Rakkaudesta hyvään kahviin

22.5.2016

Täällä on tänään herätty valmiin kahvin tuoksuun. Sunnuntailuksus josta nautin äärettömän paljon!

Kahvi kuuluu elämän pieniin ja suuriin hetkiin, ja me suomalaiset olemme tilastollisestikin elävä todiste tästä, sillä juomme kahvia (ainakin joidenkin tilastojen mukaan) enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa. Kahviakin on monenlaista, ja koska itse kallistun vahvasti sinne hyvän kahvin puolelle, lähdin mielelläni Indiedaysin ja Nespresson yhteistyöhön jossa saan paitsi hurmostella kahvin ilosanomalla, ilahduttaa jotakuta teistä Nespresson kahvikoneella!

Pidempään blogiani seuranneet muistavat, miten onnellinen, uuden kahvikoneen omistaja olin reilut pari vuotta sitten. My new love -postauksen voit myös lukea täältä. Tässä reilussa parissa vuodessa kahvimaailmani on kääntynyt likipitäen päälaelleen, ja mitä tulee kahvin makuun, olen muuttunut eräiden mielestä jopa hiukan krantuksi.

Jokainen mutteripannua käyttänyt tietää, että kahvin valmistuksen jälkeen paakkuuntunut kahvi pitää poistaa pannun paineosasta ja pannu pitää huuhdella irtomuruista. Tämä työvaihe on ainakin omaan makuuni jotenkin vaivalloinen, ja siitä syystä kiinnostuimme kapselikäyttöisistä koneista perinteisen espressokoneen sijaan. Kapselikahvi kalskahti kuitenkin aluksi korvaani jotenkin epäaidolta, koska olin kuullut myös tuotteista, joissa jopa maito valutetaan kapselista. Halusimme hyvää ja laadukasta kahvia, ja Nespresson idea onneksi selvisi meille tässä kohtaa. Nespresson kapselin on nimittäin vain tarkoitus pitää vasta jauhettu kahvi tuoreena ja tehdä kahvin valmistuksesta vaivatonta ja helppoa. Koneella voit nimittäin keittää useammankin kahviannoksen ilman ikävää pannun puhdistamista. Itse halusin myös höyryputkellisen mallin, jotta sisäinen kotibaristani pääsisi töihin. Joka-aamuisesta maidon vaahdottamisesta onkin tullut rakas rutiini jonka avulla herättelen itseni uuteen päivään.

nespresso 1

Kun aikoinaan hankimme Nespresson kahvikoneen, ajattelimme, että tavallinen suodatinkeitin on näppärä kuitenkin lasten syntymäpäivillä, ja muulloin, kun kahvittelijoita on enemmän. Kun sitten totuimme juomaan laadukkaampaa ja paremman makuista kahvia, totesimme, että on ihan typerää tarjoilla vieraille sitä vähemmän hyvää. Niinpä meillä keitetään Nespresson kahvia myös isommalle kahvivierasjoukolle, eikä tämä ole tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia. Olen myös huomannut, että Nespresson kahvi maistuu monelle, joka muuten ehkä vihkiytyy tee-ihmiseksi. Nimittäin toisin kun suomalaiset usein uskovat, tummapaahtoisempi kahvi on aina lempeämmän makuista, ja kahvin kitkeryys johtuu nimenomaan vaalean paahdon jättämästä haposta.

Niinpä meillä saa kakkukahvittelijat itse valita millaisen erikoiskahvin haluavat juoda. Myös arjen kyläilijöille tarjoillaan aina kahvia, ja nopeasti onkin tullut opittua, minkä kokoinen kuppi pitää ottaa hyllyltä, kun tietty auto ajaa pihaan. Toiset ovat selvästi espresso tyyppiä, toiset rakastavat runsasta maitovaahtoa. Hyvä kahvi ei juuri kaipaa rinnalleen vierasvarojakaan, vaan on makuelämys ihan sellaisenaan. Tosin kesäisin ainakin naisten kesken on tullut tavaksi yhdistää kahvi ja makea jäätelö yhdeksi annokseksi. Suklaata vielä päälle, ja jäätelöannos aikuiseen makuun on valmis!

nespresso 2

Oma aamuni ei ala ilman kahvia. Toki kahvin piristäväkin vaikutus tekee hyvää, mutta kahvin juonti ensimmäisenä aamulla on myös jonkinlainen seremonia, jolla valmistaudun uuteen päivään. Herään arkiaamuisin aikaisin, sillä tahdon ehdottomasti nauttia kahvihetkestäni yksin, tai ainakin häiriöttä. Ennen lasten heräämistä ehdin siis kiirettä juomaan tripla cappuccinoni (kyllä!), ja sen jälkeen olenkin yleensä jo virkeän pirteä valmistelemaan päivän muita juttuja, kuten tekemään töitä tai kotitöitä.

Siinä, missä ennen join helposti pannullisen tavallista suodatinkahvia jo heti aamulla, laatu on alkanut korvaamaan määrää. Nykyisin aamukahvini on se yksi tukeva mukillinen. Kahvi kuuluu usein myös iltapäivätaukooni ja nykyisin kahvi on itselleni usein myös jälkiruoka paremman aterian perään. Mikään ei nimittäin kruunaa maittavaa ateriaa niin hyvin, kuin vaahdotettuun, ja makeaksi lämmitettyyn maitoon tehty cappuccino. Ja kyllä, ne parhaat kahvit tulee nykyään juotua kotona. Tämä onkin johtanut siihen, että vieraspaikoissa usein valitsen tarjotuista virvokkeista jonkin muun kuin kahvin, sillä tavallinen suodatinkahvi ei enää oikein sovi suuhuni.

Meillä suositaan Nespresson vahvoja kahveja, joihin olemme siirtyneet pikku hiljaa kokeilemalla. Jos kahvitaustasi on pitkälti suodatinkahviin pohjautuva, ja haluat juoda kahvisi perinteisesti vaikkapa mustana mutta pitkänä, suosittelen aloittamaan lungoilla. Niistä voi myös helposti valmistaa ennakkoluuloisemmille vieraille sellaisen “tavallisen oloisen” peruskahvin, johon kukin sitten makunsa mukaan lisää tilkan maitoa tai palan sokeria. Tosin jopa oma isäni, joka on vahvasti vihkiytynyt suodatinkahvin juoja, ottaa meillä mielellään vahvaan kahviin tehdyn cappuccinon ja tuumasi jopa ensimmäisellä kerralla juoman maistuvan ihan kaakaolta. Esimerkki tuo mielestäni hyvin esiin sen, miten laadukas kahvi on oikeasti lempeää – niin makunystyröille, kuin vatsallekin.

nespresso 4 nespresso 5

Lukijakilpailu:

Minkälaista roolia kahvi näyttelee sinun arjessasi, entä juhlassa? Kaipaatko välillä kahvilaan hyvän kahvin äärelle, vai onko kotona keitetty kupillinen se paras mahdollinen?

Vastaa kysymyksiin ja olet mukana Nespresson Lattissima Touch -kahvikoneen arvonnassa. Mikäli itseltäsi jo Nespresson kone löytyy, osallistu ihmeessä silti! Mikäs nimittäin olisikaan parempi lahja kesän juhlijoille, kuin Nespresson kahvikone! 🙂

Jätä vastauksesi viimeistään 28.5. 2016 ja olet mukana arvonnassa. Arvonnan säännöt voit lukea täältä.

nespresso 6

Ihanaa sunnuntaita – ja arpaonnea ihan kaikille tasapuolisesti!

Tallenna


Hei, huhtikuu!

01.4.2016

Se olisi sitten huhtikuu! Ihana valoisuus ja pitkät päivät. Siitäkin huolimatta, että täällä itse aurinko ujostelee pilvien takana. Se olisi myös jälleen viikonlopun paikka, ja tämä viikko menikin niin nopeasti, että eilen olin jo tyystin sekaisin viikonpäivistä. Niin sekaisin en kuitenkaan lähivuosina ole menossa, ettenkö perjantaita muistaisi ja viikonlopun aloitusta huomaisi. Perjantai ja kevät ovat siinä mielessä kovin samanlaisia, että molemmissa se kaikki kiva on vasta edessä. Elokuu onkin sitten vähän kuin sunnuntai. Sellaista lopun alkua. 🙂

Pajan jalkapalloturnausta lukuun ottamatta, viikonlopulle ei ole mitään rientojakaan suunnitteilla. Sopii oikeastaan paremmin kuin hyvin, sillä huhtikuun muut viikonloput on jo taputeltu täyteen ohjelmaa. Mistä tulikin tänään jo pienoinen stressi kun kuljeskelin ulkona ja kasasin päässäni tehtävien puutarhatöiden listaa. Tällä hetkellä pihatyöt ovat lähinnä juuri sillä suunnittelun asteella, sillä nurmialueita ei kannata saappaillaan nyt mennä pilaamaan. Haravoinnit aloitetaan kun maa pikkuisen kuivuu, eikä muutu jalan alla velliksi.

April 3 April 4April 1April 7 April 6April 2 April 8April 5

Viikonloppu käynnistyy täällä siis melko perinteisesti. Syödään hyvin ja vietetään aikaa rennosti yhdessä. Se ihana tosiasia mielessämme, ettei vekkaria tarvitse virittää huomisaamulle.

Hyasintit löytyivät paikalliselta Tokmannilta. Olen aina harmitellut sitä, miten Suomessa sipulikukat on jaettu karkeasti joulu- ja pääsiäiskukkiin, vaikka sopivat melkein poikkeuksetta kaikki molempiin. Onneksi tämä vähän ruotsalaisempi suhtautuminen alkaa levitä jo meillekin. Tosin pakko myöntää, että hyasintteihin mulla on erilainen suhtautuminen jouluisin ja keväisin. Jouluna en nimittäin välitä, että nuput aukeavat juuri ollenkaan, kun taas keväällä juuri se auennut kukka (ei liian aukinainen) miellyttää silmää paljon enemmän. Kai se on vähän sitä, että talvella hyasintti kuvastaa mulle nukkuvaa luontoa, ja keväällä sitten heräävää luontoa.

No mutta: Nastaa perjantai-iltaa itse kullekin!

Tallenna


Suloinen sunnuntai

10.1.2016

Vaikka kaikki se juhlallisuus, mikä loppuvuoteen kuuluu, toki piristää ja tuntuu hauskalta, on tämä ihan tavallinen viikonloppukin silti melkoisen mukavaa aikaa. Aikaa on enimmäkseen vietetty kotona, ja ehkä se juuri on sitä parasta. Kun ei tarvitse mennä minnekään, ei ole kiire eikä hoppu.

Lapset lähtivät ruokailun jälkeen isänsä kanssa luistelemaan, ja minä jäin tekemään hommaa, jonka deadline on tänään. Viime tipassa, mutta kuitenkin aikataulussa. Niin mulla on tapana ajatella.

Koska munia sattui kaapista löytymään vielä kaksi, päätin tehdä pannarin pienille punaposkille iltapalaksi. En edes muista koska meillä on viimeksi syöty pannaria, siitä on aikaa vaikka miten. Ohje on sama vanha, maailman paras pannukakku. Tämä maistuu aina – itse tehdyn mansikkahillon kanssa, tai ilman.

Vielä hiukan pyykkikoneen pyöritystä ja iltatoimet, sitten ollaankin valmiina uuteen viikkoon ja uusiin kujeisiin.

Suloista sunnuntai-iltaa!

Tallenna


Laajempaa kuvakulmaa

16.11.2015

Täytyy sanoa, että mukavan viikonlopun jälkeen maanantaikaan ei tunnu hullummalta. Arkinen aherrus on siitä hauska juttu, että pienen irrottelun jälkeen taas arvostaakin ihan tavallisia juttuja. VAikak ohjelmaa oli parille päivälle yllin kyllin, ehdin kuitenkin siivoilla rapunpielet ja istutella loput callunat havujen kanssa ruukkuihin. Nyt kelpaa polttaa kynttilöitä myös ulkona, kun sisäänkäynnit on siivottu.

Viikonloppuna päätin myös, että mikäli mieli alkaa kaivata jouluisempia koristeita kotiin, nyt siihen on lupa ja joulu saa hiipiä pikkuhiljaa sisään. Eteisen ikkunaan jo virittelinkin valotähden, ja eilen nautiskelin glögiä jouluntuoksuisen kynttilän luodessa tunnelmaa sateisen koleaan iltaan. Luonnollisesti myös puheenaiheet ovat siirtyneet huomaamatta jouluun; Kinkku ja ruoka, lahjat ja pukki. Kuka viettää joulua missäkin, ja kenen seurassa. Tiedättehän, niitä perusjuttuja, jotka kuuluvat joulun suunnitteluun. No, mutta ennen joulua meillä on toki vielä 7-vuotiaan kekkerit ja tavaksi on muodostunut, että suurin jouluinnostukseni iskee vasta noiden kemujen jälkeen. Sitä odotellessa siis!

laajakuva2laajakuva8

Tänään kuvina vähän laajempaa kulmaa. Laajakulmaobjektiiveja tulee älyttömän harvoin käytettyä blogikuviin, mutta kun tänään testailin pitkästä aikaa kaluston toimivuutta, jäin oikein pohtimaan, miksi sitä aina jämähtääkin siihen yhteen ja samaan objektiiviin. Ainakin tällä Canonin 24 millisellä saa vielä luonnollisia kuvia, ja taustaankin kauniin pehmennyksen. Eivätkä ne ainakaan minun silmääni näytä vielä liikaa kiinteistövälittäjän räpsimiltä myyntikuvilta. No, kenties kun tässä saadaan paikkoja kuntoon, innostun kuvailemaan useammin vähän laajempaakin kuvakulmaa.

laajakuva10 laajakuva4 laajakuva5laajakuva1 laajakuva6 laajakuva7 laajakuva9

Mainiota maanantaita ja mukavaa viikonalkua teillekin!


{ DIY: betonitasot keittiöön }

11.12.2014

Olen luvannut teille postausta keittiön betonitasoista ja siitä, miten betonitasot keittiöön tehdään itse. Aiheen ympärille mulla on niin paljon juttua, että päätin suosiolla jakaa sen muutamaan osaan. Tässä postauksessa alustusta aiheeseen, ja perusidea lyhykäisyydeessään. Työvaiheita ja vinkkejä kokoan tuleviin postauksiin! Ja pahoittelut, että postauksen kanssa on kestänyt, aika ja kädet eivät vain totaalisesti ole riittäneet kaikkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Betonitasot on olleet haaveissani siitä lähtien kun aloimme metsästää uutta kotia. Alunperin ajattelin, että tasoille tehdään muotit, ja ne valetaan keittiön lattialla, jonka jälkeen nostetaan paikalleen, kuten mitkä tahansa muutkin keittiöntasot. Vaan tässä isossa keittiössäpä sumenee nuo mittasuhteet. Nimittäin, tällä meidän allasvalinnallakin tason pidemmäksi pätkäksi piti valaa 3,3 metrinen taso, ja mikäli olisimme jääneet ilman tuota allasta, olisi upotettava malli pidentänyt tason yli 4,5 metriin. Jo kolmen metrin kohdalla tässä ongelmaksi muodostuu tason keskikohdalla oleva liesiaukko. Niinpä tason nostaminen paikalleen katkaisemata sitä tuosta aukon kohdalta, olisi ollut mitä todennäköisemmin mahdotonta.

Koska betonitasot olivat päähänpinttymä googlailin toki vaihtoehtoja ratkaisuksi. Selvisi, että valmiitakin tasoja saa, mutta näissä maksimipituus on kolme metriä. Sitä pidemmät tasot tehdään osista. Koska saumakohta tasossa ei ajatuksenkaan tasolla miellyttänyt, päätin jatkaa aiheeseen perehtymistä.

Jonkinlainen heureka-kokemus olikin kun törmäsin Z Counterform muotteihin niiden maahantuojan sivuilla. Näillä muovimuoteilla taso voitaisiin valaa ohuen levyn päälle, suoraan paikalleen. Muovimuotti kiinnitettäisiin vain reunoihin, ja näin muotti valaisi reunaan pykälän, joka taasen piilottaisi pohjalle jäävän levyn. Koska idean myyminen miehelleni oli osa haastetta, istutin hänet tietokoneen eteen katselemaan erilaisia videoita, joissa yksinkertaisesti näytettiin, kuinka helppoa tason tekeminen on. Jep, tulimme siihen tulokseen, että kyse ei ole tähtitieteestä, vaan enemmänkin omasta viitseliäisyydestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Ohut sementtilevy,  jonka päälle taso valetaan,  ja johon reunamuotit kiinnitetään. Mahdolliset saumat teipattiin ilmastointiteipillä.

betonitasomuottiKuva: Betonitason valumuotti näkyville reunoille. Seinää vasten, ja esim. liesi- ja allasaukoille, käytetään suoraa muottia, mutta tämä profiili on tarkoitettu peittämään ohut sementtilevy, jolle valu tehdään.
Punainen katkoviiva kuvaa osaa, joka ruuvvataan kiinni alustaan. Mustat täplät toimittavat kuvassa ruuvien virkaa. Musta katkoviiva kuvaa pykälää, jolla betonitason reunaan saadaan alustan peittävä helma. Sininen katkoviiva kuvaa muotin osaa, joka muodostaa tason etureunan. Keltainen katkoviiva kuvaa linjaa, josta muotti aikanaan katkaistaan, kun valu on ehtinyt hieman kuivua. Reunalistaa siis vain väännetään, ja naps, lista katkeaa siististi tuosta linjasta. Näkyviin ei jää sementtilevyä, eikä listaa. Ainoastaan betonitaso, joka näyttää pikkuisen paksummalta, kuin oikeasti onkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Kulma A. Muotti valmiina….

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Kulma A hiomisen jälkeen, ja viimeistelykäsittelyä vaille.

Noita Z Countertop –muotteja myydään jo joissakin rautakaupoissakin, mutta itse otin yhteyttä maahantuojaan, jonka kautta tarvikepaketteja pystyi myös tilaamaan. Lähetin keittiömme piirustukset ja selitin, mitä haluamme. Meille laskettiin tarvitsemiemme tuotteiden hinnat ja annettiin lisäksi kattavasti neuvoa betonilaaduista, sekä erilaisia vinkkejä valamiseen. Maahantuojan sivuilta sai myös kyselyn tason tekijästä, mikäli sitä ei olisi itse hallunnut jostakin syystä valaa.

Hintaa koko projektille tuli n. 600€. Tähän siis sisältyi myös itse betoni, ja kaikki hiekkapaperista, tasoittimeen, liippauslastaan, ja pintakäsittelyaineeseen saakka. Betoniksi valittiin, Weber RL45, suositusten mukaan. Tässä betonilaadussa on mukana pientä kiveä, joka helpotti tasoittusta, ja laadultaan hyvä betoni on perus rautakauppatavaraa tasaisempaa. Valuvaiheessa voi siis jokaista säkkiä kohti laittaa mililleen saman vesimäärän, ja betoni on yhtä notkeaa joka sekoituskerralla. Tämä tuote on hiukan hintavampaa, kuin halpa rautakauppabetoni, mutta kyse on tämänkin kokoisessa projektissa vain muutamasta kympistä. Paikka, jossa ei ehkä kannata alkaa säästelemään! Itse halusimme harmaata betonia, siis sellaista betonin väristä betonia, mutta katselin, että Z Countertop myy myös esim. valkoista betonia, ja betonia kai voidaan myös sävyttää, eli vaihtoehtoja on paljon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Liesitason aukolle rakennettiin ensin puukehikko, johon listamuotit saatiin kiinnitettyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Muotit paikallaan. Seinää vasten suora, ja reunoissa profiililista, joka muodostaa valualustan peittävän helman.

lasikuituverkko2

Kuva: Betonitasossa raudoituksen korvaa lasikuituverkko. Verkko ja kiinnikkeet kuuluvat kaikki betonitasopakettiin.

Olisikohan tässä kohtaa tarpeeksi yhteen postaukseen?! Tosiaan lisää tuosta itse tekemisestä laitan vielä erikseen. Joitakin ajatuksia tähän loppuun kuitenkin vielä summaten;
Olenko tyytyväinen tason ulkonäköön? No todellakin!
Oliko tekeminen vaikeaa ja hankalaa? Vähän sellaista askartelua, mutta kaiken vaivan arvoista!
Miltä valmis taso on tuntunut käytössä? Ei mitään valittamista. Suoja-aine teki pinnasta veden, ja muidenkin roiskeiden kestävän. Viime viikonlopulla tasolla oli vuoroin rasvaista suklaakakkutaikinaa, sitruunamehua ja vastakeitettyä mansikkahilloa, eikä mistään jäänyt jälkeäkään.

Jos betonitaso on ihan oikeasti harkinnan alla, suosittelen katsomaan nuo videot, sillä meille ne ainakin selkiyttivät asiaa tuhat kertaa enemmän kuin mikään kirjallinen ohje.

Kysykää ihmeessä, jos jokin asia jäi vaivaamaan! 🙂


{ betonitasot keittiöön }

26.11.2014

Eilen tosiaan hymyilytti siitä syystä, että pääsimme vihdoin valamaan betonitasot keittiöön. Hommahan on viivästynyt sen allasepisodin vuoksi, mutta kun viikko sitten lopulta saimme altaan, ei valamisen esteenä enää ole ollut kuin aika. Eli hetki kun olisimme mieheni kanssa molemmat kotona, sillä hommaan tosiaan tarvittiin parikin käsiparia.

No, hymy hyytyi jossain kohtaa iltaa, kun mieheni sitten pitikin häippästä, ja minä jäin lasten kanssa kotiin, kera keskeneräisen tasoprojektin, betonista likaisen lattian, ja tiskintäyteisen ruokapöydän kanssa. Myös kaikki keittiön irtoroina ja laatikot olivat levitettynä lattioille ja lapsilla tietty oli iltapalanälkä. Itkuhan siinä sitten melkein pääsi!

Lopulta mulla kuitenkin oli siloiseksi liipattu betonitaso, täytetty, käytetty ja tyhjennetty tiskikone, puhtaat lattiat (imurin pölypussi täynnä, kvinnoaa, linssejä, perunajauhoja ja tomusokeria, kiitos pienimmän apulaisen) ja puhdas pöytä, kaksi nukkumaan laitettua, kylläistä lasta ja jalkatreeni salilla. Kaikesta kai sitten kuitenkin selviää, kun on pakko! Ehkä kuitenkin elämässäni niitä iltoja, joita en koskaan haluaisi elää uudelleen. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt tasot vielä kuivuvat hitaasti muovin alla, ja aamupäivän olen niitä hiukan vedelläkin sumutellut jotteivat kuivuisi liian pikaisesti. Mutta, kyllä niistä varmaan tänään jo pääsee lopputuloksen jollakin tapaa näkemään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Instagramin puolella betonitasoista onkin jo kyselty, ja tähän väliin nyt lupaan, että kasaan projektista kattavan postauksen, kunhan homma on valmis. Malttakaa siis mielenne. 🙂 Lisään tuonne avainsanoihin myös kohdan betonitasot, jotta kaikki aiheeseen liittyvä olisi yhdenkohden.

Mutta nyt ruokahuoltoa. Muistattehan, että Homenord alennuskoodi on tänään viimeistä päivää voimassa. Kannattaa siis hyödyntää, ennen kuin on myöhäistä!

Moikka, ja kivaa keskiviikkoa!