Jestas sentään, mutta aika rientää! Nappasin aamupäivällä kourallisen luumuja kitaani ja totesin, että juurihan ne luumupuut vasta kukkivat.
Olin nuorempana ehdottomasti syysvihaaja. Käänsin ajatukseni kaikkeen kurjaan, pimeyteen ja koleuteen, sinnittelin kohti valkoista maata ja sitä myöden uutta kevättä. En väitä vieläkään nauttivani loka-marraskuun pimeistä sadepäivistä ja kuraisesta maisemasta, mutta jotenkin olen oppinut vuosien varrella näkemään hyvää myös syksyn kolkoimmassa jaksossa. Mutta se kolkkous on vielä kaukana ja edessä on upeat kirpeät syyspäivät. Värien hehku, sekä auringon lämmittävät säteet. Viljapellot loistavat nyt kypsissä sävyissään, ja tekisi mieli kirmata niiden keskellä. Tiedättehän sellaisen valokuvakliseen, jossa hiukset hulmuten juostaan viljapellolla alkusyksyn usvasta siivilöityvässä auringonvalossa. Jätän nyt kuitenkin sotkematta kenenkään satoa, ja tyydyn ihastelemaan maisemia mielikuvitukseni avulla. Ja maisemathan on tähän aikaan vuodesta upeat juuri tuon usvan ja auringon vuoksi.
Syksy tuo mukanaan aina sellaisen kollektiivisen pesänrakennusvietin, jossa me suomalaiset luomme itsellemme tilaa käpertymiseen. Koko kesä on oltu sosiaalisia, menty, tultu, juteltu jopa naapureiden kanssa ja eletty vetämättä verhoja ikkunan eteen. Syksyllä, päivän lyhentyessä ja ilmojen viiletessä, käperrytään kotiin, ja se koti muuttuu jonkinlaiseksi linnaksi. Ok, onhan meissä poikkeuksia, mutta kyllä mä henkilökohtaisesti uskon, että se mollivoittoisuus näistä koordinaateistamme johtuu. Ilmastolliset faktat ovat ajaneet kansaamme ammoisista ajoista asti sisälle oman tuvan lämpöön; Lunta tupaan ja jäitä porstuaan, mutta hengissä on selvitty!
Olen huomannut, että syksy luokitellaan jossain kohtaa jopa kirosanaksi, jota ei missään nimessä saisi lausua ääneen. Itse en ymmärrä, koska lopulta kyse on vain yhdestä vuodenajasta. Tai no, ehkä se on myös eräänlainen state of mind, mielentila, jossa kohtaavat juuri ne valokuvakliseet ja pesänrakennusvietti kynttilöineen ja villasukkineen. Mutta kullekin juuri sitä, mikä itsestä tuntuu parhaalta, sillä Suomessa syksyltä ei voi välttyä, ja se nyt vain on fakta.
Kuten jokaisena viime vuotena, teen sen jälleen. Vannon selviytyväni syksystäkin hengissä (on muuten toiminut), ja nautin tästäkin vuodenajasta sen suomin puittein. Omalla ajatusmaailmalla on kauaskantoiset seuraukset, ja jos jaksaa pysyä oikein positiivisena, voi päätyä jopa kevääseen!
Kun ottaa näistä aurinkoisista ja lämpimistä päivistä kaiken ilon irti, huomaa, että ei se tuleva syksy nyt niin paha juttu olekaan, vaikka joka puolella on pimeää ja vettä sataa vakaan. Ja kyllä, muistuttakaa ihmeessä , jos (ja kun) olen marraskuussa eri mieltä!
Kuvat eiliseltä, kunhan räpsäisin. Eivät millään tavalla liity aiheeseen, tiedän.
Mutta hei, nyt muistuttelisin Nespresso -arvonnasta! Mikäli mielit itsellesi aamukahvien pelastajaa, eli Nespresson kahvikonetta, käy vastailemassa kysymykseeni arvontapostauksen kommenttiosioon!
Samalla iso kiitos kaikille Nivea -arvontaan osallistuneille! Oli kiva lukea kommenttejanne ja huomata, että aika tutusta tuotesarjasta on kyse. Tällä kertaa sain arpoa viisi voittajaa, ja onnekkaimmat olivat Piia, Jaana, Annu, Tuula sekä Aidafoun. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
Nyt kuitenkin pääni sisällä kaikuu taukoamatta “omenamuffinit, omenamuffinit…”, ja tilanne vaatii nopeita toimenpiteitä.
Aurinkoa ihanat!
Tykkään, että meillä on neljä vuodenaikaa. Syksy on kiva juurikin mainitsemistasi syistä. En itsekään kaipaa märkää, kylmää ja pimeää, etenkään kaikkia yhdessä 🙂 Itse kyllä panin syksylle sen verran vastaan, että kieltäydyn elokuun puolessa välissä puhumasta syksystä. Tykkään elää jokaisen vuodenajan omanaan, siirtymättä liian aikaisin uuteen. Tammikuussa kun täällä blogimaailmassa aletaan jo hehkuttaa kevätsävyjä… Nou nou, tammikuu on talviaikaa.
Pesänrakennusviettikin täällä jyllää. Nyt pullantuoksun muodossa eli mars, pullataikinaa työstämään pulliksi.
Ihanaa syksyistä torstaita <3
Kyllä! Neljä vuodenaikaa ovat jokainen rikkaus, ja niistä pitää nauttia!
Mutta tuohon keväisiin tyynynpäälisin pieni puolustus: Ei kukaan tammikuussa kevättä elä, en jaksa uskoa siihen. Mutta mulle moni kukka on esimerkiksi kevätkukka. Vaaleanpunaiset tulppaanit joulun jälkeen ovat keväisiä, ne kulkevat käsi kädessä lisääntyvän valon kanssa. Ehkä se on enemmänkin sellaista kunkin sisäisen valontarpeen ja sen käsittelemisen lieveilmiötä. Mä itse tunnustan, että mulle ainakin valon määrä ja päivän pituus ovat hurjan tärkeitä, ja vaikuttavat moneen juttuun ihan huomaamatta.
Oi, perinteistä pullaa! Nyt tekee sitäkin mieli! 🙂
Ihanaa viikkoa ja nautitaan auringosta!
Näinhän se on, asennekysymys. Mäkin koitan tehdä töitä sen eteen, että pysyn hengissä. Ei siinä. Syyskuu onkin jees, mut se loska ja pimeys loka- marraskuussa, ja joulukuisinkin nykyään on rankkaa.
Joo, se on rankkaa! Ja kun tuntuu, että lumen tulo siirtyy aina vaan kauemmaksi, jos tulee ollenkaan. Itse huomaan, että se kunnon syysteilaus tulee, kun pellot kynnetään ja ympärillä on musta maa. Vielä nuo kauniin väriset sänkipellot saavat olla, mutta musta ja kurainen maa, sekä lyhyt päivä ottavat koville.
No, mutta asenteella! 🙂
Voi, mä taas rakastan syksyä! Se on vuodenajoista ehdoton suosikkini. Talveen valmistutuva luonto ja mieli ovat kai mulle jotenkin sopivan surullisia ja mustia. 😛 Syksy on niin ihanan armollinen ja rauhallinen. En ole kovin ulkoilmaihminen, joten syksyllä saa hyvillä mielin jäädä sisälle! Marraskuussa on kivaa, että mielessä on jo joulu ja valoisa talvi. Kunhan talvesta ei tule liian pitkä vaan kevät alkaa ajoissa, sitten vuosi on mulle mieluinen. Toinen kait tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. 🙂
Ihanaa viikistä!
Tunnen joitakin syysihmisiä, ja kaikki kuvaavat samaa: Syksy on armollinen, ei ole pakko olla energinen.
Mä uskon, että tuo pitää täysin kutinsa toisille, ja meillä on erilaisia mieltymyksiä jopa tämän suhteen.
Nautihan syysviikostasi! 🙂