Fillarilla kesäiltaan!

30.6.2017

Perjantaita ystäväiset! Ihan loistava kesäsää – varsinkin kun pysyy tuulelta suojassa. 🙂

Tässä viime vuosina fillarilla kulkeminen on ollut itselleni joko urheilua, tai sitten lasten kanssa pyöräilyä niin, että pienempi jälkikasvusta istuu takanani ja isompi ajelee itse. Sellainen yksin tehty “huviajelu” on jäänyt väistämättä vähemmälle, ja vanha kunnon cruiserini on hautautunut autotallin perukoille. Tämä polkupyörä ei edusta lajinsa ylintä kärkeä, mutta koska polkupyörällä on värikäs historia ja hauska tarina kerrottavanaan, siitä on tullut itselleni kovin tärkeä.

Kahdeksan vuotta sitten, kun muutimme tänne mieheni synnyinkaupunkiin ja teimme muuttoa edelliseen kotiimme, tyhjensi taloaan saman kadun varrella yksi keski-ikäinen pariskunta. Tuon talon mies sitten siellä autotallia raivatessaan kauppasi tätä punaista paholaista minun miehelleni, joka tietysti osti kun halvalla sattui saamaan. Pyörä on kuulemma raskas ajaa, mutta minä voisin tykätä, ja niinhän minä tykkäsinkin! Ja tykkäsi muuten joku muukin. Punainen fillarini on nimittäin yritetty varastaa kolmesti, mutta mainittakoon, että vain kahdesti siinä onnistuttu.

Sinä päivänä kun edellinen koiramme kuoli, olin niin surusta sekaisin, että cruiseri jäi yöksi pihalle lukitsematta. No, aamulla sitä ei tietenkään löytynyt mistään, kunnes mieheni bongasi sen läheisen kerrostalon pihasta. Pyörä saatiin takaisin, ja kaikki oli hyvin. Parin päivän päästä mieheni tuli keskellä yötä kotiin, ja kerrostalossa asunut nuorimies jäi verekseltään kiinni autotallimme ovelta. Pelästyi raukka niin, että ryntäsi pakoon, eikä tiettävästi havitellut fillariani enää toista kolmatta kertaa. Seuraavana kesänä kuitenkin appiukkoni soitti ja kysyi, onko punainen polkupyöräni yhä tallessa. Nopea vilkaisu pihaan ja totesimme, että pyörä on kadonnut. Jälleen kerran, ja vielä keskellä kirkasta päivää! Onneksi appiukkoni oli bongannut cruiserini läheisen bussipysäkin pusikosta, jonne lainaaja sen oli hätäpäissään viskaissut. Pyörä takakonttiin, ja jälleen se oli turvallisesti kotona.

Noina kesinä kun asuimme vanhassa kodissamme pyöräilimme paljon, ja minä opettelin tuntemaan kotikaupunkiani. Koska esikoisen istuin oli kiinnitettynä paremman polkupyöräni taakse, fillaroimme usein iltaisin niin, että mieheni kuskasi esikoista ja minä sotkotin cruiserilla perässä. Kun Alma sitten liittyi kokoonpanoomme, koira otettiin mukaan pyöräretkille, ja siitä syystä punainen cruiserini sai myös korin. Ensin rottinkisen, jonka pentu istuessaan kalvoi äkkiä rumaksi ja sitten lopulta metallisen, joka pehmustettiin mukavaksi matkustajalle. Alma nautti ajeluista ja halusi aina mukaan. Lopulta koira kuitenkin kasvoi sen verran isoksi, että tavallinen pyöränkori jäi auttamatta liian pieneksi.

Klaaran synnyttyä hankimme polkupyörääni (siihen “parempaan”) peräkärryn, ja lopulta lasten kanssa pyöräily onkin ollut sitä, että toinen ajaa itse ja toinen istuu takanani siinä samaisessa istuimessa jossa veljensäkin aikoinaan matkusti. Cruiseri ei ole pariin kesään tainnut saada paistatella auringossa, kunnes tänään kannoin sen ulos tallista, ja punainen paholaiseni sai taas ilmaa renkaisiinsa.

Meillä majoittuu tänä viikonloppuna mieheni vieraita, ja illalla talomme valtaa isompi miesjoukko. Vastavuoroisesti minä pakenen ystäväni luokse perjantai-iltaa istumaan ja juonia punomaan. Mukaan lähtee myös viinipullo, jonka avaamista on jo tovi yritetty, mutta korkki on pysynyt visusti kiinni. Josko siitä tänään saisimme kaadettua molemmille lasilliset. Siihen ainakin tähdätään!

Mitä cruiseriin tulee, ajattelin antaa sille taas uuden elämän ja ulkoiluttaa sitä ahkerammin. Rottinkinen kori nyt ainakin pitää hankkia. Sellainen, kukkakimpun ja viinipullon mentävä ainakin. Ruskeat renkaat, kädensijat ja satulakin voisivat piristää fillaria, mutta katsotaan nyt!

Joku saattaisi sanoa pyörääni huono-onniseksi, mutta väitän, että tällä pyörällä on ollut onnea huomattavasti enemmän kuin monella kanssasisarellaan. Ja kuten homma menee niin monen muunkin asian kanssa, tässäkin tapauksessa ne tunnesiteet syntyvät muistoista.

Ihanaa kesäviikonloppua! ♡


10 Responses to “Fillarilla kesäiltaan!”

  1. Anita says:

    Ihana villatakki sinulla, mistä olet sen hankkinut?

  2. Haha, siinä on sitkeä pyörä, se selvästi haluaa pysyä sun matkassa mukana kun ei suostu varastettavaksi 🙂 Ihania kesäkuvia – fillaroiminen kuuluu kyllä oleellisesti kesään! Olen jo pitkään halunnut fillaria juuri sellaisella söpöllä korilla varustettuna mutta meidän kotikaupunki on niin pieni että en sitten tiedä kuinka paljon sitä tulisi käytettyä!

    • Sitkeä on, älä muuta sano! 😀

      No ei tämäkään mikään city ole, mutta kyllä kiva pyörä siitä polkemisesta silti hauskempaa tekee. Kesä ja pyöräily ovat kyllä oiva pari ja ainakin itse oikein nautin, kun alamäkeä pääsee laskemaan oikein vauhdilla! 🙂

  3. Ihana tarina!
    Oma fillarinikin kulkee Punainen paholainen -nimen alla. Myös Ferrariksi äitini sitä kutsui silloin, kun se vielä kuului hänelle. Vanhan pyöräni jouduttua opiskeluaikanani varkaiden kynsiin (sinne se myös jäi), antoi äitini ystävällisesti omansa minulle “lainaksi”. Teimme Punaisen paholaisen kanssa niin kivoja retkiä, että lopulta valmistuttuani ostin äidilleni uuden pyörän ja sain luvan pitää uskollisen ajokkini.
    Pari kesää sitten mekin kiinnitimme pyöränsarviin korin, jossa koiramme matkustaa silloin tällöin. Se rakastaa varsinkin alamäkiä! Korvat heiluvat tuulessa ja kuono nuuskii joka suuntaan 🙂 Myös puskasta kurkistavat rusakot kiinnostavat, mutta ei siitä sen enempää… 🙂

    • Ihana tarina Punaisella Paholaisella. Joskus tosiaan muistot luovat tunnesidettä myös esineisiin.

      Meillä myös Alma nautti korvat tuulessa heiluen matkanteosta ja nyt mietinkin, että pitäisi varmaan katsoa sen peruskorin sijaan sellaista ihan lemmikille tarkoitettua. Ehkä voisimme elää muistot uudelleen. 🙂

      Hah, ja niissä koirille tarkoitetuissa on muuten sellainen verkkosuoja. Ihan vain niitä rusakoita ajatellen. ;D

  4. Johanna says:

    Hei!

    Hauska tarina pyörälläsi 🙂 Punainen paholainen haluaa selvästi olla uskollinen omistajalleen 😉 Toivottavasti kukaan ei enää yritä varastaa sitä.

    Minusta on muuten tosi hauska katsoa kun ihmisillä on pyöräkoreissaan mitä hullunkurisempia matkustajia mukanaan, sanottakoon nyt vaikka erinäisiä koiria tai kissoja <3 Mitä mahtavatkaan miettiä kun vauhdinhurmassa ovat mukana.

    Ihanaa kesäviikonloppua sinne!

    Terveisin, Johanna

    • Kiitos, Johanna. Toivon tosiaan, että paholaiseni pysyy vastedes minun hallinnassani. 😀

      Joo, se on hauska, miten lemmikit tottuvat noihin fillariajoihin ja lopulta pahoittavat mielensä, jos mukaan ei pääse. Ja onhan se kiva, että eläimet voivat yhtäläisesti nauttia kesän menoista. 🙂

      Ihanaa viikonloppua. Toivottavasti sielläkin paistaa! ♡

  5. Kirsi says:

    Oi että tuo villatakkisi on aivan ihana! Mistä olet sen hankkinut? 🙂

Kommentoi