus suodatinkahviin, mutta haaveilen että pääsisin laajentamaan makumaailmaani.

  2. LauraV says:

    Tässä juuri aamun ensimmäistä kupillista kahvia hörpin.. 🙂 Arjessa kahvi kuuluu aamun heräämisiin, taukoon luentojen välissä. Juhlissa on ihana ottaa kuppi kahvia ja nautiskella tarjottavista, pian tekeekin jo toista kupillista mieli.

  3. Elina says:

    Aamukahvi maidolla on päivän kohokohta ja kahviloissa tulee tilattua usein Latte.

  4. Nina M. says:

    Kahvi liittyy aina hetkeen, jolloin saa rauhoittua arjen keskellä. Kahvi hyvän ystävän kanssa on arjen juhlaa. Hyvään kahviin liittyy voimakkaasti hyvä, tuoreen kahvin tuoksu. Olisi ihana voittaa arvonnassa!

  5. Julia says:

    En oikeastaan juo kahvia, kun en siitä tykkää. Tekisi kuitenkin mieli opetella juomaan laadukasta ja hyvää kahvia. Tilanteesta riippuen koti ja kahvilakahville on paikkansa.

  6. Marika says:

    Aamukahvi on päivän tärkein kahvi ja maistuu ihanalta. Kotona on jo Nespresso kone, mutta haaveilemme sitä myös mökille

  7. Nannil says:

    Oi, ihana sunnuntaiaamun postaus! Rrrakastan hyvää kahvia, tummapaahtoista ja espressoa eritoten. Nytkin juon mutteripannukahvia. Kapselikone olisi aivan unelma vauva-arjen pelastaja. Aamun käynnistys kun vaatii kupin kahvia, vauvan kanssa se sähläys mutteripannulla kun ei vaan aina onnistu Suodatinkahvia vatsani ei oikein kestä.. Käyn usein kahviloissa juurikin hyvän kahvin perässä. Se kuuluu arkeen ja juhlaan. Parasta kahvi on kesällä aikaisin aamulla kirpeässä ulkoilmassa, hyvässä seurassa tai luonnossa. Hyvä kahvi ei kaipaa mitään kahvileipää seurakseen, hyvä kaveri tai hiljaisuus riittää.

  8. Idahhh says:

    Wau mikä arvonta! 🙂 Minulle kahvi kuuluu myös aamun nautintoihin vaikka ihan joka aamu en voi sitä rauhassa kotona juoda, mutta pitkää työmatkaa ajavana se maistuu autossa myös oikein hyvin 🙂 Ennen join kymmeniä kupillisia suodatinkahvia päivässä mutta sitten tuli vaan stoppi. Ei vaan enää tehnyt mieli ja halusin päästä siitä koukuttavista iltapäivien kupillisista eroon vähensin sen yhteen “iced latteen/frappeen” aamuisin. Se onkin se tärkein, muuten päivästä ei tule mitään. Olen nykyään todella kranttu enkä välttämättä valitse kahvia ellei suodatinkahvin lisäksi ole muuta tarjolla. Suodatinkahvikin voi olla hyvää ja osaan itse keittää siitä maistuvaa. Mutta sellaista me keitetään yleensä vain viikonloppusin. Suodatinkahveihinkin ollaan saatu kivaa vaihtelua kun ystäväni on tuonut kahveja tuliaisina ympäri maailmaa, mm. sitä mustaa kenialaista! ;D siinäkin huomaa että kyllä maailmalla tehdään maustuvia kahveja vaikka me suomessa väitetään olevamme siinä parhaita!

  9. Helemi says:

    Päivä starttaa iiiisolla kahvikupilla ja arkiaamuisin nappaan vielä kahvin mukaan bussiin jonka ehdin sopivasti hörpätä ennen töitä. Kahvilassa herkuttelen silloin tällöin erikoiskahveilla.
    Mutta voi, onpas sinulla todella kaunis kahviannos lasissa. Nam! ✨

  10. Tanja says:

    Kahvin kanssa laatu on ohittanut määrän jo vuosia sitten. Tavallinen suodatinkahvi menee töissä tai kyläpaikassa – puoliväkisin. Kun Italiassa ei satu asumaan, on hyvästä kahvista saatava nauttia myös Suomessa. Muutamissa kahviloissa cappuccinot ja latet ovat “ihan ok”. Nespressolla keitetty kahvi – rasvattomalla tai soijamaidolla, pitkänä tai lyhyenä, ilman makeutusta tai joskus vaniljasiirapilla – on nautinto joka kupillisella – ja toi tullessaan Italian omaan kotiini. Saman ilon haluaisin tarjota myös toisaalla asuvalle tyttärelleni:)

  11. Sara says:

    Kahvi tarkoittaa minulle rauhallista aamua ja ystäviä.

  12. Susci says:

    Kahvilla on hyvin tärkeä rooli elämässäni – ehkä jopa liiankin, koska ilman aamulla nautittua kahvikupillista (tai oikeastaan kahta tai kolmea) päätä alkaa särkeä julmetusti eikä kipu häviä ennen kuin kahvi on nautittu.
    Arkiaamuisin juon kahvini töissä, viikonloppuisin nautin kahvini kotona perheen kanssa.
    Hemmottelen itseäni usein kaupunkilomilla ollessani erikoiskahveilla. Hyvin tehty latte tai cafe mocca on todellinen nautinto.
    Iltakahvista olen joutunut luopumaan, koska se vie yöunet. Toisaalta sitten illalla nautittu kahvikupponen auttaa jaksamaan yön tunneille jos olen vaikka istumassa iltaa ystävien kanssa tai juhlimassa.

    • Reetta says:

      Aamu ei lähde käyntiin ilman kahvia! Aamupalan voi hätätilanteessa skipata mutta kahvia ei. Päivän edetessä kuluu 4-6 kuppia kahvia. Silloin tällöin on kiva herkutella kahviloiden erikoiskahveilla, se on pientä elämän luksusta. Kylään mentäessäkin laitetaan ensimmäiseksi sumpit lurimaan! Ja paikallisen herkun, posson kanssa se kahvi maistuu ihan parhaalle! Kesäterveisin kymiläinen

  13. klaarailona says:

    Aamut alkaa kahvilla ja oikeastaan kaikkien ruokailujen palan painikkeeksi hörppään kahvin. Työpaikan kahvi on karseeta, joten kotikahvi parasta! Tummasuklaa on sopiva herkku kahvin kanssa. Ja eihän juhlat ole juhlat jos ei ole kahvia..

  14. Mari says:

    Kahvi kuuluu aamuun ja on ehdottomasti parasta yksin nautittuna, rauhassa viipyillen. Sitten voi päivän hulina alkaa.

  15. Marika says:

    Aamu alkaa hyvällä tumma paahtoisella vahvalla kahvilla, näin päivä saa arvoisensa alun. Päivällä kahvi tuo pienen tauon hektiseen työhön, taas tummaa ja aomikasta kahvia.

  16. Eva says:

    Ihana arvonta! Juon (suodatin)kahvini mustana. Kahviloissa herkuttelen kuitenkin silloin tällöin cappuccinolla tai lattella. Olisipa kiva päästä nauttimaan näistä myös kotona! Mukana siis arvonnassa

  17. Sarppa says:

    Kyllä hyvä ja tunnelmallinen kahvila vie voiton 🙂

  18. Päivi says:

    Kahvi kuuluu jokaiseen aamuun ja yleensä heräänkin ennen lapsia kahville. Kahviloissa tulee kokeiltua erilaisia kahveja. Ihana arvonta!

  19. Handy says:

    Kahvi on ehdoton osa päivääni – arkena ja juhlapäivinä, töissä, kotona ja lomalla. Työpaikallani olen kuuluisa kahvinkulutuksestani, aamu ei ala suotuisasti ilman 🙂 vaaleapaahtoinen suodatinkahvi maidolla on takuuvarma peruskahvii mutta chai latte on oikea guilty pleasure… Hassua, monesti ollessani matkoilla koen tärkeäksi käydä tietyissä kahviloissa ja esim Nycissä tärkeä osa fiilistä oli kuljeskella take away -mukini kanssa manhattania ristiin rastiin 😉 kai se kahvi sitten on niin selkeä osa omaa päivää että sen kautta pyrkii kokemaan siivun paikallisuutta myös ulkomailla!

  20. reemi says:

    Olen opetellut kahvin juonnin aikuisiällä. Teetä kun en juo niin halusin, että kahvia voin kylässä juoda. Päiväkahvi on itselle se tärkein/rauhallinen kahvihetki, lasten kanssa kun kotona olen. Nykyään juon myös aamulla kupillisen..

  21. Sandra says:

    Täällä aamut alkaa tummapaahtoisella suodatinkahvilla. Unelmissa on kapselikeitin, se olis niiiin hyvää ja helppoa!

  22. Aiksu says:

    Kahvilla on iso rooli. Se kuuluu rauhallisiin koti aamuihin ja kiireisiin arkiaamuihin. Nespresso keitin löytyy mutta karvalakki malli, maidonvaahdotin olisi ihanaa luksusta. Rakastan kahvilatunnelmaa ja Nespresso-kahveilla se on mahdollista saavuttaa myös kotioloissa. Ehdottomasti mukana arvonnassa, olisi ihana päivittää vanha, oranssi keitin valkoiseen ja maidonvaahdottimella 🙂

  23. nalle says:

    Kahvi kuuluu jokaiseen päivään. Kotona tummapaahtoista, kahvilassa myös silloin tällöin herkutellen. Kahvikonetta ei ole vielä ollut, mutta olisi kiva kokeilla!

  24. Maarit says:

    Aloitin kahvin juonnin 18-vuotiaana äidin kehoituksesta. Kuulemma kaikki aikuiset suomalaiset juovat kahvia 🙂 Alkuun maku oli mielstäni niin kamala, että join kahvin pillillä 😀 Mutta siitä se kahviura sitten lähti. Nyt olen vähentänyt kahvin juomista. Aamuisin ja iltapäivällä menee kuppi tai pari, mutta ei enempää. Olisi ihanaa voittaa oikein laadukas kahvikone, sillä cappucino on suosikkini.

  25. Ritva says:

    Kahvi kuuluu aamuun, sille ei vaan voi mitään. Sitten kahvi päivällä katkaisee työt, ja mieli lepää. Vielä iltapäivällä, ruuan jälkeen, tilkka kahvia kruunaa koko illan ja mieli pysyy virkeänä.

  26. Outi says:

    Aamu ja iltapäiväkahvit ovat tärkeimmät arjessa. Todella harvoin tulee käytyä kahvilassa kahvilla, joskus harvoin kun niin teen, valintani on ehdottomasti latte. Aloitin viikko sitten ruokarempan päästäkseni sokerikoukusta eroon ja etukäteen jo kauhistelin kuinka onnistun kun tärkeänä osana kahvihetkeäni on ollut aina joku pieni makea, jolla olen “huuhdellut” suodatinkahvin alas 😉 niin hölmöä ja itse opeteltu tapa, josta on ollut yllättävän helppo oppia eroon! Tämä kapselikeitin olisi ihan mahtava palkinto itselleni tämän ruokaremontin onnistumiseen. Koska ei se kahvihetki oikeasti tarvitse muuta kun sen kupillisen hyvää tuoretta kahvia!

  27. maikki says:

    Kahvillahan se päivä lähtee käyntiin ja joskus myös päättyy kahviin.
    Kokeillaan arpaonnea..hienon näkönen on kone.

  28. Satu says:

    Kahvin suurkuluttajana aamut alkavat aina monella mukillisella maitokahvia. Mielestäni usein saa kotona parhaan kahvin. Tuollanen kone olis kyllä huippu.

  29. Leena says:

    Kahvi kuuluu aamuun, taukoihin ja juhlaan 🙂 Ellei kahvia saa aamulla ei päivä lähde kunnolla käyntiin. Työssä ja vapaa-ajalla kahvikupposen nauttiminen suo pienen hetken pysähtyä, istua alas toisten kanssa ja rupatella hetki. Tai ottaa kokonaan oma pieni hetki vaikka kahvin ja lehden kanssa! Eikä mikään juhla ole juhla ellei siellä saa kakkupalaa kahvin kanssa 🙂

  30. Outi H says:

    Ei päivä ilman kahvia. Kyllä kahvi kuuluu aamuun. On ihanaa nauttia se ulkona.

  31. Ameliamelia says:

    Opin Roomassa juomaan mutteripannulla tehtyä espressokahvia. Tavallinen suodatinkahvi maistuu nykyään lähinnä kuravedeltä.. Mikään ei voita sitä aamun ensimmäistä kahvihetkeä; mutteripannu tulille, koira aamupissalle, sisälle tullessa ihan tuoreen kahvin tuoksu <3 Nespresso-kahvia en ole koskaan maistanut, mutta olisi tervetullut lisä 🙂 Kiitos arvonnasta!

  32. kesätyttö says:

    Hyvä kahvi on välillä tosi nautinto, esim. Saunan jälkeen kiireettömästi ja kesällä ulkona terassilla tai sitten pieni hetki kiireisenä päivänä kahvilassa ja silloin jotakin hyvää erikoiskahvia.

  33. Maikki says:

    Ihan parasta kahvia on latte hyvästä kahvilasta! Kotona nautin suodatinkahvini maidolla. Kahvihetkiin liittyy aina tiettyä rauhoittumisen tai sosiaalisen tilanteen taikaa

  34. Lisli says:

    Ensinnäkin, ihana ja kaunis kahvikone! Kahvi on tärkeässä roolissa jokaisessa aamussani, ilman sitä ei millään tahdo päästä hereille. Kotiäitinä kun olen, on kahvin juonti se pieni oma hetki jokaisessa päivässäni. Kotona kahvi on suodatinkahvia, mutta haaveissa laadukkaamat kahvit 🙂

  35. Niina says:

    Aamukahvia alan odottamaan jo illalla nukkumaan mennessä 🙂 Olen kylläkin kyllästynyt tavalliseen suodatinkahviin. Meillä yksi kahvikone kävikin testissä, mutta jouduimme palauttamaan kun ei se toiminutkaan. Olisikohan tämä se meillekin sopiva kahvikone? 🙂

  36. Johanna says:

    Kahvia tulee juotua lähinnä juhlissa ja töissä tauolla. Kotona joskus kuppiin lorahtaa jotain hyvää erikoiskahvia, mutta useimmiten kuitenkin maustamatonta valkoista tai vihreää teetä. Kodin ulkopuolellakin suosisin teetä, mutta useimmiten tarjolla on vain Liptonin keltaista tai muuta pussiteetä, mikä ei mene alas. Kodin valtava teevalikoima saisi hyvän kilpailijan näistä kahvivaihtoehdoista! 🙂

  37. Jonna says:

    Yleensä täällä äiti hipsii aamukahville muksujen vielä nukkuessa. Päivän paras hetki,Sitä ilman ei päivä lähde käyntiin Kapselikeitintä olen joskus testannut ja oli kyllä muksuillekkin mieluista juoda kuumaa kaakaota. Siispä nyt toivotaan arpaonnea

  38. Jennikoo says:

    Mä herään kouluaamuisin vaikka puol tuntia ennen, jotta saan juoda aamukahvin. Se no, taitaa olla rituaali. Paljolla maidolla ja ehdottomasti kauniista kupista, jonka valitsen joka kahvikerta fiiliksensä mukaan.
    Nyt kun tää aurinko alkaa helliin meitä, ni aamukahvi maistuu niiiiiiiiin hyvältä tossa etuterassilla. Ei tarvita ees penkkiä pepun alle. Kaunis kuppi, hyvä kahvi ja aurinko. I do love!

  39. Julia says:

    Kahvittelen työmatkalla kun matkaa on rapiat 60km. Miten ihanaa se on nyt varsinkin näin kesän tullen aamu kuudelta ajella aamu auringonpaisteessa ja hörppiä kahvia siinä kaikessa rauhassa ja aamulypsyä kuunneellen 😉 Sukkelasti menee työmatkat.

  40. Tarja says:

    Kahvi kuuluu jokapäiväiseen elämääni erottamattomana osana. Etenkin aamulla on saata iso muki kuumaa kahvia reilulla maidolla. Muuten on päivä pilalla 😀 Kahvilassakin on joskus mukava käydä, mutta parhaalta kahvi maistuu ilman muuta kotona rauhassa maisteltuna. Kahvila-kahvit kuuluvat enemmänkin lomaan ja etenkin ulkomaalla kahvi maistuu kahvilassakin hyvältä (jonkun ihanan kakkupalan kera tietysti)!

  41. Saija says:

    Oi, ompa huikee arvonta. Aamun tärkein herättäjä on kahvi. Kahvi tuo arkeen pientä luksusta.

  42. Elma says:

    Hyvä kahvi liittyy ehdottomasti aamuun ja silmien auki saamiseen. Myös vieraat saavat meillä nauttia kupillisen tai pari laadukasta kahvia.

    – Elma –

  43. Sari says:

    Aamu ei käynnisty ilman muutamaa kahvikupillista. Monesti jo illalla nukkumaan mennessä mietin aamukahvia 😀 Kahvi kuuluu ehdottomasti myös omiin rauhallisiin hetkiin lasten ollessa omissa puuhissaan ja jälkiruuaksi aterian päälle. Kahvihetket ystävien ja perheen kanssa ovat myös tärkeitä ja jo lapsuudesta opittuja perinteitä! Tällä hetkellä mulla on vähän surkea keitin ja välillä joudun keittämään uuden satsin kun kuppiin tuleekin kylmää ja kitkerää litkua hyrr Siinä on sitten nautinto kaukana haha

  44. Kahvi kuuluu ehdottomasti aamuihini. Ja ne pienet omat hetket kuluu myös usein kahvikupposen kanssa. Kahvi kuuluu myös tärkeisiin hetkiin ystävien kanssa kahviloissa tai kotona. Olisi mahtavaa saada vaihtelua suodatinkahviin. <3

  45. ♡ Minkälaista roolia kahvi näyttelee sinun arjessasi, entä juhlassa?

    Kahvi on minulle melko uusi tuttavuus, vasta vuoden verran olen sitä päivittäin juonut. Sitä ennen saatoin ottaa joskus herkullisen latten tai muun vastaavan kahvilassa.
    Nykyään kahvi kuuluu minulla työpäiviin, sitä pitää olla aina saatavilla ja kauniista kupista. Kutsun sitä inspiraatiokahviksi ja se juodaan työn ohella kukkia sitoessa. Kahvi saa myös rauhassa jäähtyä asiakaspalvelun keskellä vaikka täysin kylmäksi jolloin se maistuu jääkahville. Kahvini koostuu siis perinteisellä moccamasterilla keitettyynn puolikkaaseen isoon mukiin kahvia, 3 makeutusainetta sekä puoli mukia maitoa. Kahvin kanssa en halua syödä mitään, en suolaista enkä makeaa, vaan kahvi itsessään on minulle se juttu. Tauolla syön välipalan, ja kiikutan kahvini sitten työpisteelle.
    Juhlissa se meneekin sitten niin että syön kakut ja herkut kahvipöydässä ja seurustelen sitten muiden vieraiden kanssa kahvikupin viipyen pitkään kädessä.

    ♡ Kaipaatko välillä kahvilaan hyvän kahvin äärelle, vai onko kotona keitetty kupillinen se paras mahdollinen?

    Kaipaan kyllä aika monestikin nykyään kahvilaan, kerran viikossa jos arki sallisi. Siellä saa juoda kahvinsa ihan rauhassa. Kotona taas keitän harvemmin kahvia, jos on joku projekti meneillään, silloin täytyy keittää se inspiraatiokahvi. Tai iltakahvi parvekkeella auringonlaskua ihastellen miehen luona, se on myös tärkeä.

    . . . . .

    Ihanat kysymykset, kiva vastata ja anteeksi kun vastaukseni on niin höperö! 😀 mutta sellainen se minun suhteeni kahviin on, vähän höperö, sanoo muutkin. Seuraan blogiasi, facebookin kautta tulen aina katsomaan kuulumisia mutta en ole koskaan kommentoinut mitään. Tykkään sivuistasi, ja sinusta. Kuullaan!

  46. pioni says:

    Mulla se menee niin, että juon just jotain herkkukahvia vain kahviloissa;) Ja pussista sitten chococappucinoa kotona.

  47. lena says:

    Itse olen kahvinjuonnissa vasta aivan aloittelija, näin hieman reilu 40-vuotiaana. Nespressn kapseleilla keitettyä kahvia olen maistellut ja oma kone olisi tietysti ihana. Maitovaahto on minulle se ehdoton juttu!

  48. Pilvi says:

    Hyvä maitokahvi kuuluu jokaiseen aamuun. Suodatinkahveista olen siirtynyt kapselikahveihin ensin kilpailevan merkin kautta Nespressoon ja täytyy kyllä sanoa, että Nespresso vie kahvilaaduillaan selvästi voiton kilpailijoistaan. Tavallista suodatinkahvia juon pääasiassa enää työpaikalla ja vieraissa, oma suodatinkeitin pysyy visusti kaapin perukoilla. Oma Nespressoni on vähän karvalakkiversio verratessa tuohon arvontapalkintoon, joten sellaiseen vaihtaisin omani mieluusti!

  49. Mun arkeen ja juhlaan kuuluu hyvä kahvi. Mutterilla keittelen päivittäin. Tämmöinen kone olisi ihan super juuri erilaisten makujen ja helppouden takia. Ihana arvonta.

  50. Katri says:

    Olen teen ystävä ja haluaisin oppia nauttimaan hyvästä kahvista ja tarjota sitä ystäville ja perheen kahvin ystäville. Kahvilat vetävät puoleensa matkoilla kotimaassa ja ulkomailla, silloin yleensä tilaan kupin capuccinoa. Jospa onni suosii ja pääsisin hyvän kahvin makuun.

  51. Soila says:

    Kahvi kuuluu minulla jokapäiväisiin rutiineihin. Välillä on kuitenkin ihana käydä kahvilassa nauttimassa jotain vähän parempaa kahvia hyvien ystävien kanssa. Hyvällä kahvilla olen monesti myös juhlistanut erilaisia saavutuksia. Vähän astetta juhlavampi kahvi tekisi varmasti joka päivästä hippusen nautinnollisemman. <3

  52. Johanna says:

    Olen ollut aina vannoutunut teenjuoja. Tämän keväisellä ihanalla Rooman matkalla pääsin kuitenkin cappuccinojen makuun ja sen jälkeen olen huomannut haaveilevani niistä tämän tästä. Mieskin on teeihmisiä, joten meillä ei ole minkäänlaista kahvimasiinaa, vielä. Vieraat olisi kyllä superonnellisia, jos päästäisiin joskus yllättämään heidät laadukkaalla kahvilla.

  53. Mirka says:

    Minulle kahvi edustaa kaikkea ihanaa, rauhallista aamukahvihetkeä takapihalla, kahvittelua ystävän kanssa, juhlimista ja ilonaiheita. Itse harvoin juon kahvia kiireessä, vaan kahvi vaatii sille omistautumista ja siitä nauttimista. Toki välillä täytyy tehdä poikkeus sääntöön ja ottaa kahvi termariin, jolloin se jää usein juomatta.
    Kahvi on ihanaa <3

  54. jeba says:

    Herään myös aamuisin todella aikaisin,kun töissä pitää olla jo puoli seitsemän aikaan ja joskus jopa kuudelta! Töihin päästyäni juon ensimmäisenä lasillisen kahvia! Kyllä, suuren lasillisen! Laitan siis paksuun lasiin maitoa, kermaa ja kahvia ja sillä lähtee päivä käyntiin. Juon näitä töissä päivän aikana kolme! Mulla on kotona cupsolo keitin, mutta uudelle ja ehkä myös paremmalle olisi kyllä käyttöä!

  55. Tiina H says:

    Aamu alkaa aina tummapaahtoisella kahvilla maidon kanssa. Kahviloissa valitsen cappuccinon tai herkkutilanteissa makusiirapilla makeutetun laten, nam. Perheen ainoana kahvinjuojana tämä laite olisi juuri sopiva, saa nopeasti yhden kupin herkullista kahvia.

  56. Jarna says:

    Aamu alkaa kahvilla. Aina! Juon kahvini mustana. Yleensä tummapaahtoista suodatinkahvia. Välillä askartelen mutteripannun kanssa. Ravintolassa ruoan kruunaa tuplaespresso. 🙂

  57. Becky says:

    Kahvi tekee arjestani luksusta. Omat rauhalliset kahvi hetket aamuisin on sitä omaa aikaa! Vaikka kahvi on ihana nauttia yksinkin, on myös ystävien kanssa maailmanparannus ihanaa hyvän kahvin ääressä ja pitkät sunnuntai aamut miehen kanssa ja monta kupillista ihanaa kahvia. Meillä latissima kone ja ongelma on se ettei kahviloiden kahvit enään nappaa. Oma laatutasoni on noussut nespresson myötä todella ylös…. Vain harva kahvila pystyy tarjoamaan niin hyvää kahvia 😀 Puhumattakaan suodatinkahvin mausta… Kallistuisin melkein, että kahvi hetket kotona on se minun juttuni :)!

  58. Jaja says:

    Ennen kahvia kului todella paljon ja viimeistä kuppia juotiin vähän ennen nukkumaanmenoa, jos kahvittelua jäi väliin niin sen kyllä huomasi armottomana päänsärkynä. Nyt kahvin juonti on vähän huomaamattakin vähentynyt ja koko kahvi alkanut jopa maistumaan pahalle (juon siis juurikin sitä tavallista suodatinkahvia). Aamun kahvituokio kuuluu kuitenkin aamurutiineihin ja iltapäivällä on saatava toinen annos. Haaveilen kahviloiden herkkukahveista, jotka voittavat perus suodatinkahvit sata-nolla. Kahvini menee alas aina runsaalla maidolla, joten kahviloissa luonnollisesti suosikkejani ovat yleensä cappucinot ja lattet, herkkusuuna kallistun yleensä vielä johonkin ihanaan karamellilla maustettuun kupposeen. Jos kotoa löytyisi kapselikone, en varmaan tavalliseen suodatinkahviin enää koskisi 🙂

  59. Tiina says:

    Oi, ihania kuvia ja ihana kilpailu! Kahvi kuuluu meillä arkeen ja juhlaan ja ennen vauvan syntymää muutama kuukausi sitten mulla oli tapana aamuisin keitellä mutteripannulla espressoa ja vaahdottaa maidot erikseen. Nyt kun vauva tuli taloon, on aika enemmän kortilla ja kahvi on vaihtunut laadukkaaseen suodatinkahviin tilkalla mantelimaitoa. Olen kuitenkin haaveillut juurikin kyseisestä keittimestä, että saisin nautiskella kahvilatason kahvit aamulla ja tarjota myös vieraille herkulliset kahvit. Kahvilassa käynti on mielestäni paljon muutakin, kuin kahvin nauttimista eli ei ainakaan minulla tulisi käytyä vähemmän kahviloissa, vaikka kotoa tuollainen ihana Nespresso-keitin löytyisikin 🙂 Rentoa sunnuntaita ja kiitos ihanasta blogista!

  60. Tunne says:

    Kahvia opin juomaan jo viisi vuotiaana mummolassa kun sukulais-setä paloitteli nisua kahvin sekaan meille lapsille ja sitä siitä kahvikupista lusikalla lapattiin suihimme..ehkä neljällä palasokerilla maustettuna..tai viidellä. 😀

    Nykyään kahvia kuluu monta kupillista päivässä. Tosin, jokatoisen kupillisen unohdan jonnekin pöydän kulmalle tai pianon päälle kun lapset pitää kiireisenä..;)
    Täällä maalla ei kahviloita ole, (lähimpään matkaa on n. 20km)että oma pieni kahvila kotiin olisi aika luxusta. 🙂

  61. MaaritS says:

    Vaikka itse en kahvia juo, olisi mukavaa tarjota vieraille laadukasta kahvia ja mikä parasta tuo kapselikone on myös ulkonäöltään kaunis, että sitä mielellään näkösällä pitää ja käyttää.

  62. lilliputti says:

    Juon paljon kahvia, eritoten nyt kotiäitinä ollessa. Aamu alkaa kahvilla ja lähes aina myös ennen nukkumaan menoa juon kahvin kun talo on hiljentynyt. Juon myös teetä kun siitä on niin paljon eri makuja helposti saatavilla, siksi myös usein kaipaankin vaihtelua kahvimakuun. Jos onni käy myötä tässä on oiva mahdollisuus laajentaa kahvimaailmaani.

  63. Salla says:

    Kahvi on ehdottomasti arjen pieni piristäjä minulle. Päivän

  64. Salla says:

    Edellinen Kommentti karkas ennen aikojaan… Päivän aikana tulee juotua muutama kupillinen ihan tavallista kahvia. T. Salla

  65. -kata- says:

    Juon kahvia lähinnä ulkomaanreissuilla, harvemmin tulee kotona keitettyä. Ilmeisesti suomalainen suodatinkahvi ei oikein “iske”. Siksi kahvikone voisi olla aika kiva kotona.
    -kata-

  66. Leena_L says:

    Jokainen aamu alkaa täällä kahvilla 🙂 Ja yleensä myös iltapäivään kuuluu kahvi, yleensä jonkun pienen herkun kanssa. Itsellenikään ei kauheasti perinteinen suodatinkahvi maistu ja juonkin useimmiten kapselikahvia, mutta vielä meiltä ei tuota haaveilemaani Nespresson kahvikonetta löydy. Mahtava arvonta siis!

  67. Pirjo says:

    Kyllä se on kiireetön hetki kupin kanssa vaikka juurikin kesämökillä….käyskennellä tontilla ja rannassa aamutakissa kuppi toisessa kädessä ja ihmetellä luonnonkauneutta. Mukana arvonnassa.

  68. Heidi says:

    Kahvi aloittaa aamun! Suodatinkahvia tällä hetkellä, mutta tuosta keittimestä haaveilen. Itseasiassa siitä haaveilee meidän 11-vuotiaskin, kun sai maistaa tällä laitteella tehtyä cappuccinoa gigantissa

  69. Minttu says:

    Kahvi kotona on parasta ja itsekin hiljalleen nespresson kahveihin päässyt sisään! Maitovaahdosta tullut sellainen lemppari, etten ilman sitä pärjäisi! Uusi kone olisi kovin tervetullut! Välillä mieleni tekee kahvilaan, ihan niiden tunnelman takia! On kiva käydä fiilistelemässä tunnelmaa!

  70. Katariina M says:

    Kahvi kuuluu arkeen ja juhlaan. Tykkään käydä erilaisissa kahviloissa ja testata uusia kahvia.

  71. Piupau says:

    Kahvi kuuluu kokaiseen päivään. Hyvään ja huonoon. Capsulo keitinkin löytyy mutta on vähällä käytöllä. Parempaa laatua toivoisin ja harkitsen, mutta vielä en ole raaskinut ostaa. MoccaMasteri keittää kerralla kymmenen kuppia ja käy suuressa perheessä nopeasti kauppansa. Kahvilassa rakastan lattea.
    Sinun keittimesi on niin kaunis!

  72. Teija says:

    Voi. Kahvi on suuri osa arkea. Kahvilla käynnistyy aamut rauhassa istuen ja lehteä selaten. Kahvi on ensimmäinen mitä haen työpaikalle päästyäni. Kahvi kulkee mukana termosmukissa palaverista toiseen. Kahvi on myös osa juhlaa ja rentoutumista hyvien ystävien kesken. Arvonnan kahvikone olisi vielä kaunis silmälle.

  73. HannaR says:

    Kahvi kuuluu arkeeni joka päivä. Herään aina noin tuntia ennen muita perheenjäseniäni, jotta voisin nautiskella päivän ensimmäisen kupposen rauhassa. Nautin kahviloissa käymisestä niissä tarjottavien erikoiskahvien vuoksi. Kahvi herättää, piristää ja on hyvää. Kahvittelu on sosiaalista ja mikä onkaan parempaa kuin istahtaa ystävän kanssa kupillisen ääreen. Juhlissa keitän vieraille aina kahvia ja tällöin en stressaa siitä, että emäntänä olisin jatkuvasti pannu kädessä täyttämässä kuppeja. Kahvittelu voi olla rentoa, vieraat saavat käydä itse täyttämässä kuppinsa ja mieluusti kahvit juodaan rennosti olohuoneessa löhöillen. Mitä elämä juhlineen olisi ilman kahvia?

  74. Minttu says:

    Hyvä aamu alkaa, kun heräät ajoissa ja saat rauhassa muiden nukkuessa keittää kahvit ja heräillä pikkuhiljaa aamuun. Kiireettömyys on avainsana, en voi kuvitella kulauttavani kuumaa kahvia minuutissa kurkusta alas pöydän ääressä seisten, lasten odottaessa eteisessä lähtöä eskariin/päiväkotiin, niinkuin mies tekee 🙂 Juhlissa meillä juodaan samaa kahvia, kuin arkenakin, tosin aina samaa tiettyä perinteistä suomalaista merkkiä.

    Haluaisin tutustua erikoiskahveihin, mutta tämänhetkiseen hektiseen elämäntilanteeseeni ei kovin usein mahdu kaupunkireissut, saatikka istuskelu kahvilassa. Sisarellani on kapselikeitin ja hän on ollut tyytyväinen hankintaan. Jospa arpaonni osuisi tällä kertaa kohdalleni ja pääsisin kotosalla maistelemaan erikoiskahveja 🙂

  75. Pinja says:

    Mulla kahvi kulkee ehdottomasti käsi kädessä kiireettömyyden kanssa. Juon kahvia muutaman kerran viikossa ja nautin koko prosessista. Siinä on jotain tosi meditatiivista, kun keittelee mutteripannulla kahvit ja vaahdottaa maidon. Yhtä paljon kuitenkin pidän myös siitä, kun istun jossain sievässä kahvilassa ja nautin latteni kiireettä.

    Suodatinkahvia en ole koskaan juonut ja rakkaus kahvia kohtaan syntyi erikoiskahvien myötä. ♥

  76. Susan says:

    Nautin työpaikalla aamu- ja päiväkahvit. Kotia löytyy tavallinen kahvinkeitin ja erikoiskahvikone. Juhliin kuuluu ehdottomasti hyvä, tuore kahvi. Välillä on mukava nautiskella vahvaa kahvia.

  77. Nanna9 says:

    Yksi latte päivässä, aamulla tai lapsen päiväuniaikaan nautittuna. Tosi paljon maitoa! Teen itse espressokoneellamme, joka tosin alkaa vedellä viimeisiään, joten kapselikeittimelle voisikin antaa mahdollisuuden.

  78. Rouva H says:

    Olen suunnitellut kahvikoneen hankkimista jo pitkään,mutta aina joku muu hankinta on kiilannut sen edelle.Hyvä kahvi on arjen luksusta ja pidän tummapaahtoisista kahvilaaduista. Erikoiskahvit nautin kahviloissa, kotona keitämme kahvit arkeen ja juhlaan Moccamasterilla. Aurinkoista kesää!

  79. saara says:

    Kuuden lapsen äitinä on joskus melkoista menoa tämä arki. Arki on kuitenkin sitä ihan parasta, kun sen saa aloittaa kahvilla kun pienimmät nukkuvat päiväuniaan on toinen kahvihetki, yleensä terassilla kera sisustuslehden. Ainut ja niin rakas pahe,kahvi

  80. Tru says:

    Kotona kahvitellaan (vielä) ihan suodatinkahvilla, joka on ihan hyvää kun on käytössä hyvänlaatuista kahvia.

    Työn puolesta saan kuitenkin lähes päivittäin hyvää erikoiskahvia, ja siitä syystä tullutkin vähän vaativaksi niiden suhteen. Sen huomaa äkkiä kun joko kahvi on huonoa tai tekijä kaipaisi vielä harjoittelua.

    En ole niinkään “koukussa” kahviin, mutta nautin mielelläni hyvästä kahvista.

  81. Maria says:

    Join ainoastaan teetä kolmekymppiseksi saakka. Italiassa olin tosin juonut ihania espressoja jo aiemmin. En ymmärtänyt, että sellaisia voisi valmistaa myös kotona ja teen juominen jatkui. Kun löysin vahvat kahvit Suomessa ryhdyin ottamaan itselleni viikonloppuisin pienen kahvihetken. Nykyisin juon kerran tai kaksi päivässä vahvan kahvin eräänlaisena rauhoittumisen ja itsensä arvostamisen merkkinä. Suomen kahviloihin en kaipaa, mutta ulkomailla voisin istua kahvilamiljöössä monta tuntia. Kahvi kuuluu myös juhlaan. Tänä kesänä olisi ihanaa päästä yllättämään oman nuoren juhlissa vieraat erilaisilla kahveilla. Voi kun tuo kaunis keitin pääsisi keittiöömme!

  82. Karoliina says:

    Tavallisesta suodatinkahvista en juurikaan välitä, mutta lattet, cappuccinot ja muut erikoiskahvit ovat aivan ihania. Olisikin ihana päästä useammin kahviloihin hyvän kahvin ja kiireettömyyden ääreen. Kahvikoneen avulla hyvästä kahvista pääsisi nauttimaan kotonakin. 🙂 kakapo(at)luukku.com

  83. Haisuvanukas says:

    Rakastuin kahviin ensi kulauksella vuonna 1994 ♥ Juon lähes mitä tahansa kahvia, kunhan siinä on kofeiinia 😀 Parasta just nyt on tummapaahtoinen Juhlamokka suurella lorauksella maitoa. Kahvi on hyvää niin kotona kuin kahviloissa ja maistuu minulle niin kupista, mukista kuin termospullostakin. Oma hetki ruuhkavuosien hulinassa ♥

  84. variksenmarja says:

    Kahvilla on tärkeä rooli itselle niin arjessa kuin juhlassa. Talviaikaan mieluusti nautin kahvin kodin rauhassa, mutta lämpimään vuodenaikaan ei ole parempaa kuin juoda kahvia terassilla muiden seurassa!

  85. MariaK says:

    Haluaisin kovasti oppia juomaan kahvia sillä pidän sen mausta mutta kupillisen jälkeen olo ei tunnu hyvältä. Laadukas kahvi voisi olla tähän ratkaisu. Cappucino aamulla tai jälkiruokana kuulostaa taivaalliselta. Myös miehelleni joka juo paljon kahvia tämä laite toisi uusia ulottuvuuksia kahvin nauttimiseen.

  86. Nata Ojala says:

    Kahvi kuuluu niin arkeeni kuin juhlaankin ja on aina nautinto. Usein tulee kahvihetket kotona vietettya, mutta valilla myos kiva kayda nauttimassa kahvilassa hyvasta kahvista.

  87. Ink says:

    Kahvi ja sen tuoksu on parhaita asioita maailmassa;)
    Meillä keitellään vain mutteripannulla, itse jauhetaan pavut jolloin kahvi on aina tuoretta. Juomme vain vahvaa espressoa.
    Kokemusta on erilaisista kahvikoneista. Tuo kone olisi kiva uutuus!

  88. Terhi says:

    Joka aamu alkaa kahvilla, ja töissä kuuluu taukoihin kahvi. Käyn mielelläni muutaman kerran kuussa kunnon kahvilassa juomassa erikoiskahvia, lemppari on tuttu ja turvallinen Cappucino, mutta valkosuklaa-hasselpähkinälatte on myös hyvää vaikka ei juuri kahville maistukkaan 😀
    Parasta on kyllä erikoiskahvilan Cappucino. Olisi ihana päästä tekemään tätä herkkua näppärästi kotona kahvikoneella 🙂

  89. Maiju says:

    Joka päivä on aivan pakko saada kahvia, mutta varsinkin kesäaamuisin on ihana suunnata merenrannalle kahville:) välillä täytyy päästä hifistelemään myös erikoisemmilla kahveilla kahviloihin. Jokaiseen juhlaan kuuluu tietysti myös kahvi:) Olisi ihan hienoa osata itsekin tehdä erikoiskahveja. Tällä Nespresson laitteella maistoin kerran samaa kahvia, jota George Clooney juo mainoksessa 😀 kapselin nimen jo unohdin, mutta hitsi vie, hyvää oli!

  90. Saila says:

    Olen tottunut juomaan perinteistä suodatinkahvia ja ihastunut vastikään tummapaahtoisempiin kahveihin. Erikoiskahveja ei ole tullut vielä maisteltua, mutta olisi mukava niitä kokeilla. Arkiaamuisin en itselleni jaksa kahvia keittää, mutta ehkä kapselikeitin muuttais tilanteen. 🙂

  91. Milja says:

    Rakastan kahvia eikä päiväni lähde käyntiin ilman kahvia. Olen pikkuhiljaa löytänyt parempilaatuisia kahveja ja samoin kuin sinä, siirtynyt määrästä laatuun. Olen haaveillut tällaisesta kahvikoneesta jo pitkän aikaa, mutta en ole viitsinyt sellaiseen sijoittaa! Parhas kahvihetki on joka ikinen aamu, sekä ne hetket kun ehtii rauhassa kahvitella kavereiden kanssa ja vaihtaa kuulumiset.

  92. Sanna says:

    Täällä myös toinen ketä rakastaa hyvää ja laadukasta kahvia❤️ Tästä laitteesta olen haaveillut jo jonkin aikaa, tulisin ihan mielettömän onnelliseksi siitä. Parasta mitä tiedän on rauhalliset viikonloppuaamut, hyvä aamupala ja kahvintuoksu. Tummapaahtoiset maut ovat myös mun mieleen, ja ehdottomasti vaahdotetun maidon kanssa. Usein saa kuulla vierailta kehuja hyvästä kahvista. Kumpa arpaonni osuisi kohdalle☺️

  93. Jasmin says:

    Ei oo kyllä aamua ilman kahvia, olotila on ihan erilainen jos ei aamulla kahvia saa 😀 paras kahvi tulee kotona omasta keittimestä!

  94. VeeraT says:

    Ennen lapsen saantia en juonut kahvia ollenkaan. Kuitenkin lapsen jälkeen aloin välillä sitä juomaan ja nyt juon satunnaisesti pari kertaa viikossa, mutta vain kotona. Kylässä juon aina jotain muuta.

    Moccamasterilla kahvit keitellään kotona mutta oishan tuollainen kone nyt ihan mahtava. Juon kahvini reilulla maidolla, sokeria sekä usein myös ripaus vaniljasokeria tulee laitettua, talvella kaneliakin ja kardemummaa. Muuten ei uppoa. Uskoisin että tuollaisella koneella tulisi tehtyä itsellenikin päivittäin kahvikupposet ja ois toi mahtis voittaa, käärisin pakettiin miehelleni synttärilahjaksi 🙂

  95. Jonna says:

    Ilman kahvia päivä ei lähde samalla tavalla käyntiin! Joten kyllä kahvi on iso osa jokapäiväistä elämää, niin aamulla, iltapäivällä kuin joskus illallakin, unohtamatta työpaikan kahvitaukoja. Parasta kahvittelussa on etenkin ne hetket, jolloin saadaan kylään perhettä ja voidaan rauhassa jutella (ja nauraa) elämästä kahvikupin tai kolmen ääressä.
    Tietysti käyn myös kahviloissa joskus ystävien kanssa, mutta itse arvostan enemmän kotona juotua kahvia, jolloin sitä “ylimääräistä hälinää” ei kuulu ympärillä ja saa olla rauhassa.

  96. Sandra says:

    Niin kornilta kuin se kuulostaakin, niin mitä aikuisemmaksi kasvan (en siis vanhene..) sitä tärkeämpää roolia hyvä ja laadukas kahvi elämässäni näyttelee, niin arjessa kuin juhlassa, mutta erityisesti ruuhkavuosien arjessa! Hetki hyvän ja maukkaan kahvin äärellä on ruuhkavuosi-äidille kuin pieni palkinto uurastuksesta, jonka avulla jaksaa taas ahertaa.

    Olen jo vuosia miettinyt kapselikahvikoneen hankintaa, mutta maistettuani muutaman koneen tuotosta, olen kyllä kiertänyt kapselikoneet kaukaa. Nespresson kahveja en ole vielä päässyt edes maistamaan, mutta täytyy sanoa, että Emilian vakuuttava analyysi Nespresso kapselikoneen kahvista ja erityisesti sen laadusta, herätti mielenkiintoni. Rakkaudesta hyvään ja laadukkaasen kahviin osallistun toiveikkain mielin arvontaan. 🙂

  97. Maria says:

    Meiltä Nespresso kone jo löytyykin, mutta olisihan tuo tosiaan mahtavaa antaa myös lahjaksi! 🙂
    Juon yleensä kahvia kupillisen päivässä ja Nespressokoneen myötä siitä on tullut sellainen arjen luksus hetki.
    Juuri nyt kahvi maistuu ihanimmalta ruoan päälle näutittuna lämpimällä terassilla istuen!

  98. hanna says:

    Aamukahvit ennen muun perheen heräämistä on omaa aikaa parhaimmillaan!:)kesän tullen kahvit ulkona itekseen on parasta akkujen latausta ennen neljän murusen heräämistä ja arjen hulinaa hyökkäämistä:)

  99. Heidi says:

    Joka päiväni alkaa kahvilla eikä päivä oikein käynnisty ilman kahvia. Kahvi maistuu parhaimmalta kotona viikonloppu aamuisin kun ei ole kiire mihinkään ja voi aamuauringossa siemailla useamman kupposen. Ja tähän asti ainakin olen ollut perinteisen suodatinkahvin ystävä..

  100. sanna says:

    Keitän pannullisen kahvia heti herätessäni ja nautin kupin ennen lasten heräämistä ja siitä sitten pitkin päivää. Normi suodatinkahvi on ruennut maistumaan vähän puulta. Siskollani on kapselikeitin joka keittää ihania kahveja .. Olen haaveillut tällaisesta jo kauan, ja nyt onkin upea tilaisuus lähteä kokeilemaan onnea, jospa arpaonni suosisi. Tällaiselle olisi meillä tilaa<3

  101. Eevi says:

    Hyvä kahvi on kyllä ihana piriste arkeen. Tuollainen kahvikone on haaveissa, siihen asti on tyytyminen suodatinkahviin ja satunnaisiin kahvilaherkutteluhetkiin.

  102. Jenya says:

    Mulla ei ole aamua ilman aamukahvia. Mustaa, vahvaa ja iso kupillinen (viikonloppuisin kaksi). Parasta kultakatriinan tummapaahto kotona ja muualla paulig mundo 🙂 kahvissa parasta on itse maku, vaikka aamukahvin juomalla kyllä välttää iltapäivän päikkäritkin. Aamukahvihetki on tärkeä ja sen täytyy olla kiireetön, muuten päivä on pilalla.

  103. Kisumau says:

    ISOA roolia! Aamukahvi on tietysti se ensimmäinen, mikä on pakko saada, mutta jokainen kahvihetki on ikäänkuin pientä luksusta. Mikään ei saa hymyä niin helposti huulille kun se, että joku ehdottaa kahvin keittoa 🙂

  104. Tiina says:

    Kahvi on mukana arjessa ja juhlassa. Aamulla se toimii aamupalan jälkkärinä ja päivällä työnteon keskeyttävänä rentoutumishetkenä.

  105. Mulla ei edes ole kahvinkeitintä, joten tämä tulisi tarpeeseen.

    Musta on ihana nauttia viikonloppuisin hyvä aamukahvi ja kyllähän se toisi arkeen luksusta, jos vähän parempa kahvia 🙂

  106. Mirella says:

    En voi sanoa olleeni kahvin ystävä ennen tutustumista Nespresson tuotteisiin noin pari vuotta sitten. Silloin Nespresson esittelijä maistatteli aivan taivaallista cappuccinoa ja se oli menoa samantien. Lattissima kahvikone saapui meille ja ollut todella hyvä investointi. Vanha perinteinen kahvinkeitin sai lähteä kakkoskotiimme saareen.
    Päivämme käynnistyy nykyään aina Nespresso-kahvilla, itsellä aina cappuccinolla ja miehellä yleensä pitkänä lungona. Joskus saatan päivällä nautiskella vielä toisen ihanan cappuccinon lukiessani sisustuslehtiä. Silloin tällöin on mukavaa päästä nauttimaan kunnon kahvilan atmosfääristä ja nauttimaan erikoiskahvista kera herkullisen leivoksen.
    Jos voittaisin tässä upeassa arvonnassa, vanhempi Nespresso lähtisi mökille ja uudempi Touch-malli jäisi sitten kaupunkikotiimme. =)

  107. Jonna-Karoliina says:

    Emilia, juuri sinun blogisi ansiosta aikoinaan ostin Nespresson umilk-kahvikoneen. Kahvi on taivaallista ja jokainen vierailija siihen ihastuu, ja ihanan sävyisiin kapseleihin. Haluan viedä Turkin loma-asuntoomme Nespresson koneen ja saada heidätkin ihastumaan tähän ihanaan kahviin..

  108. Katja says:

    Kyllä se kahvi kuuluu vahvasti aamuihin, jotta saa päivän ja itsensä käyntiin. Kiireettömistä kahvihetkistä ilman jatkuvaa keskeytystä saa vain haaveilla, joskus sellaisesta on kiva mennä nauttimaan johonkin kahvilaan.

  109. Sonjae says:

    Nykyään en omista kahvinkeitintä, vaikka kahvia tuleekin lähes päivittäin nautittua. Monessa paikasta saa kuitenkin opiskelijakortilla edullisemmin kahvin ja yhdestä yliopiston ruokalasta saa lounaskahvin halvimmillaan seitsemälläkymmenellä sentillä lounaan yhteydessä. Paras kahvi onkin mukaan napattu takeaway.

  110. Maikku says:

    Kahvi on tärkeää niin arjessa kuin juhlassa meille. Aamut ei käynnisty ilman vahvaa kahvia ja juhliin valitaan aina vähän juhlavampaa versiota. Tykkään käydä maistelemassa myös kahviloissa välillä vähän erilaisia kahveja ja ottaa pienen hetken arjen keskellä itselle. Kahvikonetta on harkittu jo pitkään, kohta se voisi varmaan jo saapuakin meille ;). -M

  111. Teija says:

    Tunnustaudun kahvi-addiktiksi;) Aamu ei lähde käyntiin ilman kahvia ja iltaan mennessä on pääkipeä, jollei ole juonut päiväkahvia.. Juon tavallista suodatinkahvia, nykyään mieluiten vähän tummempaa. Espressopannu löytyy, mutta jäänyt juuri “vaivalloisuutensa” vuoksi kokonaan käyttämättä. Ulkomaan reissuilla tulee juotua erikoiskahveja, mutta jostain syystä kotimaassa ei. Kyllä jos tuommoinen keitin olisi, niin kahvihetket muuttuisivat jotenkin “juhlavammiksi”. Kai jo siksi että olisi niin helppo valita erilaisia vaihtoehtoja:)

  112. Marjo says:

    Olisipa mielenkiintoista kokeilla millaisia kahveja tällä saa aikaiseksi, minä kun en koskaan ole juonut kahvia, ei vain ole koskaan maistunu hyvälle suussani. Jospa kahvikoneella saisi aikaiseksi sellaisen kahvin että sopisi minunkin suuhuni :). Jos ei, niin kotoa löytyy kyllä kahvin juojia.

  113. Satu N. says:

    kahvi kuuluu ehdottomasti aamuun. Meillä on kotona myös kapselikeitin, mutta sillä tulee “hifisteltyä” aika harvoin. Meillä täällä Raumalla on ihania pikku kahviloita, joissa on mukava käydä “kaffettelemassa”…

    Ja kyllä juhlissa täytyy aina kahvitarjoilu olla!!! 😀

    Toivotaan, että arpaonni suosii!!!

  114. Anni says:

    Kahvi kuuluu osana iltapäivän hengähdyshetkeä, töistä tullessa on ihana rentoutua kahvikupposen ääressä saaden vähän lisäpuhtia vapaa-ajan hommiin ryhtymiseen. 🙂 Myös mieheni on päässyt nyt kahvin makuun ja Nespresso-keitin olisi kyllä melkoinen unelmien täyttymys meille. 🙂

  115. HannaKoo says:

    Minun aamuni ei ala kunnolla ennen kahvikuppia, joten kahvilla todellakin on suuri rooli elämässäni. Suurin osa kahveista tulee nautittua kotona tai töissä, mutta toisinaan tulee lähdettyä ihan kahvilaan kahville nauttimaan toisen makuisesta kahvista. Kahvikone olisi kiva voittaa siis myös siksi, että kotona voisi vaihdella kahvimakuja useamminkin 🙂

  116. Tintti R says:

    Minulle aamukahvi on nykyään ehdoton juttu. Tosin minun kahviini tulee joko maitoa tai soijamaitoa lähes yhtä paljon kuin itse kahvia. 😀 Mutta tuollaisella setillä lähden käyntiin. Nyt kun kesä tulee, niin ainakin viikonloppuaamuina aion hörppiä aamukahvini katetulla terassillamme. Maaseudulla kun asumme, niin omassa rauhassa luonnonäänien keskellä saa aamun aloitettua. 🙂 Kahvilaihminen en oikeastaan ole, sillä kun haluan rentoutua hyvän kahvin äärellä, kaipaan kyseiseen hetkeen myös sitä omaa rauhaa.

    Kapselikeitintä meillä ei ole koskaan ollut, mutta olen jo jonkun aikaa haaveillut sellaisesta. Lähinnä viikonloppuaamuja ajatellen, samoin ruuan jälkkärinä voisi noita erilaisia kahveja hörppiä. Juhliin varmaan edelleen kuitenkin keiteltäisiin kahvit tuolla Moccamasterilla. Ainakin niin kuvittelen. Maestriasta olen haaveillut, mutta ilman muuta tuollainen Latissima Touchkin kelpaisi. 🙂

  117. Sanna says:

    “But first coffee…” Minun aamuni eivät käynnisty ilman kahvia ja Hesarin näköisversiota 🙂 Päivällä juon hyvin harvoin kahvia, mutta aamuisin sitä on saatava. Kahvilakäynnit ovat silloin tällöin kivoja, mutta parasta kahvi on juotuna hyvässä seurassa. Kovasti on ollut mielessä uuden “kunnon” kahvinkeittimen hankinta nykyisen MoccaMasterin tilalle, joten josko onni olisi tässä myötä 🙂

  118. Cartsa says:

    Aamun käynnistys. Viikonloppuisin mutterilla mutta arkena ei siihen ole aikaa. Siitä syystä harkinnassa onkin viime aikoina ollut kahvikoneen hankinta. Parhaat kahvimuistot liittyvät Italiaan. Cappucino ja croissant aloittavat aamun täydellisellä tavalla!

  119. Sari says:

    Kahvi kuuluu ehdottomasti jokaiseen päivään. Hankin itselleni nestlen koneen, joka on lähes päivittäisessä käytössä, ja valinnanvaraa on eri makujen muodossa.
    Ystävätkin saavat valita mieleisensä kun kylään tulevat. Tämä kone on tietysti ihan omaa luokkaansa, joten peukut pystyyn

  120. Kirsikka says:

    Ilman aamukahvi ei päiväni ala ;). Tummapaahtoista maidon kera tai kahvilassa lattea. Moccamaster kotona ja mutteripannukin löytyy, tosin olen laiska sitä käyttämään. Tuo vekotin on ollut hankintalistalla , mutta aina jotain tärkeämpää hankittavaa tullut eteen 🙂

  121. hanna says:

    Aamukahvi on se tärkein kahvihetki. Varsinkin silloin, kun sen saa nauttia rauhassa ☕

  122. Johanna T. says:

    Aamupalan jälkeen aamukahvi pikkuisen korvapuustin kanssa, siten lähtee päivä käyntiin. Parasta kesällä juoda aamu- tai päiväkahvi takapihalla 🙂 Iltaisin juon teetä, ettei yöunet mene..

  123. Heidi says:

    Olen ollut monta vuotta pelkkä teenjuoja, mutta nykyään tykkään kahviloissa nautiskella hyvää kahvia hyvässä seurassa. Viime kuukausina olen löytänyt itseni myös keittämässä kahvia ihan kotosallakin useamman kertaa viikossa, joten pahoin pelkään että täältäkin alkaa kuoriutua seuraava kahvinjuoja 😀 kahvikone toisi kahvila fiiliksen myös kotiin ja pienen luksuksen arkeen 🙂

  124. Sanna says:

    Kahvikissa ilmoittautuu! Päivä ei lähde käyntiin ilman kahvimukillista, toisinaan kiireisinä aamuina se tarkoittaa take away-kupillista matkalla töihin. Myös jälkiruuaksi aterian päätteeksi kuuluu kupillinen. Silloin tällöin hemmottelen itseäni nauttimalla erikoiskahvia kahvilassa, useimmiten kahvia tulee kuitenkin keitettyä itse kotioloissa. Kahvikone olis kyllä niin luksusta!

  125. Hanna M says:

    En juo kahvia päivittäin, mutta juurikin kahviloissa (kun on kunnon kahvia) ja ravintolaillallisen päätteeksi.
    Luultavasti tuollainen kone olisi meille juuri passeli, niin saisi vieraatkin muuta kuin pikakahvia jauheesta :’-)

    Hanna M

  126. Minna says:

    Minulla on toisen valmistajan kapselikahvinkeitin, mutta ulkonäkö on hieman hassu, joten en pidä sitä aina esillä, joten sitä käytetäänkin melko harvoin. Cappuccinoa juon paljon, erittäin paljon ja useimmiten jossain kahvilassa. Tuo kahvikone olisi unelmien täyttymys, ihanaa kahvia ja kaunis ulkonäkö.

  127. Annika says:

    Kahvi herättää aivot niin arkena kuin viikonloppunakin; ja nimenomaan vasta se 2. kahvikuppi saa kroppani ja aivot tekemään oikeasti yhteistyötä . Kahvia menee useampi kupillinen ja useamman kerran päivässä. Loppuvuodesta viime vuonna tuli pieni kriisi, kun hyvin palvellut automaattinen espressokeittimeni päätti irtisanoa yhteistyön kanssani. Nyt on sitten ollut totuttelua peruskeittimen kahviin, kun se ei ole juuri jauhetuista pavuista, kaukana siitä.. Olen harkinnut vanhan perintökalun, eli käsikäyttöisen kahvimyllyn käyttöönottoa, jotta kahvista saisi “maut irti” tai sitten sitä on vain päädyttävä laadukkaamman keittimen ostoon..

  128. Tiia says:

    Kahvia ei enää nykyään kulu niin paljoa kuin ennen, koska olen alkanut panostamaan enemmän laatuun kuin määrään. Nespresso keittimellä latte volluto kahvilla on niin hyvää ettei enää edes kaipaa kahvilaan kahveilla.

  129. Milla says:

    Aamuisin on pakko saada kahvia. Aikaisemmin en voinut ymmärtää tumman paahdon ystäviä, jostain syystä kuitenkin juon nykyisin vain tummaa paahtoa. Olisi mukava kokeilla kapselikeitintä.

  130. PietaN says:

    Aamukahvi on saatava, samoin iltapäiväkahvit piristävät päivää kummasti. Kone olisi näppärämpi kuin tavallinen kahvinkeitin, kun itselleni riittää kyllä yksi kuppi kolmen sijaan.

  131. Mariska says:

    Kahvilla päivä käynnistyy ja kahvihetket rytmittää päivän. Perussuodatinkahvi maistuu ja välillä myös kapselikeitin keittää erityisemmät kahvit. Eri merkkinen kapselikeitin löytyy kotoa jo. Tämän kaunokaisen antaisin lahjaksi äidilleni, joka viettää elokuussa syntymäpäiviään 🙂

  132. Tiina says:

    Juon kahvia pari kertaa päivässä ja kotoa löytyy ihan perus Moccamaster. Kahvikoneet ovat alkaneet kiinnostaa viimeisen vuoden aikana, mutta en ole osannut ratkaista, millainen kone meille olisi hyvä vai olisiko mikään. 🙂 Papuja olen silloin tällöin alkanut itse ostamaan ja jauhamaan omalla pienellä käsimyllyläni. Myös erilaisia kahveja on tullut testattua.

  133. moonangel says:

    Aamukahvi pitää nykyisin saada. Joskus vain ärsyttää latailla kahvinkeitintä, joten tuollainen keitin vaikuttaa kätevältä.

  134. Sinikka says:

    Minulle kahvi kuuluu kesään: rakastan kreikkalaista frappea. Auringon paiste, iso mukillinen frappea ja vapaa päivä= ihan parasta 🙂

  135. Kati says:

    Ilman aamukahvia olisin täysi zombie! Töissä en yleensä juo ollenkaan kahvia, sillä työskentelen yksin enkä viitsi pari kuppia keitellä isolla keittimellä. Kapselikeittimen voisin vaikka viedä töihin – toisaalta se ilahduttaisi kotona viikonlopun viipyilevissä kahvihetkissä. Lempikahvini on ehdottomasti cappuccino.

  136. Kaisu says:

    Moikka! Kahvikupponen kuuluu itselläni päivään kuin päivään. Kahvihetki on se hetki kiireisen aamun ja työn touhun keskellä, kun saan luvan kanssa relata. Joko itsekseen lehteä lueskellen tai työkaverien kanssa -ei työjutuista rupatellen. Juhlissa kahviin lorautetaan kermaa ja santsikierros kuuluu myös asiaan. Erikoiskahvi on kiva juoda kahvilassa viikonloppuisin silloin tällöin, enkä todellakaan pistäisi tällaista luksusta pahakseni myös kotioloissa!:)

  137. Jen says:

    Minä en edes pidä kahvista – tavallisesta kahvista siis. Nespresson “makukahvit” ovat ainoita kahveja, joista pidän ja niissäkin kaikista eniten kylmistä kahvijuomista, ai nam 🙂 Laitetta meillä ei ole, joten kahviherkuttelu on harvinaista.

  138. Ella says:

    Aamukahvi aloittaa ehdottomasti päivän, sillä saa kropan ja aivot hereille ja kahvia juodessa on ihana aamulla hetki istahtaa rauhassa ennen päivän menoja.

  139. Sari says:

    Ilman aamukahvia yksikään päivä ei aukene.Päivän mittaan niitä tulee nautittua monta ja monta 🙂 Voi kumpa onni potkaisisi tällä kertaa..kovasti olen haaveillut omistavani kyseisen “herkun” 🙂

  140. salli says:

    Aamukahvi on minun tärkein kahvihetkeni ja nautin sen rauhassa lehteä lukien.

  141. Jonna says:

    Kyllä se aamukahvi on ihan numero uno!
    Isosta kupista, kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa vaikka se tarkoittaakin aiempaa herätystä.

  142. Elin says:

    Kahvia on saatava joka aamu. Ilman sitä ei ajatus liiku senttiäkään 😀 Pidän perinteisestä suodatinkahvista, mutta uudenlaiseen kahvi/kahvilakulttuuriin olen avoimin mielin valmis tutustumaan 🙂

  143. Laura says:

    Kahvi kuuluu jokaiseen aamuun ja iltapäivään. Kaipaan toisinaan kahvilan erikoiskahveja, mutta kahvilakäynnit eivät kuulu normaaliin arkeeni. Jo vuosia olen kaivannut omaa “kotikahvilaa” jossa valmistaa latet ja espressot. Kahvikissa jää odottelemaan, kuinka arvonnassa käy!

  144. Jaana K says:

    Tämä olisi täydellinen meille! Jo pitemmän aikaa ollaan haaveiltu keittimestä/koneesta jolla tekisi vaivattomasti erikoiskahvit kotona sillä tavallinen suodatinkahvi ei vaan enää maistu. Kahvihetket kruunaa päivän kuin päivän.

  145. Hennis says:

    Merkittävä rooli on kahvilla! Erityisesti aamukahvilla! Puoli litraa menee joka aamu ennen kuin kykenen mihinkään toimintaan. Moccamasterilla keittelen ja toisinaa hifistelen mutteripannulla. Ja kyllä kahvilatkin (ja erikoiskahvit) on ihania ja välillä niihin kaipaan.

  146. Milla says:

    Minulla kahvi on tällä hetkellä vähän tauolla raskauden myötä. Yleensä kyllä juon kahvia niin arjessa kuin juhlassakin – ja mielellään tummapaahtoisena. Aika ajoin pitää päästä nauttimaan myös kahviloiden erikoiskahveista. En muuten tiennyt että kapselikahveja on muunkin laisia kuin niitä joissa maidot yms on erikoiskahveissa kapselissa mukana. Ne eivät yleensä sovi laktoosittomaan ruokavaliooni, joten en ole tullut edes tutustuneeksi kapselikeittimiin sen tarkemmin. Nyt täytyy kyllä laittaa tämä Nespresso muistiin ja tutkia asiaa tarkemmin! 🙂

  147. Kiruska says:

    Kahvi on todellakin itselle ja muillekin perheenjäsenille ihan ykkös juttu, aamulla ei herää jos ei saa kahvia ensimmäiseksi. tuollainen laite olisi ihan unelma kun täällä maalla ei ole kahviloita joista saisi erikoiskahveja joilla herkutella. Joten täällä varpaatkin pystyssä että onnistuisi arvonnassa

  148. Lauram says:

    Töissä tulee juotua kolmekin kuppia kahvia, aamuvuorossa töistä ei tule mitään ennen aamun kahvitaukoa. Kotona en itselleni jaksa keittää itselleni ikinä kahvia, koska opiskelujen alussa hankittu parinkympin kahvinkeitin. Vieraat siitä kahvista saa “nauttia”, mutta vois sitä töissäkäyvänä sinkkuna suoda itselleen jonkun paremman vehkeen tuomaan arkeen luksusta 🙂 Kahvilassa kahvi on tietenkin must,missä muodossa tahansa!

  149. Siinatar says:

    Kahvi on minulle arjen pieniä nautintoja enkä voisi kyllä kuvitella juhliakaan, jossa kahvia ei tarjottaisi =). Mukaan mahtavaan arvontaan!

  150. Ode says:

    Itse en ole oppinut juomaan kahvia, mutta pidän kyllä kahvin tuoksusta. Mutta ehkä voisin oppia, jos voittaisin Nespresso-koneen käyttööni??

  151. Kaura says:

    Kahvia kuluu päivittäin ainakin pari kuppia. Arkisin töissä sekä tietysti vkonloppuisin nautin lenkin jälkeen kahvia. =) Tummapaahtoinen suodatinkahvi on parasta.

  152. Johanna says:

    Aamut eivät ala ilman rauhassa nautittua kahvikuppia! Ja sen rauhassa nauttimisen vuoksi on valmis heräämään ennen muuta perhettä…

  153. tiitu says:

    Kupillinen päivässä, kaksi parhaassa. Veisin keittimen töihin välttyäkseni automaattikahvilta 🙂

  154. Saara says:

    Kahvia kuluu joka päivä, välillä kiireessä juotuna, välillä rauhassa nautittuna. Välillä omassa rauhassa, välillä hyvässä seurassa hörppien. Aamun kahvihetki on aina se päivän paras, oli sitten arkiaamu tai viikonloppu. Ja kotona nautittuna, ehdottomasti!

    Voi kunpa onni soisi, olen vastaavanlaisesta koneesta haaveillut jo pitkään! 🙂

  155. Niina says:

    Olen juonut pääasiassa teetä jo useamman vuoden. Se “tavallinen” kahvi ei ole maistunut enää hetkeen, mutta maito kahvilla toimii minulla! Se onkin ollut nyt loma-aamujeni herkkuhetki taas pitkästä aikaa. (Tosin vatsa ei tykkää oikein siitäkään.) Juon harvoin ja nautiskellen 🙂

  156. Annukka says:

    Kahvia keitetään aamulla, sitä tarjotaan vieraille, hyvän aterian jälkkäriksi tehdään espressot. Kahviloissa tulee piipahdettua viikoittain, silloin otan yleensä ihanan laten. Kotona kaffet keitetään Pausa-merkkisestä kahvista, sopivan tummaa ja siitä voi tehdä mieleiseni lievästi “laihan” kahvin ilman että maistuu litkulta.

  157. Maria M says:

    Aamun kahvihetki on päivän aloitus, kotona nautittuna. Ja ihan rauhassa. Toinen ihana kahvihetki on työpäivän jälkeen.

  158. Eeva-Stiina says:

    Päivän tärkein kahvi on ehdottomasti iltapäiväkahvit miehen kanssa. Se on arjessa meidän ainoa yhteinen hetki, vaihdetaan kuulumiset siinä kahvikupin äärellä. Maalla asuvana harvemmin tulee istuskeltua kahviloissa eikä sellaisiin juuri osaa edes haikailla.
    Kahvin laadulla on kyllä merkitystä, tummapaahtoista kahvia vaahdotetulla maidolla sen olla pitää. Juhlissa kahvi ei ole niin olennaista, muut tarjoilut menee silloin edelle. Liputan siis eniten kotoisista arjen kahvihetkistä.

  159. Satu says:

    Perinteistä suodatinkahvia tulee keitettyä joka aamu pari kuppia, kahvilassa herkuttelen cafe au lait’lla 🙂

  160. Tiira says:

    Arjen luksusta on oma Nespresso! Kahvi kuuluu kiinteästi sekä arkeen että juhlaan. Paras kupillinen on aamuinen Nespresson Romasta valmistettu cafe latte… Tämän koneen antaisin kälylle lahjaksi, pienten lasten äiti osaisi arvostaa minuutissa syntyvää erikoiskahvia ja tiskiäkin syntyisi vain kupista ❤️☕️

  161. Anna says:

    “Kahvi on hyvää aamuin, illoin ja pitkin päivää”, tapasi isoäitini sanoa.Näinhän se on!
    Aamu ei ala ilman kahvia,iltapäivän lepohetkeen tarvitaan kahvikupillinen ja ehkäpä pala makeaa.Myös hyvän aterian jälkeen maistuu jälkiruokakahvi.
    Omassa perheessäni tunnetaan myös käsitteet iltakahvit ja saunakahvit..
    Ei arkea eikä juhlaa ilman hyvää kahvia.Välillä omassa rauhassa kotona,välillä hyvässä seurassa kaupungin elämää katsellen..

  162. susanna määttä says:

    Kahvi yksin sekä seurassa on parasta päivässä!
    Ihaninta se on nauttia ystävän kanssa ulkona terassilla nauttien auringosta!

  163. Paula says:

    Päivä ei lähde käyntiin ilman kahvia, nyt olen alkanut ostamaan erilaisia kahvisekoituksia ja ne ovat ihania. Kahvi kuuluu ehdottomasti myös juhlahetkiin. Silloin tällöin maistuu myös erikoiskahvi kahvilassa hyvässä seurassa. Kahvikone olisi aivan ihana, hyvä erikoiskahvi maistuisi kesäaamuisin terassilla.

  164. Kati says:

    Kahvi on jokapäiväinen pieni nautintohetkeni. Arkiaamuisin kahvi lähtee usein mukaani työmatkalle ja viikonloppuisin nautin kahvikuppuni rauhassa päivän lehteä selaillessa. Juhlissa kahvia keitellään usein monta pannullista. Se kuuluu jokaisen kyläilyn lempihetkeen, Istua keittiön pöydän ääreen ja jutella ihan kaikesta. Kahvikonetta en omista. Se on ollut haaveissa jo pitkään. Kaupungilla pyöröhtäessä käyn usein sen erikoiskahvin juomassa, kun sitä ei kotona saa 🙂 -Kati

  165. PiaA says:

    Arkisin kahvia kuluu kotona paljon. Silloinkin sen pitää olla hyvää vaikka se suodatinkahvia onkin. Nykyään kaupasta on jo hyvin paljon erilaisia kahveja saatavilla.

    Kahvilassa kahvin pitää sitten olla erikoisempaa. Sen on tarkoitus olla poikkeava peruskahvista kotona. Se toimii monesti myös jälkiruuan roolissa hyvän ruuan jälkeen.

  166. Jolli says:

    Vielä ei olla päästy erikoiskahvien himoon, mutta ehkä tuolla laitteella sekin korjaantuisi 😉

  167. Anna-Maija says:

    Minulla kahvi kuuluu juhliin ja erikoistapauksiin, sillä uniongelmien vuoksi jouduin muutama vuosi sitten jättämään kahvinjuonnin kokonaan. Se oli kamalaa, vaikken kovin montaa kuppia päivässä juonutkaan, pari viikkoa särki päätä ja se ettei enää saanut maistaa kahvia… Mutta kaikkeen kai tottuu. Toisinaan kahvin tuoksu esim. töissä on lähes vastustamaton (mutta tiedän että se automaattikahvi tuoksuu paremmalle kuin maistuu), ja joskus on pakko vaikkapa aamupalalla ottaa kahvi, vaikka yleensä seuraavan yön unet jäävät lyhyiksi. (kyllä, jopa aamukahvi vaikuttaa seuraavaan aamuyöhön!) Sitä suuremmalla syyllä toivon että kun kahvia nautiskelen, se olisi hyvää. Meilläkin ollaan siirrytty hyvin tummapaahtoiseen kahviin. Maitoa en kyllä koskaan oppinut yhdistämään kahviin.

  168. Suvi H says:

    Kahvi kuuluu joka päivälleen elämään ja ilman sitä ei voi elää :p
    Ja mm. ystävän Kanssa shoppailureissut kruunataan hyvällä kahvilla, jossakin kivassa kahvilassa 🙂

  169. Anne says:

    Kahvi kuuluu jokaiseen päivään! Tällaisesta keittimestä olen haaveillut!

  170. Virpi says:

    Kahvia tulee juotua paljon päivän aikana. Yleensä kahvin juonti painottuu työpaikalle, mutta nautin vapaapäivinä juotuna kupposista kotona. Parasta kahvia on tumma kahvi! Toki kaupungillekin välillä tekee mieli kupposelle!

  171. Mai says:

    Mutteripannulla kotona ja työpaikalla keitetty kahvi on tähän asti ollut ehdoton suosikki. Vahvaa ja tummapaahtoista sen olla pitää. Nautinto on suurin viikonloppuisin, kun saa juoda kahvia kotona kiireettömästi. Ja näin kesällä ehdottomasti ulkona aina kun sää sallii.
    Kahvilassakin kahvi maistuu, jos sieltä saa erikoiskahvia. Tavallista suodatinkahvia en juuri kodin ulkopuolella juo.

  172. Melissa/ Melissa's Take on Life says:

    Kahvilla starttaa jokainen päivä, ja iltapäivällä nautitaan kyseistä herkkujuomaa myös. Juhlissa pitää toki aina olla hyvää kahvia.

    Ajoittain on kyllä kieltämättä ihana napata jostain kahvilasta mukaan joku ihana, hieman erikoisempi kahvi. Se on sitä arjen pientä luksusta. 🙂

  173. Maarit H says:

    Rauhassa nautittu aamukahvi on tärkeä osa päivän aloitustani. Kotona mennään ihan perus suodatinkahvilla, mutta kahvilassa maistuu erikoiskahvi.

  174. Maria says:

    Aamu ei käynnisty ilman kahvia. Kahvi kuuluu kiinteästi niin arki -kuin juhlahetkiin. Paras paikka maailmassa on juoda aamukahvit mökin rappusilla ja katsella järvelle. Erikoiskahvit kuuluu erikoishetkiin jolloin on aikaa kunnolla pysähtyä ja nauttia hyvästä kahvista hyvässä seurassa.

  175. iituliina says:

    Kahvilla on aika iso merkitys päivän kuin päivän onnistumisessa. Juon kahvia paljon niin kotona, koululla, toimistolla, juostessa paikasta toiseen, kuin kahviloissakin. Ilman aamukahvia on vaikea kuvitella päivän alkavan ja päiväkahville toivon aina pääseväni kahvilaan, tai vaihtoehtoisesti jauhan pavut, kuumennan ja vaahdotan maidon ja keittelen mutteripannukahvin kaikessa rauhassa kotona. Päiväkahvi on ehkä yksi päivieni tärkeimmistä hetkistä: silloin yritän rauhoittua ja kerään voimia loppupäivän haasteita varten.

    Kahvistani pidän tummana ja vahvana, aamuisin mustana, muulloin päädyn usein cappuccinoon.

  176. Sallakoo says:

    Kahvi kuuluu ehdottomasti aamuun, päivän mittaan tulee lisäksi juotua 1-2 kuppia maitokahvia. Ollaan mieheni kanssa monesti mietitty, että pitäisi ostaa kahvinjauhatuskone että sais oikeesti tuoretta kahvia. Mutta jos tää kahvikone ajaa saman asian ja vielä helposi ni ois kyllä niin huikea!!:)

  177. Minna says:

    Aamun ensimmäinen kahvikupillinen on se tärkein kahvi päivässäni. Jos sen saa vieläpä rauhassa ja hiljaisuudessa nauttia, niin päivä on saanut hyvän alun. Meillä kahvi kuuluu niin arkeen kuin juhlaankin. Harvinaista herkkua on päästä nauttimaan kahvia kahvilassa hyvässä seurassa.

  178. Anne says:

    Kahvi on arjen pientä luksusta. Ilman aamukahvia ei päivä lähde mitenkään käyntiin ja iltapäivällä menee toinen kuppi rauhassa Hesarin kanssa. Nespressosta olen haaveillut jo pitkään, toivottavasti nyt tärppäisi 🙂

  179. Sari Nordlund says:

    En juo kun pari kuppia kahvia päivässä. Ostan sen yleensä luomuna. Viikonloppuna teen yleensä latten, muutenkin tykkään, että kahvissa pitää olla maitoa.

  180. Ennuska says:

    Päivä ei käynnisty ilman kahvia. Kahvi on mukana arjessa ja juhlassa, ilossa ja mielipahassa. Kahvilassa nautitulla kahvilla on puolestaan oma erityinen roolinsa etäpäivinä tai sosiaalisissa tapahtumissa. Kahvi ❤️

  181. Täti Ruskea says:

    Mä opin juomaan kahvia vasta vajaa kolme vuotta sitten! Juon kahvin aina lattena ihanan maitovaahdon kera ja ripauksella vaniljasokeria. Kotona tehty tummanpaahtoinen kahvi on parempaa kuin yhdenkään kahvilan 😉 Tuo latissima on ollut jo jonkun aikaan haaveena ja syksyllä sille olis kovasti käyttöä.

  182. Lotta-Mari says:

    Meillä juodaa tummapaahtoista suodatinkahvia. Olen vasta lähivuosina vahingossa “oppinut” juomaan kahvia ja kahvihetki edustaa jonkinlaista luxusta ja omaa aikaa arjen keskellä.

  183. arja says:

    Aamun huippu hetki on aamukahvit Hesarin kanssa! Muun perheen nukkuessa!=)
    Kahvihetket kahvilassa on taas arjen luksusta! Ihana rauhoittua kupposen kanssa!
    mukana arvonnassa!

  184. Jutska says:

    Ihana kahvikone! paras kahvihetki on opiskelun lomassa ! kahviloissa tulee hoidettua sosiaalisia suhteita ,ystävien kanssa!Mukana!=)

  185. Mari says:

    Aamu ei ala ilman kahvia.

  186. Leena says:

    Kahvi on parasta heti aamulla ja koska vain kun seura on oikeaa. Leena

  187. heidi says:

    Hyvä kahvi kuuluu arkeen ja juhlaan, iloihin ja suruihin. Hetki aikaa itselle tai hyvässä seurassa, yleensä kumpikin tulee tarpeen…

  188. Suvi says:

    Kahvia juon silloin tällöin. Maitokahvi maistuu parhaalta. Meillä juodaan ihan sitä tavallista suodatinkahvia. Jos arpa onni suosisi, ilahduttaisin miestäni, jonka päivään kuuluu ehdottomasti hyvä kahvi!

  189. Julie says:

    Oi. Kahvi on ehdoton rauhan hetken mahdollistaja arjessa. Kumpa onni potkisi; tuolla koneella se arjen rauhan hetki muuntuisi vielä hieman enemmän juhlaksi!

  190. Hanna says:

    Parhaalta kahvi maistuu viikonloppuaamuna kotona rauhassa juotuna omalla terassilla.

  191. Ulla says:

    Olen vasta reilun puoli vuotta juonut kahvia. Yleensä juon kahvin jälkiruuaksi lounaan jälkeen ja viikonloppuisin iltapäiväkahvin. Tavalliseen kahviini kuuluu 1/3 maitoa.
    Välillä herkuttelen kahviloiden suklaakahvilla, mutta ehkä makuni alkanut kääntyä laten puoleen.

  192. Anne.H says:

    Olen löytänyt kahvin näin vähän varttuneemmalla iällä ja kuppi tai kaksi päivässä menee. Erityisesti pidän maitokahvista ja kahvilassakin valitsen jonkun erikoiskahvin. Oma kahvihetki täydentyisi kyllä tällä uudella kahvikoneella!

  193. Anu says:

    Kahvi kuuluu jokaiseen päivään, ensimmäiseksi aamulla ja päivän päätteeksi. Kahvi kuuluu niin arkeen kuin juhlaankin, tällä laitteella arjestakin voisi kullä tulla vähän juhlavampaa

  194. Hannae says:

    Aamukahvi omassa seurassa on parasta, ennenkuin kukaan muu herää ja keittiö on vain minun. Tavallista moccamasteria juon, kahvikoneesta haaveilen 🙂

  195. Mari Vee says:

    Kahvi on tosi tärkeä hemmottelu ja nautinto. Erityisesti viikonloppuaamut kahvikoneen jauhaessa tuoreista pavuista on todella ihanaa. Lämmin maito joko soija- tai tavallisesta maidosta kruunaa kahvin. Tykkään kokeilla eri merkkejä ja löytää omia suosikkipapuja. Tykkään käydä myös kahviloissa nauttimassa hyvän cappuccinon.

  196. Kata says:

    Itse juon harvoin kahvia, olen niitä tee ihmisiä. Sanoit kirjoituksessasi että nespresson tekemä kahvi maistuu usein myös teen juojille ja olisinkin kiinnostunut kokeilemaan. Mieheni rakastaa kahvia, tavallista sekä erikoiskahveja. Hänelle minä tällaista ihanuutta toivoisin arkeen 🙂

  197. Sarppaliini says:

    Juon kahvia, koska siitä tulee hetken onnellinen olo

  198. Linsku says:

    Juon yleensä kahvia kupillisen päivässä. Ainoastaan itselle keittäminen tuntuu kiireisinä aamuina turhalta, joten usein juon päiväkahvin koulussa tauolla ystävien kanssa. Minulle kahvi liittyy siis vahvasti sosiaalisiin tilanteisiin. Usein vapaapäivinä tulee keiteltyä kotona itselle aamukahvi ja nautiskeltua kiireettömyydestä.

  199. Ninnu says:

    Kiireetön aamu ja kahvikuppi kuuluvat saumattomasti hyvään aamuun. Siinä sivussa voit selailla lehteä tai polttaa sähkötupakkaa.

  200. Sabina Jordan says:

    Aamukahvi kaikessa rauhassa kotona parvekkeella tai hyvässä seurassa viiihtyisässä kahvilassa. Kahvi maistuu aina hyvältä!

  201. Tiina H says:

    Kahvi kuuluu mun elämään, ilman sitä ei aamut ala 🙂
    Arkena mennään tummalla suodatinkahvilla ja erikoissuodatinkahveja juhlaan. Tuolla kahvikoneellahan saisi ihanat kahvit omaan kotiin, ja ystävän viereen.

  202. Tiia says:

    Aamu alkaa perinteisesti kahvin tuoksussa keittiössä, arkena ja viikonloppuna myös ystävät poikkeavat kertomassa kuulumiset, milloin nauretaan ja itketään yhdessä.Ilmojen salliessa nautimme myös puutarhassa kahvittelu hetkiä leivoksen ja kausimakujen parissa. Joskus tulee poikettua nauttimassa kahviloissa kahvikoneen sihinöitä, ihmisten kiirettä, ystävien kohtaamisia, mutta itselle se on hetki nauttia siitä erikoisemmasta vaihtoehdosta kahvien maailmaan.

  203. Päivi says:

    Voi tuosta Nespresson kahvikoneesta olen haaveillut! Toistaiseksi kahvini on ollut kuitenkin perinteistä suodatinkahvia. Päivä ei ala ilman kahta kupillista kahvia ja lähes yhtä tärkeä on iltapäivän kahvitteluhetki. Kahvi kuuluu arkeen ja juhlaan 🙂

  204. Emmi says:

    Kahvi kuuluu minun jokaiseen päivään. Aamuisin tulee hörpittyä iso mukillinen juuri sitä -usein hiukan kitkerää- suodatinkahvia. Jos oikein hyvä päivä on kyseessä ja kaapista löytyy niitä pussiversioita cappucinoista ja lateista, nautin sellaisen työpäivän päätteeksi, mieluiten ylhäässä yksinäisyydessä. Ystävien kesken on ihanaa käydä kahvilassa ja ostaa vähän tyyriimpikin erikoiskahvi kaikilla vaahdoilla ja makusiirapeilla, suklaisena. Oikein sellainen ällömakea kahviunelma tyttöporukassa nautittuna tekee joskus terää! Kahvia juon siis sen arkisempana versiona että kaikilla mahdollisilla mausteilla, yksin ja yhdessä.

  205. klaara says:

    Juon 2-3 kuppia kahvia päivässä. Olen melko kyllästynyt suodatinkahviin ja usein käynkin ystävien kanssa kahviloissa, joissa voi valita aina erilaista kahvia. En ole pystynyt hankkimaan itselleni Nepresso kahvikonetta mutta poikani luona juodaan nykyään pelkästään tällä valmistettua, joten olen maistellut monia laatuja.

  206. Heli says:

    Voih,
    kahvia aamulla, kahvia päivällä, kahvia illalla – arkena kotona, viikonloppuina joskus ihan kahvilassa saakka 🙂
    Yksin,yhdessä, seurassa; tärkeintä hyvästä juomasta nauttiminen!

  207. odessa says:

    Kahvista on tullut entistä suurempi ylellisyys ja nautinto,koska mahavaivaisen vauvani takia olen joutunut rajaamaan kahvinjuontini yhteen kupilliseen aamulla – ai että,kun se vielä olisi superlaadukasta! Kahviloihin harvoin menen kahvin perässä, enemmänkin niiden muiden herkkujen!

  208. Annikki says:

    Pakollisella aamukahvilinjalla mennään! Opittu tapa, josta pitäis opetella pois! Eihän se nyt niin hyvää edes oo, mutta jotaki aamulla pitää naamariin nopeasti kumota! Moccamasterilla, Juhla Mokalla ja pannujauhatuksella mennään!

  209. PM says:

    Kahvi kuuluu olennaisesti niin arkeen kuin juhlaankin! Kahvilassa kahvittelu ystävän kanssa on ihanaa, mutta niin on myös rauhassa juotu aamukahvi kotona yksin tai miehen kanssa 🙂

  210. Maarit says:

    Olen löytänyt kofeiinittoman kahvin jota keittelen mutteripannulla, nyt ei tarvitse tuijotella kelloa kun tekee mieli kahvia.

  211. Kirsi says:

    Olen verrattain noviisi kahvinjuoja vielä, olen vasta noin vuoden verran juonut kahvia kunnolla päivittäin, mutta tärkeäksi osaksi päivää se onkin muodostunut jo tässä ajassa. Kahvi kuuluu arkeen ja juhlaan, ja välillä on todellakin päästävä kahvilaan nauttimaan ihanan täyteläistä lattea jota ei toistaiseksi ole voittanutta. Nyt kun lapset ovat vielä melko pieniä niin on oppinut kyllä arvostamaan sellaista rauhallista kahvihetkeä kun aina joskus saa nauttia kahvin ihan rauhassa omine ajatuksineen, ehkä hyvän lehden kera tms. Myös kahvitteluhetket ystävien kanssa on erityisen tärkeitä. Mikäpä siinä höpötellessä ja samalla hyvää kahvia nauttiessa 🙂

  212. Katriina says:

    Aamukahvi on tärkein kahvihetki mun päivässä. Päiväkahvia tulee juotua usein kotiäiti-ystävien kanssa. Nespresso-keitin ja maidonvaahdotin löytyy jo itseltäni, ja kahvisuosikki tällä hetkellä on volluto maitovaahdolla. Pikkuveljelleni valmistujaislahjaksi veisin, jos voittaisin. 🙂

  213. Anna says:

    Minä olen pääosin teenjuoja, mutta töistä kotiin tultuani puotan ensimmäisenä laukut käsistä ja keitän itselleni Latte macchiaton. Se pieni hengähdystauko anttaa voimia alkaa sen toisen työn.. kotiäitinä.

  214. inni says:

    Meillä kahvit juodaan aina pöydän ääressä katetuista kupeista, ei motti kourassa sohvalla tms. Anoppilassa oli sellainen tapa ja se oli niin mukava että sen halusin ehdottoasti ottaa omaan kotiin. Kahvia juodaan muutama kuppi päivässä ja 1,5-v. pikkumieskin pyytää “avvia”.

    Maitovaahtoa kaipaan silloin tällöin, ja sellaista arkiluksus-hetkeä, mutta varsinaisesti kahviloissa en osaa notkua, ehkä siksi, että neljän alle kouluikäisen lapsen kanssa se tuskin olisi mukavaa 😀

  215. Anna-Mari says:

    Olen juonut elämässäni kaksi kuppia kahvia, ja ne ovat varmasti pahinta mahdollista laatua, pahvikahvia työmaalla. Minusta on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut tuntua, että sydämestä puuttuu palanen ja se on kahvinmuotoinen. Haluaisin siis oppia juomaan kahvia <3

  216. Laura says:

    Aamukahvi, päiväkahvi, iltakahvi. Arjen nautinto! Ihana arvonta ja ehdottomasti mukana.

  217. Maijav says:

    Juon aina kahvia, kotona, kylässä, yksin ja yhdessä.:) perinteisellä kahvinkeittimellä mennään tosin käytän aina pannujauhetta koska se maistuu paljon paremmalta! Kiva olis vaihtelun vuoksi kokeilla myös jotain uutta.

  218. Iipu says:

    Tämä kahvikone kuulostaa täydelliseltä meille. En oole kovin kauan ollut kahvin juoja ja silti nyt olen jäänyt kahvikoukkuun, mutta harvoinpa kotona saa hyvää kahvia(tai missään muuallakaan), en tiedä onko vika keittimessä vai kahvissa vaiko sekä että. Kahvia siltikin tulee juotua aamuisin ja päivällä sekä kyläillessä.

  219. Hanne says:

    Olen vasta aikuisiällä opetellut kahvinjuojaksi. Kranttu olen minäkin ja kahvikone toisi uuden ulottovuuden tähänkin nautintoon.

  220. Elina Kulju says:

    Kahvi kuuluu hyvään elämään! Ihan parasta kahvi on omalla kauniilla terassilla nautittuna! Aamu aurinko paistaa ja linnut pitävät konserttia! jotain pientä makeaa rinnalle!

    Myös ihanat kahvilat kaupungeissa houkuttavat!

  221. Elina Kulju says:

    Kahvi kuuluu hyvään elämään! Ihan parasta kahvi on omalla kauniilla terassilla riippukeinussa nautittuna! Aamu aurinko paistaa ja linnut pitävät konserttia! jotain pientä makeaa kahvin rinnalle!Kaikenlaiset kahvit käyvät!

    Myös ihanat kahvilat kaupungeissa houkuttavat!

  222. Mini says:

    Ihan ehdottomasti päivän paras hetki on aamun ensimmäinen kahvikupillinen kotona, maidolla tietysti! Mutta on kyllä mieletön nautinto joskus päästä myös ihan yksin kahvilaan ilman lapsia (kotona kolme alle 5-vuotiasta) vaikkapa vain puoleksi tunniksi. Cappuccinon kanssa pala suussasulavan täyteläistä suklaakakkua ja heti jaksaa paremmin 🙂

  223. Meri says:

    Aamukahvi maidolla omasta suosikkikupista on parasta! Kahvilassakin valitsen yleensä ihan vain suodatinkahvia, tosin toki joku ihana siirappilattekin maistuu erityisesti herkkuhetkinä!

  224. Lena says:

    Musta kahvi aamuvarhaisella lehteä lueskellen on parasta!

  225. SAMP says:

    Parasta on, kun joskus (harvoin) saan nautiskella aamun ensimmäisen kahvikupillisen ihan omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Tuoksu ja ensimmäinen siemaus on niin parasta!! Nyt kesällä aion tehdä myös jääkahvijuomia kofeiinittomasta kahvista iltapäivän kahvihetkeen.

  226. SAMP says:

    Jos joskus (harvoin) saan nautiskella aamulla ensimmäisen kahvikupillisen ihan omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni, on se kyllä todellista luksusta! Kahvin tuoksu ja ensimmäinen siemaus on niin parasta!! Kesällä aion myös tehdä jääkahvijuomia iltapäivän kahvihetkiin kofeiinittomasta kahvista.

  227. Päivi says:

    Kesällä on aivan ihanaa, kun saa nautiskella päivän ensimmäisen kahvikupillisen rauhassa omalla mökkiterassilla kuunnellen linnun laulua ja katsellen luonnon heräämistä. Kahvini juon aina mustana!

  228. Henna says:

    Olen vasta pari vuotta sitten aloittanut kahvin juonnin, joten erityisesti makeat kahvijuomat maistuvat hyvin. Mutta tavallisesti juon ihan vain suodatinkahvia maidolla. Kahvilassa valitsen laten.

  229. Tuija says:

    Ilman kahvia ei päivä ole täydellinen. Sitä on saatava monta kupillista ja parhaiten se maistuu kuumana kesäpäivänä ulkona. Taannoisella aikuisten vkonloppulomalla hotellihuoneessa oli Nespresson keitin, joka kyllä yllätti laadukkuudellaan. Nytpä tekisi mieleni saada kotiinkin kapselikeitin!

  230. Näin vauva-arkea eläessä on kahvin merkitys korostunut. 😉 Se auttaa saamaan aamulla silmät auki ja iltapäivällä kruunaa hiljaisen kahvihetken omassa rauhassa. 🙂

  231. Päivi says:

    Kahvi valmistuu aina Moccamasterilla ja tylsästi loraus maitoa joukkoon. Olisipa tervetullutta vaihtelua jo ulkonäöltäänkin kaunis kahvia valmistava kone.

  232. nieminen sari says:

    Tavallinen kahvi kuuluu päivään. Olisi ihana voittaa tuollainen kone ja maistella erilaisia herkkukahveja.
    Sari 🙂

  233. laura says:

    Kahvi kuuluu jokaikiseen aamuun ja siihen hetkeen päivästä, kun lapset nukkuu päiväunia. Ah, iltapäivän kahvi hiljaisessa kodissa lasten nukkuessa, aika luksusta 🙂 Silloin tällöin on ihana päästä nautiskelemaan kahvilaan jostain erikoiskahvista, suklaacappuccino on silloin vakkari valinta 🙂 tuommoisen kahvikoneen kotiuttaisin enemmän kuin mielelläni!

  234. Kaisu Kärkäs says:

    Kiireettöminä aamuina on ihana juoda kahvi aamupalan kanssa. Silloin kun ei ehdi niin kahvi jää aamupäivään. Juhlissa on hyvä juoda kahvi tarjottavan kanssa. Välillä tykkään mennä kavereiden kanssa kahvilaan kahvikupposen äärelle myös erikoiskahvit ovat erityistä herkkua.

  235. Ellla says:

    Kahvi kuuluu ystävien kanssa vietettyihin hetkiin ja joskus aamupiristykseksi!:)

  236. Tintti says:

    Kahvi kuuluu jokaiseen päivää, arkeen ja juhlaan. Välillä on kiva käydä kahvilassa, mutta kyllä se oma kahvihetki kotona on aika ihana (vaikka harvemmin se on rauhallinen kun on pieniä lapsia). Kahvikoneesta olen haaveillut jo pitkään 🙂

  237. Nuu says:

    Aamut ei vaan lähde käyntiin ilman kahvia. Mielummin myös itse vaihtaisi määrän laatuun ja mikäpä sen helpompi tapa olisi kuin vaihtaa tuo vanha Moccamaster kapselikoneeseen 🙂

  238. Piia says:

    Ei aamua ilman kahvia ja Karjalaista! Suodatinkahvi tilkalla täysmaitoa on arkeni herkku, en siihen kahvileipää kaipaa. Kahvi ja kermakakku on juhlien kruunaus. Kahviloihin en kaipaa, mutta olisipa suurenmoista nauttia ensimmäinen erikoiskahvi pian valmistuvassa uudessa kodissamme!

  239. Jenni M says:

    Juon kahvia kotona vain arkena vain harvoin, en halua joutua kofeiinikoukkuun. Kahvi on minulle töissä piristys tauoilla ja kotona viikonloppuaamiaisten osa. Olisi ihanaa saada laite jolla valmistaa kotona hyviä cappuccinoja ja latteja, maalla asuvana niitä ei paikallisista kahviloista saa.

  240. Lellu says:

    Parhaat kahvitteluhetket ovat ehdottomasti piknikillä, kotona puutarhassa tai kahvilan terassilla läheisten ihmisten kanssa. Suomen kesä ja kahvi, onko parempaa? -Ei.

  241. Minttu says:

    Kahvi on harvinaista arjen luksusta. Kyseinen keitin olis huikee esim. mökillä. Ehdottomasti arvonnassa mukana, vaikka onni ei yleensä osu mun kohalle.

  242. Laura says:

    Kahvi kuuluu aamuihini, sekä työpäivän “palautteluhetkeen”. Kahvilla saan itseni aamuisin liikkelle, herään ennen muuta perhettä, jotta ehdin olla hetken kupposeni ääressä hiljaisessa talossa. Keittelen kahvia itselleni myös aina työpäivän jälkeen. Työni on raskasta, mutta en valita näin työttömyyden aikana. Minulla on suodatinkeitin, olisi kyllä kiva saada erikoiskeitin!:-)

  243. Helene says:

    Aamukahvi ei ole aina ehdoton, mutta iltapäiväkahvi kylläkin! Tykkään hyvästä ja laadukkaasta suodatinkahvista, harvemmin tulee juotua kahvilassakaan mitään erikoiskahveja. Tuo kahvikone olisi kyllä ihana juttu siltikin meidän kotin! 🙂

  244. Tuuli says:

    Minulle on käynyt aivan samoin, että laatu korvaa määrän! En ole koskaan juonut kahvia sen piristävän vaikutuksen vuoksi vaan nimenomaan siksi, että rakastan kahvin makua. Olisi aivan mahtavaa, jos voisi kotona keittää erikoiskahveja. Tällä hetkellä mennään perus suodatinkahvilla.

  245. Roosa says:

    I ❤️ Coffee. Aamulla,päivällä, kotona tai kahvilassa. Parasta on Café con leche Espanjassa. Mikään cappuccino tai latte ei Suomessa maistu niin hyvältä!

  246. Nelliina says:

    Kahvi on virkistävien juomien aatelia ja niinpä se kuuluu sekä aamuuni että iltapäivääni Mukaan upeaan arvontaan <3

  247. Heidi says:

    Aamun kahvihetki on lempihetkeni päivästä.
    Meillä on myös pieni vauva ja tällä hetkellä omat kahvihetket on entistä tärkeämpiä. Kahvin on oltava hyvää ja laadukasta. Rakastan tummempia paahtoja joissa enemmän makua. Juhlissa on myös tärkeä että vieraille tarjotaan laadukasta ja tuoretta kahvia. Kapselikeitin olisi haaveiden täyttymys.. Tällä hetkellä en uskalla mennä kahvilaan vatsavaivaisen vauvani kanssa 🙂

  248. Ulla says:

    Ihana arvonta! Valkoinen kaunistus sopisi meidän keittiöön. Tähän asti mutteripannulla, nyt tekisi mieli maitokahveja.

  249. Mari says:

    Kahvi on ennen kaikkea arjen ilo ja pahe, josta en halua missään nimessä luopua. Nespressona se maistuu varmasti paremmalle kuin peruskeittimellä tehtynä, ja onhan tuo kone sata kertaa tyylikkäämpi kuin kalkkiintunut Philips keittiössä 😉 Parasta kahvi on kesällä ja ulkona: mökin rappusilla, takapihan kalliolla ja merenrannalla. Ah!

  250. Suvi says:

    Rauhallinen aamuhetki kera hyvän kahvin on parasta. Kapselikone olisi mitä ihanin lisä kahvinautiskeluun kotona. Mukana arvonnassa, ehdottomasti 🙂

  251. Katri says:

    Hei, Mukana arvonnassa. Olisipa yllätys saada voitto kotiin ja kokeilla kapselikahvinkeitintä! Kahvin tuoksu kuuluu erityisesti kesään, mielestäni leppeässä ulkoilmassa kahvin tuoksu on parhaimmillaan. Eli kesäaamun kahvihetket 🙂

  252. Elena says:

    Aamun tärkein hetki, aamukahvin juonti, kahvia tulee juotua välillä aika paljon ja se kuuluu vahvasti sosiaalisiin hetkiin 🙂

  253. Saan says:

    Kahvi kuuluu aamuun ja ihaninta on aamuiset kahvit rauhassa. Välillä vain rauhalliset kahvit jäävät haaveeksi.
    Juuri sanoin työkaverille, että kahvikone olisi ihana, koska kahviloissa ei juuri ehdi käydä. Latte maistuisi välillä.
    Kilpailu tulikin hyvään saumaan, jos onni suosisi ☺️

  254. Annika K says:

    Olen oppinut juomaan kahvia nyt ollessani kolmannen lapseni kanssa äitiyslomalla. Toisinaan karkaan omalle “luksushetkelle” kahvilaan nauttimaan jonkun erikoiskahvin.

  255. Sari says:

    Mukana arvonnassa! Kahvi kuuluu ehdottomasti omiin aamuihini. Itselläni on juuri tuollainen mainitsemasi kapselikeitin, jossa myös maito on kappelissa – ei hyvä. Ehdottomasti siis mukana!

  256. Maiju says:

    Voi miten ihana..Jokainen aamu starttaa kahvilla, välillä on pakko päästä hifistelemään johonkin kahvilaan erikoiskahvia. Tulin kerran Stokkalla maistaneeksi yhtä näistä kapselimauista, ja voi että oli hyvää!:) Kahvi kuuluu jokaiseen juhlaan, oli sitten häät, hautajaiset tai baanalle meno. Olisi kiva osata itsekin tehdä erikoiskahveja. 🙂

  257. Eveliina says:

    Aamukahvi kuuluu jokaiseen päivään, niin arkeen kuin juhlaankin. Joskus kahvilasta on mukava hakea joku erikoiskahvi esim aamulla ennen töihin menoa, mutta yleensä kotikahvi tai toimiston kahvi kelpaa hyvin.

  258. Elisa says:

    Juon kahvia ainakin kaksi kertaa päivässä. En ole vielä löytänyt parasta kahvimerkkiä, juon tummahkoa kahvia ja vaihtelen ja kokeilen eri valmistajien laatuja. Mulla on Kitchen Aidin yhden kupin suodatinkahvinkeitin, mut se ei oo hyvä. Haluaisin kahvikoneen!!!! Kahvilaan menen rentoutumaan ja tällä hetkellä parhaimman kahvin oon juonut Espoon Tapiolan Fazerin kahvilassa

  259. sohvi says:

    Hyvän kahvin ystävä ilmoittautuu haaveilemansa kahvikoneen arvonnassa! Kahvi kuuluu erityisesti iltapäivän rauhalliseen hetkeen, kun lapset nukkuvat… Harvinaisempaa luksusta on kahvilassa nautittu erikoiskahvi hyvän ystävän seurassa kuulumisia vaihtaen…

  260. Jennie says:

    Iltapäiväkahvi on parasta piristystä <3 Aamu vielä saattaa mennä ilman mutta iltapäivällä on pakko saada hieman kofeiinia koneeseen:) Itse tykkään eniten kylmistä kahveista, joita myös Nespresson valikoimista löytyy, nam <3

  261. Elli says:

    Minulle kahvi merkitsee rentoutta ja rauhoittumista hetkeksi. Vapaiden viikonloppujen kiireetön aamukahvi rakkaan kanssa on se paras hetki. Opiskelen, teen kahta työtä ja siinä sivussa pyrin harrastamaan. Elämä on kiireistä, mutta kahvihetki saa hetkeksi pysähtymään ja ajattelemaan. Useinkaan arjen keskellä nämä hetket eivät ole kovinkaan pitkiä, mutta sitäkin merkityksellisempiä. Rakkaan henkilön kanssa jaettu kahvi on paras ilo ja yksin nautitulla on omanlaisensa merkitys. Kuulostan hupsulta, mutta näin minä koen kahvin merkitykselliseksi 😀

  262. ~jemmiina~ says:

    Kahvilla on suuri rooli arjessani, aamukahvi on päivän paras kahvi. Kahvilan kahvit ovat monta kertaa olleet suuri pettymys, joten kotona keitetty pressopannukahvi on suosikkini. Meillä on myös vanha Dolce Guston mini me, jolla sitten valmistetaan erikoiskahvit, kone tosin alkaa olla tiensä oäässä.

  263. Kirsi says:

    Mukana arvonnassa – ensimmäin kupillinen aamulla on se paras. Pitkään olen katsellut/haaveillut kapselikahvinkeitimestä, mutta en ole uskaltanut ostaa kun epäilen kahvin laatua

  264. Annu says:

    Itse en juo lainkaan kahvia, mutta mieheni kyllä. Tätä kahvikonetta olen miettinyt hänelle syntymäpäivälahjaksi. Joten toki mukana arvonnassa 🙂

  265. eppu says:

    kahvi kuuluu työaamuihin, mutta maistuu myös ajoittain kahviloissa 🙂

  266. Tia says:

    En ole vielä oppinut kahvia juomaan vaikka yli kolmekymppinen olenkin, mutta noin kaunis kone inspiroisi varmasti opettelemaan! 😉

  267. Harriet G says:

    Kahvi on niin hyvää, mutta harmikseni en pysty enää juomaan päivittäin kahvia, ikävän närästyksen takia. Mutta aina silloin tällöin otan kupin, mutta mieluiten jonkun erikoiskahvin kun kerran juon kahvia. Kahvi kuuluu nykyään minulle hetkiin jolloin haluan jotain hyvää ja palkita itseni.Ja tietty mieheni pitää kahvista todella paljon, ja tiedän että meillä arvostettaisiin kahvikonetta.

  268. Mira says:

    Näin monta kertaa yössä heräävän vauvan vanhempana aamukahvi on tullut melko tärkeäksi. Kahviloissa yleensä tilaan jonkin erikoiskahvin. Kahvikone olisi tervetullut lisä meidän keittiöön 🙂

  269. Ella says:

    Kyllä. Kahvi on aamuasia, päiväasia ja nautintoasia. Se on arkiasia ja juhla-asia. Kesäaamujen rappukahvit kotimme kiviportailla on arkea parhaimmillaan.
    Nautin kahvittelusta sekä kotioloissa, että kahviloissa.
    Mieluusti mukana arvonnassa!

  270. Sari says:

    Aamuisin on pakko saada kupillinen kahvia. Juon yleensä joka päivä 1-3 kuppia kahvia. Kahviloissa käyn hyvin harvoin.

  271. Laura T says:

    Olen aika valikoiva kahvinjuoja. Päivällisen jälkeen maistuu hyvä espresso. Muuten juon maitokahvia, suosikkeina cappucino ja latte. Toki joskus on ihana herkutella esin. frappella. Pidän myös perinteisestä Irish coffeesta ja muista kahvidrinkeistä. Kahvikone tulisi todelliseen tarpeeseen, sillä meillä ei juoda suodatinkahvia ja espressokoneeseen liittyy aika paljon väsäämistä ja putsaamista. Kapselikone on ollut jo pitkään hankintalistalla!

  272. Marika says:

    Hei,
    Kahvi on minulla suurin nautinto kotona nautittuna, ja siksi kahvikone olisikin mahtava, toivottavasti arpaonni suosii.

  273. Paltsu says:

    Töissä kahvi tarkoittaa hengähdystaukoa, kotona arkena se on luksusta (koska harvemmin arkena tulee töiden jälkeen enää kahvia keitettyä) jonka kanssa on yleensä joku herkkupala tiedossa. Viikonloppuaamujen aamukahvit iiisosta kahvimukista on kyllä parhaat 🙂 kahviloista tulee harvemmin haettua kahvin osalta elämyksiä, kahvilassa juostaan leivosten perässä.. 😀

  274. Johanna says:

    Minulle kahvi merkitsee yhteistä hetkeä puolisoni kanssa. Juon vain hänen kanssaan kahvia.

  275. Hk says:

    Ihana kahvihetki on kun lapset saa päiväunille ja itselle kupin hyvää kahvia, äidin rentoutumishetki. 🙂 Kahviloissakaan ei pahemmin ehdi käydä kun aika menee lasten kanssa. Myös juhlahetkissä kahvi on tärkeässä osassa, sukulaiset on kovia kahvin juojia.

  276. Saija Taponen says:

    En ole vielä tähän päivään mennessä oppinut juomaan ‘perus’ pannukahvia. Töissä kahvitauolla ja iltapalan yhteydessä nautin kupposen teetä. Erikoiskahvit – cappucinot, lattet, choco-kahvit- sen sijaan maistuvat ja tuovat luksusta elämään. Mikä olisikaan ihanampaa kuin oma kahvikone, jolla voisi taikoa ripauksen luksusta arjen keskelle aina halutessaan 🙂

  277. Jannika says:

    Mulla kahvia menee päivittäin 2-3 kupillista eli voisin sanoa olevani kohtuukäyttäjä 🙂 Töissä kahvi tarkoittaa aina pientä hengähdystaukoa, jolloin on kiva höpötellä työkavereiden kanssa. Paras kahvihetkeni on ehdottomasti kotona keitetty päivän ensimmäinen kahvi. Mahdollisesti vielä vapaapäivänä, jolloin kupillisen voi rauhassa nauttia yhdessä muun aamupalan kanssa.

  278. Elina says:

    Mukana! Aamukahvi on paras, aurinkoisella terassilla sanomalehden kanssa nautittuna

  279. Carola says:

    Ihana arvonta, ehdottomasti mukana.
    Olen hyvän tummapaahtoisen kahvin ystävä, kahvi kuuluu arkeen ja juhlaan.
    Parhaat kahvit keitetään kotona, usein kahviloissa ei saa hyvää kahvia.

  280. Maarit says:

    Moi,

    Olen henkeen ja vereen kahvi-ihminen. Aamu ei todellakaan käynnisty ilman kahvia. Melkeinpä kaikki muodot, paitsi mustana, menee 🙂 Olisi hienoa omistaa tuollainen maccina, vähän kuin olisi kahvila kotona, Nam!!!

  281. Milla says:

    Heips! Aamukahvi on ehdottomasti tärkein, ilman sitä ei tunnu silmät aukeavan. Hyvän ruuan päälle kuppi hyvää kahvia on oma ähkyn poistaja 🙂 Juhliin kahvi kuuluu ehdottomasti, olisikin hauska tarjoilla joskus juhlissa erikoiskahveja perinteisen rinnalla.
    Nautin eniten kotona keitetystä, aurinkoisella pihalla nautitusta aamukahvista, mutta myös rennossa kahvilassa on ihana istua ja nauttia kahvista ja tunnelmasta!

  282. Marja says:

    Viikonlopun aamukahvihetkiin olis luksusta kahvikone. Viikot tehdään pitkiä työpäiviä usein myös lauantaitkin menee työn merkeissä. Olen miettinyt millä tavalla saisi juhlistettua sitä yhtä vapaapäiväänsä no tuollanen kahvikonehan se olisi oikea hemmottelupaketti:) kun ei koskaan keretä edes kahvilassakaan käymään, huoh -Marja

  283. Maaru says:

    Itselleni kahvista on tullut entistä tärkempi asia nyt kun olen vietellyt vaihto-opiskeluaikaa Espanjassa. Ennen nautin päivittäisen kahvini yksinkertaisesti mustana suodatinkahvina, mutta täällä on tullut maisteltua niin monenmoisia kahveja aurinkoisilla terasseilla, että voi olla, ettei perusjuhlamokka enää maistukaan samalla tavalla. Mikäs siis olisikaan parempi motivaattori syksyllä alkavaan gradunkirjoitusurakkaan kuin oma Nespresso kone, jolla tehdyillä kahveilla pääsisi taas meilikuvitusmatkalle tähän ikimuistoiseen elämänvaiheeseen Espanjassa.

  284. Taina says:

    En juo kahvia joka päivä mutta kun juon niin haluan hyvää ja laadukasta. nespressosta olen kuullut pelkkää positiivista niin olisi ihanaa saada oma kahvinkeitin joka miellyttää kaikenlisäksi vielä silmääkin 🙂

  285. Marika says:

    Olen henkeen ja vereen teeihminen, mutta ostettuani miehelleni syntymäpäivälahjaksi yksinkertaisimman mahdollisen Nespresso koneen, huomasin pian olevan koukussa. Vahva espresso vaahdotetun soija- tai mantelimaidon kanssa, ripaus kanelia pinnalle ja vamos! Viimeisin pakkomielteeni on jäälatte. Arvonnassa mukana siis 🙂

  286. Pauliina says:

    Meillä kahvia juodaan jonkun verran, aamulla ja iltapäivällä vähintään kahvinkeitin tekee kahvin kahdelle. Välillä talo täyttyy ystävistä ja sukulaisista ja taas keitetään pannu tolkulla kahvia. Voisikohan tässäkin laatu korvata määrän?! 🙂
    Välillä täällä maalla haikailee kaupunkiin ja hyvään kahvilaan eikoiskahvien perässä, mutta olisi tosi hienoa jos sekin asia hoituisi jatkossa kotona. Herkullinen erikoiskahvi aurinkoisella omalla terassilla ois aika jees, joten kahvikone olisi kovin tervetullut meille 🙂 ihan varmasti pääsisi käyttöön!

  287. Hanna says:

    Ihana arvonta 🙂 Aamukahvi kotona omalla pihalla on parasta! Välillä myös ihana istahtaa kahvilassa ja nauttia :)Kahvikone olisi niin tervetullut meille!

  288. Vivi@n says:

    Aamun rauhallinen kahvihetki muun perheen vielä nukkuessa on mun ehdoton “the kahvihetki”. Ja nyt kun voin siirtyä kuppeineni ihanaan aamuaurinkoon, niin ei aamu voisi juuri paremmin alkaa. Nespresson kahvikone olisi tervetullut lisä aamuiseen hetkeeni <3

  289. Susannai says:

    Kahvi kuuluu joka aamuun. Etenkin syksyllä tulee tarpeeseen kun toinen lapsi syntyy lokakuussa. Arvonnassa mukana 🙂

  290. Milla says:

    Kahvi on osa päivittäistä elämää. Sitä juodaan aina aamulla, joskus myös iltapäivällä. Kahvi on myös sosiaalinen asia, ja jos kavereiden kanssa ei muuta tekemistä keksitä, niin sitten juodaan kahvia. Ja olipa päivä kuinka huono tahansa, hyvä kahvi tekee siitä aina ainakin vähän paremman.

  291. Annika says:

    Mä tarvitsen päivässä sen kaksi kupillista kahvia runsaan lämpimän maidon kera. Se perinteinen moccamaster löytyy meidän taloudesta ja maidon kahvia varten lämmitän mikrossa Tämä kapselikone olisi kyllä mahtava! Lontoossa asuessani nautin erikoiskahveista, mutta Suomeen palattuani olen jämähtänyt suodatinkahviin. Mutta kyllähän hyvä, tuore kahvi on jokapäiväinen nautinto. Nautin kahviannokseni mieluiten rauhassa siemaillen jos vaan tässä pikkulapsiarjessa ehdin.

  292. Anu says:

    Olen aina tykännyt kahvin tuoksusta ja mausta…mutta en kahvista. Siis siitä mustasta ja kitkerästä. Mutta voi pojat, kun siihen laittaa sekaan reilusti kuumaa maitoa ja vaikka lorauksen karamellisiirappia niin kyllä vesi herahtaa kielelle. Nespresson kahvikone olisi todella ihana tämmöiselle aloittelevalle kahvinjuojalle, joka ei ymärrä perinteisen suodatinkahvin päälle. Ja kyllä kaveritkin tykkäisi kun mun luona saisi kerrankin hyvää kahvia!

  293. HannaL says:

    Kahvi on tärkeä osa arkeani. En voisi kuvitella aamua ilman suurta kupillista kahvia. Kahvinkeittimen lataan aina edellisenä iltana, joten kahvinautinto on yhden napin painalluksen päässä. Kahvia kuluu runsaahkosti pitkin päivää.
    Kahvilassa kahvittelut ovat nykyään harvinaisempia, joten kahvista tulee nautittua pääasiassa kotona ja kylässä.

  294. Marjut says:

    Ihana arvonta jonka palkinto ihan huikea! Kahvia kuluu päivässä reilusti, mutta tärkein on itse keitetty aamukahvi. Ihan parasta! Marjut

  295. Henna says:

    Juon kahvia vain aamuisin. Kaksi kuppia, ilman lisukkeita. Jos joskus harvemmin päivällä juon kahvia, pitää sen olla mahdollisimman makeaa ja se tulee nauttia jossain kivassa kahvilassa.

  296. Jenna L says:

    Kahvi on kuulunut jo useita vuosia jokapäiväiseen elämääni, aamukahvi tärkeimpänä. Nyt pikkuvauvan kanssa kotona ollessani olen haikaillut sellaisen keittimen perään, jolla saisi itselleen vain yhden kupin kerrallaan keitettyä, ja haastavampina päivinä se voisi olla jokin herkkukahvi 🙂

  297. Heini says:

    Kahvi kuuluu niin arkeen kuin juhlaan! Hyvä kahvi pelastaa päivän, paha kahvi voi pahimmillaan pahentaa päivän! Joten mukana arvonnassa!

  298. Paula says:

    Arjessa aamukahvi on tärkeintä, mutta myös juhlissa odotan aina kahvihetkeä; silloin sallin itselleni kahvia myös ilta-aikaan! Käyn harvoin kahviloissa, mutta silloin kun käyn, ostan erikoiskahvin.

  299. Milla says:

    Voi että olisin niin onnellinen, jos saisin aloittaa aamuni juomalla hyvää lattea tämä kone varmasti helpottaisi aamujani. Rakastan hyvää kahvia niin

  300. Riitta says:

    Mukana arvonnassa! Rakastan kahvia ja ikionnellinen olisin voitosta.

  301. Airiina says:

    Kotona juon suuresta mukista kahvia ja paljon. Juhlissa menee vain pieni kupillinen. Kotona on minusta mukavaa juoda omassa rahassa kahvit.

  302. Hennajenniina says:

    Kahvi kuuluu jokapäiväiseen arkeeni, ilman kahvia ei päivä lähde käyntiin, juhlissa en käy joten perheen ja ystävien kanssa nautittu maitokahvi on parasta.

  303. Peppinen says:

    Työn puolesta käyn juhlissa useasti viikossa mutta en nauti niistä kahveista kovinkaan, kahvilassa käyn usein mutta kotikahvit ovat aina mukavat.

Kommentoi