Eiliseltä

13.8.2016

Huomenta!

Muutama kuva perjantai-illalta. Ja näissä on muuten kesäinen fiilis, vaikka ilta olikin kolea. Kiva aloitus viikonlopulle ja arjelle. Tulin miettineeksi, että elämässä pitäisi ehkä enemmänkin keksiä syitä kakun leipomiseen. 😉

pavlova 3

Nyt on se ihana aika vuodesta, kun maljakkoon saa ottaa pallohortensian oksia. Tykkään niistä aivan mielettömästi, mutta viime keväänä ehdin jo pelästyä hortensiani kohtalosta, kun tuntui, että se heräsi talvilevoltaan niin kovin myöhään. Eihän se ihme olisi ollut, jos hortensia olisi ollut yksi niistä kasveista, joille lumeton maa ja kovat pakkaset olivat liikaa.

nimpparit klaara 3tine k hortensiat 2

Käytiin vielä ennen iltapaa koko perheen voimin kävelyllä, ja vaatetta sai kyllä pukea ihan kunnolla ylleen ilta-auringosta huolimatta. Tänään herättiinkin sitten kunnon vesisateeseen. Mutta ei anneta sen häiritä, vaan nautitaan viikonlopusta. Jos jostain syystä kynttiläsi ovat vielä kesälomalla, ne on syytä kaivaa esiin viimeistään tänään! 🙂

Tallenna


2 Responses to “Eiliseltä”

  1. Ansku says:

    Saako udella, mistä Klaaran ruusuinen hame on peräisin? Ihanan romanttinen hamonen ja ihana on kyllä koko tyttö:)

    • Meinasi mennä kommenttisi ihan ohi!

      Klaaran hame on peritty siskontytöiltä, eli sillä on jokunen vuosi ikää ja jos nyt oikein muistan, hame on H&M:n mallistosta. Kerrassaan hurmaava ja jäänyt edellisessä omistuksessa vähälle käytölle, mutta me korjaamme asiaa parhaamme mukaan. 🙂

Kommentoi