Juhlafiiliksen herättelyä

02.11.2016

Kuten tiedätte, en ole mikään bilehile, ja tästä syystä ensi viikonlopun blogijuhlat ovat taas yhtenä ajatuksena takaraivossa. Pitää valmistautua henkisesti siihen, että lauantaina ei voi hipsutella villasukat jalassa kotona, vaan pitää oikein laittautua ja näyttää ainakin vähän paremmalta. Älkääkä ymmärtäkö väärin, menen oikein mielelläni, mutta se meneminen ei vain tule mulle ihan niin luonnostaan kuin monelle muulle. Tänä vuonna olin jo hetken aikaa jättämässä koko juhlia väliin. Tai no, mies kyllä nauroi, että ei ole tainnut olla vielä ainoitakaan juhlia, joiden edellä en olisi alkanut epäröimään osallistumiseni kanssa. Mutta aina olen mennyt, ja kivaakin on ollut. Unohtakaa siis tyystin ennakko-oletus siitä, että kaikki bloggaajat viihtyisivät luonnostaan ihmisjoukossa ja juhlissa. Ei se niin ole. Minä olen ainakin se ihan tavallinen maalaistyttö, joka kulkee niin kaupungin hulinassa kuin juhlahumussakin yhtä luonnollisesti kuin kala kuivalla maalla! 🙂

scandinavian living 1

Mutta oli kyse sitten monen sadan hengen suurtapahtumasta tai pienemmistä syntymäpäivistä, mulla on aina ja joka kerta kaksi isoa ongelmaa:

  1. Kantapäät! Kuivat ja lohkeilevat jalat kun eivät sitten millään muotoa tunnu kovin juhlavilta, ja ohuet sukat ne rikkovat jo ennen ensimmäistä varsinaista askelta. Ongelmanhan huomaa yleensä siinä vaiheessa, kun on jo mahdoton saada aikaa jalkahoitoon.
  2. Mekko! Kun ei ole luotu siihen valtaväestön muottiin, on äärimmäisen masentavaa etsiä itselleen mekkoa, joka istuisi päälle niin, ettei lantiolle tarkoitettu, mekon levein kohta, asettuisi heti rintojen alle. Sellaiseen kun törmää äärimmäisen harvoin, ja joskus sentään olisi kiva käyttää vaatetta, johon se vyötärön paikka on jollakin tapaa määritetty.

Tällä kertaa löysin molempiin ongelmiini ratkaisun jotakuinkin helpommalla, kuin olen koskaan edes osannut toivoa. Mikä parasta, molemmat pulmat ratkesivat äärimmäisen edullisesti!

Mulla on Pinterestissä sellainen henkilökohtainen Omat-kansio, johon pinnailen aina välillä eteeni tulevia vinkkejä ja niksejä. Suurin osa näistä on amerikkalaistyylisiä “niksipirkkakeksintöjä”, ja noiden joukosta huomasin tässä jokin aika sitten vinkin jonka olin pinnannut jo muutama vuosi sitten. Nimittäin tehokkaan keinon poistaa kantapäiden kovettumat!
Skeptisyydestäni kertoo se, että kokeilin niksiä vasta nyt, mutta koska se toimi aivan äärimmäisen hyvin, ajattelin vinkata niksin teillekin! Varsinainen ohje meni jokseenkin näin:

1/4 cup Listerine suuvettä
1/4 cup etikkaa
1/4 cup lämmintä vettä

Liota jalkoja nesteessä 10-15 minuuttia ja kovettumat irtoavat pyyhkeeseen.

No, aivan ohjeen mukaan en mennyt tälläkään kertaa, vaan kaadoin vatiin noin 1,5 dl kyseistä suuvettä (enempää ei olut, ja tähän käy varmasti jokin muukin merkki) ja lisäsin mukaan hyvin saman verran Nicolas Vahen vaaleaa balsamiviinietikkaa (muuta ei ollut) ja täytin vadin lämpimällä vedellä. Otin kirjan käteeni, laitoin jalat kylpyyn ja lueskelin noin tunnin verran. Iho todellakin kuoriutui pois, mutta hioin silti kovettumia vielä lisää ja siistein jalkojen ulkonäköä tasaisemmaksi. Mutta koskaan jalkahoito ei ole käynyt yhtä helposti ja vähällä vaivalla, joten suosittelen kokeilemaan!

Elämäni ensimmäinen musta kotelomekko (kuvissa) löytyi Asoksen tall-mallistosta. Vaatteet on suunniteltu yli 170 senttisille, ja olen kuullut, että niin hihoissa kuin lahkeissakin on oikeasti ihan kunnolla mittaa. No, tässä kohtaa en metsästänyt niinkään pitkiä hihoja tai lahkeita, vaan enemmänkin sitä säädyllistä mekon pituutta ja leikkausta pidemmälle selälle. Olkapään ja vyötärön väli olisi toki tässäkin voinut olla 5-10 senttiä pidempi, mutta mekko istuu päälle niin että se jo näyttää kuitenkin siltä, miltä sen kai kuuluisikin. Mekko ongelma ratkesi siis varsin kivuttomasti ja edullisestikin!

scandinavian living 4 scandinavian living 5 scandinavian living 7 scandinavian living 8 idscandinavian living 3

Täällä on niin turkasen pimeä päivä, että oikein ottaa päähän. Pahoittelut siis kuvien laadusta. Taidankin sytytellä nyt kynttilöitä tunnelmaa tuomaan ja ottaa hämärän enemmänkin fiiliksen lisäjäänä. 🙂
Keskiviikon jatkoa ihanat!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


16 Responses to “Juhlafiiliksen herättelyä”

  1. Voi, mulla olis ollut ihana mekko ja täydellisesti jalkoihini istuvat korkkarit, mutta valitettavasti blogibileet jää tällä kertaa väliin. Meille tulee kylään ystäväpariskunta, joka illastaa meillä joka vuosi Pyhäinpäivänä. Ihana traditio! ♡ Olis ollut kiva nähdä taas. ♡ Nauttikaahan bileistä!

    • On aina harmi, kun kivat jutut sattuvat päällekkäin. Vuodessa kun olisi päiviä, joille voisi niitä parhaita juttuja ripotella tasaisesti. 🙂

      Mutta oikein ihanaa pyhäinpäivän illallista teille. Nauttikaa ystävien seurasta! ♡

  2. Kaura says:

    Mahtava vinkki tuo jalkahoito, pakko testata.:D

    • Kannattaa testata! Mulla on sellaiset parin sentin halkeilevat kovettumat jaloissa, ja täytyy sanoa, että ne näytti aika oksettavilta, liotuksen jälkeen. 😀
      Mutta kylläpä sitten tulivatkin pehmeiksi. Tämä niksi jää mulla ehdottomasti käyttöön! 🙂

  3. Jani-75 says:

    Hienot korkkarit<3

  4. Johanna - Kaikkea kaunista says:

    Ihana nähdä kodistasi muitakin huoneita kuin keittiötä, joka sekin on aivan ihania!

  5. Nina says:

    Kiitos tuosta hoitovinkistä! Samanlaiset kantapäät täällä! Hauskaa juhlailtaa.

  6. Anna says:

    Ooooh! Mistä tuo ihana siipiselkäinen tyttö -taulu/juliste on hankittu? Nimim. Törmänny pinterestissä ja haaveillut siitä asti omistamisesta

  7. Oli ihana lukea kirjoituksesi! Mä aloitin oman blogini kesällä ja viime viikolla oli eka tilaisuus blogin kautta ja jännitti aikalailla!
    Mutta olihan se hienoa päästä mukaan ja ihania uusia ihmisiäkin sai tavata! Että kyllä niitä omia mukavuusalueen rajoja kannattaa vaan välillä kolkutella…:)

    • Niin totta! Kuinka helppoa sitä onkaan olla aina siellä turvallisella alueella. 🙂
      Toivon sinulle monia antosia blogivuosia!♡
      Ja tuo muiden bloggaajien tapaaminen on kyllä todella ihanaa! Itse pääsen harvemmin tapahtumiin, kun asun sen verran kaukana, mutta silloin kun pääsen, nautin kyllä seurasta todella paljon. 🙂

  8. mamaEle says:

    Hei!

    En tiedä miten löysin kerran blogisi. Sen kauneus selkeys järjestys on koskettanut mua ja nostanut mut pois siitä johon olen jämähtänyt. Se on auttanut löytämään luovuuden (hautautnut monen vappavuoden saatossa ties mihin..) tuonut toivoa(!) ja iloa. Luin “kuukausi tolkulla” eilen tätä taas ja se ilahdutti niin paljon, että stressn ja väsymyksen alle jääneet monet kauniit asiat nousi taas esiin. En voi mitenkään tässä kirjallisesi ja julkisesti 🙂 saada sanotuksi asiaani mutta ihme juttu! Livenä elehtisin käsilläni ja hymyilisin ja sanoisin onnessani varmasti italiaksi jotain kaunista haha!
    Kiitos! ps. I love the colors n materials in your home, the beauty n harmony touches my soul.

    • Hei!
      Kiitos, sanasi koskettivat ja tekivät minut todella onnelliseksi. ♡♡♡
      Ihanaa, että joku muukin saa blogista sen, mitä itselleni siitä tavoittelen. Arkisia pieniä asioita, joissa on paljon kauneutta, mutta jotka jäävät monesti sen arjen jalkoihin. Blogi on ollut itselleni todella tärkeä juuri samoista syistä ja alkunsa se sai hyvin samanlaisessa tunteessa, silloin kun kaikki tuntui vain harmaalta.

      Todella suuri kiitos sinulle, ja ihanaa, jos olen voinut piristää mieltäsi ja nostaa sinua sieltä harmauden keskeltä hieman ylemmäs!♡♡♡

Kommentoi