No johan, torstai jo! Mennyt taas viikko että humpsista vain. Lapsilla on ollut kavereita kylässä ja juuri yksi yökyläilijä saateltiin matkaan. Kaveripäivä tänäänkin, mutta tasapuolisuuden nimissä saan itsekin ystävän kylään. Pakko sanoa, että tällainen harrastusvapaa viikko on kyllä mahdollistanut ihan erilaisen sosiaalisen elämän. Niin kivoja kun nuo lasten harrastukset onkin, niin kyllähän ne sitovat ja asettavat arki-illoille omat raaminsa.

Viime aikoina somessa on ollut paljonkin juttua harrastamisesta ja siitä, miten paljon niitä harrastuksia lapsella ylipäätään tulisi olla tai mikä määrä puolestaan on ehdottomasti liikaa. Kasvottomassa nettikeskustelussa ehdottomuus kukoistaa aina, vaikka oikeasti nämäkin on niitä juttuja, joihin on yhtä monta vastausta kuin perhettäkin. Mun mielestä on tosi hienoa, että lapseni tykkäävät liikkua ja heillä liikunnallisia harrastuksia. Jokaisen lajin ovat itse saaneet valita, joten olen iloinen siitäkin, että se liikunnallisuus tulee heistä itsestään, eikä siihen ole koskaan tarvinnut tuupata tai usuttaa. Tykkään myös, että musiikki kuuluu lasteni elämään, sillä vaikka itselläni ei ole minkäänlaista musikaalisuutta, enkä ole koskaan edes opetellut soittamaan mitään soitinta (no ehkä pakosta nokkahuilua), olen kuitenkin aika läheltä saanut seurata sitä, miten paljon musiikki voi jollekulle antaa, ja miten tärkeä asia siitä saattaa vuosien mittaan muodostua.

Yhtä iloinen olisin kuitenkin, vaikka lapseni ilmoittaisi, että hänen harrastuksensa ovat tästä lähin piirtäminen tai lukeminen. Toki ehkä tässäkin tapauksessa yrittäisin löytää “lajeihin” jonkinlaisen sosiaalisen aspektin, mikäli lapsi kokisi yksinäisyyttä tai kuulumattomuutta jonkinlaiseen porukkaan. Kaikki eivät sitä tarvitse, ja toisaalta olen nyt vasta itsekin löytänyt ilon ryhmässä liikkumisesta, jota olen aina ennen vihannut. Toisaalta harrastaminen on tapa juurikin löytää itsestään niitä erilaisia puolia ja kenties elämäntapoja. Me aikuiset useimmiten liikumme, emme harrasta liikuntaa, luemme, emme harrasta lukemista jne. Näin mä ainakin itse koen asian.

Tänne muuttaessamme olimme varsin tietoisia siitä, että lapsemme jäävät paitsi sellaisesta asutusalueiden ja taajamien sosiaalisesta kasvuympäristöstä. Siitä, että asutaan rauhallisen kadun varrella, jossa naapureina asuu saman ikäisiä lapsia ja aina on kavereita kun vain astuu ovesta ulos. Teimme tietoisen valinnan muuttaa taloon, josta kulkuyhteydet keskustaan on ainakin sen verran huonot, että talvella fillarit saavat rauhassa nukkua talviuntaan ja lasten kulkeminen on vielä vuosia täysin vastuullamme. En siis valita. Huokailen lähinnä sitä muutosta, jota yksi tällainen viikko voi saada aikaan.

Ei kyllä ollut tarkoitus ajautua aiheeseen harrastaminen, mutta tulipa nyt sekin ajatuksen virta rykäistyä ulos. Olin nimittäin ajatellut pysytellä turvallisesti vähän pinnallisemmissa asioissa. Kuten vaikkapa hameenhelmoissa ja sitä lajia. On nimittäin aika ihana tuo kohtalomekkoni, tykkään siitä ihan hirveän paljon. En ole mikään printtitrikoon suosija, mutta tällaisessa vaatteessa kuviot toimivat paremmin kuin hyvin. Ja värimaailmakin on kuitenkin kohtalaisen turvallinen.

Tuo sininen neule on vastaava, mutta lyhyempi malli siitä vihreästä neuleestä, jota käytin viime talvena ehkä neljänä päivänä seitsemästä. Ihana sekin!

Mutta nyt kauppaan! Toivotaan, että aurinko on jo sulattanut tiet, koska mullahan on tietenkin edelleen kesärenkaat.

Neule⎮Samsøe & Samsøe
mekko⎮Morris & Co x H&M
tossut⎮Adidas Originals

Kivaa ja aurinkoista torstaita!