Ihanaa ja jouluista maanantaita!
Tämän viikon ohjelmassa on niin paljon joulua, että olo ei oikeastaan voi olla kuin jouluinen. Piparkakkujen lisäksi täällä on valmistunut joululimput ja perinteiset laatikotkin ovat sekoittamista vaille valmiina. Joka päivälle on jotakin jouluruokaan liittyvää puuhaa, mutta stressaamisen sijaan oikeastaan vain nautin koko puuhasta.
Eilen pyhitimme lasten kanssa illan piparkakuille. Ensin leivottiin ja sitten koristeltiin. Niin, ja toki siinä välissä syötiin niin taikinaa, kuin valmiita tuotoksiakin. Taustalla soi joululaulut, ja se hassu lapsuuden joulujen fiilis iski oikein kunnolla.
Muutama paketti pitää tällä viikolla vielä kääräistä, ja varmistaa, että vaatehuoneeseen ei unohdu yhtään lahjaa. Ohjelmassa on myös joulumuistamisten viemistä, ja seuraavat kolme iltaa onkin varattu erilaisille joulujuhlille.
Nauttikaahan joulun odotuksen tunnelmasta!
Hei, miten teit tuon kuorrutuksen niin että se kuivui kovaksi ja pystyit kasaamaan piparit kippoon?
Teen pikeerin tällä ohjeella:
1,5 dl (n. 2 kpl) valkuaista
3 dl tomusokeria )
1 ml etikkaa
Valkuaiset ja puolet sokerista vaahdoksi. Lisää loput sokerit, ja etikka. Vatkaa vielä tasaiseksi.
Ei ole ongelmia kovettumisen kanssa. 🙂
Kaunista! <3
Hei, saanko kysäistä piparinkoristelusta! Sulla on tullut kauniita. Mitä valkoista koristetta sä käytät? Itse olen vaan kaupasta ostanut niitä tuubeja, mutta sillä ei ainakaan minulla tule noin nättiä jälkeä. Esim jos koittaa tollasia "palloja" tehdä, niin niihin tulee aina sellanen ärsyttävä "hiippa". 😀
Sillä kaupan kuorrutteella ei tee mitään! Omatekoinen pikeeri on paljon helpompaa työstää, ja siinä on kaunis valkoinen väri (toisin kuin kaupan kuorrutteella, joka on läpikuultavan harmaata).
Pikeeri on helppo tehdä. Aineet vatkataan kulhossa ja sitten vain töhdä pursotuspussiin (tai muovipussiin), ja pieni reikä kärkeen.
Tästä minun ohjeesta tulee pikeeriä aika paljon, eli ohjeen voi myös puolittaa:
1,5 dl (n. 2 kpl) valkuaista
3 dl tomusokeria )
1 ml etikkaa
Valkuaiset ja puolet sokerista vaahdoksi. Lisää loput sokerit, ja etikka. Vatkaa vielä tasaiseksi.
Kiitos! Teen sun ohjeella. 🙂
Kauniita pipareita! Meillä tänään ohjelmassa ennen neidin ratsastustuntia pipareiden koristelua ja piparitalon tekeminen, saas nähdä mitä tulee… Tuosta pikeeristä vielä, mitä tarkoita vaahdolla, ihan sellaista oikeaa tömäkkää vaahtoa, joka ei tipu kiposta?
Tulee varmasti hienoja. 🙂
Ei tömäkkää vaahtoa (sitähän saisi, jos vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokerin joukkoon), vaan sellaista tasaista samettista sokerimunasekoitusta. Ei paakkuja, vaan hieno tasainen pikeeri. 🙂
Kiitos, näin arvelinkin, mutta ihan varuiksi kuitenkin kysyin. Piparioperaationsiirtyi huomiselle tai torstaille, mutta nyt on ohjeet kasassa❤️