Lomaviikko

18.4.2017

Hih, meinasin toivotella teille maanantait, mutta enpäs toivottelekaan! Pääsiäinen on vietetty ja arki jatkuu tiistaista. Me tosiaan Klaaran kanssa lomailemme vielä tämän viikon loppuun, joten arkea elellään vähän rennommalla otteella.

Tänään saatiin herätä ihanaan auringonpaisteeseen, ja aamupäivä menikin ulkoillessa naapurin vapaapäiväläisten kanssa. Kaikkien lumisateiden jälkeen tuli ulkonakin pitkästä aikaa keväinen fiilis. Ja vaikka sitä lunta tulikin viikon aikana enemmän kuin talvella, nurmialueet alkavat kaikesta huolimatta kuivua nyt siihen malliin, että haravoinnitkin pääsee jo aloittamaan oikein kunnolla. Lisäämme siis pihatyöt lomaviikon puuhalistaamme. 🙂

Tässä näitä päivän räpsyjä katsellessani mietin, että taitaa noille vähille pääsiäiskoristeille käydä samoin kuin niille joulukoristeille. Ainakaan ihan heti ei tunnu siltä, että niitä haluaisi laittaa taas vuodeksi piiloon. Tässä oman pihan kukkakautta odotellessa saavat ilostuttaa ja somistaa kotia. Eiköhän ne munat ja pajunkissat sitten jouda piiloon, kun saadaan nyt vaikka ne ensimmäiset valkovuokot maljakkoon.

Ballerinatarroja ja kynsien lakkaamista. Tällä viikolla vietetään laadukasta tyttöjenaikaa ja nautitaan kevätauringosta. Blogi tulee sitten perässä sillä omalla painollaan.

Noin muuten meillä ei olekaan mitään kummoisia suunnitelmia viikon varalle. Pikkuisen kuitenkin sellainen fiilis, että huominen kääntyy leipomisen puolelle, mutta haistellaan sekin into aamulla vielä uudestaan. Oikeastaan tosia ihanaa, että kalenterissa on pitkästä aikaa niitä tyhjiä päiviä, jolloin saa tehdä sitä, mikä tuntuu mukavalta.

Aurinkoista iltaa!

Tallenna

Tallenna

Tallenna


5 Responses to “Lomaviikko”

  1. Lisbeth says:

    Pakko kysyä minkälainen teidän neitonen on pukeutumisen suhteen? Saatko puettua vaivattomasti haluamiisi vaatteisiin vai..? Mietin vaan vähän tuskastuneena, kun meidän 4 veellä on hieman rajoittunut maku: ei farkkuja, kangashousuja, naruja, nappeja, neuletakkeja, taskuja.. Kaikki pitäis olla ihan Frozen ja mä en todellakaan osta sellaisia arkivaatteiksi! (No, myönnän, ostin Frozen pikkareita ja aluspaitoja..) Pitäisi hankkia sitä sun tätä vaatetta taas, vaan meinaa stressiä pukata. Pakottaminenkaan ei oikein onnistu, olen kyllä yrittänyt sitäkin..

    • Hih, onhan tuo tytön pukeutuminen ihan erilaista, kuin pojan. Ovat kyllä tässä asiassa kuin yö ja päivä. 😀
      Minulla on myös kaikkiin disney-juttuihin antipatioita, mutta Klaara on perinyt siskoni tytöiltä myös niitä vaatteita, ja musta ne on ihan ok, kun tarvitaan vähemmän edustavaa vaatetta. Muuten raja kulkee noiden suhteen meillä niissä alusvaatteissa ja yöasuissa.
      Klaara on hoitopakassa, jossa on lisäksi kolme poikaa, joten hoitovaatteiden suhteen meillä ei ole mitään kriisiä. Lämmintä ja mukavaa on se puruskoodi jolla mennään, ja tyttö osaa ottaa kaapista seuraavan päivän hoitovaatteet ihan omatoimisesti: Sukat, pikkuhousut, teeppari, leggarit, neule-/collegetunika, ja väliin vaikka verkkarit ja fleecetakki. Mutta muuten Klaara haluaisi kyllä keikistellä aina farkuissa tai tyllihameessa. Koitetaankin sitten aina vapaapäivinä olla tyttömäisiä sen arjen edestäkin. Olen silti tosi tyytyväinen, että hoitokaverit ja naapurin lapset ovat poikia, joten se pahin arkisählääminen vaatteiden kanssa on jäänyt meillä tosi vähäiseksi. 🙂

      Minä pääasiassa valitsen lapselle vaatteet tai annan tytön valita joistakin tietyistä vaihtoehdoista ostohetkellä. Niillä sitten mennään. Ja jos sinne jumppaan on pakko saada Frozen jumppapuku niin olkoon se sitten se minun myönnytykseni. Hyvähän se on, että lapsella on omakin tahto. 🙂

      Tsemppiä sinne! Meillä esim H&M:n kuvaston selaaminen on sellaista kivaa yhdessä tekemistä. Klaara saa katsoa, mikä sopisi äidille, ja minä puolestani, mikä sopisi hänelle. Eihän just niitä vaatteita ole pakko ostaa, mutta lapsi näkee, että ne muutkin kuin frozen-printit toimii. 😀

  2. Lähes punastuin kun luin pohditojasi siitä, milloin maltat siirtää pääsiäiskoristeet taas vuodeksi säilöön. Itse nimittäin tajusin tänään töistä kotiin palatessani, että meillä roikkuu edelleen valkoiset paperitähdet ikkunoissa… Apua! Että jos osa joulukoristeista on meillä esillä pääsiäisenä, saavat höyhenet ja koristemunat koristaa kotia varmaan vielä juhannuksenakin =D

    • Hei ei hätää! Meilläkin on yhä joitakin joulukoristeita, jotka tosin nimesin talvikoristeiksi jossain kohtaa. 😀 Ja kranssit astiakaapinovissa edelleen, niin kivan jouluiset kun ovat yhä. 😀
      Jospa ei ollakaan myöhässä, vaan ihan oikeasti tosi ajoissa! ;D

Kommentoi