Farkkua, mokkaa ja maximekko

18.7.2017

Hejsan ihanat!

Täällä venytellään napanuoraa ja pakataan esikoisen tavaroita huomenna alkavalle neljän päivän leirille. Poika kyllä selviää, reipas kun on, mutta itseäni tässä lähinnä säälin. Vaikka eipä kai tuota voi peräkammarissa ikuisesti säilöä, joten hyvä se on venytellä nuoraa jo tässäkin kohtaa!

Täällä on tänään juurikin sopivan puolipilvinen keli kaikenlaiseen puuhasteluun. Ei liian kuuma, mutta kuitenkin kesäistä. Koska päätin jo alkukesästä rikkoa tänä vuonna kaikki edelliset mekonkäytön ennätykseni, kampesin helmat päälleni tänäänkin. Maximekko on juuri sopiva silloin kun lämpötilat eivät ole ihan helteissä asti, tai tuuli tuntuu viileältä iholta. Ja olenpa niin viluinen, että ruokakaupassakin tuntuu mukavammalta kulkea jalat jossain määrin verhottuna. Tämän pellavaisen niinmun’design -mekon sain Virpiltä bloginäkyvyyttä vastaan, ja ilohan täysin Suomessa suunniteltua ja valmistettua vaatetta onkin käyttää. Mekko on muuten niin hengittävä ja kevyt, että se ei ahdista kuumemmallakaan säällä, ja fiilistäkin on helppo muuttaa yksinkertaisen mekon kanssa vain asusteita vaihtamalla. Tänään tuntui kuitenkin tältä: Farkku, mokka ja varvassandaalit. Antavat juuri sopivasti arkisempaa rentoutta.

mekko|niinmun’design (saatu)
farkkutakki|H&M
laukku|DAY Birger et Mikkelsen

Niin ja nyt muuten se miehen loma sitten viimein starttasi, ja minä käytin tilaisuutta heti hyväkseni nautiskellen jo aamupäivällä ihan vain omasta seurastani. Sillä välin kun lapset tekivät isänsä kanssa pihatöitä, minä makoilin kirjani kanssa sängyssä, ja suihkuunkin sain kammettua itseni vasta iltapäivällä. Mutta hei, joskus tekee hyvää ihan vain ollakin, ja sitten jaksaa taas paremmalla teholla. Seuraavat kolme viikkoa ajattelinkin ottaa sitä kuuluisaa minäaikaa hieman jokaisesta päivästä. Lähteä lenkille kun siltä tuntuu, ja taistella salilla tätä kesäistä lihaskatoa vastaan. Niin ja tietenkin lukea!

Mutta nyt toivottelen teille leppoisaa iltaa!

Save


3 Responses to “Farkkua, mokkaa ja maximekko”

  1. Heta says:

    Eikö raskaista pihatöistä tule monipuolisemmin lihastreeniä kuin salilla, lihasten katoamisen sijaan?

  2. Maria K says:

    Mitä sinulla on nyt luvussa? Oli mukava lukea aiemmista postauksistasi dekkarivinkkejä. Onko syksyllä luvassa salivinkkejä? Minulla on kesällä salitreenit jääneet vähemmälle (täällä maalla salin ilmastointi on huono), mutta syksyllä palaan salitreeneihin taas uudella innolla.:)

Kommentoi