Gluteenitonta leivontaa

25.11.2016

Meillä on alkamassa jokavuotinen juhlaputki, joka pitää sisällään joulun ja uudenvuoden lisäksi myös lasten syntymäpäivät. Kaikenlaista leivontaa on siis tiedossa, ja vaikka viime vuonna rakensin ensimmäistä kertaa esimerkiksi täysin gluteenittoman joulupöydän, koen olevani vielä noviisi gluteenittoman leivonnan saralla. Tästä syystä lähdin mukaan Lidlin kampanjaan, ja testamaan Free from Gluten -tuotteita.

free fron gluten 2free fron gluten 7free fron gluten 1

Minulla itselläni ei ole keliakiaa, mutta kuten olen aiemminkin kirjoittanut, vatsan, ja varsinkin suoliston, hyvinvoinnin vuoksi, en voi syödä viljatuotteita jatkuvasti tai joka päivä, ja tästä samaisesta syystä olen päätynyt myös välillä korvaamaan arjen viljatuotteita gluteenittomasti.

Gluteenittomuus on keliaakikon elinehto, mutta aika moni ärtyneen suoliston kanssa sinnittelevä löytää gluteenittomasta ruokavaliosta apua. Tutkimuksen mukaan jopa kolme neljästä IBS:n kanssa painivasta hyötyy FODMAP-hiilihydraatteja rajoittavasta ruokavaliosta, jossa yksi oleellinen osa käytettäväksi jäävistä hiilihydraateista on juurikin gluteenittomat viljat (Potilaan Lääkärilehti). Nykyään tätä suositellaan jo yleisesti yhdeksi hoitomuodoksi, ja hiilareiden sisällyttämistä ruokavalioon painotetaan sen sijaan, että niistä kannustetaan luopumaan vallan. Oma vaivani oli pahimmillaan noin kymmenen vuotta sitten, ja tuolloin gluteenittomuudesta ei vielä juuri puhuttu suolisto-ongelmien yhteydessä. Tähystysten, ja lopulta leikkauksen jälkeen, hoitokeinot piti ikään kuin löytää itse. Nykyisin tietoa on onneksi tarjolla enemmän, samoin vatsaystävällisempien vaihtoehtoja.

free fron gluten 8

En ole koskaan voinut palata siihen ruisleivän syömiseen, jota ennen harrastin, mutta toisaalta olen myös vuosien mittaan laajentanut näkemystäni viljatuotteista. Juhlatarjoilujen valmistamisessa olen opetellut gluteenittomuuden osalta samaa kuin laktoosittomuuden, eli sitä ettei pöydässä olisi erikseen pientä tarjoiluastiaa keliaakikolle, vaan mahdollisimman moni laji sopisi ihan jokaiselle.

Gluteenittomat jauhoseokset ovat aina olleet jonkinlainen arvoitus itselleni. Tarjolla on monenlaisia vaihtoehtoja, mutta koska näppituntuma leipomiseen on muodostunut vehnäjauhosta ja siihen syntyvästä sitkosta, gluteenittomien jauhojen kanssa olen joutunut niin arpomaan, kokeilemaan, kuin pettymäänkin. Minkä tahansa taikinaohjeen soveltaminen gluteenittomaksi ei siis onnistu minulta ollenkaan niin hyvin kuin toivoisin. Tarkastellessani tuota Lidlin Free from Gluten -tuotesarjaa, innostuin valtavasti jauhoseosten pakkaustavasta. Nimittäin, vaikka pakkausten sisältöä voi käyttää gluteenittomana jauhona ihan oman mieltymyksen mukaan, jokainen pakkaus on rakennettu helpoksi “lisää vain” -reseptiksi. Koskaan ennen ei ole mittojen ja määrien pohtiminen ollut näin helppoa.

free fron gluten 9

Kokeiluuni pääsi Belbake gluteeniton leipäjauhoseos sekä tummana, että vaaleana, ja Belbake gluteeniton brownie-kakkujauhoseos. Jokainen älyttömän helppo valmistaa, ja makuraatikin oli tyytyväinen.

Vaikka yleinen tapani on aina kikkailla reseptien kanssa, valmistin tällä kertaa niin leivät, kuin brownienkin täsmälleen ohjeen mukaan, jotta saisin tuotteista todellisen arvioni. Helppouden rinnalla yhdeksi maininnan arvoiseksi ominaisuudeksi nousi siisteys, sillä kolme taikinaa valmistuivat kaikki vähällä tiskimäärällä, ja siirtyivät uuniin hyvin nopeasti.

free fron gluten 4

Gluteeniton leipä on mielestäni parasta joko tuoreena, tai sitten paahdettuna, ja sama päti näihin Free from Gluten -leipiin. Tummempi oli makuraatimme mieleen maukkaampi, ja sitä hiukan modifioimalla leivästä saisi helposti aikaiseksi myös jouluisemman limpun (sekaan siirappia, fenkolia ja hyppysellinen pomeranssin kuorta). Testasin leipäsiivuja myös Lidlistä löytämäni Delux Lohiviettelyksen kanssa, ja totesin, että leivät soveltuvat takuuvarmasti myös voileipäkakkuun.

free fron gluten 3

Todellinen hitti on kuitenkin Brownie! Mehevän suklainen kakkutaikina, joka mitä todennäköisemmin päätyy meillä yhden synttärikakun pohjaksi. Tämän sijoitin heti myös esimerkiksi Suklaa-mascarpone kakkuuni. Me nautimme kakun Lidlin Bourbon Vanille -jäätelön ja vadelmien kera, ja kakku hupenikin niin vauhdilla, että loppui oikeastaan jopa kesken. Pakkaukseen lisätään vain pari munaa, pehmeää voita ja hieman maitoa, mutta muuten kaikki tarvittava löytyy oranssin paketin sisältä. Jopa paistovuoka!

free fron gluten 5 free fron gluten 6

Lidlin oman merkin gluteenittomat tuotteet tunnistaa tosiaan oransseista pakkauksista ja Free from gluten– merkistä. Nämä kokeilemani jauhoseokset löytyvät myymälästä tavallisten jauhojen vierestä, ja pakkaukset, sekä tuotteiden gluteenittomuus oli helppo tunnistaa. Sarjasta löytyy jauhojen lisäksi esimerkiksi leseitä, hiutaleita ja muroja. Free from Gluten -tuotteista voit lukea lisää osoitteesta lidl.fi/gluteeniton. Näiden lisäksi gluteenittomia tuotteita löytyy muidenkin tuotemerkkien alta. Hinnat ovat Lidlin tyyliin kaikki edullisia.

free fron gluten 12 free fron gluten 11

Arvonta:

Kerro kommentissasi mitä gluteenittomista tuotteista itse haluaisit kokeilla, tai vastaavasti oletko kenties jo löytänyt Lidlistä oman gluteenittoman suosikkisi. Kaikki Free from gluten -tuotteet löydät täältä. Palkintona on 20 euron arvoinen lahjakortti Lidliin.
Jätä kommenttisi viimeistään 1. 12. 2016 ja olet mukana kisassa. Arvonnan säännöt löytyvät täältä.

PS. Tamperetalossa pidetään Gluteeniton Elämä-messut perjantaina ja lauantaina (25-26.11), ja myös Lidl on mukana tapahtumassa Gluteenittomilla tuotteillaan.

Älyttömän kivaa perjantaita kaikille!

Yhteistyössä Lidl

lifie-logo-rgb

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


46 Responses to “Gluteenitonta leivontaa”

  1. Näitä täytyy muistaa ostaa joku kerta Lidlista, vaikka arpaonni ei suosisikkaan. 😉 Tuo mutakakku olisi kiva kokeilla, samoin leipien tekoa. 🙂

  2. LeenaK says:

    Kyllähän tuo brownie -jauhoseos täytyy kokeilla! Lidlistä olen joitain gluteenittomia tuotteita ostanut, Cornflakes murot olivat ihan hyviä hintaansa nähden.

  3. Elina.P says:

    Gluteenittomia kaurahiutaleita 🙂 Ja piirakkapohjaan näitä testaisin!

  4. Hanna says:

    Kokeiluun meillä lähtevät Lidlin tuotteista samaiset jauhoseokset kuin sinullakin. Aprikoin juuri viitsisinkö lähteä katsastamaan tuota brownie-jauhoa jo tämän illan herkuksi. Sen verran herkullisen näköisiä kuvia olet ottanut 🙂

    Tein juuri aamulla pataleipätaikinan ohjeesi mukaan, mutta korvasin suurimman osan jauhoista gluteenittomalla jauhoseoksella, joka löytyi kaapin kätköistä. Taikinaan tuli tosiaan ihan erilainen tuntuma kuin normaaleilla jauhoilla (en ole juuri gluteenittomia jauhoja käyttänyt) ja vähän piti soveltaakin aineiden suhteita, joten saa nähdä päätyykö leipä huomenna meidän vai pihalintujen aamiaispöytään. Kai se on kauppaan mentävä ja suosiolla ostettava myös tuota leipäjauhoseosta aamuksi kaiken varalta 😀

  5. Mamiliini says:

    Haluaisin testata näitä kaikkia! Meillä on sen verran matkaa lidliin että en tiennyt näistä. Pitääpä tehdä asiaa kaupunkiin!

  6. Niinu says:

    Meidän perhe syö gluteenitonta koska tytär sairastaa Keliakiaa.Kaikki uutuudet ovat tervetulleita ja näitäkin mielelläni kokeilisin.En tosin ole meidän Lidlistä löytänyt kuin keksejä ja pastaa,mutta seuraavalla kauppareissulla osaan etsiä näitäkin:)

  7. ValMa says:

    Tummaa leipäjauhoseosta haluaisin kokeilla. En tiennytkään että Lidlissä on myynnissä gluteenittomia jauhoja. Ja mikäli arpaonni ei suosi tällä kertaa niin näitä jauhoja täytyy testata. Tuo browniejauho olisi kesällä kätevä vierasvara 🙂

  8. tiitu says:

    Tuo brownies-pakkaus täytyy testata,näyttää herrrrkulliselta! Tiitu

  9. Marika says:

    Hei!

    Mielenkiintoisia uusia tuotteita, ostan jos en voita. 😉 Varmasti tulee käyttöön!

    MM

  10. Nonna says:

    Mielellään kokeilisin vaikka kaikkia uusia tuotteita! Kiva juttu, että lidlissäkin on laajennettu valikoimaa. Tähän mennessä olen ostanut satunnaisesti vain pastaa ja kalapuikkoja.

  11. Laura says:

    Tuota suklaakakkua haluaisin testata. Minulla on tänä syksynä tehty tähystys, kun epäiltiin keliakiaa. Onneksi sitä ei kuitenkaan löytynyt, mutta suolisto-oireet helpottivat vasta gluteenittomalla ruokavaliolla.

  12. Sari says:

    Voi, näyttääpä herrrrkullisilta nuo kaikki…joten kokeiltaviksi menee ehdottomasti! Brownie suklaa-ihanuus eritoten 😉

  13. Henna says:

    Brownie-kakkuja minäkin haluasin testata. Kuulostaa ja näyttää tosi hyvältä.

  14. Kaura says:

    Tuota tummaa jauhoseosta haluisin koittaa. Hyödyntäisin piiraspohjaan, ja miksei tuota vaaleatakin. 🙂

  15. mamaEle says:

    The brownies!!! Näyttää siltä et pitää kokeilla.Tulossa ensiviikolla töissä:gluteenittomat joulutortut. Iik!toiv.onnistuu..

    Ihanaa viikonloppua. Thank you for sharing!

  16. Ansa-Maria says:

    Gluteeniton suolakeksi voisi olla sellainen, jota haluaisin kokeilla. Paistopisteellä on melkein gluteeniton suosikkini, sydänkaurapalat.

  17. VickanV says:

    Brownie jauhoseos kuulostaa herkulliselta – tämä lähtee kokeiluun! 🙂

  18. Miilu says:

    Olen niin kiitellyt mielessäni Lidliä heidän kasvavasta tuotevalikoimasta näiden “erikoisuuksien” suhteen!
    Haluaisin kokeilla juurikin tuota tummemman leivän jauhoseosta jouluiseen leipään, sekaan voisi laittaa Lidlin kuivattuja karpaloita, nam!
    Paistaisin leivän leivinuunissa, lämpimänä joulupöytään.
    Taidankin kokeilla tätä jo ennakkoon.

  19. Täti Ruskea says:

    Täytyypä käydä kurkkaamassa Lidlin gluteeniton valikoima. Pasta, kaurahiutale/lese ja jauhot kiinnostaisi. Minulla todettiin 3,5 vuotta sitten vilja-allergia, lisäksi yksi lapsistamme on ainakin vielä ilman vehnää, joten meillä on gluteenittomat tuotteet käytössä joka aterialla.

  20. Salli says:

    Olemme ostaneet lidlistä gluteeniton sämpylöitä.mies meillä tarvitsee. Mukaan arvontaan.

  21. Matilde says:

    Gluteeniton Cornflakes kiinnostaa! Olisi varmasti hyvää, vatsallekin! Haluaisin kokeilla.

  22. Saara says:

    Vaalean ja tumman leipäpaketin oon ostanut kokeiluun (luulin että on hetken/kausi tuote vaan), mutta uuniin asti eivät oo vielä päässy. Ihana kuitenkin saada tietää, että pysyvästi valikoimassa ovat ja enemmänkin tuotteita tullut! Pääsee kyllä kokeiluun ja tosi kiva, että enemmän ja enemmän kaikkea meidän perheeseen saa Lidlistä. Ei enää tarvitse kahdessa kauppaa käydä ruokaostoksilla, kun gluteenittomia tuotteita ei ole ollut.

  23. Mini says:

    Tumma leipäjauhoseos menee kokeiluun 🙂

  24. Jannina says:

    Haluaisin kokeilla noita leipäjauhoja.. Itse olen ollut gluteeniton noin puoli vuotta ja edelleenkin on opettelemista, etenkin juuri leivonta tuntuu haasteelliselta.

  25. Meri says:

    Browniemixiä täytyy kyllä testata!

  26. Lena says:

    Tumma leipäsekoitus kuulostaa hyvältä 🙂

  27. Henna says:

    Browniet kelpaisivat varmasti meidän lapsille!

  28. Päivi says:

    Gluteenittomia kaurahiutaleita en vielä ole kokeillut. Leipäsekoituskin kiinnostaa!

  29. SAMP says:

    Itse en ole leipäihmisiä muutenkaan, mutta uskon, että meidän perheessä gluteenittomat browniet uppoaisivat kyselemättä 🙂

  30. Kaija says:

    Onpa hyvä, että myös Lidl on ottanut gluteeiinittomat tuotteet valikoimiinsa suklaakakkua ja leipää tykkäisin kokeilla!

  31. Annuli says:

    Tuota brownie pohjaa tahtoisin testata.

  32. LauraS says:

    Tuota mutakakkua olisi kyllä kiva testata 🙂

  33. tiiu says:

    En ole kokeillut vielä mitään ja haluaisin kokeilla brownieta.

  34. piitu says:

    Tahtoisin kokeilla leipäjauhoseosta.

  35. saara says:

    Kiinnostunut olen tuosta tummasta leivästä. Vielä kiinnostuneempi olisin kuulemaan enemmän tuosta ibs :stä omalla kohdallasi, jos koet että asiasta voisit avautua. Samojen ongelmien kanssa painin, ja tällä hetkellä olen laittanut pannaan sekä maito- että viljatuotteet, muutamia lipsahduksia lukuunottamatta. Tuntuu, että iän myötä ongelma vain pahenee :/

  36. bykaisla says:

    Suklaista kakkua kokeilisin mieluusti, sillä kahvipöytä kaipaa monesti sitä gluteenitonta vaihtoehtoa 🙂

  37. Daphnion says:

    Ne Lidlin kalapuikot olivat makoisia! Kaapissa on tuommoinen sitruunakakkuseos, mutta sitä en ole vielä kerennyt kokeilemaan.

  38. Saija says:

    Nuo leivät vaikuttavat hyviltä, niitä kiinnostaisi kokeilla!

  39. Maria M says:

    Sämpylöitä olisi kiva kokeilla:-)
    Myös makeat leivonnaiset olisi hyvä lisä kahvipöytään.

  40. TiinaH says:

    Gluteenittomia testailtu nyt jokunen vuosi mut Lidl:in versiot vielä kaikki testaamatta, suklaaherkut nyt ensimmäisenä kuulosti kokeilemisen arvoiselta 🙂

  41. Xeveliina says:

    Haluaisin testata tummaa jauhoseosta! 🙂

  42. sarita says:

    Sämpylöitä olisi kiva kokeilla!

  43. ansu88 says:

    Tuota Brownies-seosta!

  44. Heidi says:

    Ehdottomasti testaisin brownies-jauhoja ja tekisin niistä herkkuja anopilleni jolla on keliakia.

  45. mikkot says:

    Browniesseja ehdottomasti

  46. Annemari says:

    Nämä ovat menneet täysin ohi itseltäni, vaikka Lidlissä käynkin ostoksilla lähes joka viikko. Tuo brownies-seos alkoi tietysti kiinnostaa ja myös tuollaiset suolakeksit.

Kommentoi