Hyvä aamu, hyvä päivä!

28.8.2016

Elämään mahtuu kasapäin niin hyviä, kuin huonojakin aamuja. Edellä mainitut ovat yleensä niitä, joiden jälkeen koko päivästäkin tuppaa tulemaan parempi, kun taas jälkimmäisiä halutaan välttää juuri siitä syystä, että huono aloitus päivälle tuo usein mukanaan vastoinkäymisiä ja kireää pinnaa pitkin päivää. Indiedaysin ja Nespresson yhteistyön myötä kirjoitan teille nyt hiukan sitä, mikä on oma näkemykseni hyvistä ja huonoista aamuista, sekä annan omat niksini päivän parempaan aloitukseen. Enemmän Nespressosta ja suhteestani kahviin, voit lukea Rakkaudesta hyvään kahviin-postauksesta.

Huono aamu on omalla kohdallani pahimmassa tapauksessa sitä, että maitopurkki kaatuu lattialle, kiire kiristää pinnaa, ja lapsille tulee tiuskittua ihan tahtomattaan. Meillä kaikilla on hetkemme, niin hyvät kuin huonot, ja joskus aamuisin (valitettavasti) näytän itsestäni ne vähiten mairittelevat ominaisuudet. Takuuvarmasti huonoon päivänaloitukseen vaikuttaa omalla kohdallani kolme asiaa: Kiire, stressi ja väsymys.

nespresso 6

Uskon itse siihen, että hyvää aamua pitää alkaa valmistelemaan jo illalla. Kun kodin siistii illalla viimeiseksi, ei aamulla tarvitse heti herättyään katsella tiskejä, tai lattialla ja pöydillä lojuvia romuja. Jo illalla on hyvä myös katsoa huomisen vaatteet valmiiksi, sekä pakata reput ja laukut. Tällä pienellä ennakoinnilla säästää aamun kiireessä niin aikaa, kuin hermojaankin. Lisäksi tulevaan aamuun voi varautua kunnon unilla, eli yksinkertaisesti menemällä nukkumaan ajoissa. Positiivista ajatteluakaan ei kannata unohtaa. Jos jo illalla manaa, että hitto soikoon, kun huominenkin on sitä ja tätä, mitä todennäköisemmin se tuleva päivä ei erityisen miellyttävä sitten olekaan. Manailun sijaan kannattaa siis tietoisesti suunnata ajatuksensa positiiviselle radalle: “Huomenna on taas yksi uusi päivä, josta voin olla kiitollinen” tai “Huomisesta tulee haastava, mutta minähän selviän siitä”.

Kiire, stressi ja väsymys. Väsymys selätetään menemällä ajoissa nukkumaan, ja loput kaksi sudenkuoppaa käsitellään aamulla. Kiireeseen on nimittäin vain yksi lääke: Varaa aamun kunnolla aikaa! Kun aamuun on laskettu myös niitä ylimääräisiä minuutteja, stressiinkin on mahdollista vaikuttaa.
Meillä herätään aamulla aikaisin. Itse herään tuntia aikaisemmin kuin lapset, koska tiedän, että tarvitsen sen oman hetkeni ennen arjen aloitusta. Kutsun omaa tuntiani kahviseremoniaksi, koska siinä pääosassa on kahvi, ja rauhallinen herääminen uuteen päivään. Tunti kuulostaa pitkältä ajalta, ja ehkä jonkun mielestä myös täysin turhalta, mutta mulle itselleni se on äärettömän arvokas. Kunnon mukillinen kahvia, hiljainen talo ja oma aika. Meistä jokaisella on omat tapansa herätellä kroppa ja pää uuteen päivään, ja siihen kannattaa varata aikaa. Venyttele, käy aamulenkillä, juokse talo parikertaa ympäri tai tee muutama punnerrus. Sytytä kynttilä ja syvähengittele itsesi rauhalliseksi ennen kiireistä päivää. Ja ei, siihen ei tarvita välttämättä tuntia, toisille riittää vartti, toisille vielä vähemmän!

Tähän aikaan vuodesta, kun aamulla ei vielä ole pimeää, tykkään ihailla ihan vain maisemia. Keittiön ikkunasta näkee joelle, ja usva veden päällä on rauhoittavan kaunis. Kynttilöiden polttaminen heti aamulla juontaa juurensa esikoisen vauva-aikoihin. Huonosti nukkuvan ja koliikkia huutavan vauvan kanssa tuli noustua monesti jo neljältä, ja silloin itsensä oli vain pakotettava jaksamaan. Joulun aikaan oli luonnollista polttaa kynttilöitä, mutta lopulta pienistä lepattavista liekeistä muodostui itselleni jonkinlainen elämän jatkumisen symboli. Pakotin itseni tarttumaan uuteen päivään, vaikka mieli oli apea ja väsymys painoi maahan. Nykyisin aamulla sytytetty kynttilä on itselleni myös jonkinlainen voitonmerkki ja muistutus myös raskaista ajoista selviytymisestä.

Nespresso Kollaasi

Meillä aikaiset illat ja aamut pätevät myös lapsiin. Myöhempäänkin voisi nukkua, mutta haluan, että aamulla jää aikaa myös ihan olemiseen. Ja jokainen äiti tietää, että aamulla voi sattua ja tapahtua vaikka mitä. Mutta silloin kun kaikki menee putkeen, aamussa jää aikaa myös leikkiin, ja pidän sitä äärettömän tärkeänä. Myös tulevasta päivästä puhuminen ja lapsen ajatusten kuunteleminen kuuluvat arkiaamuun.

Oma muistilistani parempiin aamuihin kuulostaisi siis jotakuinkin tältä:

  • Laita koti illalla vastaanottavaan kuntoon.
  • Mene ajoissa nukkumaan ja herää riittävän aikaisin.
  • Varaa aamuun aikaa heräämiselle. Rentoudu, liiku, meditoi. Ihan sama, kunhan se on itsellesi miellyttävää.
  • Nauti kahvistasi, maistele sen makuja ja kuulostele kuinka heräät uuteen päivään. Syö aamupala rauhassa.
  • Nauti myös pakollisista aamurutiineista. Nopeat naamiot ja kuorinnat tekevät hyvää iholle ja saavat ilmeen kirkastumaan. Ne tuovat myös välillä pientä luksusta aamuihin.
  • Jos mahdollista, halaa! Halaaminen lisää hyvänolontunnetta ja piristää mieltä.

nespresso 5

Joka aamu kaikkia listan kohtia ei voi millään toteuttaa, mutta silloin kannattaa panostaa niihin, jotka ovat mahdollisia. Ja kaikesta huolimatta tulee niitä huonoja aamuja, pinna kiristyy ja syntyy riitoja. Elämää sekin. Yksi asia, jonka koen itse tärkeänä on se, että mikäli lapselle tai muille perheenjäsenille tulee tiuskittua, asia pitää selvittää ennen kuin lähdetään kukin omiin suuntiinsa. Silloin pitää pysähtyä, ottaa lapsi syliinsä, pyytää anteeksi käytöstään ja selittää, miksi purin ärtymystäni tiuskimiseen. Mikään ei nimittäin pilaa aamua  ja alkavaa päivää niin takuuvarmasti kuin huono mieli ja syyllisyyden tunne!

nespresso 1

Omaan aamuiseen kahviseremoniaani kuuluu edelleen vahva kahvi. Nespresson uusi Envivo Lungo, on juurikin sitä. Mausteinen ja aromaattinen kahvi herättelee uuteen päivään, ja sopii mitä parhaiten juuri aamukahviksi. Envivo Lungo on vahvuusasteeltaan tasoa 9, ja  sen maussa on mukana tuoksuvaa metsää ja mausteisesta piparkakkua.

nespresso 8

Mutta hei, miltäs kuulostaisi, jos voisit saada itsellesi Nespresson kahvikoneen? Ei ehkä yksinään pelasta aamuja, mutta antaa niihin uuden ulottuvuuden. Nyt siihen olisi mahdollisuus, nimittäin aamupaasauksen perään tarjolla olisi:

Lukijakilpailu

Mikä tekee aamustasi huonon, tai vastaavasti, mikä on hyvän aamun reseptisi? Vastaa kysymykseen joko kommentoimalla tätä postausta, tai Instagramissa julkaisemaani postauksen kuvaa, ja olet mukana arvonnassa. Kisaan osallistuneiden kesken
arvotaan Nespresson Lattissima Touch -kahvikone. Osallistumisaika alkaa nyt, ja päättyy sunnuntaina 4. 9. 2016.

Arvontaonnea kaikille tasapuolisesti!


228 Responses to “Hyvä aamu, hyvä päivä!”

  1. Nelliina says:

    Kiireetön aamu, päivän lehti, tuoretta voimakasaromista kahvia ja tuore croissantti & hedelmiä. Siinä täydellisen aamun resepti. Mukaan kivaan arvontaan 🙂

  2. HannaKoo says:

    Erittäin huonoja aamulla minulla mahtuu vuoteen yleensä yhdestä kahteen kertaan. Ja yleensä myös kaava on sama, eli sammutan vahingossa unissani herätyskellon ja nukun pommiin. Yleensä onneksi havanhdun asiaan tunnin sisällä, mutta silti kello on jo yleensä niin paljon, etten ehdi edes haaveilla aamupalasta tai aamukahvin keittämisestä ja silloin aamuni on pilalla. Kiireellä vaan vaatteet niskaan ja töihin. Kahvikone tekisi kyllä näistä aamuista hieman siedettävämpiä ja silloin olisi pakko ehtiä laittaa kupponen kuumaa termosmukiin mukaan työmatkalle, kun niin nopeasti sen kahvikoneella valmistaisi! 🙂

  3. Ida loponen says:

    Hyvään aamuun riittää kun herää virkeänä ja saa riittävän ison kupin kahvia

  4. Maarit says:

    Omat aamuni töihin lähtiessä eivät sisällä yhtään luppoaikaa. Ylös tuntia ennen kuin pitää olla työpaikalla työvaatteet päällä. Tähän sisältyy lapsen herätys ja päiväkotiin vienti. Ei yhtään rentouttavaa, mutta välttämätöntä, koska haluan nukkua ihan viimeiseen mahdolliseen minuuttiin. Vapaapäivinä sitten lojutaan sängyssä ihan huolella. Lapset katselevat kainalossa lastenohjelmia ja itse heräillään hitaasti. Ja rauhallinen aamukahvi ennen kuin päivä starttaa. Arkiaamuina en todellakaan ehdi nauttia kahvia ennen töihin lähtöä. Joten ei liene vaikea arvata kummista aamuista pidän enemmän.

    Kahvikone toisi ihanaa luksusta niihin viikonlopun aamuihin.

  5. Lau says:

    Kiva arvonta! Huonon aamun tekee se, että aamupalaan tarvittavista aineksista joku on loppunut. Aamupala on tosiaan päivän tärkein ateria! 🙂

  6. Marjukka says:

    Paras aloitus päivälle on raittiissa ilmassa tehty lenkki koiran kanssa. Varsinkin nyt syksyllä, kun ilma alkaa olla kirpeä yön jäljiltä, mutta tietää auringon kuitenkin lämmittävän.

  7. Tellervo Ahtola says:

    Hetket halaamaan oppineen lapseni kanssa ja se, ettei tarvitse kiiruhtaa mihinkään! Myös kaikki mainitsemasi elementit kuuluvat ihanaan aamuun.

  8. Riikka says:

    Aamuistani hyvän tekee 1-vuotias nuori koiramme, joka on aina ylitsevuotavan onnellinen kun mamman kello vihdoin soi ja hän saa tulla antamaan märkiä pusuja sängyn laidalle. Sen jälkeen kun koira tuli taloon, ei yksikään aamuistani ole alkanut huonosti. Eihän siinä voi kuin nauraa toisen innolle eli hyvästi huono päivä! 🙂

  9. Sanna says:

    Hyvän aamun resepti on kiireettömästi juotu aamukahvi ja hyvät biisit. Viikonloppuisin parasta on kutsua ystäviä ja nauttia pitkän kaavan mukaan yhdessä aamupalaatu – unohtamatta isoa määrää kahvia!

  10. Anna-Mari says:

    Mukana arvonnassa! Olipa mukava postaus aamuista. 🙂

  11. Piia says:

    Hei!
    Hyvään aamuun kuuluu ehdottomasti suuri kupillinen hyvää kahvia,rauhallinen oma-aika, jolloin voi esim. lukea lehteä,uutisia,mukavia blogeja ja heräillä pikku hiljaa. Hyvä olo ja positiivinen energia leviää ympärillekin ja antaa voimia jaksaa niitä huonompiakin päiviä! Auringon paistetta kaikille!
    T. Piia

  12. Susanna K says:

    Hyvän aamun resepti on aika! Kiireetön aamupala ja hyvät yöunet alla ☺

  13. Riitta says:

    Aamu on ihanin, kun saan rauhassa juoda kahvia ja lukea päivän lehden.

  14. Tuija says:

    Aamun saa pilalle ensisijaisesti kiire ja väsymys. Oman väsymykseni pystyn yleensä hallitsemaan, mutta lapsen väsymyksen myötä tulee kiukuttelua ja sehän aiheuttaa toimintojen hitautta, josta taas aiheutuu kiire.

    Hyvät aamut ovat poikkeuksetta seurausta hyvin nukutuista öistä

  15. Hansu says:

    Kiire ja väsymys kuuluvat niihin huonoihin aamuihin, hyvin nukuttu yö ja rauhassa nautittu kahvi aloittavat hyvän päivän.

  16. Minulla hyvän aamun tekee ehdottomasti se, että saa herättyään juoda aamukahvia hetken ihan rauhassa. Ilman, että tarvitsee samantien singota sinne tänne. Niin, ja tietysti myös se kahvi 🙂

  17. Riinukka says:

    Liika kiire pilaa aamun. Siksi herään riittävän aikaisin, jotta ehdin tehdä aamutoimet rauhassa ja nauttia kahvista, jo mielellään ennen kuin herätän lapset. Itselleni ja lapsille valitsen myös päivän vaatteet valmiiksi edellisenä iltana. Pahinta on, jos kahvimaito on lopussa!

  18. Anna says:

    Meidän perheen aamu on kaikille omanlaisensa; minun hyvään aamuun kuuluu hyvä puuro ja kahvi ☕️ Tytön onnistunut aamu vaatii pesän sohvalle ja lastenohjelmat Miehelle riittää hyvään aamuun että saa herätä rauhassa!

  19. Tiinah says:

    Ei aamua ilman aamukahvia! Aamupalasta tingin lähes joka aamu sillä kaikki muut kiireet vievät oman aikansa enkä ole aamuvirkku. Kiire ja torkuttaminen ovat hyvän aamun vihollisia, sillä päivästä saa paljon enemmän irti silloin kun jaksaa nousta ajoissa.

    Yleensä lataan kahvinkeittimen jo illalla valmiiksi. Herättyäni käyn napsauttamassa sen päälle ja suuntaan suihkuun. Nopeasti rasvoittuvat ja ohuet hiukset vaativat pesemistä joka aamu, mikä on suurin syy aamukiireisiin. Suihkun jälkeen hiusten kuivaus ja sitten sohvalle juomaan kahvia, meikkaamaan ja kuuntelemaan aamu-tv:tä. Tämän jälkeen vielä hiusten laitto ja sitten töihin. Vaikka en paljoa meikkaa saati osaa hiuksia väkertää, pääsen työmatkalle n 1,5h heräämisen jälkeen. Mikäli tähän lisää koiranhoidon (eli kummalla meistä on myöhäisempi lähtö töihin, huolehtii koirasta), saa lenkitykseen yms. toimenpiteisiin varata lisää aikaa vähintää 30min. Kiireessä saattaa tulla tiuskittua koirapojalle joka unohtuu lenkillä nuuskuttamaan hajuja taikka ihmettelemään muita koiria eikä hoida tarpeitaan. Meillä tosin on käytössä vielä extralähtöpissitys takapihalle 🙂 Aamulenkille kun lähdetään heti ylös noustua, jonka jälkeen koira syö ja juo. Päästän ennen töihin lähtöä hänet siis vielä takapihapissalle. Koiruus onkin oppinut, että tässä kohtaa alkaa olla kiire ja pikapissaamalla tienaa vielä lähtöherkun 🙂

    Kyllä kelpaisi jos aamulla saisi kupillisen tuoretta kahvia myöskin napinpainalluksella. Ja vielä kun oppisi heräämään ajoissa, ei tarvitsisi aloittaa työpäivää kiireessä 🙂

  20. Laura says:

    Hyvä aamu: reippaana ylös sängystä, freesaantuminen suihkussa, aamiainen ja kupponen kahvia lämmitetyllä maidolla, työvaatteet löytyvät helposti kaapista ja ehdin junaan ja bussiin ja olen ajoissa aloittamassa opetuksen 🙂

  21. Henna says:

    Kiire ja hälinä tekevät aamustani huonon. Vastaavasti kiireettömys ja hiljaisuus ovat paras päivän aloitus minulle. Herään tämän vuoksi myös aina aiemmin kuin muut. Kuppi kahvia rauhassa nautittuna ja päivä on valmis alkamaan.

  22. Huono aamu on kiireinen ja hikipisarat valuvat otsalta, sekoittaen kaikki meikit 🙁
    Hyvä aamu on rauhallinen ja kiireetön, ilman tuskanhikeä 🙂

  23. iituliina says:

    Kiire on se pahin aamujen pilaaja – toisin sanoen siis se, että pitää olla aikaisin jossakin. Ei vain onnistu ilman kiirepaniikkiväsymysahdistusta. Onneksi aika usein saan viettää onnistuneita aamuja, siis aamuja ilman herätyskelloa ja kiirettä, kahvin seurassa tietysti.

  24. Rea says:

    Aamusta tekee huonon se jos ei saa heräillä rauhassa eli mielummin juttutuokio aloitetaan vasta työpaikalla eli hyvä aamu on sellainen kuin vaan hyvät huomenet toivotetaan.

  25. Hetukka says:

    Oma hyvän aamun resepti on herätä riittävän ajoissa ennen liikenteeseen lähtöä. Rakastan ottaa aikaa itselleni aamuisin, lueskella sosiaalista mediaa ja syödä rauhassa. Suorastaan vihaan herätä aamuihin, jolloin en saa tehdä aamurutiineja omaan tahtiin ja koko ajan pitäisi olla katsomassa kelloa. Kaverini eivät ymmärrä tapaani, kun voisin nukkua myöhempään, mutta minulle aikaisin herääminen tuo turvaa 🙂

  26. Jonna says:

    Samaa mieltä, rauhallinen aamuhetki on ihan must. Sen takia täälläkin herätään aikaisemmin kuin oikeasti pitäisi. Suihku, kahvi – that’s it.
    Kiire ja stressi pilaavat kyllä aamun ja myös päivän tehokkaasti!!!

  27. Hmmm, aamut ovat varsinkin minulla haasteellisia, sillä paljoa ei tarvita siihen, että nousen valmiiksi takakireisenä ja äksyilen perheelle pienistäkin jutuista. :/ Todennäköisesti johtuen mielessäni olevasta tekemättömien kotitöiden listasta. Ja siitä, että valmiiksi väsyneenä stressaan etukäteen sitä, miten ihmeessä jaksan kaikki hommat hoitaa pakollisten lisäksi. 🙁 Joo, täällä kirjoittelee herkästi suorittamiseen sortuva pienten lasten äiti. 😉 😀
    Pitemmittä puheitta, mukana arvonnassa! 🙂

  28. Anu says:

    Kyllä se onnistunut aamu on juuri noista aineksista kasattu, joita itsekin mainitsit, riittävästä ajasta ja hyvin nukutusta yöstä ja illan valmisteluista. Inhoan sitä, kun aamulla aletaan etsimään jotain koulukirjaa tms. onneksi lapsetkin ovat hoksanneet sen, että illalla katsotaan sekä reppu että vaatteet valmiiksi. Ja halaus lähtöhetkellä on aina hyväksi . Toki omaan aamuuni kuuluu ehdottomasti myös kahvi, ilman sitä päivä vaan ei käynnisty, tuollainen kone olisikin ihana, saisi vähän erilaistakin kahvia myös niihin arkiaamuihin.

    Ihanaa sunnuntaita sinne Emilia!

  29. Janita says:

    Aamu ilman kiirettä ja herkullinen aamiainen. Kahvin seuraksi vielä fazerin sininen konvehti. Siinä se täydellinen aamun aloitus!

  30. Rauhalliset aamut ovat parhaita, aikaa istahtaa hetki, syödä aamupala rauhassa ja ehkä vähän herkutellakin viikonloppuisin.

  31. Piia K. says:

    Huonosti nukuttu yö ei aamuisin anna paljoakaan voimaa mutta pannukahvit keitettynä saa taas lisävirtaa. Yleensä kahvin nauttiminen katsomalla samalla järvelle näin valoisina aamuina antaa voimaa, energiaa ja rauhaa sielulle.

  32. maikki says:

    Huonon aamusta tekee kiire,stressi ja edellisen päivän tiskit oottelemassa….mahtavaa ois saada aamulla rauhassa nauttia aamukaahvit lasten vielä nukkuessa ja miettiä rauhassa päivän ohjelma…vielä jos onni suosis ja sais oikeen kunnon kahvit,arvonnassa mukana siis!

  33. jenya says:

    Huonon aamun resepti on kiire ja väsymys. Jos joku eksyy hoputtamaan aamulla ni ketutus on taattu. Hyvään aamuun kuuluu virkeä herätys, auringonpaiste, rauhallinen aamukahvi ja kiireettömyys.

  34. Maisa says:

    Kuka sitä sanoikaan, että hyvä päivä alkaa illasta? Näinhän se on, pieni ennakointi auttaa paljon. Olen iltakukku ja aamun torkku, joten valitettavan usein aamuni alkaa unisena. Pahin mahdollinen päivän aloitus on kiire ilman aamukahvia. Onneksi näin tapahtuu vain harvoin. Aamukahvi on päivän paras!

  35. sanna says:

    Kiire ja stressi on kyllä pahimmat aamun pilaajat. Jos saa aloittaa aamun kiireettä lasten kansssa, niin päivästä tulee hyvä. 🙂

  36. Jasmin says:

    Hyvän aamun tekee kiireettömyys. Myös sää vaikuttaa jo aamulla paljon, jos paistaa ja on kirkasta tulee hyvä fiilis. Sade tuo ankeutta ja silloin toivoo, että sais jäädä koko päiväksi kotiin.

  37. lilliputti says:

    Aijemmin kadehdin aamuvirkkuja, mutta olen totuttanut itseäni heräämään aikaisemmin siis ennen kuin lapset herää. Aamu hetki ja aamupala kaikessa rauhassa itsekseen tai miehen kanssa tekee aamusta hyvän.Viikonloppuisin jos ei ole heti aamupäivästä menoa,saa nukkua pitempään ja heräillä kaikessa rauhassa, yleensä taapero kyllä herättää pinnasängystään kujertelullaan. Ihan hyvä siihenkin herätä. En voi edes kuvailla tunnetta jos arkiaamuna herätys pettää, on pasmat pahemman kertaa sekaisin ja tuntuu vaikuttavan jollain tasolla koko päivään.Mutta onneksi hyviä aamuja on paljon enemmän.;)Ennakointi ja just illan valmistelut vie pitkälle!

  38. Kirsi says:

    Hyvän aamun resepti on ehdottomasti kunnon yöunet ja riittävän aikaisin herääminen.

  39. Nina says:

    Huono aamu johtuu huonosti nukutusta yöstä, kiireestä ja tekemättömistä asioista. Usein jotakin kiireessä myös unohtuu jota sitten paikkaillaan tavalla tai toisella. Olet sitten myöhässä joko oikeasti tai vain itse itselle antamastasi aikataulusta. Se rassaa. Hyvä aamu on koostuu minulla siitä, että varaan sitä aikaa. Lukea uutiset, juoda sen kahvin ja pukeutua rauhassa. Joskus tosin käy niin, että kahvimuki otetaan juosten matkaan ja puetaan autossa sukkahousuja…

  40. Nea says:

    Hyvään aamuun kuuluu kiireetön aamupalan nauttiminen kahvilla, vähän ennen kuin lapset pikkuhiljaa heräilevät!

  41. Tru says:

    Suurin osa aamuistani on neutraaleja. Ylös, vaatteet päälle, hammaspesu yms. ja äkkiä töihin. Ei siis aikaa millekään.

    Mutta kun sattuu se aamu, että herää pirteänä riittävän ajoissa ja jää aikaa vaikka mihin, alkaa aamu ja päivä mukavasti. Hyviä aamuja varten pitäisi vaan päästä ajoissa nukkumaan, mikä taas on mukamas hankalaa..

    Hyvä kahvi auttaa, mikäli sen vain ehtii keittämään..

  42. Ulla says:

    Hei!

    Huono aamu on täynnä kärttyistä ja kiireistä porukkaa. Hyvä aamu on levollinen ja kiireetön oli se sitten arki- tai viikonloppuaamu.

    Ulla

  43. Riia says:

    Hyvä aamu alkaa heräämällä iloiseen “äiti”-hihkaisuun ja pinnasängyn pinnojen välistä näkyvään leveään kolmihampaiseen hymyyn . Mukana arvonnassa!

  44. Minna P says:

    Hyvä aamu käynnistyy kunnon kahvilla lempimukista.

  45. Anne/Maalaishiiren Elämää says:

    Hyvä aamu syntyy kiireettömyydestä, iloisina ja terveinä heräävistä lapsista sekä hetkisestä omaa aikaa, hyvästä kahvista ja suosikkiblogien inspiroivista postauksista 🙂 Mukana arvonnassa. Tuo kahvikone voisi tuoda aamuihin jopa ripauksen luksusta!

  46. Mimmi says:

    Hyvä aamu = kiireetön aamu.
    Saan rauhassa heräillä aamuun ison teekupillisen kanssa ja somea selaillen. Jos pitäisi kiireessä syödä ja samantien lähteä, stressi voisi iskeä hetkellisesti.

  47. JonnaMaria says:

    Hyvän aamun resepti myös itselläni on ehdottomasti aika. Herätys riittävän aikaisin, jotta on aikaa rauhalliselle kahvihetkelle ja muille aamurutiineille. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kiireinen aamu! Joten illalla kaikki valmiiksi, ajoissa nukkumaan ja herätys ajoissa 🙂

  48. mari says:

    Hyvä päivä lähtee parhaiten käyntiin kevyellä aamiaisella jonka jälkeen jotain liikuntaa. Sitten rauhankahvit

  49. Pipsa says:

    Kahvi ja kahvi, niillä pärjää:)

  50. heidi h says:

    Hyvä aamu on sellainen kun herää varhain itsestään ja ehtii rauhassa juoda pari kuppia kahvia uutisia silmäillen.. Ennen kuin lapset herää ja rumba taas alkaa☺

  51. Heidi says:

    Hyvin nukutun yön jälkeen uuteen aamuun on ihana herätä. Tärkeää hyvissä aamuissa on kiirettömyys. Luksusta on jos aamulla herää niin aikaisin, että ehtii käydä lenkillä ennen töihin lähtöä luonnon heräillessä ja ilman ollessa raikkaimmillaan. Se takaa aina hyvän aamun.
    Olen jo pitkään haaveillut Nespresson kahvikoneeesta, mikä toisi omiin aamuihini luksusta tuntua Latte kahvin muodossa 🙂

  52. Mökö says:

    Nyt ois oikein passeli arvonta, ja toivottavasti onni kerrankin suosisi. Kesän jälkeen on ollut ankeaa ja kankeaa totutella aamuherätyksiin. Jospa kupillinen hyvää kahvia tekisi aamusta lempeämmän.

  53. Sanna says:

    Väsymys pilaa aamun.

  54. Katariina Mattila says:

    Meillä hyvän aamun resepti on se että annamme mieheni kanssa toisille tilaa herätä ja nauttia aamurutiineista rauhassa, toimii 🙂 sundvkata@gmail.com

  55. Milla says:

    Viikonloppuaamut on ihan parhaita, kun ei ole kiire mihinkään ja saa nauttia aamupalaa pitkän kaavan mukaan. Juhlapäivinä, esim syntymäpäivinä, teemme aamupalaksi “American pancakes”, joita syömme mustikoiden ja vaniljajäätelön kera. Ennen kaikkea parasta on se, että syömme koko perhe yhdessä, johon ei yleensä arkiaamuisin ole aikaa erilaisten aikataulujen vuoksi.

  56. Ulla says:

    Hyvään aamuun kuuluu tarpeeksi aikaa ja hyvä kahvi!

  57. Julia says:

    Huonot aamut seuraavat lapsiperheessä yleensä huonoa yötä. Lapset jos nukkuvat hyvin ja itsekin sitä myötä, on aamu yleensä hyvä ja rauhallinen…

  58. Annukka says:

    Yksiselitteisesti edellisenä iltana ladattu, napsautusta vaille valmiina oleva kahvinkeitin. Parasta!

  59. Hk says:

    Aamu alkaa huonosti, jos illalla ei ole jaksanut siivota keittiötä ja aamu on näin ollen aloitettava puunauksella. Siivoamisen jälkeen aamua piristäisi hyvä kahvi. Kahvihetket

  60. Susan says:

    Hyvin nukutun yön jälkeen murot ja mysli. Sekä muuten ihanan hiljainen koti, jossa muut vielä nukkuvat.

  61. Hanna says:

    Rauhassa syöty aamupala antaa hyvät eväät päivään ja kiire/lasten riitely pilaa aamun ja latistaa fiiliksen.

  62. Hennap says:

    Hyvän aamun takaavat riittävät yöunet ja kahvi.

  63. PiaK says:

    Kupissa tuoretta kahvia ja kaapista maitoa sekaan … tapahtuu pahin mahdollinen ja maito on mennyt pilalle. Siinä meni pilalle niin kahvi kuin hetkeksi aamu. Onneksi on aamuja jolloin ei ole kiire ja on aikaa nauttia kaikessa rauhassa@

  64. NoraP says:

    Mulla on harvoin huonoja aamuja. Jos joskus on, niin usein se on jotain odottamatonta, joka tapahtuu kesken perinteisten aamurutiinien.
    Itselläni hyvän aamun tekee se, että herään ajoissa ja juon kahvin rauhassa päivän uutisia selaillen. Myöhempääkin voisi nukkua, mutta haluan aamussa hetken rauhallista aikaa ennen kun varsinaiset aamutoimet alkaa ja muu perhe heräilee.

  65. Ink says:

    +Maanantaiaamukin voi olla hyvä vaikka menee 7 töihin
    +Hyvin nukutun yön jälkeen espresso(ja) nauttien aamutoimien lomassa
    +Sytytän kynttilän
    +Päästän koiran pihalle ja haistelen kirpeää syysilmaa
    +Kävellen töihin

  66. Annika A. says:

    Hyvään aamuun kuuluu lasten hymy halaus aamulla. Mä niin tarttisi tällaisen koneen nyt kun alan tehdä opinnäytetyötä 1 ja 3 vuotiaiden lasten äitinä

  67. MariaK says:

    Hyvään aamuun kuuluu rauhassa herääminen, hyvä aamupala, illalla valmiiksi katsotut vaatteet ja muut tavarat päivää varten sekä iloinen mieli hyvin nukutun yön jälkeen.

  68. Johanna says:

    Olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla kanssasi onnistuneen aamun suhteen. Vaikka itse olenkin aamu ihminen, tarvitsen silti aamulla tovin omaa aikaa, jonka käytän Hesarin lukemiseen, olkkarin sohvalla viltin alla uninen koira jalkopäässä. Sitten muut omat aamupuuhat, jonka jälkeen on sopiva seesteinen fiilis herätellä uni det lapset uuteen päivään..

  69. Jesper says:

    Hyvään aamuun kuuluu kiireettömyys, hyvin nukuttu yö takana, lehden selailu. Huonona aamuna sattuu jotain ylimääräistä sählinkiä tai lapset kiukkuaa kouluun tai hoitoon lähdöstä. Hyvä kahvi pelastaisi omalta osaltani myös kiireisen aamun. 🙂

  70. Tuija says:

    Ajoissa ylös kunnon yöunien jälkeen, aamulenkki koiran kanssa ja sitten muun perheen aamutoimet 🙂

  71. Minttu says:

    Huonona aamuna olen herännyt väsyneenä ja on kiire. Hyvässä aamussa on aikaa itselle, saa “hömöttää” ihan rauhassa ja juoda kahvia, kukaan ei häiritse. Aivot saavat herätä pikkuhiljaa uuteen aamuun:)

  72. Sonja says:

    Huono aamu on sellainen kun on liian kiire ja väsyttää. Hyvä aamu, kun herää pirteänä ja on aikaa tehdä kaikki tarvittava.

  73. LauraKl says:

    Huonon aamun saa aikaan sillä, että herää viime tingassa huonosti nukutun yön jälkeen ja kaikki asiat hukassa/valmiiksi laittamatta. Hyvän aamun aineksiin kuuluu vastaavasti ajoissa herääminen, jotta ehtii nauttia kiireettömästi aamupalaa lehteä selaten 🙂

  74. Leena_L says:

    Hyvään aamuun tarvitaan riittävästi aikaa ilman kiirettä ja ehdottomasti kahvia!

  75. Roosaaa says:

    Aamustani tekee huonon heti se jos on kiire. Inhoan kiireen tunnetta ylikaiken ja olenkin tyyppinä sellainen että olen mielummin aina ajoissa ja varaan aikaa aina kunnolla. Jos huomaan että on tulossa kiire, huomaan sen heti vaikuttavan mieleeni ja huomaan myös että juuri silloin kun on kiire niin kaikki muukin epäonnistuu sillä hetekellä… Kunnolla aikaa aamuisin takaa mulle sen hyvän ja rauhaisan aamun siis. 🙂

  76. Sari says:

    Tiivistettynä: Aika, ennakkovalmistelut ja kahvi. Tunnelmallisia aamuhetkiä sinulle, Emilia 🙂

  77. Elisa says:

    Hyvin nukuttu yö takaa yleensä hyvän aamun.

  78. Tuija says:

    Hyvä aamu seuraa hyvin nukutusta yöstä ja päinvastoin. Ikävä kyllä en ole aamuihminen, mutta lasten kanssa on usein vain pakko..

  79. Mallukka says:

    Huonosti nukuttu yö, kiire ja stressi tekevät aamuäreäksi, mutta tuore kahvi saa jo tuoksullaan onneksi ärsytysmittarin laskemaan!

  80. Ameliamelia says:

    Hyvään aamuun kuuluu oma rauhallinen tunteroinen, soijalatte ja ipad, kiireettömyys ja se, että edellisenä iltana on ennakoinut kaikki ne monet lapsi- ja koiraperheeseen kuuluvat parit muuttujat, tyyliin kengät menosuuntaan ovella valmiina, reput pakattuina ja bussikortit taskuissa 🙂

  81. Karo says:

    Hyvä aamun tekee hyvin nukuttu yö, mieluisa työ mihin mennä ja kiireetön tunnelma. Myös kivat vaatteet ja kunnon aamiainen auttavat asiaa. 🙂

  82. Tiina says:

    Kiitos tuosta tekstistä! Aloin pohtia, pitäisikö minun aamu-unisenkin kokeilla tuota ennen lapsia heräämistä. Inhoan nimittäin sitä kiireen tunnetta mikä tulee juuri siitä kun pitäisi nopeasti saada sekä lapset että itsensä kuntoon, jos on lähtöä jonnekin. Allekirjoitan tuon illalla siivoamisen ja vaatteiden valmiiksi laittamisen yms., ne vaikuttavat tosi paljon aamun fiilikseen! Pitkät unet on kuitenkin kaiken a ja o.

  83. Sanna says:

    Rauhalliset, kiireettömät aamut ovat parhaita. Silloin nautitaan aamupalaa pitkän kaavan mukaan ja luetaan päivän lehti. Kiire ja kahvittomuus puolestaan takaavat huonon aamun. 🙂

  84. Heli says:

    Komppaan niin sua; virkeä, levollinen mieli ja kunnon aamurutistus pieneltä unilämpöiseltä ihanuudelta pelastaa aamun kuin aamun!!
    Ja se iso muki kahvia 🙂

  85. Nina says:

    Hyvään aamuun tarvitaan vain hyvää kahvia, ilman ensimmäistä kahviannostani olen täysin toimintakyvytön!

  86. marjo says:

    Minulla jo lapset isoja,mutta minä myös pikkulapsi-/koululaisaikana,hetäsin aina tuntia ennen lapsia. Tai ainakin pyrin siihen. Halusin rauhassa valmistautua päivän hulinaan. Pukeutua rauhassa,syödä aamupalan ja juoda päivän ekan kahvikupillisen rauhassa,mutta myös tehdä lasten aamupalat valmiiksi,katsoa kaikille vaatepinot yms. Tällä tavalla päivästä tuli hyvä.Ja allekirjoitan myös sen illalla aamuun valmistautumisen,paikat järjestykseen ym,niin että voi illalla nukkumaan mennessään hyvällä mielellä odottaa aamua.

  87. Ansu says:

    Onnellinen aamu on hyvin nukutun yön jälkeen. Aikainen aamulenkki ennen kuin muu perhe on herännyt. Puuro hellalle hautumaan ja aamukahvi tippumaan. Ei siitä paremmin aamu voisi alkaa…:)

  88. Minna says:

    Hyvä päivä alkaa hyvällä aamulla; silloin on hyvä aamu, kun olen nukkunut riittävästi, voi jokusen minuutin venytellä sängyssä ennen ylösnousua, puolen tunnin lenkki koirien kanssa sekä kunnon aamiainen radiota kuunnellen. Tolla reseptillä menty kauan ja hyvin on toiminut. Kapselikahvinkeitin kruunaisi aamut!

  89. Anne says:

    Hyvät yöunet pelastavat myös seuraavan aamun. Kahvia on saatava aina heti, olisipa ihanaa voittaa tämä!

  90. Ritu says:

    Hyvään aamuun kuuluu hyvin nukuttu yö,kiireettömyys,hyvä kahvi ja aamun lehti.

  91. Sonja says:

    Ravitseva aamupala jossa marjoja tai hedelmiä mukana, tummapaahtoinen kahvi maidolla sekä Hesari. Rauhassa nautittuna

  92. Saija says:

    Hyvään aamuun kuuluu rauhallinen kahvihetki ja yleensä tykkään kuunnella radiota hiljaisella ja herätä rauhassa päivään.

  93. Hanna says:

    Työaamuina hyvän aamun tekee järkähtämättömät rutiinit, joilla lähtö on kiireetön. Viikonloppuisin voi hidastella mutta hyvä kupillinen kahvia on aika nopsaan saatava pöytään.

  94. Ansku says:

    Hyvään aamuun kuuluu kiireettömyys, iso kuppi kahvia aamupuuron jälkeen sekä viileämmillä keleillä lämpimät villasukat. 🙂 Kahvikone tulisi enemmän kuin tarpeeseen ja tekisi työaamuista monin verroin mukavampia!

  95. Annukka says:

    Hyvä aamu alkaa sillä kun pienin aurinko herää mielellään kahdeksan maissa, ottaa varpaistaan kiinni ja hymyilee koko vauva. Sen jälkeen paikalle kipittää unilämpöinen isosisko halimaan. Aamutoimet sujuu hyvin ja aamupala maistuu ja äiti ehtii keittää kupin kahvia ennen kuin aamu-unet ja ulkoilut kutsuvat. Huono aamu alkaa seitsemältä, kaikkia väsyttää, molemmat pienet ulisevat läpi aamutoimien ja aamupalat ei maistu. Kahvit jää juomatta kun pienimmällä on kiire unille. Isosiskoa kiukuttaa vielä leikkipuistossakin kun jäi se aamupalakin syömättä.

  96. Johanna says:

    Tunti omaa aikaa ennen työhulinaa, hyvä kahvi, hiljaisuus… Siitä alkaa hyvä päivä

  97. Merja says:

    Hyvään aamuun kuuluu kiireettömyys ja tunne että asiat ovat järjestyksessä.

  98. Nanna M says:

    Taistelin viime talvella vaikeaa masennusta vastaan ja asia, jolla oli suuri merkitys parantumisessa oli juurikin kahvi. Masennuksesta toipuessa rutiinit ovat valtavan tärkeitä ja minä päätin rytmittää päiväni kahvin voimin. Aamukahvi toi lohtua aamuun ja antoi kivan startin päivään. Noista kiireettömistä sairasajan päivistä on jäänyt voimaan aamurutiinit tähän hektisempäänkin arkeen- aamulla nautin kahvin rauhassa päivän lehden kanssa ja hyvästä aamiaisesta nauttien. Illalla pakkaan kaiken valmiiksi, jottei aamulla silmät sirrissä tarvitse etsiä vaatteita ja kenkiä, ja koittaa muistaa pakata laukkuun kaikkea tarpeellista.

  99. TuikkuN says:

    Hyvä aamu; hyvät yöunet, riittävän ajoissa herääminen, aamulenkki ja kahvi.

  100. Ida says:

    Paras aamu on se kun ei tarvitse herätä herätyskellon ääneen….;) Mutta parhaiten pärjää arkiaamuissa kun herää tarpeeksi ajoissa ja on edellisen iltana “valmistellut” seuraavaa päivää…

  101. Maikki says:

    Olisi ihan mahtavaa voittaa kahvikone Aamujeni avaaja on kaurapuuroa marjoilla ja iso kuppi kahvia. Olen aikaoptimisti ja valitettavasti kiire kuuluu joka aamuiseen rutiiniini

  102. Tiitu says:

    Oi, kahvikone olis kyllä ihana… Aika samanlaisia ajatuksia hyvistä aamuista, kuin sinulla ja näköjään monella muullakin; herätys ennen muuta perhettä, hetki omaa aikaa, vaatteet valittuna ja laukut pakattuna (myös lasten). Hyvä mieli itsellä, kun herättelee lapset, niin kestää sitä kiirettä ja stressiäkin helpommin. Meillä arkiaamuihin kuuluu usein myös Pikku Kakkosta edes hetki, koko pesue rauhoittuu hetkeksi sohvalle kylki kylkeen ja äiti saa vielä hörpätä kahvikupillisen rauhassa.

  103. Riitta says:

    Riittävästi unta, hyvä aamiainen, riittävän tumma kahvi ja jääkaapista löytyy maitoa. Hyvä mieli, hyvä aamu!

  104. Jarna says:

    Hyvän arkiaamun paras resepti on kuntosali ennen töihin menoa. Aamupalan syön töissä yhdessä työkavereiden kanssa, kiva tapa sekin. Kahvit keitän heti töihin päästyä. Viikonloppuna hyvä aamu on yhdessäoloa ja pitkä yhteinen aamupalahetki. Kahvikoneen avulla tulisi arkisinkin juotua aamukahvi jo kotona. Viikonloppuna nautiskeltaisiin enemmän.

  105. Outi says:

    Herään joka aamu kaksi tuntia ennen muuta perhettä.
    Rauhalliset aamut ovat edellytys, että jaksaa päivän.
    Kaksi kuppia kahvia, ei muuta. Aamupala vasta töissä.
    Kahvi maistuu parhaalta sellaisenaan.
    Haaveilen kahvikoneesta…

  106. Karkku says:

    Kaurapuuro, raejuusto, maito ja mehukeitto kuuluvat arkiaamurutiineihini. Tykkään rauhallisista aamuista, jolloin saan keskittyä yksin päivän lehteen ennen muiden heräämistä. Luppoajalla ennen töihin lähtöä teen pieniä kotihommia, jotka yleensä loppupeleissä saavat kiireen aikaan 🙂

  107. Sirkku says:

    Voi mikä ihana arvonta. Kyllä se on ihanaa jos aamulla ob rauhaisa hetki ja hyvä aamiainen, kuppi hyvää kahvia ja aamun lehti.

  108. Maria M says:

    Aikainen herätys, rauhallinen aamu, joka on teinin ja kahden esi-teinin kanssa yleensä vain kaukainen unelma:-) Yleensä auttaa, kun itse nousee aikaisemmin niin päivä alkaa sopuisasti:)

  109. Piia says:

    Paras aamu alkaa hyvin nukutun yön jälkeen rauhassa! Sen sydänhetki on istualtaan nautiskeltu aamukahvi. Ei siihen paljoa tarvita. Katastrofiaamua taas edeltää usein huonosti nukuttu yö. Kokoajan on kiire ja kaikki hukassa. Painajainen!

  110. Piia says:

    Mielelläni itsekin nautin kahvini sanomalehden kera rauhassa aamuisin. Vietän aamut kuuden lapsen, neljän koululaisen ja kahden kerholaisen, kanssa eli liian seesteistä ei pääse olemaan, heh. Kahvikone olisi luxusta ja upea palkinto minulle uudelle opiskelijalle kymmenen kotona vietetyn vuoden jälkeen 😉

  111. Elisa says:

    Aamu on huono vain jos heräät päänsärkyisenä. Näin joskus käy, mutta onneksi harvoin. Muuten kaikki aamut on hyviä aamuja. Minä myös laitan edellisenä iltana kaikki valmiiksi kassit, eväät ym. Herään tarpeeksi ajoissa. Pidän kiireettömistä aamuista. Parasta on, että puolisoni huolehtii aamupalasta. Kattaa jo illalla pöydän ja laittaa puuron kattilaan valmiiksi aamua varten.
    Hyviä aamuja sinulle ja kaikille lukijoille. Terveisin ihka uusi blogisi lukija 🙂

  112. Eva says:

    Ihana arvonta, olen haaveillut kahvikoneesta
    Hyvä aamuhetki pitää sisällään aamupalan perheen kanssa, kupponen kaksi kahvia ja sopivan väljän aikataulun, niin ei tule kiireen tuntua.

  113. Nippe says:

    Hyvä aamu on edes kohtalaisesti nukuttu yö 2-kuisen vauvan kanssa. Huono aamu tulee jos nukutaan pommiin tai joku isommista lapsista tulee herättämään kertoen mitä joku muu lapsi on tehnyt.

  114. Stellina says:

    Hyvä aamu on meilläkin kiireetön, saa venytellä rauhassa sängyssä ja selailla facebookia 🙂 koirat nostetaan sänkyyn rapsuteltavaksi ja pusuteltavaksi. Aamupalaksi tuoreita marjoja ja jugurttia sekä kahvit päälle. Uudet kahvielämykset kelpaisi kyllä tännekin!

  115. Ella says:

    Ihanimpiin aamuihin kuuluu virkeys ja kiireettömyys sekä hyvä aamupala!!

  116. Maamo says:

    Hyvä aamu alkaa kiireettömästi kaurapuurolla ja pakastemustikoilla ja kahvikupposella.

  117. Hanne says:

    Kyllä kiireettömyys, rauhallisuus ja omien kummallisten rutiinien toteutuminen tekevät onnistuneen aamun.

  118. Aino says:

    Paras aamu on kiireetön ja hyvä kiireinen aamu on mahdollisimman ennakoitu ja valmisteltu.
    Hyvään aamuun kuuluu kahvi 🙂

  119. MInttu says:

    Kyseinen kone toisi luksusta vapaapäiviin 🙂

  120. Tia says:

    Mun hyvään aamuun riittää se, että on hyvin aikaa heräillä, ei kiirettä, kahvikupponen kädessä . Koiraa siinä samalla rapsutellessa. Uudet kahvielämykset kävisi tännepäin!

  121. Elisa says:

    Oma aamuni alkaa parhaiten kun saan rauhassa keitellä aamupuuroni ja hörppiä kupin kahvia sisustuslehtiä selaillen. Voih kun voittaisinkin kahvikoneen! Se olis unelmien täyttymys!! T. Elisa

  122. Anna says:

    Mä olen aamuihminen, jos olen nukkunut hyvin, saan klo 6 herätyksen ja 7:15 töihinlähdön välissä paljon aikaiseksi. Iso, hyvä kahvi kuuluu hyvään aamuun, kaikesta muusta voin tinkiä.

  123. Sirpa says:

    Kyllä se vaan on hyvä kahvi hyvän aamun kruunaaja. Pitäisi vaan varata aikaa nautiskella mausta ja hyvästä tuoksusta !

  124. sohvi says:

    Aamun pilaavat kiire ja väsymys (=huonosti nukuttu yö), hyvän alun päivälle tarjoavat vastaavadti rauhallinen, kiireetön aamupala hyvin nukutun yön jälkeen. Pienen vauvan äitinä olen onnekseni huomannut, että huonosti nukutunkin yön jälkeen voi vielä saada päivälle kohtuullisen startin rauhoittamalla rauhallisen hetken kahvikupillisen kanssa ihan itselleen…

  125. Elli says:

    Kyllähän siihen hyvään aamuun eniten tässä pikkulapsiarjessa vaikuttaa yö 🙂 aamulla sitten varastetaan miehen kupista pari kitkerää hörppyä kahvia piristykseksi. Olispa ihanaa saada kunnon cappuccino nautiskeltavaksi!

  126. KooM says:

    Hyvä aamu alkaa jo illalla. Lataan illalla kahvinkeittimen valmiiksi ja laitan tarvittavat tavarat, vaatteet yms. esille. Aamulla napsautan kahvin tippumaan ja lähden koiran kanssa lenkille. Lenkin jälkeen on mukava saapua kotiin, jossa tuoksuu tuore kahvi.

    Kyllä kelpais kahvikone minullekin! Toivotaan, että kerrankin arpaonni suosii. 🙂

  127. Paula says:

    Hyvän aamun resepti on riittävät yöunet, maukas aamupala isolla kahvilla sekä hesari. Ja tietenkin myös hyvä seura. Kahvikoneesta haaveilen.. 🙂

  128. Kaura says:

    Aamulenkki, suihku, siisti koti, taustamusiikki, raikas hyvä aamupala ja pari kuppia tummaa hyvää kahvia. Nämä vapaapäiväaamujen luksusta. Arkena mitään rauhaa ei sitten olekaan, töissä ilman aamupalaa ja kahvia kupissa (usein kylmää..).

  129. Hyvä Mieli says:

    Parhainta aamussa on rauhallisuus ja iso kuppi hyvää kahvia. Kesäaamuina sen kahvikupin kanssa mennään ulos ja ihaillaan kukkapenkit läpi kiertäen, aamu toisensa jälkeen;)

  130. Sanna says:

    Kiireetön aamu, hyvä mieli ja kuppi kahvia! Näistä rakentuu hyvä aamu!

  131. VeeraT says:

    Hyvän aamun resepti.. No ainakin kunnot yöunet jotka on lapsen saamisen jälkeen syystä tai toisesta jääneet vähemmälle. Nykyään jo voi ehkä syyttää itseään siitä että aamulla nousee väsyneenä ja kiukkusena, kun on roikkunut liian myöhään valveilla, lapsi kun kuitenkin nukkuu yöt jo hyvin. Mutta se oma aika!! Jahka työelämä kutsuu ja tyttö menee tarhaan, eli siis noin puolen vuoden kuluttua, alkaa aika jolloin itsekin aion mennä sänkyyn ajoissa. Samaten asunto pitää pistää kuntoon (se on varma itkupotkuraivari itselläni jos asunto on sekaisin) sekä reput pakata mahdollisimman valmiiksi aamua varten. Eiköhän niillä eväillä jo päästä alkuun. Ihanaahan se olisi vielä voittaa tuollainen kahvikone jolla valmistaa jo heti aamusta joku ihana herkkukahvi! Eli peukut pystyyn!

  132. Terhi says:

    Ihana arvonta, olen jo pitkään haaveillut Nespresson kahvikoneesta! Omaan hyvään aamuun sisältyy hyvin nukuttu yö, rauhallinen herääminen ilman herätyskelloa, runsas aamupala hyvällä kahvilla oman rakkaan perheen kanssa. Ja hetki omaa aikaa olla vain 🙂

  133. Hannah says:

    Oih, ihana arvonta! Hyvän aamun avaimet on yö ilman heräämisiä ja rauhallinen aamukahvihetki.

  134. Marika says:

    Hyvän aamun resepti on hyvät yöunet ja kiireetön aamupala. Yksin, ennen kun muu talo herää. Ja Nespresso kahvikone toisi arkeen ihanan luksuksen 🙂

  135. Hyvän aamun resepti on koiralenkki aamukasteisessa luonnossa, kahvi ja aamutv.

  136. HannaL says:

    Minulle hyvä aamu merkitsee kiireettömyyttä; ajoissa heräämistä ja rauhallista orientoitumista uuteen päivään. Kynttilät, ehkäpä myös tuli takassa takaa tunnelman.

  137. mirka says:

    Onnistuneeseen aamuun kuuluu ehdottomasti hyvä aamupala ja kiireettömyys.

  138. Tiiu says:

    Hyvään aamuun kuuluu hyvä yöuni, aamiainen ja aamun lehti. Ja kahvikone varmistaisi ennen kaikkea miehen hyvän aamun 😀

  139. Virpi says:

    Kiireetön ja leppoisa fiilis hyvin nukutun yön jälkeen on hyvän aamun pelastus.

  140. Anne.H says:

    Hyvään aamuun kuuluu pitkät yöunet,herkkuleipä kahvilla ja kiireetön tunnelma. Tuo kahvikone kyllä täydentäisin aamun.

  141. SKF says:

    Hyvä aamu on täynnä auringonpaistetta, lempiradiokanavan musiikkia, lisäksi iso pannullinen hyvää kahvia ja lukematon Aku Ankka siihen kylkeen

  142. Satu says:

    Aamu alkaa hyvin, kun takana on hyvin nukuttu yö. Pieni kiire kuuluu jokaiseen arkiaamuun, mutta viikonloppuisin aamut sujuvat rauhallisemmin… aamupala pitkän kaavan mukaan ja hyvää kahvia 🙂

  143. Sanna says:

    Hyvänä aamu herää pirteänä hyvin nukutun yön jälkeen (joka ei lapsperheessä tosiaan ole itsestään selvyys 😉 ) hetkeä ennen muuta perhettä ja nauttii aamukahvin yksin hiljaisuudessa…

  144. Odessa says:

    Rauhassa nautittu kahvi ja tuore leipä sekä lehden luku ovat tärkeitä hyvän aamun osia. Niiden jälkeen on ihana herätellä vauva yöunilta ja halailla tovi!

  145. SeV says:

    Aamuisin laitan neljä lasta kouluun,vien viidennen eskariin ja kaksi pientä jää kotiin sekä hoitolapsi saapuu eli aamulla täys tohina.
    Kaiken rumban jälkeen vasta keitän itelle aamukahvit ja luen blogeja rauhassa. Oma aamuhetkeni ja sillä päivä lähtee käyntiin reilun kahvi määrän jälkeen. Kahvikone toisi luksusta näihin aamukahvi hetkiini <3

  146. Täti Ruskea says:

    Latte x2 on mun aamun pelastaja ja päivän käynnistäjä!

  147. Anna-Maija says:

    Hyvänä aamuna on aikaa. Herään ajoissa, ja saatan lukea kirjaa tai tehdä kotihommia (esim. tiskit, pyykkiä tai siivouksen aloittelua siivouspäivänä) jo ennen kuin herätän lapset kouluun. Olen tehokkaimmillani aamulla, ensimmäiset pari tuntia ja tulee hyvä mieli kun illan hommista osa onkin jo tehty. Kun kahdeksaksi menee töhin, onkin joskus jo ihan väsynyt. 😀 Ja tämä ‘rutiini’ ei kyllä päde yleensä viikonloppuisin, viikonlopun aamupala saattaa venyä hyvinkin pitkäksi.

  148. Suvi says:

    Mun aamut alkaa aina parhaiten nauttimalla ensin hyvä aamupala katsellen ikkunasta ulos päivän valkeamista. Meikkaan ja laitan itseni muuten kuntoon ajan kanssa, kiire pilaa koko fiilistelyn ja rauhassa heräilyn. Syksyt on mulle parasta aikaa fiilistellä aamuisin, varsinkin kevät- ja kesäaamut on vaikeita pistävän auringonpaisteen paistaessa heti silmään. Kaipaan aamuihin aina kiireettömyyttä, tunnelmaa ja lämmintä juotavaa ☺

  149. Virpi says:

    Ihana arvonta! Hyvään aamuun kuuluu ehdottomasti kahvi ja ihana munakas esim. avokado-täytteellä. Hyvänä aamuna ei ole kiire minnekään ja voi rauhassa nauttia hiljaisuudesta.

  150. Annie says:

    Hyvä aamu on aina kun saa rauhassa herätä ja käynnistyä päivään varsinkin jos aurinko paistaa!

  151. Helle says:

    Hyvänä aamuna on aikaa, rauhassa nautittu kahvi, oma aika:)

  152. Maj says:

    Hyvä aamu lähtee käyntiin kupillisella hyvää kahvia! Rauhallisella hetkellä kahvin ja lehden kera. Kahvikoneesta olen haaveillut pitkään!! Ihanaa jos sen voittaisin!

  153. Poletti says:

    Hyvän aamun tekee rauha. Aamupala voi olla vaikka vain kuppikahvia ja pala leipää, mutta se täytyy saada syödä rauhassa ja kiireettä. 🙂

  154. KirsikkaK says:

    Avaimet onnistuneeseen arkiaamuun: illalla vaatteet valmiiksi itselle ja lapselle. Oma herätys 1,5h ennen muksua. Kiireetön, kunnon aamupala. Positiivinen asenne Noilla pääsee jo pitkälle. Viikonloppuna sitten ilman mitään aikataulua, parasta ❤

  155. Kirsi says:

    Hyvän aamun pelastaa omassa rauhassa juotu aamukahvi ja maittava aamupala ennen muun perheen heräämistä 🙂

  156. Eija says:

    Ihan parhain aamu syntyy siitä, että herää hymy huulilla. Hymyyn voi olla aiheena ihana uni tai tieto tulevan päivän sisällöstä. Sen jälkeen plussaa on hyvä ja kiireetön aamupala, lehden lukeminen sekä onnistunut kahvikupponen (miten ihmeessä näillä vuosirenkailla onnistuu välillä keittämään liian laihaa kahvia?).

  157. Tanja says:

    Hyvä aamu on kaikessa rauhassa vietetty hyvän kahvin kera ☕️

  158. siitu says:

    Ehdottomasti iso kuppi hyvää kahvia.

  159. nELLI says:

    Ihanan aamun tekee. Puhdas ihana koti, hyvä aamupala rauhassa, aamulehti, kahvi terassilla, lämpimään vilttiin käpertyneenä.

  160. Minna says:

    Arkiaamujen pelastus on se, että kaikki on valmiiksi laitettuna kouluun ja töihin lähtijöille. Viikonloppuna sitten aamut ovat hitaampia ja aamupala nautitaan hyvän kahvin kera.

  161. Heidi says:

    Kiire ja sateinen aamu on pahinta. Sade siksi, koska pyöräilen töihin eikä päivää ole kiva aloittaa hiukset ja naama märkänä. Lisäksi vaatteet eivät kuivu päivän aikana kaapissa. Kiire siksi, koska siitä alkaa huono moodi päivälle. Parasta on rauhassa nautittu kahvi ja puurtaminen, jonka syön joka aamu. Auringon paiste on plussaa. Plussaa on myös pyöräilyreittini töihin meren rantaa pitkin. Ihailen aamuisin sumuista merta, melojia, joutsenia… Uskon, että minulla on yksi ihanimmista työmatkoista.

  162. Pilvi says:

    Aamu on todennäköisemmin hyvä kuin huono, jos on illalla nähnyt hiustenpesun vaivan, katsonut vaatteet valmiiksi ja silti nousee riittävän ajoissa sängystä, jolloin aikaa jää reilusti valmistautumiseen, aamiaiseen ja K A H V I I N. 🙂

  163. Tanja says:

    Aamun hämärässä, kynttilän valossa, omassa rauhassa, kiireettä yksin juotu aamukahvi, ennenkuin oma pesue herää. Ihana aloitus päivään niin arkena kuin viikonloppunakin.

  164. Johanna says:

    Hyvä aamu alkaa varhain, hyvin nukutun yön jälkeen. Koti on siisti ja saa syödä aamiaisen rauhassa.

  165. annu says:

    – kiire ja tavarat hukassa
    + hyvin nukuttu yö ja hyvä aamiainen
    ++ aurinko

  166. Priska says:

    Huono aamu tulee helposti liian vähillä unilla ja edellisen illan valmistelujen jäätyä väliin, eli kun kaikki tavarat ovat aamulla levällään. Siitä seuraa yleensä kiire ja soppa on valmis… Hyvänä aamuna olen herännyt riittävän unen jälkeen hyvissä ajoin ennen muuta perhettä, laittanut kaiken valmiiksi ja siistinyt paikat jo illalla, lapset ovat hyväntuulisia ja ehdin juoda kahvin kotona, enkä vasta töissä.

  167. Taisa says:

    Ajoissa nukkumaan ja riittävästi aikaa aamuihin. Niin ja kunnon kahvit!

  168. Maikku says:

    Hyvä aamu on rakennettu pitkästä nukutusta yöunesta, aamun auringonsäteistä sälekaihdinten läpi, kahvin tuoksusta ja rauhassa nautitusta aamupalasta. 🙂

  169. Hanneleh says:

    Kiireettömyys, hesari, voileipä ja pannullinen kahvia! Ihanaa syksyä!

  170. Heli says:

    Hyvä aamu alkaa hiljaisuudessa hyvän kahvin ja sanomalehden parissa. Huonona aamuna on liian kiire, liikaa meteliä eikä löydy mitään järkevää vaatetta päälle.

  171. Jonna says:

    Aamusta huonon tekee liian kireä aikataulu. Toisinaan on myös niitä aamuja, kun olet varannut riittävästi aikaa, miettinyt vaatteet valmiiksi jne., mutta silti kaikki vaan tuntuu menevän pieleen 😛 mutta sellaista se elämä vaan on! Huonoa aamua seuraa ennen pitkää taas hyvä aamu ja mikäpä sen parempaa kuin rauhassa syöty aamiainen hyvän kahvin kera ja sen jälkeen reipas lenkki koirien kanssa raikkaassa aamuilmassa

  172. Anni says:

    Oi miten ihania on hitaat aamut, reilu rauhassa kynttilänvalossa nautittu aamiainen ja hetki itselle luottaen hyvään uuteen päivään. 🙂 ja voi että miten ihana lisä tuo Nespressokone olisikaan. 🙂

  173. Ellen-Maria says:

    Hyvä aamu: saa herätä pikku hiljaa ja pötkötelllä lasten kanssa rauhassa sängyssä ja siitä sitten pikku hiljaa nousta ja mennä keittiöön aamupalalle.

    Huono aamu: joutuu heräämään herätyskellon pärinään.

  174. Satu says:

    Ihana aamu on kiireetön, kera kahvikupposen itseä herätellen ja pyjamassa sipsutellen 🙂

  175. satu-maaria says:

    Olen huomannut kaipaavani omaa rauhaa aamulla. Sitä ettei heti tarvisi alkaa laittaa lapsille aamiaista vaan saisi olla ihan yksikseen edes kahvikupillisen verran.

  176. Marjo says:

    Syksyinen aamu alkaa rauhallisella heräämisellä, aamupala kynttilän valossa ennen muun jengin heräämistä. Saa koota rauhassa ajatukset ja sama rauha säilyy läpi kiireisen päivän. Hyvän aamun kruunaa hyväntuuliset lapset. Huonompi aamu koostuu sitten kiireestä, hukkuneista lapasista, pyöräilykypäristä, unohdetuista läksyistä, pommiin nukkumisesta ja väärällä jalalla nousseista lapsista…

  177. Saija says:

    Hyvä kahvi kauniista kupista.

  178. lille says:

    Hyvä aamu on kiireetön hetki. Edellisenä iltana talo on jäänyt siistiin kuntoon ja työvaatteet on mietitty valmiiksi. Voi lähteä rauhassa töihin aamukahvit hörpittyään. Huono aamu alkaa siitä että nukkuu liian pitkään. Tavarat ovat hukassa. Päälle ei keksi mitään järkevää. Kiire ja kiristynyt pinna.

  179. Ninni says:

    Kun aamulla nousee aurngon kanssa yhtä aikaa, kuppi kuumaa hyvää kahvia.. Joskus tulee jo illalla kaipuu aamun kahvihetkeen, odottaa jo aamua, että voi keittää kahvia… 🙂

    (Toki hyvän aamun tekee kolmen lapsen ja kahden aikuisen lähtö tahoillensa sujuvasti ja ilman pinnan kiristymistä… Mutta näitä aamuja, ettei kellään olisi mikään hukassa on niin harvoin, että olen päättänyt nauttia pienemmistä asioista… ;D )

    ps. Hassua mihin saumaan tämä arvonta sattui… olen potenut kovaa kahvikonekuumetta kuukauden päivät… 🙂

  180. Hanna says:

    Hyvä aamu on kauniisti katettu aamupala :).

  181. Ninsku says:

    Hyvään aamuun kuuluu kahvi, lempimukista nautittuna:)

  182. MarjoJohanna says:

    Hyvän aamun pohjalla on riittävän pitkät unet 🙂

  183. Jaana says:

    Hyvä aamu: Täytyy herätä riittävän aikaisin. Hiljaisuus ja kahvikupponen ( harvoin yksi riittää 😀 ) ennenkuin lapset herää.

    Huono aamu: Kiire!!! Ylös liian myöhään ja puoli juoksua aamutoimet ja kahvinkin joutuu hörppimään askareiden välissä.

  184. Lotta says:

    Aamusuukko ja iso kupillinen kahvia tekevät hyvän aamun. Kaurapuuro ja sanomalehti kruunaavat hetken. Huono aamu puolestaan syntyy kiireestä, jolloin edelliset asiat jäävät välistä. Onneksi huonoja aamuja on varsin harvoin.

  185. Minna says:

    Hyvään aamuun tarvitaan ne aamukahvit tuplana ja keskustelut tulevan päivän menoista ja tapahtumista puolison kanssa. Huono aamu syntyy huonosti nukutusta yöstä ja kahvin loppumisesta.

  186. Saara says:

    Hyvänä aamuna nautitaan aamukahvi rauhassa ja hitaasti.Huonona aamuna on kiire ja kireä tunnelma joka johtuu juurikin siitä kiireestä.

  187. Maija says:

    Hyvään aamuun minäkin tarvitsen omaa aikaa. Edellisenä iltana ladattu kahvinkeitin on joka-aamuinen lahja itseltä! Kahvi vaan voisi olla vielä ihanampaa tuolla laitteella… Huonona aamuna riidellään ja pahan mielen karistaminen kestää pitkälle päivään. Niinpä aamuisin olisi tärkeä saada hyvä mieli heti toimintaan, vaikka sitten pienen kofeiinibuustin avulla.

  188. Heli says:

    Hyvä kahvi on arkiaamun viini,
    arjen luksusta.

  189. Eva says:

    Hyvä aamu=rauhassa nautittu aamupala ja aamukahvi
    Huono aamu=aikaisemmin nousseet ja lähteneet jättäneet sotkua keittiöön!

  190. Ottelijaana says:

    Jos saan yhdenkin perheenjäsenen nauramaan heti aamusta, se on parasta!

  191. Hanna says:

    Hyvänä aamuna on aikaa nauttia aamukahvi kaikessa rauhassa ja parhaimpina aamuina saan sen suoraan sänkyyn, kiitos aamuvirkun ja huomaavaisen mieheni. Huonoina aamuina yöllä on nukuttu huonosti, lapsen hanskoja/kenkiä/koulureppua ei löydy millään, jääkaappi on liian tyhjä ja kello tikittää hurjaa kyytiä… onneksi näitä on harvemmin kuin hyviä aamuja! Sun aamuvinkit oli hyviä 🙂

  192. Ia says:

    Hyvää huomenta 🙂
    Noh, ehkä jo päivää 😉

    Tämä aamu on ollut suht hyvä. Menin lasten kanssa samaan aikaan nukkumaan, niin aikainen herätys ei harmittanut, vaikka onkin viikonloppu. Pientä kinaa oli havaittavissa, kun lapset kinasteli, mistä leipomosta lähdetään tuoreita sämpylöitä hakemaan isänsä kanssa. Minä katoin pöydän ja kerkesin nauttia ensimmäisen kupin kuumaa odotellessani hiljaisessa (noh, naapurit kyllä remontoivat, joten hiljaisuus ei ole ihan absoluuttinen..) kodissa muita.

    Idylliä myös vähän rikkoo se, että koiramme ei ollut pöydän alla kytiksellä kokeilemassa onneaan, josko lapsilta tippuisi jotain hänellekin. Toivotaan, että koirakin tuosta piristyisi, eikä olisi mitään vakavampaa vaivaa, mikä on tällä kertaa ruokahalun vienyt.

    Aurinkoiset syysterveiset!
    Ia

  193. majkken says:

    Hyvässä aamussa on kiireetön hetki, aikaa juoda iso kuppi kahvia ja heräillä rauhassa uuteen päivään. Aamukahvihetki on ihana myös ulkona auringossa tai kaupungilla kahvilassa, josta voi seurata ihmisten kulkua askareisiinsa.

    Huonona aamuna on väsynyt ja kiireinen. Huonosti nukutun yön jälkeen edes aamiainen ei maistu. Onneksi väsyneetkin aamut on voitettavissa kahvin avulla. 🙂

  194. Janita says:

    Ihanan aamun tuo: hyvin nukuttu yö,aamun kiirettömyys ja rauhassa nautittu aamupala koko perheen kesken <3

  195. Terhi says:

    Kiire tekee aamusta huonon. Hyvään aamuun kuluu rauha ja kahvi.

  196. Elina says:

    Hyviin aamuihin kuuluu kiireettömyys ja yhdessä valmistettu aamupala. Hyvä aamupala voi koostua vaikka tuoreista sämpylöistä, itsetehdystä mehusta ja hyvästä kahvista. Jos aamupalan voi vielä nauttia ulkona auringonpaisteessa niin silloin aamu on täydellinen!

  197. Anna says:

    Hyvän aamun elementti: kiireettömyys. Taustalle tunnelmamusiikkia – suosikiksi muodostuneet akustiset spotify -soittolistat. Lämmin juoma valmistaa uuteen päivään. Aurinkoisena kesäaamuna kerään puutarhasta yrttiteen ainekset ja kylmän vihmoessa hellin itseäni kiehauttamalla mutterikeittimen avustuksella suklaalatten. Kesällä ulos pihalle nauttimaan ja talvella kynttilän valossa keittiönpöydän ääressä. Nykyisessä kodissa rakastan mahdollisuutta kerätä aamupuuroon marjat pihamaalta,tai noutaa nipun nokkosta munakasta varten. Aikatauluttomina aamuina on mukavaa vähän hifistellä ruoankin kanssa.

  198. Merja says:

    Hyvänä aamuna työt alkavat vähän myöhemmin ja työvaatteet olen valinnut jo edellisenä iltana :).

  199. Maria says:

    Meillä niin onnekas tilanne, että aamut lasten kanssa kiireettömiä, aikataulu joustaa. Siitä huolimatta varastan hetken omaa aikaa koiran ulkoilutuksen ja kaffikupin merkeissä ennen kuin herätän lapset. Kiireettömyydestä ja hyvästä suunnittelusta ihanat aamut tehty <3

  200. Marika says:

    Hyvään aamuun kuuluu ilman muuta kuppi mustaa kahvia, ja arkisin toinen kuppi heti työpaikalla.

  201. Jenni says:

    Ihanaan aamuun kuuluu kiireettömyys. Usein sellaisen fiiliksen saa vain viikonloppuisin:)
    Ihanan inspiroiva blogi sinulla! Kiitos siitä!:)

  202. Soili says:

    Viikonlopun la-su aamut ovat parhaita, ei kiirettä eikä tarvitse kelloa vilkuilla. Voi nauttia kahvin tai parikin rauhassa keittiön pöydän ääressä ja lukea hesarin rauhassa eri osia miehen kanssa vaihdellen!
    Sitten mietitään, mitä tänään tehtäisiin,

  203. moonangel says:

    Huonon aamun tekee se jos on kiire tai että keittiö on aamulla sotkuinen valmiiksi. On kiva herätä rauhassa ja että keittiö on siisti niin mielikin on aamulla parempi. Lisäksi kun aamulla käy koiran kanssa lenkillä ja sen jälkeen saa rauhassa nauttia aamupalan ja aamukahvin niin kaikki on hyvin 🙂

  204. LauraV says:

    Huono aamu; lapset, toinen jos ei molemmat, jaksa herätä tai heräävät kiukkuisina. Aamutoimet takkuaa, vaatteet ei mene päälle edes avustettuna ja just se hattu/takki/kengät on ihan pöljät. Pihalla saadaan jo tappelu aikaiseksi, kun itse yrität päästä ovesta ulos. Autossa ollaan hiljaisuudessa ja lopulta viimeinen aamun nahistelu, kun toinen on tarhan ovessa ensimmäisenä. Hyvää näissä aamuissa on, kun vilkutat tarhan pihassa lapsille ja pääset autoon, ja käännät radiosta musiikin täysille. Hetki omaa aikaa!

  205. Annukka says:

    Hyvän aamun tekee kiireettömyys. Hyvin samat rutiinit minullakin illalla on aamun onnistumista varten. Nykyisin juon aamulla mieluummin vähemmän, mutta “parempaa” kahvia, mitä lasten ollessa pienempiä. Silloin taisi kofeiinin määrän tarve olla ihan eri luokkaa

  206. Mirella says:

    Hyvän aamun reseptin pohjalla ovat edellisenä iltana tehdyt esivalmistelut & ehdotonta luxusta hyvässä aamussa on kiireettömyys, oma rauha ja herkkukahvini cappuccino. =)

  207. Anne says:

    Parhaimpiin aamuihin kuuluu hyvä kahvi, mielellään omalla kuistilla fiilistellen aamun lehden kera!

  208. Teija Kokko says:

    Huonon aamun aiheuttaa liiallinen kiire. Kiire jää herkästi päälle koko päiväksi. Parasta on, kun saa kaikessa rauhassa nauttia aamupalan ja nauttia auringonnoususta!

  209. Laura says:

    Hyvä aamu on rauhassa juotu kuppi kahvia ja kaurapuuro itsetehdyllä hillolla. Kaiken tän saa nauttia kiireettömästi koiran kanssa tehdyn aamulenkin jälkeen. 🙂

  210. Hanna says:

    Hyvään aamuun kuuluu iso mukillinen kahvia ja rauhallinen, kiireetön tunnelma. Ihanaa varsinkin viikonloppuisin, kun ei ole kiire minnekään 🙂

  211. Sanna says:

    Hyvä aamu on sellainen että on nukkunut hyvin, ei ole kiire mihinkään. Vapaa viikonloppuisin on kiva panostaa aamupalaan, tehdä hiukan jotain parempaa. Paras kahvi on tummapaahtoista ja mahdollisimman tuoretta. ☕️

  212. Krista says:

    Parhaita aamut ovat viikonloppuisin, kun kelloa ei tarvitse orjallisesti tuijottaa. Voi yökkäreissä lukea Satakunnan Kansaa ja juoda kahvia kaikessa rauhassa.

  213. Tiira says:

    Hyvään aamun kuuluu hetki omaa rauhaa kera kahvin ja Hesarin…

  214. Reetta says:

    Rakastan hitaita aamuja lomalla ja viikonlippuisin..Kun saa rauhassa aloittaa päivän Rakastan myös nukkumista… siksi arkiaamut on usein kiireisiä.. Aamukiire tekee arkiaamuista usein ankeita☹ Pitäisi muuttaa omia aamurutiineja.. Ihania aamuja meille kaikille! Kahvikone olisi ihan luxusta minun aamuihin. Pidän peukkuja itsekkäästi itselleni

  215. Niina says:

    Hyvä aamu alkaa jo edellisenä iltana – suihku, koko perheen puhtaat silitetyt vaatteet odottamassa uutta päivää, pakattu laukku, aamiaisastioilla katettu pöytä ja aamupuuron marjat valmiina jääkaapissa. Bonuksena pitkät yöunet ja illalla luettu hyvä kirja…

  216. Sini says:

    Äitiyslomalla ihaninta oli, kun oli aikaa herätä ennen lapsia ja nauttia aamupala ja kahvi rauhassa. Minusta kuoriutui todellinen aamuihminen! Nyt kauhistuttaa, millaisia aamuista tuleekaan, kun joudun kiireessä syömään aamiaisen siinä samalla lapsia pukien ja hoputtaen sekä meikkejä naamaani sutien, kun palaan taas töihin. No onneksi on aina viikonloput (ellen päivystä), huoh…

  217. Meri says:

    Parhaita ovat viikonloppuaamut, jolloin saan nukkua pitkään ja nauttia hyvän aamupalan yhdessä poikaystäväni kanssa lehtiä ja blogeja lukien 🙂

  218. SAMP says:

    Parhaita ovat kiireettömät aamut, kun saan nautiskella kupillisen kahvia omassa rauhassani aamun uutisia netistä selaillen, kun muut vielä nukkuvat (ei tapahdu kovin usein!)

  219. Päivi says:

    Parasta on tietenkin kiireetön viikonloppuaamu mökillä kahvia nautiskellen. Mutta arkisinkin on ihana nousta ajoissa, että ehtii nauttia aamukahvin ja -puuron rauhassa.

  220. SAnna says:

    Itse olen superjärjestelmällinen, joten hyvä aamu alkaa jo edellisenä iltana, kun laitan lasten seuraavan päivän vaatteet ja tarhareput valmiiksi, lataan kahvinkeittimen ja tsekkaan aamupalatarvikkeet hyvälle mallille. Ja aivan ihanaa on, jos kaikki heräävät hyväntuulisina ja aamupalalla on hyvä tunnelma 🙂

  221. Lena says:

    Kiireettömään, hyvään aamuun kuuluu muutama kahvikupillinen lehteä rauhassa lukien. En koskaan lähde kiireessä töihin, vaan varaan joka aamu pari tuntia vain itselleni.

  222. Henna says:

    Kahvi omassa rauhassa ennen lasten heräämistä!

  223. T. says:

    Mun hyvä aamu alkaa pitkillä unilla, hitaaaalla aamupalalla (kahvia pari kupillista ja ihania tuoreita leipiä) ja sillä, että tiedän päivän olevan rento 🙂

  224. Mari says:

    Parhaita aamuja ovat viikonloppujen kiireettömät aamut, jolloin nautitaan brunssityyppinen aamupala kaikessa rauhassa.

  225. Ida says:

    Liian aikainen (pakko)herätys jolloin ei ehdi kuin kiireesti laittamaan itsensä valmiiksi ja lähtemään tekee huonon aamun. Muutenkin jos on tiedossa joku hankala/ikävä juttu päivälle ei aamukaan ole kovin innostava..
    Parhaita taas ovat yleensä vapaapäivien aamut jolloin ehtii nukkumaan sopivasti (mutta ei liian pitkälle :D) ja esimerkiksi juurikin tekemään hyvän aamupalan ja tavallista paremman kahvin ja nauttimaan rauhassa :3 🙂

Kommentoi