kun maassa on lunta ja pakkasta…

27.11.2018

Niin se vain on, että pienikin lumihuntu ja kaiken peittävä kuura tuovat joulun tullessaan. Kaikki on niin nättiä, että sydän meinaa pakahtua onnesta. Ja miten ihana onkaan se jalkojen alla narskuva pakkaslumi. Vaikka olenkin kevätihminen, myönnän kaivanneeni tätä! Eikä haitannut edes se aamuinen miinus kolmetoista. Jos olisi pakko pelata upporikasta ja rutiköyhää, sanoisin, että mieluummin tämä pienikin talvi kuin synkkä ja musta vesisade. Silläkin riskillä, että suuret hanget jäisivät tulematta.

Toki talvi taas yllättikin, ja heräsin vasta maanantaiaamuna miettimään koulubussia ja siihen liittyviä käytännön asioita ja aikatauluja. Ja olin niiden suhteen vissiin aika pihalla vielä tänäänkin. Mutta mikäs talvi se sellainen olisi, joka ei hiukan yllättäisikin! 🙂

Hassu juttu sinänsä, että vaikka lumi ja pakkanen toivat joulua lähemmäksi, se sellainen pakottava  joulun tekemisen tarve puolittui oitis. Ikään kuin ei olisi enää pakko taikoa joulua synkän syksyn päätteeksi, vaan voisi ikään kuin antaa kaiken edetä omalla painollaan. Toki silti kukat, kynttilät ja muutamat joulukoristeetkin ovat ihan paikallaan ja niitä on kiva lisäillä. Mutta lähinnä viimeistelemään fiilistä, ei sen fiiliksen aikaansaamiseksi.

Tällä viikolla on tarkoitus leipoa pipareita ja keitellä riisipuuroa. Itselläni on myös perjantaina pikkujoulut, minkä jälkeen alkaakin ensimmäisen adventin myötä se todellinen jouluun valmistautuminen. Ajatella, että ihan kohta pitäisi kaivella jo lasten kalenteritontut vintiltä ja ehkä uhrata ajatus jopa niiden taskujen täyttämiselle. Niin paljon kuin olen sitä joulua jo teillekin tuputtanut, tuntuu, että joulukuu tulla jolkottaa ihan hurjaa vauhtia!

 

Hyasintteja, amarylliksia ja kynttilöitä. Niiden ja talvisen maiseman avulla selätetään tämä viikko. Nautitaan valosta ja raikkaasta pakkasesta. Nyt kun sitä on! ♡


2 Responses to “kun maassa on lunta ja pakkasta…”

  1. Suvi says:

    Ihanaa, kotikonnuilla on siis jo lunta <3
    Täällä Helsingissä saadaan nauttia vasta siitä valkeasta, jonka kuura ja pakkanen saavat ruohoille, heinille ja pensaille aikaan. Töistä kävellessäni taivaalta tipahteli ihan vähäsen jotain, jota ehkä voi lumeksi sanoa. Kunnon ensilunta saamme siis vielä odotella, mutta kyllä tämä pakkanenkin jo pelkästään saa mielen iloiseksi.

  2. Ansku says:

    Ihanan näköistä teillä 😀 Ja nuo taljat tuoleilla hyvä idea ja olen itseki suunnitellu hankkivani sellaiset.

Kommentoi